Avainsana-arkisto: koulu

Toivo tuli taloon

Erityislapsen vanhempana olen joutunut kokemaan viiden ensimmäisen kouluvuoden aikana aikamoisen määrän pettymyksiä ja ymmärtämättömyyttä. Onpa ihan naurettu päin naamaa ja sanottu, että olemme väärässä. Meille on myös suoraan ilmaistu, että vika on vain täällä kotona, meissä vanhemmissa. Me emme vain osaa kasvattaa.

Eskarissa alkanut ihana positiivisuus, kannustaminen ja kasvatuskumppanuus muuttuivat vuosia sitten alkaneen koulun myötä joksikin ihan muuksi eikä kukaan todella kuullut hätäämme pitkään aikaan, vaikka yritimme sitä parhaamme mukaan tuoda esiin. Asioita ei auttanut sekään, että ensimmäiset kaksi vuotta oli eskarissa alkanut tehostettu tuki psykologin seurannan kera jäänyt unholaan, sillä tehostetun tuen paperit olivat jonnekin koululla kadonneet, vaikka nivelpalaverissa olimme kaikki istuneet ja paperit olivat taatusti koululle siirtyneet. Tämänkin jälkeen saimme kuulla, että se ja se tukitoimi ei onnistu, koska kaikilla oppilailla tulee olla samalla tavalla asiat. Yritimme siis toimintaterapeutin avulla saada mm. mahdollisuuden käyttää koulussa säkkituolia tai jumppapalloa.

Asiat eivät muuttuneet ennen viime syksyä, jolloin vaihdoimme koulua omatoimisesti. Harkitsimme asiaa ensin perusteellisesti ja otimme selvää vaihtoehdoista sekä kouluista.

Päätöksessämme oli niin hyvät kuin huonotkin puolet, mutta koimme, että meillä ei ollut enää vaihtoehtoja. Ei kaiken sen jälkeen, mitä olimme saaneet tai ehkäpä jopa joutuneet kokemaan. Vaakakupissa painoi eniten se, että lapsemme jäi ilman tarvitsemaansa tukea ja kallisarvoiset vuodet kuluivat ymmärtämättömien aikuisten valtaamassa viidakossa.

Toivo tuli taloon

Viimeinen vuosi

Viimeinen vuosi on ollut huima. Helppo se ei ole ollut kenellekään. Ei lapselle, ei meille vanhemmille tai muulle perheelle eikä uudelle opettajalle. Vuosi on ollut vaihteleva, vaikea ja äärimmäisen raskas, mutta joukkoon on mahtunut myös iloisia onnistumisia ja sellainen määrä ymmärtäviä ja sydämellisiä aikuisia, etten koskaan edes uskonut sellaisen olevan mahdollista.

Yhtäkkiä oli olemassa ihmisiä, jotka näkivät lapsessamme ne samat asiat kuin mekin ja olivat aidosti huolissaan lapsemme selviämisestä normiluokassa ja siitä, kuinka me kotona jaksamme vaikeassa tilanteessa. Se tuntui ihanalta, sillä me kun olemme oppineet vuosien varrella ihan omatoimisesti uimaan raskaassa arjessa eteenpäin ja etsimään uusia toimintamalleja toimimattomien tilalle ja kannattelemaan lastamme vaikeimpienkin hetkien yli.

Nykyinen koulu on ollut aivan upea. Se on ottanut huomioon lapsemme erityisyyden. Se on joustanut ja yrittänyt kaivaa kaikki mahdolliset ja melkeinpä mahdottomatkin resurssit, jotta lapsemme koulunkäynti onnistuisi. Muistan, kuinka itkin ensimmäisessä palaverissa syksyllä. Kyyneleet nousivat ihan väkisin silmiini, kun tajusin, että  meidät vihdoin kuultiin ja siitä hetkestä asiat lähtivät rullaamaan uskomattomalla vauhdilla eteenpäin.

Diagnooseja ja uusi koulupaikka

Vuoden vaihteessa saimme ensimmäisen uuden diagnoosin. Tai oikeastaan vanhan. Autisminkirjo ei ollut meille yllätys, sillä olihan siihen kuuluva diagnoosi ollut joskus papereissakin muiden diagnoosien seurana, mutta se sitten jonkun ajatuksella jätettiin pois siinä viiden kuuden ikävuoden kieppeillä (löysin muuten tähän asiaan liittyen vanhat muistiinpanonikin, joiden avulla olin poisjättämistä kritisoinut) ja jäljelle siitä jäi lähinnä maininta jumiutumisesta ja erityismielenkiinnonkohteista.

Kevään aikana kävi erityissairaanhoidosta hoitaja katsomassa lastamme koulussa ja esiin nousi niin autisminkirjo kuin ADHD. Kumpikaan ei yllättänyt. Mutta eräs toinen asia pääsi kyllä yllättämään.

Koulupsykologin puhelu tuli eräänä hiljaisena aamuna ja uutinen oli vertaansa vailla. Istuin vuoteen reunalle ja hengitin. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni ja sormista ja varpaista hävisi tunto. Nenänpäätäkin kihelmöi. Yritin hengittää ja olla itkemättä.

Lapsellemme oli myönnetty oppilaspaikka yksilöllistetyn opetuksen luokassa erityisopetuksen koulussa.

Parempaa lahjaa ei meille olisi kukaan voinut antaa, sillä tämän myötä arkeen astui taas toivo.

koulu01


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria




Web Analytics


Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Postaustahti Luomulaaksossa on ollut viime aikoina vähintäänkin hidas. Syynä ei suinkaan ole bloggausinnon katoaminen vaan ihan puhtaasti se, että aika ei ole riittänyt vaativan arjen keskellä. Luomulaaksoahan kirjoittaa vain yksi ihminen ja siitä syystä välillä törmätään siihen seikkaan, että vuorokauden tunnit eivät vain riitä.

Haaveilen ajasta, jolloin pääsisin taas vanhaan tapaan istumaan aika säännöllisesti koneen ääreen ja naputtamaan erilaisia postauksia. Mielessä on ollut lukuisia postausaiheita, joita yritän aina raapustaa paperille muistiin odottamaan parempaa hetkeä. Kaipuu rakkaan kirjoittamisen ja blogin parin on kuitenkin kova.

Joulukuusta lähtien meillä on eletty jännityksen keskellä. On pohdittu, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuormitus on lapsella ollut kovaa ja ajatukset ovat olleet paljolti tulevaisuudessa, vaikka nykyhetken arki on ollut sellaista, ettei moni sellaista osaa edes kuvitella.

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Tammikuun alussa saimme tuoreen paperin käsiimme, vaikka erityissairaanhoitoon yhä jonotamme. Joulukuussa ollut tapaaminen lääkärin sekä useiden ammattilaisten kanssa poiki autisminkirjondiagnoosin. Vaikkei se meille yllätys ollutkaan, vaan ennemminkin helpotus, niin vielä eivät unettomat yöt ole lakanneet vaivaamasta. Ehkäpä sitten kun saadaan varmistus koulupaikasta ja tuo erikoisairaanhoitokin pyörähtää käyntiin, niin voisi taas alkaa nukkua. Ehkä.

Uusi kouluvuosi on pian käsillä ja koulupaikkaratkaisuja tehdään jo kovaa vauhtia. Kristallipallolle olisi taas käyttöä – kunhan joku jostain sellaisen toimivan vain ensin löytäisi.

Kristallipalloa parempi vaihtoehto on kuitenkin oppilashuoltoryhmä, jonka kanssa vähän aikaa sitten istuimme alas. Juttutuokio oli hedelmällinen ja saimme huomata, että puhuimme todellakin samasta lapsesta ja samoista haasteista. Koulussa näkyi niitä samoja asioita kuin näkyi kotonakin ja kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että normikoululuokka ei olisi se oikea vaihtoehto lapsellemme. Mikä vaihtehto se sitten olisi. Normikoulun pienluokka? Erityisopetuksen koulu? Aika pian kävi selväksi kumpi noista vaihtoehdoista olisi meidän lapsellemme se oikea paikka. Nyt vielä hienosäädetään ja sitten haetaan paikkaa, joka toivottavasti saadaan ja ehkäpä ensi lukuvuosi aukenisi toivorikkaana.

Kaikkien raskaiden asioiden keskellä olemme kuitenkin hirveän kiitollisia tästä  lukuvuodesta ja niistä ihmisistä, jotka ovat arkeemme astuneet. Lukuvuosi on ollut uudessa koulussa vaiherikas, mutta olemme saaneet kokea tulleemme kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Olemme saaneet nähdä, kuinka lastamme on tuettu ja huolemme on otettu tosissaan.  Olemme saaneet tutustua lukuisiin upeisiin ihmisiin, joiden kanssa on ollut enemmän kuin ilo tehdä yhteistyötä. Tästä on parempi kuin vain hyvä jatkaa.

Loppujen lopuksi noita positiivisia asioita taitaa kuitenkin olla enemmän ja oma pieni sisäinen Pollyannani nostaa taas päätään.  Sitä jaksaa kummasti, kun vain pyrkii löytäämään jokaisesta päivästä jotain hymyilemisen aihetta.



Web Analytics


Katse ensi syksyssä

Koulut päättyivät viime viikolla ja Suvivirsi kajahti ilmoille. Se, jos mikä on selvä kesänmerkki, vaikka kurkuntaimet pitääkin yhä peitellä hallaharson alle nukkumaan.

Suvivirrestä huolimatta ei meillä  ehkä olla vielä ihan lomatunnelmissa, sillä nuorimmaisen puhe- ja SI-terapiat jatkuvat vielä  juhannukselle saakka ja aistihuoneen rakentaminen taitaa jatkua vielä hetken sen jälkeenkin. Jos ollaan ihan tarkkoja niin minun pitäisi olla siellä juuri nyt maalaamassa, mutta istunpa nyt kuitenkin tässä ja naputtelen postausta.

Katse ensi syksyssä

Vaiherikas kevät

Kevät oli meillä vaiherikasta aikaa ja söi voimia ja aikaa aikatavalla. Ensi vuoden koulusuunnitelmat olivat kovasti työn alla, sillä mm. koulukiusaaminen aiheutti jälleen isompia ongelmia tai oikeastaan se on aiheuttanut sitä koko ajan, sillä se ei ole koskaan varsinaisesti loppunut. Joskus se on ollut hiukan piilossa ja vaimeampana, mutta aina olemassa, hiljaa pinnan alla kiemurtaen ja nakertaen.

Kiusaamista on monenlaista ja osa siitä pysyy helposti hiukan piilossa ja peiteltynä, jos ei ole oikein tarkalla korvalla tilannetta kuulostele. Etenkin kun kiusattava pelkää, että aikuisten puuttuminen pahentaa tilannetta entisestään.

Nyt olimme  tulleet siihen pisteeseen, että emme enää halunneet jatkaa samaa tilannetta ja niinpä monen ajatuksen kautta päädyimme ainoaan mahdolliseen vaihtoehtoon niistä vaihtoehdoista, joita meidän oli mahdollista lapsellemme saada. Niinpä ensi keväänä meillä aloitellaan lukuvuotta uudessa koulussa.

Uusi koulukaan ei ole onneksi kaukana, vaikka matkaa vähän enemmän kertyykin. Onneksi kyseessä ei ole ekaluokkalainen, jolle matka saattaisi hiukan turhan pitkä olla. Kuljetusvaihtoehtojakin on käyty läpi ja suunnitelmia tehty eri tilanteiden varalle, jotta arki sitten sujuisi mahdollisimman mutkattomasti, kun se taas elokuussa alkaa. Koulumatkaakin ehditään hyvin kesän mittaan yhdessä harjoitella.

lemmikit

Vaikea päätös

Myönnettävä on, että tehdessämme päätöstä meitä oikeasti hirvitti. Pohdimme ryhmääntymistä, kavereita, luokkaa, opettajia, koulumatkaa ja varmasti kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Sellaisiakin asioita, joilla ei oikeasti ollut edes merkitystä.

Konsultoimme lähestulkoon kaikkia lapsemme kanssa tekemisissä olevia aikuisia aina terapeuteista harrastusohjaajiin. Kuuntelimme toki myös lasta, hänen mielipidettään ja tuntemuksiaan asian suhteen, vaikka lapsi ei tällaista päätöstä teekään. Vastuu on aina vanhemmilla. Lopulta päätös syntyi.

Myönnettävä on sekin, että hetken pelkäsimme tehneemme huonon päätöksen, mutta vain hetken, sillä päätöksen myötä asian selvitessä ja varmistuessa saimme nähdä lapsessamme aika hurjan muutoksen.

Pitkään jatkunut kiukku alkoi hälvetä ja monikin asia helpottui. Kiukku tuntui alkavan laantua ja sen tilalle tuli ihmeellinen rauha, jollaista emme olleet sitten eskarin jälkeen nähneet. Se oli se sama rauha ja ilo, jota olimme nämä kaikki kouluvuodet kaivanneet ja luulleet, että se olisi iäksi menetetty. Olimme väärässä. Nyt olimme täysin varmoja, että koulunvaihdos oli ollut oikea päätös.

Ensi syksy

Ensi syksystä tulee erilainen ja vaikeuksiakin varmasti ilmenee, sillä onhan muutos suuri meille kaikille. Mutta ainakin tuolla muutoksella on hyvä alku. Sanoisin jopa, että paras mahdollinen.

Rauhallisuuden siemen, joka nyt pääsi taas valloilleen kuormittavasta kouluarjesta huolimatta kantaa pidemmälle kuin moni muu asia. Ja tärkeintä on, että nyt esiin noussut vanha, kaivattu olo lähtee lapsesta itsestään eikä tule ulkopuolelta.

Se on mahtava voimavara ensi vuotta ajatellen ja se toivottavasti jaksaa kannatella niiden vaikeidenkin hetkien ylitse.


web stats


Koulu alkaa uusilla opettajilla

Tänä aamuna katselin loittonevia selkiä pihatiellämme. Sinne ne lapset nyt taas menivät. Pikkuvelikin tuntuu jo kaipaavaan kouluun lähteneitä veljiään. Iloinen hälinä on poissa ja talo hiljainen.

Viimeisen viikon pojat ovat malttamattomina puhuneet koulun alusta. Molemmilla on ollut hirveä hinku päästä jo takaisin kouluun ja hyvä niin. Paljon mukavampaa on lopettaa lomailu, jos edessä on jotain mieluista. Olenkin äärimmäisen onnellinen siitä, että molemmat pojat ovat hyvin koulumyönteisiä. Sillä pötkitään pitkälle niinä vaikeina päivinä.

Molemmilla pojilla on tänä vuonna uudet opettajat. Oman jännitysmomenttinsa päivään tuo  poikien omat eväät, sillä ei ole lainkaan varmaa, että monta vuotta sitten koulun alkaessa sovittu järjestely on kantautunut uusien opettajien korviin. Itsekään en onnistu heille asiasta viestittämään etukäteen. On asia toki ennenkin sujunut ihan hyvin uuden opettajan kohdalla, sillä luokkakaverit yleensä muistavat kertoa opettajalle, että tilanne on ihan normaali ja näin on tehty aikaisempinakin vuosina. Jännittää se silti. Meillä kuitenkin on kokemusta vähän kaikenlaisesta ja olemme saaneet huomata, että henkilökohtaiset mielipiteet saatetaan välittää aikamoisen suoraan myös lapselle. Toivomme parasta. Loppujen lopuksi ihmiset ovat kuitenkin hirveän ymmärtäväisiä ja joustaviakin. Ei vastarannan kiiskiä sentään ihan joka oksalla kasva – onneksi.

Toinen jännittävä seikka on ovatko kaikki paperit, diagnoosit ja muut tärkeät asiat tavoittaneet uuden opettajan korvat. Koulun alussa opettajilla on paljon puuhaa. Moni asia on muuttunut, uutta henkilökuntaa on tullut taloon ja käytännötkin ovat saattaaneet päivittyä sitten edellisvuoden. Siinä tohinassa saattaa asia jos toinenkin mennä ohi. Menneistä vuosista oppineena ajattelinkin laittaa opettajalle tällä viikolla jo viestiä ja varmistaa, että tarvittavat tiedot ovat hänet tavoittaneet. Helpompihan opettajankin on tehdä työtään, jos käytettävissä on kaikki olemassa oleva materiaali. Ja onhan se toki parempi lapsellekin, joka ei sitten joudu tilanteisiin, joita tietämättömyys aiheuttaa. Tämä taitaa olla kuitenkin sellainen seikka, joka aiheittaa jännitystä vain meissä aikuisissa.

Toivon tietenkin, että uudet opettajat ovat vähintään yhtä mukavia kuin edelliset, mutta ennen kaikkea toivon sitä, että heillä on kykyä nähdä lapsesta se paras puoli ja tukea tätä kasvussa ja oppimisessa yhdessä kodin kanssa. Toimiva kasvatuskumppanuus on perusta, jolle on hyvä alkaa rakentaa.


shopify site analytics