Avainsana-arkisto: kompressiosukat

Sukka-asioilla

Maanantaina aamupäivä hujahti fysioterapiassa. Kyseessä oli joka vuotinen tapaaminen kunnallisen fysioterapeutin kanssa, joka vastaa maksusitoumuksista eli kävimme jälleen kerran läpi veritulpan jälkeisen tilanteen, kipujen määrän, sukkien käyttötapani, turvotukset, geenivirheen  ja sen sellaiset.

Samalla myös alkoivat aivot tehdä työtä uudemman kerran menneiden tapahtumien kanssa, mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin.

Nyt menee muutama viikko, että saan tietää olenko yhä oikeutettu samaan maksusitoumuksella ainakin jonkun kompressiosukkaparin. Viime vuonnahan minulle myönnettiin kolme sukkaparia ja kovasti toivomme, että tänäkin vuonna tämän suhteen onnistaisi, sillä mittatilaussukat eivät ole mitään halpoja kapistuksia vaan varsin tyyritä, sillä yksi sukkapari maksaa helposti noin 250 euroa eli kun sukkia käytetään yötä päivää, niin vuodessa  menee helposti 1000 euroa pelkkiin sukkiin.

Sukka-asioilla

Jos hyvin käy niin selviää kolmella sukkaparilla, mutta se tarkoittaa yleensä suurempaa määrää kipua, sillä yksi sukkapari kestää päivä- tai yökäytössä käytössä noin 6 kuukautta ja olen ainakin itse huomannut, että käyttöiän edetessä sukka löystyy selvästi eikä ole enää niin napakka ja tehokas.

Sukan löystyessä myös kipu lisääntyy ja kivun lisääntyessä elämänlaatu huononee, sillä jäytävä kipu muuttuu helposti riipiväksi ja pahimmillaan kipu on monesti illalla, kun pitäisi saada unen päästä kiinni, mutta kivun vuoksi jalkoja ei pysty edes pitämään paikoillaan.

Nyt pitää vain malttaa odottaa päätöstä ja vaikka fysioterapeutti laittoikin hakemuksen matkaan varsin positiivisella mielellä niin enpä kyllä uskalla huokaista ennen kuin on päätös kädessäni.



web analytics


Asuuko sinussakin pieni Carrie Bradshaw?

Kengät eivät ole koskaan olleet minulle mikään iso asia. Niiden on pitänyt olla lähinnä mukavat jalassa ja kestävyyskin on ollut  plussaa.

Veritulpan jälkeen,  raastavan säryn muututtua joka päiväiseksi, nousivat kengät kuitenkin ihan uudelle sijalle ja kenkärivistöä piti jopa kasvattaa, koska jalat jaksoivat paremmin, kun sai välillä eri kengät jalkaansa.

Parhaat kengät ikinä

Huomasin, että korkojenkin koossa oli hyvä olla eroja ja vaikka en mitään kymmenen sentin korkoja voikaan käyttää niin jonkinlaiset korot kengissä pitää silti olla. Välillä enemmän, välillä vähemmän – ja jalat kiittävät. Jos oikein hyvin käy, niin särkevätkin vähän vähemmän. Täysin koroton kenkä sen sijaan tuntuu pahalta, vaikka alkuun luulin, että olisi toisin.

Kuvan kenkien hankintaa pohdin kauan. Näin, kuinka hyvin ne sopisivat hameidenkin seuraksi ja kengät olivat minusta todella kauniit ja pikku hiljaa sain huomata, että ehkä minussa sittenkin asuu pikkiriikkinen Carrie Bradshaw.

Niinpä verkkoshoppailujen tuloksena kotiin tupsahtivat pari vuotta takaperin ehkä maailman mahtavimmat kengät, joissa ei ollut liian lämmin kulkea kompressiosukista huolimatta ja joissa oli kuitenkin vartta sen verran, että suojasivat maltaita maksavat sukkani ulkopuolisilta uhilta.

Sukkien käytön alettua olen saanut  nimittäin karvaasti kokea, kuinka helpolla paksun oloinen lääkinnällinen tukisukka repeää, kun se osuu johonkin sopivan terävään. Välillä riittää vähemmänkin terävä.  Niinpä sukkien suojaaminen muodostui aika oleelliseksi seikaksi ja kesäisten sandaalienkin kanssa sukkien päälle pitää vetää yleensä ainakin suojasukat, jotta sandaaleihin välillä päätyvät hiekan muruset eivät kuluttaisi kompressiosukkiani puhki.

Varsien hyvä puoli on sekin, että ne auttavat kenkää pysymään jalassa. Kompressiosukat ovat yllättävän liukkaat ja sain huomata, että moni ennen ihan sopiva avokas ei jalassa enää sukan kanssa kunnolla pysynytkään vaan jalka liukui joka askeleella aina pikkuisen pois kengästä. Se oli ikävää. Varrellisissa sekä nauhallisissa kengissä ei tätä ongelmaa onneksi ole.

Mahtavinta näissä kengissä oli, että ne sopivat sekä nykyaikaisten, että vähän vähemmän nykyaikaisten vaatteideni kanssa ja kestävyys – se on ihan priimaa, sillä kengät ovat edelleen, lähes kaksi vuotta hankinnan jälkeen, melkein kuin uudet.

Näiden kenkien hyvistä puolista huolimatta toivon, että jonain päivänä saan hankittua ihan ajanmukaiset kengät enkä vain joitain, jotka sopivat tyyliin. Niitä ajanmukaisia popojakin kun kuitenkin on olemassa ja myynnissä.


hit counter


Fysioterapiassa jalkoja mittauttamassa

Fysioterapiassa jalkoja mittauttamassaTiistaina oli taas aika käydä fysioterapiassa mittauttamassa nuo koipeliinini uusia lääkinnällisiä kompressiosukkia varten. Fysioterapeuttini on mahtava ja olen hirveän onnellinen siitä, että olen saanut käydä saman henkilön vastaanotolla veritulpasta lähtien. Hän jaksaa aina kysyä, kuinka voin ja miten arki sujuu kipujen kanssa. Hän myös auttaa ja neuvoo, kun apua ja neuvoja kaipaan.

Tänään hän jälleen mittasi jalkani ja tuumi, että olen tainnut laihtua sitten viime mittauksen. Niin siinä on tainnut käydä. 🙂 Ja mukava niin. Olikin jo aika saada karistettua noita raskauskiloja, joita oli kyllä kertynyt jokunen ihan ensimmäisestä raskaudesta lähtien. Välillä paino kyllä putosikin, mutta kiipesi takaisin. Etenkin nyt viimeisen raskauden jälkeen painon pudottaminen oli vaikeaa. Tosin viimeisen raskauden aikana en lisännyt painoa yhtään vaan laihduin, mutta veritulppa ja jatkuva sairastelu sen jälkeen toivat omat hankaluutensa ja kerryttivät jokusen kilonkin.

Fysioterapiassa jalkoja mittauttamassa

Olihan se mukava huomata, että laihtumista oli tapahtunut, mutta mutkan se toi matkaan. Minulle piti nyt tilata mittatilaussukat. Aikaisemmin ja nytkin vielä olen käyttänyt S-koon valmissukkaa, mutta se ei enää ole sopiva eikä XS-kokokaan kaikilta osin. Eipä siinä paljon vaihtoehtoja ole. Mittatilaussukka sen on siis oltava. Noin kolmen viikon päästä pitäisi uusien sukkien postiin saapua ja pääsen testaamaan, miltä ne jalassa tuntuvat.

Olen kauhistellut reisipituisten kompressiosukkien hintaa monesti. Pari tavallisia  reisipituisia kompressiosukkia postikuluineen maksaa yli 130 euroa. Mittatilaussukat tuolla pituudella liikkuvat jossain 250-260 euron tienoilla ja siihen päälle tietenkin vielä postitus. Tajusin myös, että tarvitsemani 4 mittatilausukkaparia vuodessa tekee helposti yli tuhannen euroa ja se on hirvittävän suuri summa. Ei siis ihan halpaa puuhaa tämä sukkailu.

kuva_sukka02

Ilman sukkia eläminen ei kuitenkaan ole vaihtoehto. Veritulpan jälkeen on kipu ollut jatkuvaa eli hermovaurioita on  päässyt syntymään, vaikka pidin ja pidän yhäkin hoitosukkaa yötä päivää. Ilman sukkia arki on kertakaikkisen sietämätöntä. Sukkien kanssa taas jokseenkin toimivaa.  Fysioterapeutti tuumikin viimeksi, että tilanne oli hyvin vakava silloin, kun Meilahteen jouduin, joten ei ole ihme, jos jotain pysyvääkin vauriota on ilmaantunut. Tänä päivänä ei enää kukaan ole ehdottanut minulle kipujen voivan mennä vielä ohi. Ne ovat nyt arkea.

En kuitenkaan ajattele kipuja joka päivä. Ne ovat mukana, mutta yritän keskittyä kaikkeen muuhun ja työntää jäytävän kivun pois. Hyvinä päivinä se onnistuu. Huonoina ei niinkään, sillä silloin kipu on niin paha, ettei voi olla paikoillaan vaan on pakko liikkua tai tehdä jotain ja kaikki energia menee siihen, että keskittyy kivun hallintaan. Tuollaiset yöt ovat yleensä todella tuskallisia. Olenkin oppinut säätelemään sitä, kuinka paljon jalalla sopii päivässä taaperella ja kuinka paljon se tarvitsee lepoa, jotta kivut pysyvät siedettävänä. Aina säätely ei kuitenkaan onnistu ja edessä on tuskien täyteinen yö. Ja joskus kivut yltyvät, vaikkei olisikaan tehnyt mitään selllaista, joka yleensä aiheuttaa lisäkipua.

Kompressiosukat eivät enää sinänsä haittaa. No, kesähelteellä reisipituiset sukat ottavat kyllä päähän etenkin yöllä. Tuntuu kuin jalassa olisi pari jätesäkkiä teipattuna reiteen kiinni. Silloin saatan käydä viilentymässä sukat jalassa suihkussa ja olo on hetken aikaa parempi. Onneksi tänä kesänä ei megahelteitä ole näkynyt.

kuva_sukka04

Sukkia on monen värisiä – ei siis vain noita ruskeita ja mustia, joita kuvassa näkyy. Tosin itse ostan kyllä yleensä vain mustia, koska sukkien pitää kuitenkin sopia asun kuin asun kanssa enkä viitsisi ihan hirveän montaa paria ostaa. Ennen kaikkea sukkien pitää kuitenkin olla toimivat. Jos polvipituiset sukat riittäisivät niin sitten voisin hyvinkin kuvitella leikkiväni värien ja kuosien kanssa. Polvipituiset sukat ovat nimittäin huomattavasti inhimillisemmän hintaiset.

Toivon hartaasti, että ensi vuonna sukkiani koskeva maksusitoumushakemus menee läpi. Fysioterapeutti kyllä veikkaili, että voisi se läpi mennä nykyisten säästöjenkin aikaan, koska olen niin nuori, trombini oli todella vakava ja minulla on vielä kaupan päälle geenimutaatio, joka altistaa veritulpille. Eikä toki sovi unohtaa jatkuvaa hermosärkyäkään.  Olisihan siinä monta asiaa, jotka puoltaisivat maksusitoumusta. Ei auta kuin jännittää tämä vuosi loppuun ja osa seuraavaa vuotta. Katsotaan sitten, millainen päätös postilaatikkoon kolahtaa.


web analytics