Avainsana-arkisto: Muffini

Kaakaoiset banaaninkuorimuffinit

Veikkaan, että aika monessa lapsiperheessä syödään viikossa jonkinmoinen kasa banaaneja. Meillä ne ovat taaperon herkku ja kyllä nuo isommatkin niistä kovasti pitävät. Vanhin tosin sellaisista vihreämmistä ja keskimmäinen syö oikeastaan kaikenmoisia. Hyviä ne meistä aikuisistakin ovat, mutta suurimmat banaanin kuluttajat ovat kyllä nuo lapset.

Banaanista aika iso osa on kuorta. Onkin mukava, jos sillekin löytyy käyttöä. Kuori on kuitenkin aika säikeinen ja kova sellaisenaan eikä maistu kovin hyvältä. Liottamalla kuoria ennen käyttöä 3-4 päivää saadaan aikaiseksi vähän pehmeämpi kuori ja makukin on parempi kuin liottamattomassa.

Kaakaoiset banaaninkuorimuffinit

Banaaninkuorilla leivonta on myös mukavaa. Biojätesammakkomme (biojäteastiamme todellakin on sammakon näköinen) saa hiukan vähemmän ruokaa, mutta kukkaromme kiittää ja ruokapöytämme täyttyy vähän erilaisilla herkuilla.

Maanantaina tein yhden version banaaninkuorimuffineista, jotka muuntuvat helposti myös kuppikakuiksi, jos niin haluaa.

Nämä maistuvat pehmeän makeilta, tumma kaakao taittaa hiukan makeutta ja mantelirouhe tuo mukavaa rouskuvuutta jokaiseen suupalaan. Ensi kerralla ajattelin kokeilla näitä sitruunalla höystettynä, sillä rakastan sitruunaa ihan melkein missä vain ja suklaan sekä sitruunan yhdistelmästä pidän aivan erityisesti.

Kuvaaminen vesisateessa osoittautui aika mielenkiintoiseksi, kun aurinkokin jaksoi pysytellä jatkuvasti pilvessä niinä harvoina sateettomina hetkinä. Haastavaa tämä ulkona kuvaaminen, mutta ihan helpolla ei periksi anneta! Kuvaamisesta ulkona luovutaan yleensä vain, jos pakkasta on niin paljon, että kamera hyytyy tai on niin pimeää, ettei näe kuvata. Silti kaipaan kesän aurinkoa, joka sai leivonnaiset sädehtimään. Onneksi tuollaisia päiviä osuu välillä kohdalle myös syksyisin ja talvisinkin.

Ja onneksi syömiseen ei vaikuta muutama tippa vettä tai se, että aurinko ei paista täydeltä terältä!  🙂

Reseptistä muotoutui tällä kertaa tällainen.

250 g liotettuja banaaninkuoria
120 g voita
120 g (reilu 1 dl) sokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta

4 runsasta rkl maustamatonta jogurttia
225 g (n. 3,5 dl) vehnäjauhoja
pikkuisen kukkurallinen teelusikallinen leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa
50 g rouhittuja manteleita

Aloita valmistelut keräämällä ja putsaamalla luomubanaaninkuoret. Pese kuoret ja leikkaa kovat päät pois. Laita likoamaan vesiastiaan. Vaihda vesi kerran päivässä niin kauan, että viimeinen vaihtovesi on kirkasta. Tähän menee 3-4 päivää. Surauta banaaninkuoret soseeksi monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Sauvasekoitinta käytettäessä kannattaa ensin paloitella kuoret pienemmiksi.

1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri.
2. Vatkaa joukkoon munat vähän kerrallaan.
3. Lisää joukkoon banaaninkuorisose sekä mantelirouhe.
4. Lisää joukkoon siivilöidyt jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja ruokasooda. Sekoita varovasti.
5. Lusikoi massa paperivuokiin (n. 12 kpl)
6. Paista vajaassa 200 asteessa n. 20- 25 minuuttia.

Kuorrutus kuppikakkuvaihtoehtoon:

120 g pehmeää voita
175 g tomusokeria

1-2 tl vaniljaesanssia tai sitruunaesanssia

1. Vatkaa voi ja tomusokeri kuohkeaksi, mausta vaniljalla tai sitruunalla. Pursota leivonnaisten päälle ja koristele vaikkapa saksanpähkinällä tai mantelilla.

Kaakaoiset banaaninkuorimuffinit


web stats


Rukiiset banaanimuffinit

Rukiiset banaanimuffinit

Tänä aamuna banaanikulho näytti surulliselta ja meidän tapauksessamme se tarkoittaa todella tummia banaaneja, sillä meillä on omasta takaa syöjä sellaisille normitummille. Itse asiassa tuntuu siltä, että jokaisella perheenjäsenellä on mielipide siitä, milloin banaanin kypsyysaste on juuri oikea. Toisin sanoen meiltä ei yleensä löydy näin tummia banaaneja, mutta koska tilanne oli päässyt näin onnettomaksi äitymään niin päätin tehdä rukiisia banaanimuffineja. Ihan piti jo kaivella muistilokeroita, että muisti reseptin, kun edellisestä kerrasta oli niin kauan aikaa. Lopputulos tuntui oikealta, joten en varmaan unohtanut mitään todella oleellista.

Ruis maistuu muuten todella hyvältä näissä. Olen itse asiassa monesti pohtinut, miksi kaikessa leivonnassa aina käytetään valkoisia vehnäjauhoja. Ruis toimii monesti hyvin ja maistuu jopa paremmalta! Muffineissa ei kaivata sitkoakaan, joten vehnäjauhot on helppo vaihtaa ruisjauhoiksi.

Nämä muffinit eivät ole megamakeita ja niissä on yhdistynyt ihanasti banaanin ja inkiväärin maut ja appelsiinimarmeladi tuo joukkoon vielä oman herkullisen säväyksen.  Muffinit voi syödä sellaisenaan tai koristella vaikkapa hillotuilla appelsiininkuorilla, jotka viimeistelevät maun ja tuovat mukavaa rakennettakin. Myöskin hillottu inkivääri toimii mainiosti.

Rukiiset banaanimuffinit

300 g ruisjauhoja
2,5 tl leivinjauhetta
1-2 tl inkivääriä
n. 100 g intiaanisokeria
n. 300 g (n. kolme banaania)
1,25 dl piimää
2 munaa
n.70 g voita
n. 4  kukkuraista ruokalusikallista appelsiinimarmeladia (tai sen verran kuin purkin pohjalle on sattunut jäämään 😀 )

1. Sulata voi kattilassa ja lisää siihen appelsiinimarmeladi. Sekoita.
2. Vatkaa munat ja piimä kulhossa.
4. Sekoita toisessa kulhossa kuivataineet keskenään.
5. Lisää maito-muna seos, voi-marmeladiseos sekä banaanit kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sähkövatkaimella. Banaanit menevät pieniksi paloiksi samalla. Jos sekoitat lusikalla paloittele banaanit ensin.
6. Lusikoi massa 12 koloiseen muffinivuokaan, joka on voideltu. Paista n. 200 asteessa n. 25 minuttia tai kunnes tikkuun ei tartu taikinaa.

Rukiiset banaanimuffinit

web analytics