Uudenmaan REKO-ylläpitäjien palaverissa

Uudenmaan REKO-ylläpitäjien palaverissa

Lauantai-iltapäivä kului rattoisasti Uudenmaan REKO-ylläpitäjien palaverissa, jossa puitiin REKO-renkaissa ilmenneitä asioita ja rakennettiin REKO-renkaista tuttua yhteisöllisyyttä myös meidän ylläpitäjien kesken. Tapaamisen kutsui koolle Lähiruokaa Uudeltamaalta – hanke eikä tapaaminen ollut suinkaan ensimmäinen laatuaan.

Tuntui taas mukavalta tavata kasvotusten toisia uusimaalaisia ylläpitäjiä ja käydä läpi niin renkaissa ilmenneitä haasteita, kuin myös niitä iloisia tarinoita. Nauruakaan ei tapaamisessa unohdettu.

rekopalaveri01

Tällä kertaa kokoonnuimme Laurea-ammattikorkeakoululla Tikkurilassa. Tuntui hyvältä huomata, että REKO-jaoissa koettua hyvää tunnelmaa löytyi myös meidän ylläpitäjien kesken, vaikka olimmekin osaksi aivan ventovieraita toisillemme.

Tapaamisen aikana meitä hemmoteltiin niin kahvitarjoilulla kuin mielenkiintoisella luennollakin,  sillä Turun yliopistosta oli tullut Leena Erälinna kertomaan meille aiheesta ”Mikä lähiruoassa koukuttaa?” Saimme jälleen mielenkiintoista lisätietoa lähiruoasta ja kaikkeen siihen liittyvästä. Opimme myös, että tällä hetkellä jäseniä REKOissa on yhteensä jo yli 250 000! Ei ihan pieni määrä siis!

rekopalaveri04

Tapaamisestamme jäi tälläkin kertaa hyvä tunnelma eikä ihme – hyvässä hengessä oli hyvä pallotella ajatuksia ja saada erilaisia näkökulmia omassakin renkaassa ilmenneisiin haasteisiin. Noilla eväillä on taas hyvä jatkaa eteenpäin ja odottaa seuraavaa ylläpitäjien tapaamista.

Mikä on REKO?

Aitojamakuja.fi kertoo REKOsta näin:

Lähiruoan myynti- ja jakelumalli REKO:ssa (Rejäl konsumtion – Reilua kuluttamista) kuluttajat tilaavat lähiruokatuottajilta ruokaa suoraan ilman välikäsiä. REKO-renkaat toimivat Facebookin kautta suljettuina ryhminään, joissa tilaukset ja toimitukset sovitaan. Ryhmät toimivat vapaaehtoisvoimin ja sen ylläpitäjät eivät saa työstään palkkiota.

Voit lukea REKOsta lisää Aitojamakuja-sivustolta ja
Nurmijärven REKO-ryhmän löydät tämän linkin takaa.

Kaikki REKOt löydät joko täältä Luomulaaksosta, Aitojamakuja sivulta tai FB-ryhmästä REKO Lähiruokarengas.

rekopalaveri03

Kuvat: Maria/Luomulaakso




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *