Avainsana-arkisto: työmatka

Unettoman huolia

Facebook muistutti tänä aamuna sopivasti, että on tasan kolme vuotta siitä, kun pakastimemme päätti hajota ja sulattaa niin luomupossut kuin kalat ja marjatkin. Tuo kyseinen episodi aloitti silloisen kodinkonekuolemien ketjun, jonka seurauksena käytännössä kaikki isot kodinkoneemme menivät uusiksi. Onneksi siitä(kin) sai revittyä irti huumoria ja kuinka ollakkaan, oli mieheni tuolloinkin työmatkalla.

Viime viikolla alkoi uusi työmatkarupeama, jonka olisi tarkoitus kestää parisen viikkoa, mutta kokemuksesta tiedän, että pari viikkoa muuttuu helposti kuukaudeksi ja se taas kahdeksi ja niin edelleen. Tuoreessa muistissa on kevään neljää kuukautta hiponut reissu.

Jo viime viikko alkoi meillä tahmeasti parin tunnin yöunilla. Väsymys oli ja on yhä kova ja mielikin vähän maassa. Työmatkat ottavat voimille niin täällä kotona kuin siellä reissussakin. Huolet ja arki painavat.

Ja sitten viime viikolla meni rikki yksi nojatuoleistamme. Sellainen keinuva ja ihanan pehmeä. Juuri se, jossa on podettu yölliset hampaanpuhkeamiset, painajaiset ja kipeät jalat. Se tuoli, jossa on imetetty, halittu ja luettu satuja. Tuoli, johon liittyy muistoja, tunteita ja elämää. Ehkä sen saisi vielä korjattua ja voisimme jatkaa uusien muistojen luomista.

Tästä viikosta on kovaa kyytiä tulossa edellisen kaltainen ja tuntuu, että viikko on tupaten täynnä menoa sinne ja tänne. Lasten tänä vuonna eri päiville sijoittuvat harrastuksetkin tuntuvat nyt raaskaammilta ja tällä viikolla jokaisena iltana on jollain jotain menoa. Juuri nyt kaipaisin pysähdystä ja hengähdystaukoa.

Matkalla puheterapiaan.

Lapsille isin poissaolo on todella rankkaa. Niin isommille kuin pienellekin, joka oli jo viime viikon maanantaina heti aamusta sen näköinen, että oli tullut mökökökö kylään. Aamun jumppakerho ja iltapäivän puheterapia kuitenkin piristivät ja mökökökö haihtui. Illalla se kyllä palasi, kun ei ollut isi laittamassa unipussiin. Siinä ei auta edes Skype, josta on viimeisen puolen vuoden aikana muodostunut hyvin tärkeä osa arkeamme.

Työmatkat ovat aika rankkoja meille kaikille. Etenkin nyt, kun ne eivät ole olleet lyhyitä niin kuin tavallisesti ja jos mieheni kotiin pääsee, niin monesti työt jatkuvat sitten vielä viikonloppunakin.

Myönnettävä on, että yhdessä työmatkojen, keittiön vesivahingon, takapihan projektin ja kovaa vauhtia lähestyvän talven myötä on käsillä oleva pakka aika raskas. Normaali arki on tästä kaukana ja koti kaaoksessa, kun keittiön osasia on siellä täällä ja kaikki paikat sekaisin.  Tekemistä riittää aamusta iltaan ja tuntuu, että nukkumaan ei olisi edes lupa mennä.

Illalla, silloin kun mieheni on viimeistään tavannut tulla kotiin pitkänkin työpäivän jälkeen, tuntuu tyhjältä. Ovelta ei ole kuulunut avaimen rapinaa lukossa, työlaukku ei ole kolahtanut lattiaan ja tuttua tervehdystä ei ole kuulunut.

On ikävä ja olisi ainakin kymmenen asiaa kerrottavaksi ja jaettavaksi.

Kuvat: © Luomulaakson Maria


web stats


Loma loppui, koulu alkoi ja keittiöön tuli vedenpaisumus

Niin siinä siten kävi, että koulu ehti alkaa, mieheni palasi jälleen työmatkalle  ja koska työmatkakirous 😛 ei selvästikään ole päästänyt meitä vielä otteestaan, niin perjantaina kesken tiskauksen alkoi keittiössämme vedenpaisumus.

Ihan joka päivä ei joudu huomaamaan seisovansa keittiössä keskellä vesilammikkoa ja juoksevansa pää kolmantena jalkana katkaisemaan veden tuloa pääkatkaisijasta, jonka jälkeen talon koko pyyhevarasto päätyy lattialle, jotta vesi saadaan kuivatuksi parketilta. Pyykkivuori kasvoi aika huimasti, kun tämä operaatio oli saatu päätökseen. Ja onneksi putki meni rikki, kun olimme kotona eikä aiemmin päivällä, kun olimme monta tuntia poissa! Silloin olisi ollut vahinko ihan toista luokkaa!

Ensimmäisenä mielessäni vilahti olisiko tiskikoneelle tarkoitetun tulovesiputken tulppaus päässyt pettämään, mutta kunnossa se oli. Aika nopeasti näin, että vesi todellakin vuoti keittiön tulovesiputkesta, joka kuitenkin näytti päällisin puolin olevan kunnossa eikä mikään ollut löysälläkään. Soitto putkimiehelle selvitti asiaa lisää ja hänen neuvojensa kanssa asia alkoi ratketa – etenkin kun tulovesiputkesta osa jäi lopulta käteen eli yksi liitos oli mennyt poikki kuin veitsellä leikaten ja pikkuisen liikutettaessa luiskahti kokonaan pois paikoiltaan. Siististi oli rikki mennyt, ei voi paljon muuta sanoa. Tämäkin selvisi, kun sain lähetettyä putkimiehellemme kuvan putkista. Kyllä kamera kännykässä on joskus tosi kätevä!

Loma loppui, koulu alkoi ja keittiöön tuli vedenpaisumus

Meillä on käynyt koko tällä asumisajan sama putkimies. Hän on uusinut käyttövesiputkistomme, pellettipolttimen ja korjannut isot ja pienet putkistoviat. Ja nyt pelasti meidät jälleen. Tosin hiukan eri tavalla kuin yleensä, sillä perjantai-iltana hän oli jo ehtinyt lähteä viikonlopuksi pois kotoa, mutta oli todella ystävällinen ja soitti putkimiesystävälleen, joka kesken kaiken kiireen tuli vähän kauempaa pelastamaan meidät vedettömältä viikonlopulta.

Tällä hetkellä päällimmäisenä on kiitollisuus erinomaistakin paremmasta asiakaspalvelusta sekä siitä, että vaikka veden puuttuminen vähänkin aikaa olisi isohko kriisi lapsiperheessämme, niin jäädyttävän vessan myötä vesikriisi ei vessamme toimintaa häirinnyt.  Samalla mietin sitäkin, että kuinka kätevää olisi, jos yhä tänäkin päivänä taloissa olisi omat kaivot, joista saisi nostettua vettä, vaikka putkisto rikki olisikin. Nyt putkirikko pisti hetkeksi sekaisin koko talon ja tajusimme, että muutama vesipullo kaapinperällä ei riittäisi kovinkaan pitkälle. Hätävaranahan ne siellä nököttivät, mutta kuusi ihmistä, joista yksi vielä vaipoissa, kuluttaa muutaman litran vettä aika nopeasti.

Vakuutusyhtiölle lähti perjantai-iltana jo alustava vahinkoilmoitus, jota sitten ensi viikolla täydennetään uusilla tiedoilla. Kuivatus alkoi jo heti perjantaina ja keittiössä onkin nyt aika lämpimät oltavat. Nähtäväksi jää riittääkö kuivatus vai joudutaanko jotain purkamaankin. Toivottavasti selvittäisiin vain kuivatuksella eikä taloomme ilmestyisi jälleen uutta remonttikohdetta. Meidän remonttikiintiömme alkaa nimittäin olla täynnä.

Viikonlopuksi olimme kaavailleet takapihan töiden ja normaalien kotitöiden lisäksi hyvää ruokaa ja mukavaa yhdessä oloa, mutta lauantain aamu heitti suunnitelmat kertaheitolla ympäri. Perjantaina pikkuisen kipeältä tuntunut jalkani  nimittäin ilmoitteli itsestään lauantaiaamun valjetessa ja sain huomata, että vasen jalkani oli aika turvonnut ja niin kipeä, että sillä ei voinut oikein edes kävellä. Päivystysreissuhan siitä saman tien tuli, mutta onneksi säästyttiin veritulpalta tällä(kin) kertaa. Diagnoosina saatu tuju tulehdus on kuitenkin aina miljoonasti parempi kuin tulppa, vaikka yhä jatkuva taaperoimetys aiheuttaakin muutaman harmaan hiuksen, kun sopivia lääkkeitä joudutaan valitsemaan. Onneksi nekin asiat kuitenkin ratkeavat ja arki taas jonain päivänä putoaa tuttuihin mutkitteleviin uomiinsa.

Voi, kuinka taas kaipaan tasaisen tylsiä (ja kuivia) päiviä ilman yllätyksiä! Kukahan on sanonut, että arki on harmaata ja tylsää? Kyllä minulle kelpaisi nyt vaikka ihan heti arki harmaatakin harmaampana.


hit counter


Remonttia, työmatkoja sekä loman odottelua

”Leipomon” remontti  on loppusuoralla ja todennäköisesti siitä jää osa viimeistelystä odottelemaan syksyn sadepäiviä, koska alkaa olla aika kiirehtiä takapihan aidan kimppuun. Sehän meillä jäi kesken, kun veljeni keittiöremontti-ilmoitus kajahti ilmoille toukokuussa. Samaan syssyyn sai myös pikku eteisemme uuden ilmeen ja paremman tavan saada takit ojennukseen. Siinä sivussa meiltä löytyi myös tuiki tuntemattomia takkeja, joiden omistajia nyt kuumeisesti etsitään. Saa nähdä löytyvätkö. 😀

Koko tämän viikon  olen maalannut ja rakentanut. Mieheni työmatka jatkui edelleen ja nyt on tullut jo hyvin kolme kuukautta täyteen, kun olemme eläneet kovin poikkeuksellista arkea. Koskaan ennen ei ole yksikään työmatka ollut näin pitkä. Onneksi olemme kuitenkin saaneet hänet yleensä viikonlopuiksi kotiin. Silti ovat nämä kuukaudet olleet vaikeita etenkin lapsille.

Remonttia, työmatkoja sekä loman odottelua

Alkuun taapero ei suostunut edes puhumaan isille, vaikka saatiin Skypekin toimimaan ja isin pystyi näkemäänkin. Tai halusihan hän isille puhua, kovastikin. Vaati saada puhelimen veljensä kädestä, mutta kun isi ilmestyi ruudulle tuli toinen ääni kelloon. Taapero käänsi puhelimelle selkänsä ja murisi. Vilkaisi välillä olkansa yli ja murisi taas.  Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen asiantuntija huomatakseen, että isin poissa olo ei ollut ihan ok.

Eivät isommat pojatkaan ole tyytyväisiä tilanteeseen olleet. Onhan arki ihan toisenlaista, kun toinen vanhemmista on aika totaalisesti poissa kuvioista noinkin pitkään.

Itseäni tilanne muistutti kovasti seurusteluajoistamme, jolloin välimatkaa oli useampi sata kilometriä ja tapaamiset pääasiassa viikonloppuisin eikä aina silloinkaan. Puhelinlaskut kasvoivat suuriksi tuohon aikaan, vaikka aina ei mitään puhelimessa sanottukaan. Oltiin vain hiljaa – oli mukava tietää, että toinen oli siinä langan toisessa päässä. Niin, silloin oli vielä lankapuhelimiakin.

Onneksi tilanne alkaa pikkuhiljaa edes hiukan helpottaa, sillä toiveissa olisi, että mieheni kauan kaivattu ja odotettu kesäloma vihdoin alkaisi. Ei se kyllä  varmaan ainakaan alkuun kovasti lomaa muistuta, sillä sen verran paljon on puuhaa aidassa ja muissa rakennelmissa, mutta ainakin olemme taas himpun verran lähempänä tavallista arkea, jolloin isi on kotona laittamassa taaperon unipussiin ja pelaamassa isompien poikien kanssa. Sitä odotellessa.


shopify site analytics


Työmatkakirous iski jälleen!

Tähän viikkoon on mahtunut paljon menoa ja melskettä aina oikomishoidoista, oppimissuunnitelman päivitykseen ja harrastuksista työmatkoihin. Tuntuu, että kalenteri on ollut hyvin täynnä eikä viikonlopun ja alkuviikon sairastelut yhtään helpottaneet tilannetta.

No, näillä on mentävä. Joskus jaksan nurista siitä, että mieheni työhön kuuluvat myös työmatkat. Tuntuu, että ne osuvat aina sen pahimman kaaoksen keskelle ja täytyy myöntää, että meillä on ollut niin paljon mutkia aina juuri silloin, kun mieheni on työmatkalla.

Vuosien varrella on ollut niin myrskyssä irronnutta kattoa, hajonneita isoja kodinkoneita, epäkuntoon mennyt pellettipoltin, jolloin talo kylmeni aika kovaa vauhtia ja sitten tietenkin se ehkä pahin eli keskenmeno.

Nykyisin minulla onkin aina sydän kurkussa, kun mieheni ilmoittaa tulevasta työmatkasta. Tällä kertaa matka sentään oli ihan vain kotimaassa, mutta liian tuoreessa muistissa ovat reissut Yhdysvaltoihin sekä Hollantiin, jotka olivat ehdottomasti pahimmat tapaukset. Toisella kerralla irtosi katto ja toisella kerralla oli keskenmeno. Olisiko hirveä ihme, jos työmatkasta ilmoittaminen saa kylmät väreet juoksemaan selässäni.

Työmatkakirous iski jälleen!

Ja niinpä kävi tälläkin viikolla, että jotain piti sattua heti työmatkan aluksi. Tällä kertaa hanoista ei tullut pisaraakaan vettä ja putkista kuului kaikenlaista kummallista. Onni matkassa oli se, että ongelma ei ollut meillä vaan ihan toisaalla. Vika tuli korjatuksi, mutta hiukan hankalaa oli elellä iso osa päivästä ilman vettä – etenkin kun taaperokaan ei ole vielä oppinut kuivaksi. No, ei se toki mikään maailmanloppu kuitenkaan ollut.

Pitäisiköhän meidän alkaa turvautua kaiken maailman taikakaluihin ja kiinnitellä vaikkapa hevosenkenkiä ympäri taloa? Tuskinpa sentään. 😀

Olemme vitsailleet siitä, että yllämme on selvästikin jonkin sortin työmatkakirous (hääpäiväkirouskin tunnetaan, mutta siitä lisää joskus hääpäivän tienoilla. 😀 ) ja mieheni sanoikin vuosi takaperin, että ainoa, mikä vielä puuttuu on, että talo palaisi. Työmatkan aikana yksi mieheni työkavereista tuumikin aamusella, että paikkakunnallamme on talo palanut. Voitte vain kuvitella, mitä mieheni juuri sillä hetkellä ajatteli! 😀


shopify analytics tool