Avainsana-arkisto: luomupuuro

Paahtamalla arki juhlaksi

”Ken keitetyn paistaa, se makean maistaa” tapasi Mummini aina sanoa. Tuota ajatusta mukaillen syntyi jo vuosia sitten idea paahtaa puurohiutaleet ja täytyy sanoa, että hyvin toimii myös systeemillä ”ken paistetun keittää, se makean maistaa” –  vaikka riimittely sen myötä pahasti ontuukin. 😀

Oletko sinä koskaan kokeillut puurohiutaleidesi paahtamista? Hiutaleet voi paahtaa kasviöljyssä tai voissa, ihan sen mukaan, mikä itsestä tuntuu parhaalta ja toki voi laittaa voin ja öljyn sekoituksenkin, jos se miellyttää omia makuhermoja enemmän.

Hiutaleiden paahtaminen tuo  puuroon kuin puuroon sellaisen lisäelementin, että tavallistakin tavallisempi peruspuuro nousee ihan uusiin sfääreihin, vaikka  keittiössä ei joudukaan huhkimaan tunti tolkulla eikä kaupan eksoottisimpia raaka-aineitakaan tarvitse kantaa selkävääränä kotiin.

Toki paahdetun puuron joukkoon voi lisätä vaikka minkälaisia lisäherkkuja, mutta hyvää paahdetuista hiutaleista valmistettu puuro on ihan sellaisenaankin. Lisukkeilla se on jo todellista luksusta!

Paahtamalla arki juhlaksi


Paahdetut hiutaleet

(puuroainekset noin neljälle)

4 dl luomuhiutaleita (tai sen verran kun puuroreseptissä hiutaleita tarvitaan) 
loraus  luomukasviöljyä tai nokare luomuvoita
(hiukan luomusokeria tai luomuhunajaa)

1.  Kaada pannulle loraus öljyä tai  nokare voita. Kuumenna ja sekoita hiutaleista puolet. Lisää halutessasi hiukan sokeria tai hunajaa.  Paahda hiutaleet rapeiksi. Ole tarkkana, sillä hiutaleet palavat herkästi. Toista sama lopuilla hiutaleilla.

Voit paahtaa hiutaleet myös uunissa ja mikäli paahtaa suurempaa määrää niin uunissa se sujuu helpommin. Sekoita silloin hiutaleet, rasva (ja haluamasi makeutus) kulhossa ja kaada sitten uunipellille. Paahda parissa sadassa asteessa, sekoittele usein ja pidä tarkasti silmällä, että hiutaleet eivät pääse kärähtämään.


Täydellisiä myös tuorepuuroissa

Paahdetut hiutaleet ovat vallan mainioita myös tuorepuuroissa ja parhaimmillaan ne ovat minusta niissä ilman pidempiä seisotusaikoja, sillä silloin hiutaleissa on tallella myös rapsakkuus, joka antaa puurolle ihan uuden ulottuvuuden.

Tuorepuuroversiossa kulkevatkin käsikädessä niin ihana rouske kuin taivaallinen maku! Oivana esimerkkinä tästä toimii viime viikon mämmituorepuuro, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä myös vaikkapa Kasperin kaappipuuroon, joka on yksi omiakin suosikkejani.

Ja hyvä on myös muistaa, että paahdetut hiutaleet maistuvat mainiosti myös lisäkkeenä puuron päällä eli kannattaa paahtaa aina hiukan suurempi annos, jotta saa ripotella noita rapsakoita herkkuja vielä lautaselleenkin. Tähän löytyy oiva esimerkki Luomulaakson Puuroperjantain ensimmäisestä reseptipostauksesta Kaurapuuroa kuudella tavalla.

Ken keitetyn paistaa, se makean maistaa

Tämän viikon puurotreenit  onkin vietetty edellisiltä viikoilta tuttujen puuroreseptien kimpussa ja maisteltu, miltä ne maistuvat paahdetuilla hiutaleilla.

Ihan hetkessä muuttui arki juhlaksi ja taas mennään iloisin mielin kohti Luomupuuron syyskuista maailmanennätystä. Oletko sinä jo mukana?

———————————

Muihin Puuroperjantain postauksiin pääset helposti tutustumaan täällä.  Tähän mennessä on maisteltu jo monenlaisia perinteisiä puuroja kuten vaikkapa perunapuuroa, mutta kokeiltu siitäkin hiukan erilaisia versioita. Entäpä maistuisiko sinulle kahvikaurapuuro, johon ihastuivat nekin, jotka eivät kahvia juo. Valkosipulin ystävillekin olisi tarjolla pari vaihtoehtoa piristämään muuten niin valkosipulittomia aamuja. 😀

Tule mukaan harjoittelemaan, tehdään yhdessä luomupuuron maailmanennätys!



site stats





free web stats


Makeaa valkosipuliohrapuuroa kahdella tapaa

Makeaa valkosipuliohrapuuroa kahdella tapaa

Viime viikon valkosipuli-kurkkupuurosta sekä Instagrammissa käydystä keskustelusta inspiroituneena tämän viikon raakan-aineeksi päätyi kaksi suosikkiani. Valkosipuli sekä iki-ihanat Riihipuodin ohrahiutaleet, jotka jo vuosia sitten muuttivat pysyväksi osaksi ruokakaappiamme. Samaiset hiutaleet myös karkottivat aikanaan saadut huonot ohrahiutalemuistot, joiden vuoksi olin kartellut kaikenlaisia ohrahiutaleita.

Sitten eräänä kauniina kevätpäivänä sain maistaa Riihipuodin juuri keitettyä ohrapuuroa, ”joka kypsyy keittämättä eikä pala pohjaan” ja loppu onkin historiaa. Rakkaus Riihipuodin ohrahiutaleita kohtaan on vuosien saatossa vain kasvanut ja ne ovatkin kaurahiutaleiden lisäksi ehkäpä ne eniten käytetyt puurohiutaleet, jotka sopivat toki myös leipätaikinoihin, lihapullataikinoihin ja moneen muuhunkin.

Sanomattakin lienee selvää, että mennyt viikko on sujunut varsin rattoisasti (=keittiössä ei kärynnyt mikään ja välineet pysyivät ehjinä) ja olemme saaneet rutkasti lisäharjoitusta Luomupuuron ME-päivää varten.

valkosipulipuuroriihipuoti
Tämän puuroperjantain molempiin resepteihin tarvitaan uunissa paahdettuja hunajaisia valkosipulinkynsiä. Paahdetut valkosipulit ovat pehmeämmän ja makeamman makuisia ja täydentävät oivallisesti puuroelämystä. Kannattaakin siis aloittaa pienellä valkosipuliprojektilla ja täyttää talo huumaavan hunajaisella tuoksulla.

Uunissa paahdetut valkosipulit:

muutama luomuvalkosipuli
runsaus loraus luomuhunajaa
vähän vähemmän runsas loraus luomuoliiviöljyä

1. Leikkaa  ”kansipala” pois parin isohkon valkosipulin päästä ja laita valkosipulit folion päälle. Lorauta jokaisen päälle hiukan oliiviöljyä sekä hunajaa ja sulje folio huolella.
2. Paahda valkosipuleita uunissa 200 asteessa tunnista puoleen toista tuntiin.
3. Ota uunista ja anna jäähtyä sen verran, että voit käsitellä valkosipuleita.

Itse teen näitä yleensä aina yli tarpeen, sillä ei taida olla maailmassa montaakaan herkullisempaa kuin uunissa hunajapaahdetut valkosipulit. Osa uunissa paahdetuista ihanuuksista siis puuron ja osan suoraan suuhun!

valkosipulipuuroriihipuoti03

Kanelinen valkosipuliohrapuuro

(neljälle)

n. 2,5 dl luomuohrahiutaleita (itse käytin Riihipuodin hiutaleita)
1 l luomutäysmaitoa
1 tl luomukanelia
nokare voita
n. 10 tl sokeria
1 tl suolaa
n. 15- 22 paahdettua luomuvalkosipulinkynttä tai maun mukaan

1. Laita  kattilaan pieni nokare voita ja kaneli.  Sulata ja sekoittele muutama kerta ja lisää sitten maito ja suola. Ala lisäillä jo tässä vaiheessa huolella muussattua valkosipulimassaa ja maistele maitoseosta. Lisäilin tässä tapauksessa aina yksi tai kaksi muussattua kynttä kerralla ja maistelin. Tällä kertaa käyttämäni valkosipulit olivat hiukan miedompaa lajiketta, joten vahvemmanmakuista lajiketta tarvittaneen hiukan vähemmän.
2. Lisää  joukkoon ohrahiutaleet. Kiehauta.
3. Hauduttele ja tarkista maku. Lisää valkosipulia tarpeen mukaan.
4. Tarjoile herkullisen hunajan kera, joka täydentää makuelämyksen.

valkosipulipuuroriihipuoti05
Kaneli-valkosipuliohrapuuro, johon pienimmäisemme ihastui aivan suunnattomasti.

Valkosipulinen kahvi-suklaapuuro

(neljälle)

Kahvi ja suklaahan tunnetusti sopivat yhteen, mutta valkosipulin lisääminen yhtälöön onkin sitten hiukan eri juttu. Tässä tapauksessa makuelämys onkin kiinni enemmän ainesten määristä kuin koskaan ennen. Makujen on syytä olla hyvin tarkkaan tasapainossa tai lopputulos ei ole lainkaan toivotun kaltainen vaan oikeasti aivan kammottava. Liika valkosipuli nimittäin maistuu kahvin kanssa ärsyttävän kitkerältä ja hyvin hyökkäävältä, mutta kun tähän yhtälöön lisätään suklaista makua sopivassa suhteessa, onkin maku jotain ihan muuta. Reseptiin lisätty sokeri ja hunaja tuovat yhtälöön kaivattua makeutta.

Kannattaa lähteä varovasti liikkeelle ja kokeilla, mikä on se paras valkosipulin määrä omille makunystyröille. Tässäkin reseptissä käyttämäni valkosipulilajike oli miedomman puoleinen.

n. 2, 5 dl luomuohrahiutaleita (itse käytin Riihipuodin hiutaleita)
5 dl keitettyä luomukahvia
5 dl vettä
n. 4 paahdettua luomuvalkosipulinkynttä tai maun mukaan
2 rkl luomukaakaojauhetta
0,5 dl – 1 dl luomusokeria

1 tl suolaa
luomuhunajaa puuron päälle

valkosipulipuuroriihipuoti02
Kahvi-valkosipuli-suklaapuuro.


1.
 Keitä kahvi (6 dl vettä ja 4 kahvimitallista kahvia, niin tarvittavan määrän valmista kahvia puuroon. Valmis kahvi on kohtalaisen laimeaa. )
2. Laita kattilaan keitetty kahvi, kaakaojauhe ja vesi sekä suola.
3. Ala lisäillä huolella muussattua valkosipulia pikku hiljaa ja maistele seosta joka välissä. Lisää myös sokeria. Kun ole tyytyväinen makuihin lisää hiutaleet. Muista ottaa huomioon, että hiutaleet laimentavat seosta hiukan.
4. Kiehauta ja anna hautua n. 20 minuuttia. Tarkista makua ja säädä tarvittaessa lisäämällä makeutta tai valkosipulia.
5. Tarjoile  hunajan kera, joka kruunaa makuelämyksen.

Ensi perjantaina taas jotain ihan muuta. Ihan varma en ole vielä itsekään, millaisia puuroja keittiössämme tullaan tulevalla viikolla keittelemään. 😀

Aiempien viikkojen Luomulaakson Puuroperjantai-postauksiin voit tutustua täällä, puuroperjantain omalla sivulla, jonka kautta löydät helposti ja kätevästi etsimäsi (klik, klik 🙂 ) .

Tähän mennessä on puuroissa maisteltu mm. basilikaa ja kurkkua sekä pohdittu, mitä ihmettä on kaappipuuro.



web analytics





web analytics


Hurjan viljaista luomupuuroa

Treeniviikko kohti Luomupuuron maailman ennätystä sujui varsin rattoisasti, vaikka mutkiakin koettiin, kun keittiö täyttyi yhtenä aamuna savusta paistinpannun jäätyä liedelle hiukan liian pitkäksi aikaa. Onneksi riitti ihan omatoiminen savusukellus ja parin vuorokauden tuuletus ratkomaan nämä mutkat. Tuleviin treeniviikkoihin saattaa kuitenkin tuoda lisää ääntä keittiöön muuttanut palovaroitin.

Loppujen lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että takana on taas vallan mainio puurontäyteinenviikko, josta saatiin nauttia auringonpaisteisessa kevätsäässä.

Hurjan viljaista luomupuuroa

Hurjan viljaista luomupuuroa

Viikon aikana meillä päätettiin kokeilla jotain, jota emme olleet ennen kokeilleet. Idea syntyi kesken sämpylöiden teon ja saattoi siinä niinkin käydä, että sämpylöiden leipominen hiukan lykkääntyi, koska ajatukset ”sämpyläpuurosta” eivät jättäneet rauhaan. Postauksen reseptit kulkevat meillä kotoisasti nimillä kanelisämpyläpuuro, porkkanasämpyläpuuro sekä kurkkusämpyläpuuro, koska pienimmäisemme ne niin nimesi.

Tällä kertaa pöydällä nököttänyt Myllärin  luomuinen hurjan viljainen sämpyläjauho ei siis päätynytkään tavanomaiseen tapaan taikinakulhoon vaan uiskentelemaan puurokattilaan erilaisten lisukkeiden kera.

Turhaan muuten lukee hurjan viljaisen pussin kyljessä sämpyläjauho. Ne nimittäin käyvät vallan mainiosti myös puurojauhoiksi ja maku on hyvinkin erilainen kuin se, mihin olen jauhopuuroissa yleensä tottunut.  Lisäksi mukavaa tuntumaa tuovat jauhoihin lisätyt luomuiset siemenet – pellava, auringonkukka ja hirssi. Makeutta taas tuovat luomusokeri sekä ohramallas. Taisi käydä nyt niin, että tästä eteenpäin näistä jauhoista tehdään useamminkin puuroa! Toimii systeemillä lisää vain vesi tai maito ja suola ja vähän erilainen  puuro on valmis. Muutamilla lisäyksillä reseptiä on helppo muokata ihan toisenlaiseksi.

Hurjan viljainen puuro kanelilla

Hurjan viljaisiin sämpyläaineksiin tehty puuro maistuu varsin makoisalta ilmankin kaneliakin, mutta kanelin kera se saa ihanan makuvivahteen, joka helposti  houkuttelee syömään vielä yhden lusikallisen lisää.

n. 3 dl hurjan viljaisia sämpyläjauhoja
1 l luomumaitoa
50 g luomuvoita tai luomumargariinia
suolaa
0,5-1 tl kanelia

1. Laita kattilaan voi ja sulata se.
2. Lisää kattilaan maito ja vispaa jauhot joukkoon huolella, jottei pääse syntymään paakkuja.
3. Lisää kaneli ja suola
4. Hauduttele tunnin verran, jotta jauhot kypsyvät ja siemenet pehmenevät mukavasti.

Hurjan viljainen porkkana-inkivääri puuro

Porkkana-inkivääri puuro on mukavan lämmittävä ja se sopiikin hyvin vaikkapa ulkoilun päätteeksi, mutta toki sekä aamuun ja iltaankin. Sen verran ruokaisan makuinen tämä puuro on, että se toimii vallan mainiosti myös ruokana. Meillä jopa pienimmäinen, joka ei porkkanan makuun tai tuntumaan ole vieläkään muun perheen tapaan ihastunut, sanoi tämän olevan hyvää ja se lienee riittävä suositus mille tahansa. 😀

Voit käyttää puuroon itse puristettua porkkanamehua tai kaupanmehua. Itse tapaan heittää porkkanamehua tarvitessani muutaman porkkanan mehulinkoon ja saan samalla sekä mehua, että ainekset leipätaikinaan tai juurespihveihin. En halua heittää kompostiin porkkanamassaa, joka mehulingosta oheistuotteena syntyy, joten miellelläni käytän sen taikinoihin tai pihveihin.

sampylajauho02

n. 3 dl Myllärin luomuisia hurjan viljaisia sämpyläjauhoja
n. 2,5 dl luomuporkkanamehua
n. 7,5 dl vettä
raastettua luomuinkivääriä 4-8 cm
(50 g luomuvoita tai luomumargariinia)
suolaa

1. Purista  mehulingossa porkkanoista mehu ja käytä jäljellä jäävä porkkana massa vaikka sämpylätaikinaan tai kasvispihveihin.
2. Laita porkkanamehu ja vesi kattilaan ja lisää joukkoon jauhot hyvin sekoittaen.
3. Lisää joukkoon raastettu inkivääri ja suola.
4. Anna hautua hiljaisella lämmöllä noin 45 minuuttia.
5. Tarjoile luomuhunajan kera. Myös erilaiset siemenet sopivat hyvin joukkoon.

Valkosipulinen kurkkupuuro sämpyläjauhoista

Vihaan ruokahävikkiä ja noista tunnelmista tämä puuro lähtikin liikkeelle, sillä tzatzikia meillä syödään paljon ja joka kerta tuota herkkua tehdessä tulee ylijäämänä kurkkumehua. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Monesti teemme mehusta inkiväärisiä kurkkumehusämpylöitä, mutta ihan aina ei sämpylöitä ehdi tai halua tehdä. Siksipä onkin mukavaa, jos on vaihtoehtoja.

sampylajauho

Toki samaisen puuron voi tehdä niinkin, että puristaa kurkuista mehun ja käyttää jäljelle jääneen kurkkumassan leipätaikinassa. Puuro on testattu jo molemmin tavoin ja kumpikin toimii. Tzatzikiversiossa pitää vain muistaa puuroa suolatessa, että kurkkumehussa on jo suolaa, joten maistelu on tärkeä osa puuron keittämistä, jotta suolaa ei pääse holahtamaan liikaa.

Puuroa kannattaa kokeilla maustaa myös erilaisilla yrteillä, kuten vaikkapa basilikalla tai tillillä. Myös minttu sekä persilja ovat kokeilemisen arvoisia.

n. 3 dl Myllärin luomusämpyläjauhoja
n. 6-6,5 dl luomu kurkkumehua
n. 3,5-4 dl vettä (nesteen yhteismäärä 1 l) 
n. 50 g luomuvoita tai luomumargariinia
1-2 luomu valkosipulin kynsi 

n. 2-5 tl luomu sitruunamehua
n. 4-6 tl luomusokeria
suolaa
hiukan mustapippuria

1. Laita kattilaan voi ja sulata se.
2.
Lisää kattilaan maito ja vispaa jauhot joukkoon huolella, jottei pääse syntymään paakkuja. (Lisää myös suola.)
3. Lisää sitruunanmehu, murskattu valkosipuli, sokeri sekä pippuri. Tarkista maku ja lisäile mausteita, suolaa ja sokeria sen mukaan.
4. Tarjoile sellaisenaan tai siemenien kera.

sampylajauho01.png

Ensi perjantaina taas jotain muuta. Saa nähdä, mitä silloin on vuorossa. 🙂

Aiempien viikkojen Luomulaakson Puuroperjantai-postauksiin voit tutustua täällä. Tähän mennessä on jo maisteltu Kasperin kaappipuuroa sekä puuroa basilikalla ja kahvilla sekä montaa muuta versiota.

Olethan jo mukana luomupuuron ME-tapahtumassa Facebookissa?


web statistics




free hit counter


Puuromuistoja Mummilan keittiöstä

Olen koko koulutaipaleeni ajan aloittanut aamuni äitini keittämällä puurolla. Kouluni olen jo aikaa sitten päättänyt, mutta puuro on yhä olennainen osa päivääni.

Omat lapsenikin aloittavat päivänsä puurolla.  Toki joskus lautasilta löytyy puuron sijaan itse tehtyä mysliä, mutta melkein puuroahan se sekin on. Pitkälti on samat ainekset. Monesti puuroa keitetään myös iltapalaksi ihan koko perheelle.

Puuro on oikeasti hyvää. Se on myös edullista sekä useimmiten hyvin ekologista. Sanomattakin lienee selvää, että meillä keitetyt puurot ovat poikkeuksetta luomua.

Puuromuistoja Mummilan keittiöstä
Mummini käyttämä maidonvartija, joka kolisi kattilan reunoihin maidon alettua kiehua. Sen luvattiin myös estävän ylikiehumisen ja pohjaan palamisen.
Puurontuoksuiset lapsuusmuistot

Omat lämpöisimmät ja erityisimmät puurokokemukseni liittyvät omaan Mummiini. Rovaniemellä, Korkalovaaran valkoisessa talossa, muistoja huokuvassa helmen harmaassa keittiössä tuoksui puuro. Muistan, kuinka joka loma odotin, että saisin kuulla maidonvartijan jälleen kolkuttelevan puurokattilan kylkiin. Se on mielikuva, joka tuo lapsuudenmuistot niin lähelle, että alkaa ihan itkettää. Tulee ikävä Mummia.

Tuo maidonvartija on nyt minulla kaapissani ja aina aika ajoin otan sen sieltä käteeni, pyörittelen ja sivelen sen sileääkin sileämpiä kuvioita ja laitan sitten takaisin kaappiin omalle turvalliselle paikalleen. Se on minulle yksi rakkaimpia muistoesineitä Mummistani.

Mummini teki maailman parasta kaurapuuroa. Se oli pehmeää ja samettista. Mummi tapasi keittää hiutaleet aina punaiseen maitoon ja puuro sai hautua hiljakseen lieden hellässä huomassa, kunnes koostumus oli niin samettista, että sitä olisi syönyt vaikka koko kattilallisen. Puuron jos toisenkin ehti Mummini 95-vuotisen elämänsä aikana keitellä.

luomupuuronME

Suomi luomupuurokartalle

Vanhat keittokirjat ovat – ihan niin kuin Mummini suuri kattilakin oli – pullollaan erilaisia puuroja. Toiset valmistettiin jauhoista, kun taas toiset vaikkapa hiutaleista ja olipa joukossa aineksia, joita ei nykypäivänä enää puuroihin tavata käyttää. Tuntuu hyvältä muistella Mummiani puurokauhan varressa vanhan lietensä äärellä. Hän olisi ollut mielissään puuron tänä vuonna saamasta huomiosta.

Nyt, Pro Luomun sekä sen yhteistyökumppanien kutsuessa suomalaiset syömään Suomi luomupuurokartalle, päätti Luomulaaksokin pistää lusikkansa puurokattilaan ja hämmentää oikein kunnolla aloittamalla Puuroperjantai-postaussarjan.

LUOMUPUURONme2

Näin alkuun tulee resepteissä näkymään paljon juuri niitä perinteisiä Mummini aikaisia puuroja, joilla monien isät ja äidit ovat aikuisiksi kasvaneet. Tuon aikaiseen valikoimaan todellakin kuului monia muitakin puuroja kuin vain se monien rakastama tai vihaama kaurapuuro! Ennen vanhaan puuro oli paljon muutakin kuin vain aamupalaksi tarkoitettua vatsantäytettä. Sitä syötiin monesti ihan ruuaksi ja niin muuten tehdään tänä päivänä joissain kouluissakin ihan viikottain. Puuro todellakin on hyvää ja ekologista ruokaa – ja etenkin luomuna, vallan mainio osa arjen ruokalistaa.

Kun perinteisten puurojen reseptit alkavat olla hallussa voi reseptejä alkaa helposti muokata erilaisiksi ja hetkessä aukeaa taas erilainen puurojen maailma. Puurojen parhaimpia puolia ovatkin muokattavuus ja monipuolisuus.

Postaussarjan myötä alkaa oma valmistautumiseni 6.9.2017 pidettävään Luomupuuron maailmanennätyspäivään, sillä eihän sitä suurena päivänä sovi ihan rapakunnossa olla! 😉


web analytics




web analytics