Avainsana-arkisto: Mieleenpainuvia

Keskitysleirin salattu totuus – Night Will Fall

 

”Jos maailma ei ota opikseen näiden kuvien kertomasta laskeutuu yllemme yö.”

”Unless the world learns the lesson these pictures teach, night will fall. ”

– Keskitysleirin salattu totuus –

– Night Will Fall – 

Keskitysleirin salattu totuus - Night Will Fall

Keskitysleirin salattu totuus – Night Will Fall on dokumenttielokuva, joka jokaisen tulisi nähdä. Siihen ei ole syyttä suotta lyöty K-16 leimaa päälle ja suosittelenkin, että ikärajasta pidetään kiinni. Sisältö on äärimmäisen järkyttävää katseltavaa. Se vaikutti minuun syvästi, kuten teki marraskuinen tapaaminen Pavel Stránskýn kanssa vuonna 2008. Stránský on yksi Auschwitzin selviytyjistä enkä tule koskaan unohtamaan tapaamistani hänen kanssaan.  Voit lukea siitä täältä.

Olen jo reilut 20 vuotta lukenut holokaustista. Katsonut jokaisen elokuvan, dokumentin ja sarjan, joka on vastaan tullut, mutta mikään niistä ei valmistanut minua kaikkeen siihen, jonka Keskitysleirin salattu totuus-dokumenttielokuva piirsi verkkokalvoilleni.

Autenttinen liikkuva kuva on voimallista ja tuntuu, että vanha filmi tekee siitä entistäkin vaikuttavamman. Monet varmasti muistavat Steven Spielbergin Schindlerin listan, jonka mustavalkoinen värimaailma muutamalla väriläiskällä oli äärimmäisen onnistunut ratkaisu. Voimallinen ja liikuttava. Unohtumaton. Aivan kuten Keskitysleirin salattu totuuskin on.

Keskitysleirin salattu totuus - Night Will Fall

Tuntuu, että dokumentin jokainen sana, kuva ja ääni järkyttää mielenrauhaa. Tuntuu, että auki revitty hiussäkki keskitysleirin varastossa saa kyyneleet nousemaan silmiin ja massiivinen kasa lasten leluja purskahtamaan itkuun. Luurankomaisia vainajia kantavat ihmiset saavat vatsani kääntymään ympäri. En pysty kuvittelemaan, miltä heistä on tuntunut kantaa murhattuja ihmisiä joukkohautoihin. En pysty kuvittelemaan, miltä on tuntunut katsoa, kun ihmisiä kasataan kuin halkoja ja ennen kaikkea, miltä on tuntunut joutua kasaamaan niitä. Lapset, naiset, miehet – kaikki luurankomaisia, kidutettuja, tautien runtelemia. Joukkohautaan pudotetut ruumiit sätkyttelevät kuin nuket pudotessaan kuoppaan toisten ruumiiden päälle.

En edes halua kuvitella.  Kovinkaan moni ei pysty samaistumaan noihin kokemuksiin tai  ymmärtämään, millaista tuskaa ja taakkaa ihmiset ovat kantaneet silloin ja vielä nytkin. En usko, että kukaan, joka ei ole kokenut samaa ja elänyt keskitysleirin arvaamatonta arkea, voi todella ymmärtää, mitä leireillä eläneet joutuivat kokemaan. Ei vaikka lukisi kaikki maailman holokaustia käsittelevät kirjat. Kaasukammioissa kuoli juutalaisten lisäksi mm. romaneja, homoseksuaaleja ja kehitysvammaisia. Jos ei täyttänyt natsien rotuihanteita oli kohtalo usein miten hyvin julma.

Toivon hartaasti, ettei kukaan koskaan joudu enää kokemaan tai näkemään mitään vastaavaa.

Keskitysleirin salattu totuus - Night Will Fall

Elokuva on täynnä totuutta, historiaa ja suunnatonta tuskaa. Se on tositarina historian ehkä kammottavimmasta ajanjaksosta, joka välitetään jälkipolville nyt täydellismpänä kuin koskaan ennen. 70 vuotta meni siihen, että tämä dokumentti pääsi julkisuuteen, mutta silti se on yhä ajankohtainen ja tarpeellinen. Sen kaunistelematon ja kertakaikkisen kammottava kuvakavalkadi ei hevin häivy mielestä. Ja hyvä niin. Tämä on elokuva, joka jokaisen pitää nähdä – ja muistaa.

Dokumenttielokuvan katsomisen jälkeen on entistä vaikeampaa ymmärtää syitä siihen, miksi jotkut syrjivät toisia kansalaisuuden, ihonvärin, uskonnon tai vaikkapa seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Entä miten päädytään uusnatsiksi? Kuinka joku voi yhä väittää, ettei holokaustia ole oikeasti tapahtunut?

Historiaa ei tule koskaan unohtaa vaan siitä tulee oppia.

Dokumenttielokuvan voi yhä katsoa Yle Areenassa.

Keskitysleirin salattu totuus - Night Will Fall

click tracking


Pavel Stránský – Auschwitzin selviytyjä

Esiintyykö antisemitismiä yhä? Minulla oli tapana sanoa työtovereilleni: ”Kun maailmassa tapahtuu jotain kauheaa syyttäkää siitä juutalaisia tai polkupyöräilijöitä.” Kun ystäväni ihmetellen kysyvät: ”Pavel, miksi ihmeessä polkupyöräilijöitä?” minä sanon heille: ”Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt kysyä miksi juutalaisia?”

Pavel Stránský

Pavel Stránský - Auschwitzin selviytyjäEilen historia heräsi eloon. Eilen toinen maailmansota sai kasvot selvemmin kuin koskaan ennen. Eilen Pavel Stránskýn tarina heräsi eloon taas uusille ihmisille – myös minulle.

Pavel Stránský on 87-vuotias Tsekin juutalainen, joka selvisi hengissä Auschwitz-Birkenaun keskitysleiriltä. Hän painoi vapautuessaan 36 kiloa. Käsivarressaan hänellä on ihoon tatuoitu numero. Numero oli helpompi tappaa kuin ihminen, jolla on nimi. Numero, ei ole mitään.

Vuonna 1941 Stránský kuljetettiin Theresienstadtiin. 1943 hänet, hänen vaimonsa Vera ja tämän äiti siirrettiin junalla Auschwitziin. Matka kesti 2 yötä ja yhden päivän. Matkalla ei saanut vettä tai mitään syötävää. Oli selvittävä sillä, mitä mukana oli, jos oli mitään. Vaunut ahdettiin täyteen ja monia kuoli matkalla. Iso osa Auschwitziin saapuvista marssitettiin suoraan kaasukammioihin. Uusille tulokkaille kuiskailtiinkin heti laiturilla: ”Katsokaa ylös.” Tulijat näkivät piipuista nousevan savun. ”Uuni on ainoa tie ulos Auschwitzista”. Uudet tulokkaat eivät vielä tuolloin ymmärtäneet asian oikeaa laitaa.

Pavel pääsi onnekseen leirin lasten opettajaksi ja sanoikin, että tuo on iso syy siihen, miksi hän selvisi hengissä. He eivät saaneet varsinaisesti opettaa lapsille mitään, mutta heillä oli lupa kertoa lapsille tarinoita ja monesti tarinoiden loppua muunneltiin, jotta niihin saatiin onnellinen ja toivorikas loppu. Lapset tekivät myös esityksiä, joita natsit tulivat seuraamaan ja taputtivat mainioille näytöksille. Myös pahamainen tohtori Mengele oli noiden miesten joukossa.

Tohtori Mengele teki kokeita ihmisillä. Hän halusi kokeilla mm. sitä voiko ihmisten silmien väriä vaihtaa. Kokeet olivat epäinhimillisiä ja aiheuttivat paljon tuskaa ja kuolemaa. Erityisesti kaksoset saivat kokea kovia. Stránský kertoi myös kahdesta äidistä, jotka saapuivat raskaana tuhoamisleirille. Mengele halusi selvittää kauanko vastasyntyneet selviäisivät hengissä, jos heitä ei ruoki. Äidit tappoivat lapsensa mieluummin kuin antoivat ne natsien käsiin nääntymään nälkään. Noiden äitien tunteita lienee mahdotonta kuvitella.

Leirillä vangit saivat syödäkseen aamulla kupillisen makeuttamatonta yrttiteetä, ruualla punajuuri tai turnipsi keittoa ja illalla taas yrttiteetä. Vettä ei ollut tarjolla. Ainut neste tuli teestä ja keitosta, jota ei oikein ruuaksi voinut kutsua.

1944 Pavel oli niiden joukossa, jotka päätettiin siirtää Saksaan. Alkoi kuolemanmarssi joka kesti 18.4.1945 ja päättyi 7.5.1945. Keskitysleirille jääneet kaasutettiin.

Pavel oli jälleen Theresienstadtissa. Hän tapsi siellä sukulaisensa, joka varoitti syömästä lihaa tai makkaroita ja kehotti syömään vain leipää ja hiukan rasvaa. Osa nälkiintyneistä, kuoleman partaalla olevista ihmisistä ahmi kuitenkin lihaa ja he kuolivat, koska elimistö ei sellaista ruokaa nälkiintymisen jälkeen kestänyt.

Pavel tapasi Veransa jälleen 1945. Vera vapautettiin Bergen-Belsenin leiriltä. He saivat myöhemmin 2 lasta.

——
Sain ostetua Pavel Stránskýn kirjoittaman kirjan ”As Messengers for the Victims – From Theresienstadt to Theresienstadt with a stop in Auschwitz-Birkenau and Schwarzheide”

Eilinen oli ehdottomasti elämäni liikuttavin ja samalla järkyttävin kokemus. Olen yli 15 vuotta ollut kiinnostunut holokaustista ja hankkinut siitä paljon tietoa niin kirjojen kuin dokumenttienkin muodossa, mutta eilinen oli jotain ihan muuta. Vaikka ihan uutta tietoa paljon ei tullutkaan niin se, että koko tapahtuma sai kasvot ihan eri tavalla kuin ennen oli sanoinkuvaamatonta. Holokausti tuli paljon lähemmäs. Ennen se oli järkyttävä tapahtuma historiassa. Asia, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua ja jota ei saa koskaan enää tapahtua. Se on yhä tuota kaikkea, mutta vahvemmin. Se on nyt minussa aivan eri tavalla kuin ennen. Pavel Stránskýn tarina ei saa unohtua. Kenenkään holokaustissa kuolleen tai selvinneen tarina ei saa unohtua. Me kaikki olemme sen heille velkaa.

On hienoa, kuinka Stránský jaksaa kiertää kertomassa tarinaansa aina uusille ihmisille. Hän on kertonut jo 20 000 koululaiselle tarinansa, joka on sekä kertomus holokaustista, mutta myös rakkaudesta. Hänen ja Veran rakkaus jaksoi kantaa heidät vaikeiden aikojen yli, antoi toivoa ja voimia silloin, kun niitä kipeimmin tarvittiin. He jaksoivat uskoa siihen, että näkisivät vielä.

Pavel Stránský - Auschwitzin selviytyjä

Pavel tuntee tärkeäksi kertoa holokaustista etenkin nuorille. Hän tuntee asian velvollisuudekseen niitä kohtaan, jotka eivät selviytyneet tai jotka eivät tapahtumista pysty puhumaan. Hänen vaimonsa Vera ei omasta holokaustistaan pystynyt kertomaan.

On hyvä, että niinkin moni on hänen tarinansa kuullut. Sääli vain, että ne joiden se ehkä kipeimmin tarvitsisi kuulla, eivät sitä kuule, koska heitä ei kiinnosta ja he jopa kieltävät koko holokaustin olemassaolon. Uusnatsit nostavat päätään eri puolilla Eurooppaa. Myös Suomessa.
Euroopassa äärioikeisto on saanut äänivyöryjä vaaleissa.

Emmekö todellakaan ole oppineet mitään historiasta? Eikö yli kuuden miljoonan ihmisen kuolema – murha – opettanut meille mitään? Ajatelkaa. Suomen väkiluku ei riitä tuohon määrään. Luku on huikea – käsittämätön. Kansanmurhia on tapahtunut entisessä Jugoslaviassa, Sudanissa, Ruandassa. Ja tuskin olemme vielä viimeistä kansanmurhaa nähneet – ikävä kyllä.

Stránský sanoi, että vanhemmat ja myös koulu ovat vastuussa siitä, kuinka lapset kasvatetaan. Rasismi, tässä tapauksessa antisemitismi ei synny tyhjästä. Me voimme vaikuttaa siihen, mitä meidän lapsemme ajattelevat juutalaisista, romaneista, homoseksuaaleista, vammaisista – ihan kaikista. Opetammeko heidät suvaitsemaan erilaisuutta vai opetammeko heitä halveksimaan ja vihaamaan. Meidän käsissämme on paljon. Me kaikki olemme vastuussa tulevaisuudesta.

Pavel Stránský - Auschwitzin selviytyjä



click tracking