Avainsana-arkisto: lastenhuone

Pallomeripallojen kuivatusta ja aistihuoneen pallomeren testausta

Aistihuoneremonttia on edennyt välillä tuskastuttavan hitaasti. Mieheni venyvät työpäivät, päivystykset ja työmatkat ovat tulleet useasti tielle ja vasta nyt alkaa huone olla valmis, vaikka valmistuminen oli suunnitelmissa ensin kesän kynnyksellä ja sitten koulujen alkuun mennessä. No, ihan ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta nyt alkaa onneksi näyttää tilanne valoisammalta. Toiveissa olisi saada talon muutkin melkein valmiit kohteet loppuun, kuten vaikkapa keittiön oviaukko, johon meillä ei ollut ensin edes tarvittavia välineitä.

Pallomeripallojen kuivatusta ja aistihuoneen pallomeren testausta
Pallomeri on nyt melkein valmis. Pientä hienosäätöä vaaditaan, jotta pienehkö suunnitteluvirhe saadaan korjatuksi ja pallot eivät enää vuoda pois altaasta. Samalla saamme oikeastaan hauskan lisäosan pallomereen. Seinän läpällä suljettu reikä saa nimittäin oven ja sen saa sitten tarvittaessa auki ja pallomereen pääsee halutessaan ryömimään tunnelia pitkin, joka on siis oikeasti koirien agilityputki, mutta koska agilityputket olivat huomattavasti edullisempia kuin lasten terapiavälineet niin agility-osastolta tulin sitten välineen hankkineeksi. Sen verran on jo sitäkin testattu, että voi sanoa sen olevan varsin hyvä hankinta.

Pallomereen tulee kokonaisuudessaan 5000 palloa. Jokaisen pallon olen pessyt ennen kuin ne pallomereen päätyivät. En tiedä olisiko ollut varsinaisesti tarvetta sille, mutta ajatus tuntui mukavalta ja niinpä meillä on nyt pallomeressä jo 4000 putipuhdasta palloa ja viimeiset 1000 ovat vielä verkkopusseissa saunanlauteilla kuivumassa. Sauna onkin ollut jo jokusen päivän ajan pallomeripallojen kuivaamo ja saunaa ei ole saanut käyttää, jotta lämpötila ei nouse liian korkeaksi muovipalloille.

pallomeri02

Ensimäiset testauksetkin on jo tehty ja pikkuisemme huusi heti 3000 pallon jälkeen ”Haluan hukkkua tuonne!” Ja tänä aamuna tyhjentäessäni uuden satsin palloja mereen hän aneli koiranpentukatseen kera ”Anna minun hukkua.” 😀

Selvää lienee, että pallomerta on odotettu ja tämän päiväiset pikakokeilut osoittivat, että kaikki lapset ovat pallomerestä yhtä innoissaan. Syyttä ei alunperin päätetty, että pallomerestä tulee syvä ja viimeisen 1000  pallon jälkeen korkeus pyörii melkein 60 cm korkeudella. Pallomeren levyes on n. 90 cm ja pituus vaihtelee reilusta metristä aina 140 cm saakka. Pallomereen mahtuu siis istumaan ja ”hukkumaan” ihan aikuinenkin. 😀

Syysloman loppu on jo käsillä ja meillä on mieheni kanssa toiveissa viettää hiukan yhteistä aikaa näiden kaikkien remonttipuuhien lomassa. Saa nähdä ehdimmekö kuitenkaan, sillä tarkoitus olisi saada viimeinen iso rutistus tehdyksi ja huone olisi sitten valmis – tosin liukumäki pitää vielä rakentaa, mutta en halua laskea sitä mukaan, sillä  se ei vaikuta huoneen käyttöön tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan huoneessa. Liukumäki on vain yksi niistä välineistä, jotka rakennamme itse.

Maltan tuskin odottaa, että pääsen kirjoittamaan ja kertomaan teille kuvien kera, mitä kaikkea olemmekaan saaneet huoneeseen jo valmiiksi ja hankituksi. Yksi ihanuuksista on Riippumattojen maailman La Siesta Joki riippupussi, josta piakkoin juttua.

pallomeri03


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria, jollei toisin mainita



Web Analytics


Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Olimme jo alkaneet saada keittiöremontin aiheuttamaa kaaosta talossa kuriin, kun päätimme luoda uuden kaaoksen. Keittiötä pääsee toki jo käyttämään, mutta remontinrippeitä on vielä ihan riittävästi jäljellä. Hetkellisesti keittiö kyllä sulkeutuu, kun lattia jonain päivänä maalataan, sillä se on edelleen tekemättä lähinnä siksi, että en saa millään päätettyä sopivaa väriä. Voi olla, että päädyn avaamaan valkoisen maalipurkin ja jos väri sitten lähemmässä tarkastelussa tökkii, niin hiotaan ja maalataan päälle. En nyt kuitenkaan jaksa hoppuilla maalin kanssa vaan pohdin rauhassa.

Ehkä talo alkoi uhkaavasti näyttää jo liiankin kotoisalta ja järjestyksessä olevalta, kun viikonloppuna kypsyi päätös aloittaa toisessa lastenhuoneessa pienimuotoinen remontti. Remonttiosa sisältää lähinnä uuden maalin seiniin sekä uudet listat huoneeseen, sillä vanhat ovat alkuperäiset ja aikamoisen kurjassa kunnossa sekä myös väärän kokoiset ja kaikissa paikoissa ei parketin reuna edes ihan peity. Tänään ropsahtivat listat irti katosta ja lattian reunoista ja myöhemmin tällä viikolla avataan maalipurkki.

Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Intoa maalaamiseen ei tosin oikein olisi. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen oikeasti aivan kurkkuani myöten täynnä maalaamista. Eikä remontti edes sanana jaksa nyt innostaa.  Maalaaminen on kuitenkin oikeasti se ihan vihoviimeinen asia, jota nyt haluaisin tehdä, mutta eipä tässä muu kuitenkaan auta, kuin ottaa maalipensseli käteen  ja pistää töpinäksi. Se, mitä huoneeseen on nimittäin rakentumassa on jotain, jota on suunniteltu jo hyvä tovi, mutta toistaiseksi se on jäänyt aina toteuttamatta. Puuttumaan jääneen sysäyksen saimme nyt, kun pienimmäisemme aloitti vähän aikaa sitten SI-terapian.

Toinen lasten huoneista muuttuu jonkinasteiseksi aistihuoneeksi. Tarkoitus olisi, että paikasta tulisi mukava paikka, jossa voi rentoutua ja purkaa päivän kuormitusta ja saada aistiärsykkeitä mukavalla tavalla.  Mukaan otetaan niin liikunnallisia juttuja kuin myös tunto-, kuulo- ja näköaisti puolen asioita, jotka kaikki nousevat esiin lasten päivittäisissä haasteissa. Samaan tilaan saadaan mahtumaan paljon erilaisia toimintoja, mutta tarkoitus on, että tila kuitenkin pysyy selkeänä ja helposti käytettävänä.

Koko systeemi pyörähti viikonloppuna käyntiin sillä, että kerrossänky purettiin.  Ratkaisu tuntui ensin vaikealta, mutta kun aloimme pohtia asiaa tarkemmin, niin tajusimme, että sänkyä ei oikeastaan koskaan käytetty. Suurimman osan vuodesta jokainen lapsi nimittäin nukkui mieluummin patjalla lattialla  joko lasten huoneessa, mummin huoneessa tai meidän huoneessamme. Ja onpa leipomoakin aikanaan testattu muutaman yön ajan. Tässä valossa katsottuna oli hiukan outoa, että toisessa huoneessa nökötti massiivinen kerrossänky, jota kukaan ei käyttänyt ja  joka vei tuhottomasti tilaa kaikelta muulta ja esti meitä rakentamasta lapsillemme tilaa, jota he tarvitsivat.

Lattialla nukkumisen lapset ovat aina kokeneet jotenkin parempana. Ja joskus on nukuttu jopa pelkän ohuen petarin päällä, koska kuulemma tuntui mukavammalta nukkua niin. Ilmeisesti sänky on liian pehmeä, liian kuuma ja liian vääränlainen, jotta siinä voisi oikeasti nukkua – ainakaan montaa yötä. Lattia sen sijaan on mukavan napakka ja viileämpi ja yksinkertaisesti kaikinpuolin mukavampi. Mitäpä siinä sitten vastaan väittämään. Eiköhän meillä kokeiltu riittävän monta vuotta erilaisia sänkyvaihtoehtoja, jotta voidaan todeta, että ne nyt vain eivät ole toimivia ainakaan nyt. Niinpä sänky laitettiin kasaan ja vietiin autotalliin talteen, jos sitä jonain vuonna vaikka vielä tarvitaan.

Ensimmäiset hankinnat huonetta varten on jo tehty ja Pinterest-taulu täyttynyt ideoista ja erilaisista huoneratkaisuista. Meillä pääpaino ei kuitenkaan tule olemaan visuaalisissa ärsykkeissä niin kuin monessa näkemässäni aistihuoneessa tuntuu olevan.

Suunnitelmat jatkuvat ja tällä hetkellä eletään tavarakasojen keskellä. Joku voisi luulla, että meillä on innostuttu marittamaan, sillä tavarakasat on lajiteltu enimmäkseen laadun mukaan. Ehkäpä me samalla voimme tehdä myös sitä tavaran karsimista, sillä joukkossa on kyllä oikeasti ihan turhaa tavaraa, joka ei edes pirskahtele. Selkeys on sitäpaitsi ainakin meidän aistiyliherkille hyväksi.

Se, millaiseksi meidän lastemme aistihuone muodostuu, on vielä hiukan hämärän peitossa, vaikka suuret linjat selvillä onkin. Haastetta aiheuttaa lasten iso ikäero, sillä se asettaa myös huoneen käytölle erilaiset tarpeet. Lähiviikkoina tulee selviämään loput, kun saamme pohjatyöt tehtyä ja tila hahmottuu paremmin.



real time web analytics