Avainsana-arkisto: remontti

Aistihuoneen oleskelunurkkaus saa muodon

Aistihuone on taas rakentunut lisää. Projekti tuntuu loputtomalta ja muutama mutkakin on jo kohdattu, mutta niistä onneksi selvittiin, kun muutettiin hiukan suunnitelmia. Saattaa olla, että lopputuloskin on oikeastaan parempi kuin mitä se olisi alkuperäisellä suunnitelmalla ollut.

Aistihuoneen oleskelunurkkaus saa muodon

Kuvan rakennelma tuli sille paikalle, jossa oli ennen sänky, jonka alle kaavailimme pallomerta. Sänky oli kuitenkin turhan suuri huoneeseen ja vei keinuilta tarvittavaa tilaa liiaksi. Mahtava pallomeri sen alle olisi kyllä tullut, mutta nyt täytyy tyytyä pienempään versioon, johon siihenkin saadaan kyllä uppoamaan varsin hyvä määrä palloja.

Alaosaan on siis tulossa jonkinlaiset seinät, jotta saadaan pallomeri aikaiseksi ja seiniin toivottavasti saadaan näppärät, tarvittaessa suljettavat reiät, jotta pallomereen pääsee sujahtamaan tunnelinkautta. Ainakin minusta olisi valtavan hauskaa, jos tunnelista voisi sukeltaa suoraan pallomereen. Sehän voisi olla vedenalainen luola tai vaikka mitä muuta jännittävää! Pallomerestä olisi tarkoitus tulla sen verran syvä, että se tuntuu pallomereltä vielä noista meidän isommistakin lapsistamme edes silloin kun he siellä istuvat.

Rakennelman yläosaan tulee vielä hyvä pätkä kaidetta, jotta kukaan ei putoa. Olen pohtinut josko sinne saisi jonkin led-valosarjan, joka olisi ihanan tunnelmallinen ja rauhoittava, kun pimeä vuodenaika taas alkaa. Lamput voisivat olla tähtitaivaana tai kaiteessa vaikkapa kiiltomatoina jonkinlaisten köynnösten joukossa. Pitääkin kaivella varastoja josko sopivia köynnöksiä löytyisi. Ylätasanteella voi sitten vaikkapa lukea, piirtää tai ihan vain olla ja rentoutua. Tasanteelle pääsee kiipeämään viereen rakennettavilta puolapuilta.

aistihuone08

Vähän aikaa sitten meille saapui myös Riippumattojen maailmasta La Siestan riippupussi.  Lähetys aloitti blogiyhteistyön kyseisen yrityksen kanssa. Riippupussi oli jo jonkin aikaa ollut hankintalistalla aistihuoneeseemme ja onkin aivan mahtavaa, että pääsemme kokeilemaan, jotain näin toivottua tavaraa! Maltan tuskin odottaa, että huone on valmis ja lapset pääsevät kokeilemaan pussia ihan kunnolla! Isommat ovat jo suunnitelleet, kuinka lukevat siellä läksyjään tai vaikkapa piirtävät ja pienimmäinen vain yksinkertaisesti nauttii pussissa istumisesta. Hän on jo sitä kokeillutkin, kun pidin pussista kiinni ja hän kiipesi sinne sisään istumaan. Oli kuulema kivaa ja hymy ylsi korviin saakka ja minä sain ihan hyvän annoksen jumppaa, kun pitelin pussista kiinni. 😀 Olen aikasen varma, että jokainen lapsista tulee nauttimaan pussista  suuresti, mutta jokainen käyttää sitä hiukan eri tavalla.

Olemme iloisia, että huone on taas hiukan valmiimpi ja seuraavan viikonlopun jälkeen taas hiukan enemmän. Vielä kuitenkin riittää tekemistä aina jalka- ja varjolistoja myöten.



free web stats


Maailman paras kattoremontti

Moni eli mukanamme keväällä aistihuoneen remontin yhteydessä esiin tullutta kattoremontintarvetta, kun sisäkattoa purettuamme löysimme katostamme märkiä kohtia.

Meillä on kattoremontti nyt ohitse ja siitä jäi niin hyvät tunnelmat, että halusin ehdottomasti kertoa siitä teillekin.

Kaikki alkoi Messukeskuksen Kevätmessuilla Helsingissä, jossa mieheni bongasi  yrityksen, joka lievästi sanottuna pelasti niin kattomme kuin kesämmekin ja vapautti aikaa toisiin projekteihin talomme parissa. Kattoremontti itsetehtynä olisikin imaissut koko kesän jokaisen liikenevän minuutin ja voi olla, että ne minuutitkin olisivat loppuneet kesken.

Maailman paras kattoremontti

Hyviä ja huonoja uutisia

Huhtikuussa tuli kattoamme arvioimaan Suomen KattoCenterin edustaja. Tiesimme, että tilanne saattoi olla hyvinkin paha ja tarkastuksessa paljastui, ettei se nyt ainakaan hyvä ollut ja kattoremontti oli syytä aloittaa mahdollisimman pian, sillä puuosia oli kastunut ja tilanne oli aika kurja, mutta asian laajuus selviäisi vasta, kun vanha pelti saataisiin revityksi pois ja sisään näkisi kunnolla. Selvää kuitenkin oli, että sellainen tilanne meillä oli käsissämme, ettei ollut järkevää alkaa kattoa itse korjata vaan luottaa ammattilaisen apuun.

Onni matkassa oli  KattoCenterin Kevätmessutarjous, joka laski remontin hintaa, kun kattomateriaalista oli varsin käypä tarjous ja kokonaistarjous  perusremontistakin oli lopulta edullisempi kuin edellisen kattofirman tekemä.

Eikä kattoremontti ole ihan ilmainen edes itsetehtynä. Ja hyvä on muistaa sekin, että kattoremonttista saa töiden osalta kotitalousvähennystä eli tulevaisuudessa on rahaa tulossa takaisinkin päin.

katto10

katto04
Vanha kurjassa kunnossa oleva katto, jossa ei maali pysynyt sitten millään.

Nopeaa toimintaa

Kaksi remonttimiestä saapui parisen viikkoa sopimuksen allekirjoituksen jälkeen ja vaikka kelit juuri tuolla viikolla eivät kattoremonttia suosineetkaan, onnistuivat he silti etenemään remontissa varsin kiitettävää vauhtia.

Kyseisellä viikolla sää oli äärimäisen hankala ja vaihteli aurinkoisesta keväästä aina talvikeleihin saakka aiheuttaen harmaita hiuksia yhdelle jos toisellekin. Jouduimme siis vielä hetken odottamaan, että saimme tietää, missä kunnossa kattomme todella oli.

katto08

Loppujen lopuksi tuhot olivat pienemmät kuin olimme pelänneet, mutta suuremmat kuin olimme toivoneet. Lisäongelmia aiheutti sekin, että kattomme eristekerros ei ollut riittävä ja niinpä väliin piti puhaltaa lisäeristeet, jotta lämpö ei karkaisi harakoille. Samalla toivottavasti häviävät talvisin katolle syntyneet  jäälautatkin, jotka menneenä talvena kiskoivat rännitkin mennessään.

Säiden vuoksi reilusti vajaan työviikon jälkeen ei tarvittu enää kuin kolme työpäivää ja katto ränneineen ja syöksytorvineen oli valmis. Olimme ällikällä lyötyjä, sillä tämä kattoremontti eteni paljon nopeammin ja kaikin puolin jouhevammin kuin edellinen, muutama vuosi aikaisemmin toisella firmalla teetetty. Eikä silloin edes lisätty eristettä ja korjattu vauriota vaan kyseessä oli puhtaasti vanhan katon poisto ja uuden asennus.

katto06

Maailman paras kattoremontti

Merkille pistimme muuten senkin, että kattoremonttiamme hoitava kaksikko oli asiallinen ja erityisesti arvostimme sitä, että kielenkäyttö oli siistiä. Puheet katolta kuuluvat nimittäin sisälle taloon hyvinkin helposti ja varmasti samoin myös talosta katolle. Lapsiperheenä olemmekin erityisen kiitollisia siitä, että katolla ei viljelty värikkäiden kirosanojen puutarhaa ja me säästyimme viikkojen hermojaraastavalta asialta. Osa meidän erityislapsistamme nimittäin jää toistamaan iskevästi ja tarttuvasti lausuttuja sanoja tai lauseita aikamoisen pitkäksi ajaksi ja siinä on aika ajoin ihan helisemässä, sillä sanat tulevat sitten milloin missäkin eivätkä ne  katso aikaa tai paikkaa.

katto05
Uusi komea kattomme!

Muutenkin työntekijöistä jäi valtavan hyvä kuva. He olivat ripeitä, mutta huolellisia. He  kertoivat havaituista asioista selkeästi ja saimmepa vielä pari korjausvinkkiäkin talomme suhteen ihan kaupanpäällisinä. Hyvillä mielin voi sanoa, että seuraava paikka, johon kyseinen työmieskaksikko suuntasi, sai kyllä oivalliset työntekijät.

Eipä tässä voi muuta sanoa kuin ison kiitoksen siitä, että talossamme on nyt upeat rännit ja syöksytorvet ja että nyt viimeinenkin katto-osuus talostamme on kunnossa.

Ensi talvena emme enää lämmittele harakoiden varpaita vaan saamme nauttia ihan itse lämmöstä – ja ehkäpä vähän pienemmästä lämmityslaskusta.

katto09
Syöksytorvia ja rännejä jaksan ihastella edelleen.



web analytics


Voihan vesi!

Viikonloppuna lasten leikkihuoneen muuttaminen aistihuoneeksi nytkähti hiukan eteenpäin, kunnes koko homma mätkähti maihin kuin märkä rätti.

Viikonloppuna saimme purettua lopun sisäkatosta. Iloinen rakennustunnelma latistui aika kovaa, kun sisäkaton alta paljastui tummia, märkiä länttejä sieltä täältä. Emme todellakaan olisi kaivanneet tätä tähän kaiken lisäksi.

Tiesimme, että kattoremontti talon tuossa siivessä oli toki vielä edessä. Toisen siiven kattohan uusittiin vajaa kolme vuotta sitten ja tämä toinen parempikuntoisempi jäi vielä odottamaan. Nyt ei enää voida odotella vaan keväällä olisi tarkoitus alkaa uutta kattoa rakentamaan, tosin tämä siipi ei tule saamaan päälleen peltikattoa niin kuin toinen vaan turvaudumme huopakattoon, joka on huomattavasti edullisempi ja helpompi rakentaa itse,

Mieli on ollut maassa nyt meillä kaikilla ja hermot kireällä. Olimme olleet niin iloisia, kun keittiöremontti oli jo vesivahingon jäljiltä melkein ohitse ja aistihuoneen rakentaminenkin oli sujunut tähän saakka vallan mukavasti.

Voihan vesi!

Vetisen katon lisäksi olemme pohtineet, mitä huoneen rakentajat ovat mahtaneet ajatella tehdessään ratkaisujaan. Lasten leikkihuone on erotettu omaksi kokonaisuudekseen toisesta huoneesta ja joskus muinoin on ison huoneen keskelle siis rakennettu seinä. Jostain syystä kaikki listat ja sen sellaiset on kuitenkin jätetty paikoilleen ja väliseinä on rakennettu niin, että niin varjolistat, jalkalistat kuin kaikki muukin menee todellakin seinän läpi. Osa jatkaa matkaansa toiseen huoneeseen saakka ja osa loppuu väliseinän sisään! Verholauta on yksi näistä huoneen ihmeellisyyksistä ja näitä kaikkia erikoisuuksia korjaillessa menee tovi jos toinenkin.

Viikonloppuna saimme muuten toisenkin yllätyksen purkaessamme umpinaiseksi rakenettua verholautaa. Verholaudan pohjapuoli oli suljettu laudalla, jonka pohjaan oli sitten aikanaan ollut kiinnitettynä putkilamppu sekä verhokisko. Verholauta olikin oikeastaan laatikko seinällä, mutta ei suinkaan tyhjä. Verholaudan sisältä paljastui nimittäin suuri ampiaispesä, joka hajosi, kun vedimme verholaudan irti.

Olinhan minä surinaa kesäisin kuullut, mutta se oli kuulunut katon suunnalta ja joka kesähän meidän kattomme alla on monia ampiaispesiä. Tämä pesä oli kuitenkin oikeasti talon sisällä, vaikka verholaudan sisällä, katon rajassa olikin. Yhtenä kesänä meillä muuten oli aivan erityisen usein ampiaisia talossa. Nyt taisi selvitä syykin! Onneksi eivät olleet ihan joka kesä päättäneet verholaudan sisälle rakennella!

ampiaispesä

Toisaalta, kaikkien vastoinkäymisten keskellä voimme olla kuitenkin iloisia siitä, että aloimme rakentaa aistihuonetta ja päätimme purkaa sisäkaton. Näin saimme tietää, että kattomme ei ole kunnossa ja remontti pitää aloittaa heti eikä vasta jokusen vuoden päästä. Näin säästyimme varmasti suuremmalta katastrofilta.

Taisi olla nyt onni onnettomuudessa. 🙂


hit counter


Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta

Lasten leikkihuoneen muutostyöt ovat todenteolla alkaneet ja talo on entistä enemmän kaaoksessa, sill loputkin huoneen tavarat on jouduttu siirtämään pois katon purkamisen tieltä.

Viikonloppuna purettiin sisäkatto ja kun olimme saaneet ärsyttävät styroxlevyt lopulta katosta irti, saimme todeta, että niiden alta paljatuva lastulevykatto ei kyllä muutuisi katseen kestäväksi oikein millään konstilla. Asiaa ei auttanut sekään, että lastulevyt olivat aikamoisen liimamäärän tahrimat, sillä ilmeisesti katon tekijät silloin aikanaan olivat tulleet siihen tulokseen, että jokainen höyhenen kevyt styroxinen kattolevy oli syytä kiinnittää ainakin puolella purkilla liimaa. No, voimme sanoa, että levyt olivat todellakin tiukasti kiinni lastulevyssä ja liima niihin oli levitetty hyvin huolella ja paksusti. 😀

Kuvista näkee myös vilauksen vanhoista tapettikerroksista, jotka nekin saavat pian kyytiä, sillä tarkoitus olisi maalata seinät valkoisiksi ja tuoda huoneeseen väriä sitten muilla keinoilla. Näin tila ei myöskään muodostu liian rauhattomaksi.

Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta
Lastulevyjä emme ole vielä saaneet kaikkia irti ja homma jatkuu hitaasti, mutta varmasti viikon aikana ja sitten isommassa ryppäässä taas viikonloppuna. Ajattelin, että seiniä alkaisin maalata, kun katon purkaminen on saatu loppuun, sillä siinä touhussa saattaa uusi maalipinta vahingoittua, joten parempi odottaa ja suunnata energia toisaalle – onneksi tekeminen ei tässä talossa lopu sitten millään. 😀

Vastoin ihan alkuperäistä suunnitelmaa päätimme lopulta jättää aistihuoneeseen jo ennestään  siellä olevan parvisängyn.  Aluksi emme olleet aivan varmoja mahtuisiko se tilaan jäämään, mutta suunnitelmien edetessä varmistui, että se sopii niin oivallisesti osaksi suunnitelmaa, että päästimme sen jättää paikoilleen, sillä se oikeastaan luo enemmän mahdollisuuksia kuin vie, vaikka tilasyöppö onkin. Nyt vain pitää etsiä huoneeseen loput sopivat osaset, kaivella varastot ja jatkaa taas suunnitelmien kyhäilyä.

Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta



web analytics


Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Olimme jo alkaneet saada keittiöremontin aiheuttamaa kaaosta talossa kuriin, kun päätimme luoda uuden kaaoksen. Keittiötä pääsee toki jo käyttämään, mutta remontinrippeitä on vielä ihan riittävästi jäljellä. Hetkellisesti keittiö kyllä sulkeutuu, kun lattia jonain päivänä maalataan, sillä se on edelleen tekemättä lähinnä siksi, että en saa millään päätettyä sopivaa väriä. Voi olla, että päädyn avaamaan valkoisen maalipurkin ja jos väri sitten lähemmässä tarkastelussa tökkii, niin hiotaan ja maalataan päälle. En nyt kuitenkaan jaksa hoppuilla maalin kanssa vaan pohdin rauhassa.

Ehkä talo alkoi uhkaavasti näyttää jo liiankin kotoisalta ja järjestyksessä olevalta, kun viikonloppuna kypsyi päätös aloittaa toisessa lastenhuoneessa pienimuotoinen remontti. Remonttiosa sisältää lähinnä uuden maalin seiniin sekä uudet listat huoneeseen, sillä vanhat ovat alkuperäiset ja aikamoisen kurjassa kunnossa sekä myös väärän kokoiset ja kaikissa paikoissa ei parketin reuna edes ihan peity. Tänään ropsahtivat listat irti katosta ja lattian reunoista ja myöhemmin tällä viikolla avataan maalipurkki.

Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Intoa maalaamiseen ei tosin oikein olisi. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen oikeasti aivan kurkkuani myöten täynnä maalaamista. Eikä remontti edes sanana jaksa nyt innostaa.  Maalaaminen on kuitenkin oikeasti se ihan vihoviimeinen asia, jota nyt haluaisin tehdä, mutta eipä tässä muu kuitenkaan auta, kuin ottaa maalipensseli käteen  ja pistää töpinäksi. Se, mitä huoneeseen on nimittäin rakentumassa on jotain, jota on suunniteltu jo hyvä tovi, mutta toistaiseksi se on jäänyt aina toteuttamatta. Puuttumaan jääneen sysäyksen saimme nyt, kun pienimmäisemme aloitti vähän aikaa sitten SI-terapian.

Toinen lasten huoneista muuttuu jonkinasteiseksi aistihuoneeksi. Tarkoitus olisi, että paikasta tulisi mukava paikka, jossa voi rentoutua ja purkaa päivän kuormitusta ja saada aistiärsykkeitä mukavalla tavalla.  Mukaan otetaan niin liikunnallisia juttuja kuin myös tunto-, kuulo- ja näköaisti puolen asioita, jotka kaikki nousevat esiin lasten päivittäisissä haasteissa. Samaan tilaan saadaan mahtumaan paljon erilaisia toimintoja, mutta tarkoitus on, että tila kuitenkin pysyy selkeänä ja helposti käytettävänä.

Koko systeemi pyörähti viikonloppuna käyntiin sillä, että kerrossänky purettiin.  Ratkaisu tuntui ensin vaikealta, mutta kun aloimme pohtia asiaa tarkemmin, niin tajusimme, että sänkyä ei oikeastaan koskaan käytetty. Suurimman osan vuodesta jokainen lapsi nimittäin nukkui mieluummin patjalla lattialla  joko lasten huoneessa, mummin huoneessa tai meidän huoneessamme. Ja onpa leipomoakin aikanaan testattu muutaman yön ajan. Tässä valossa katsottuna oli hiukan outoa, että toisessa huoneessa nökötti massiivinen kerrossänky, jota kukaan ei käyttänyt ja  joka vei tuhottomasti tilaa kaikelta muulta ja esti meitä rakentamasta lapsillemme tilaa, jota he tarvitsivat.

Lattialla nukkumisen lapset ovat aina kokeneet jotenkin parempana. Ja joskus on nukuttu jopa pelkän ohuen petarin päällä, koska kuulemma tuntui mukavammalta nukkua niin. Ilmeisesti sänky on liian pehmeä, liian kuuma ja liian vääränlainen, jotta siinä voisi oikeasti nukkua – ainakaan montaa yötä. Lattia sen sijaan on mukavan napakka ja viileämpi ja yksinkertaisesti kaikinpuolin mukavampi. Mitäpä siinä sitten vastaan väittämään. Eiköhän meillä kokeiltu riittävän monta vuotta erilaisia sänkyvaihtoehtoja, jotta voidaan todeta, että ne nyt vain eivät ole toimivia ainakaan nyt. Niinpä sänky laitettiin kasaan ja vietiin autotalliin talteen, jos sitä jonain vuonna vaikka vielä tarvitaan.

Ensimmäiset hankinnat huonetta varten on jo tehty ja Pinterest-taulu täyttynyt ideoista ja erilaisista huoneratkaisuista. Meillä pääpaino ei kuitenkaan tule olemaan visuaalisissa ärsykkeissä niin kuin monessa näkemässäni aistihuoneessa tuntuu olevan.

Suunnitelmat jatkuvat ja tällä hetkellä eletään tavarakasojen keskellä. Joku voisi luulla, että meillä on innostuttu marittamaan, sillä tavarakasat on lajiteltu enimmäkseen laadun mukaan. Ehkäpä me samalla voimme tehdä myös sitä tavaran karsimista, sillä joukkossa on kyllä oikeasti ihan turhaa tavaraa, joka ei edes pirskahtele. Selkeys on sitäpaitsi ainakin meidän aistiyliherkille hyväksi.

Se, millaiseksi meidän lastemme aistihuone muodostuu, on vielä hiukan hämärän peitossa, vaikka suuret linjat selvillä onkin. Haastetta aiheuttaa lasten iso ikäero, sillä se asettaa myös huoneen käytölle erilaiset tarpeet. Lähiviikkoina tulee selviämään loput, kun saamme pohjatyöt tehtyä ja tila hahmottuu paremmin.



real time web analytics


Remontti etenee

Viime perjantaina saapui keittiökuorma, jonka seurauksena tätä blogipäivitystäkin kirjoittelen varsin ahtaissa tunnelmissa. Toisella puolellani on keko kurpitsoita ja kesäkurpitsoita, kun taas toisella puolella kohoaa iso pino keittiönosia. Tuntuu, että kaikki muut ovat viime päivinä kaiverrelleet kurpitsoita, mutta me olemme keskittäneet jokaisen liikenevän minuutin remonttiin.

Remontti etenee

Tälläkään kertaa eivät IKEA -ostoksemme menneet putkeen vaan lastista puuttui yksi osa ja tilalle oli ilmestynyt jotain aivan muuta. No, lauantaina sitten ”kipaisimme” IKEAssa hoitamassa asian kuntoon, mutta remontti ei tuona päivänä pahemmin enää ehtinyt edetä ja Knehtilän luomutilan tapahtumakin jäi samaisesta syystä väliin. Harmitti.

No, jos jotain positiivista pitää lauantaista kuitenkin löytää niin saimme illalla vielä kootuksi yhden keittiön laatikostoista ja iltasella pääsimme katsomaan kaksin elokuvan. Se olikin ainoa tapa, jolla onnistuimme juhlistaa viikolla ohi kiitänyttä hääpäiväämme, jonka vieton päätimme suosiolla siirtää hamaan tulevaisuuteen, kun aikataulut ja keittiö sitten joskus antaisivat myöden. Viikonloppuna laitettiin vielä tuulensuojapaperikin paikoilleen ja maanantaina tulikin sitten vakuutusyhtiön puolesta lattianasentaja muutamaksi tunniksi ja nyt keittiössämme on aivan mahtava hengittävä ponttilautalattia, joka sitten joskus parin viikon päästä aikaisintaan hiotaan ja maalataan. Nyt se on vain puuvalmis.

ekovilla

Viikolla aloitamme puurtamisen seinien kimpussa ja saamme hyvin todennäköisesti jo viikonloppuna allaskaapinkin paikoilleen ja sitten toivottavasti seuraavalla viikolla pääsee putkimies käymään ja saamme vesiliitännät taas kuntoon. Tuosta kaikesta nimittäin pääasiassa riippuu se, että saamme uuden keittiömme jollain tavalla jo käyttöön.

lattia

Edessä lienee siis varsin työntäyteinen viikko ja kokonaan omaksi hommakseni jää maalipensselin kanssa heiluminen jahka seinät ovat siinä vaiheessa, että on maalipurkki aika avata. Ja se lattian värikin pitäisi jossain vaiheessa vielä lyödä lukkoon. Nyt vielä arvon valkoisen ja tumman välillä. Taidan kyllä kallistua valkoiseen jo siksikin, että keittiömme on pieni ja valoisuutta kaivataan aina lisää.

Ihanaa oli päästä eroon betonikuopasta, joka alkoi olla jo kovin vilpoisa näillä keleillä ja kylmensi aika tavalla koko taloa. Nykyinen lattia tuntuu ihanan lämpimältä varpaiden alla ja lapset ovat jo kysyneet pienintä myöden saisiko keittiössä nukkua. 🙂


hit counter