• Viime vuoden kohokohta: Tapaamassa Jyrki Sukulaa

    Viime syksynä olimme Ruoholahden K-Citymarketissa tutustumassa lähi-ja luomutuotteiden lisäksi Merja Kosken kirjoittamaan Onneks on luomua-kirjaan. Tuo päivä oli erittäin merkityksellinen myös pojallemme, joka pitää kovasti Jyrki Sukulan ohjelmista. Suosikit ovat jo pitkään olleet Hotellit kuntoon, Jyrki Sukula sekä Sukulan suojatit. Kuppilat kuntoonkin on katsottu kerran jos toisenkin. Viime vuosi oli meillä erittäin…

  • Siestalla valmiissa aistihuoneessa

    La Siestan riippupussi tuli osaksi aistihuonesuunnitelmiamme jo varsin aikaisessa vaiheessa – siis jo silloin, kun huoneessamme ei ollut edes ehjää sisäkattoa. Niinpä valitsemani ihana auringonvärinen riippupussi joutui hetken jos toisenkin odottelemaan paketissa käyttöönottoa yhdessä asianmukaisen kiinnityssarjan kanssa. La Siesta – riippumattojen maailma Olin selaillut La Siesta – riippumattojen maailman värikästä…

  • Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta

    Jokunen vuosi sitten kaupoista sai vielä lauantaimakkaraa luomuna. Moneen vuoteen sitä ei ole enää näkynyt enkä edes muista enää miltä valmistajalta kyseinen tuote silloin tarjolla oli. Lapset ovat välillä tuota makkaramakua kaiholla muistelleet. Viime kerralla Nurmijärven REKOssa olikin ilo huomata, että iki-ihana karkkilalainen  Kiven Säästöpossu oli alkanut tuottaa myös lauantaimakkaraa! Niinpä…

  • Onneks on luomua ja lähiruokaa

    Kirjat saatu arvostelukappaleina. Tietokirjailija Merja Koski julkaisi syksyn aikana ihanaakin ihanamman kirjan, Onneks on luomua. Kirja on valtavan upea läpileikkaus suomalaisesta luomutuotannosta ja sen tekijöistä. Lisäksi kirjassa on hyvä määrä mielenkiintoisia reseptejä, joiden tähtinä ovat kotimaiset luomuraaka-aineet. Itse sain kuulla kirjasta ensimmäisen kerran kesällä, kun ihmeekseni sähköpostiini kilahti viesti, jossa…

  • Päijät-Hämeen Luomun herkulliset hapantuotteet maistuvat myös smoothiessa

    Yhteistyössä Päijät-Hämeen Luomun kanssa. Tänä päivänä hapatettujen elintarvikkeiden terveyshyödyt lienevät kaikkien tiedossa – kukapa ei tietäisi hapantuotteiden terveyshyödyistä elimistön toisille aivoille eli suolistolle. Terveyshyötyjä hehkutettaessa unohtuu kuitenkin monesti yksi oleellinen seikka – nimittäin se, että hapankaalit maistuvat todella herkullisilta ja niillä saa ruokiin helposti vaihtelua ja uusia ulottuvuuksia. Päijät-Hämeen Luomun…

  • Luomua mainiosta verkkokaupasta

    Vihtiläinen luomutila Mainio Puutarha perusti vähän aikaa sitten verkkokaupan. Idea on hyvä ja toteutuskin toimii. Mainio Puutarha tuli minulle tutuksi jo REKO lähiruokarenkaan kautta, mutta vieläkin paremmin pääsin tutustumaan paikkaan jokunen viikko takaperin, kun kävin tilalla Ravintolapäivänä maistelemassa luomuisia herkkuja ja ihastelemassa satumaisia peltoja. (Voit lukea siitä täältä.) Mikään ei taida…