Avainsana-arkisto: foniatri

Puhe- ja äänihäiriöiden polilla

Tämä viikko on mennyt isoksi osaksi Helsingissä puhe- ja äänihäiriöiden poliklinikalla. Viime viikon yksittäinen käynti nimittäin poiki lisäkäyntejä ja onneksemme saimme peruutusaikoja tälle viikolle.

Viikon aikana olemme tavanneet foniatrin, puheterapeutin sekä lääkärin ja loppusaldo viikosta on se, että edessä olisi Kela-paperien täyttäminen, sillä nyt pitäisi hakea alle 16-vuotiaan vammaistukea sekä Kelan myöntämää kuntoutusta puheterapian muodossa. Puheterapiaa kun tarvitaan enemmän, kuin mitä kunta sitä pystyy tarjoamaan. Ikävä tulee kyllä kunnan mahtavaa puheterapeuttia, joka on ollut iso tuki jo reilun vuoden ajan.

kuva_foniatri04

Lisäksi edessä on erilaisia tutkimuksia kunnan puolella. Lääkäri puhui neurologisista tutkimuksista, lastenlääkärin konsultoimisesta ja sen sellaisesta. Päässä on niin paljon juttuja, että tuntuu, ettei sinne juuri nyt mahdu oikein mitään muuta.  Käynti, joka alkoi puhepuolen asioilla, kasvoi suuremmaksi ja nyt siihen pitää hetken aikaa totutella.

Vaikka eiväthän nämä sinänsä mitään yllätyksiä olleet. Kyllä me olemme nähneet, kuinka poika kuulee pienimmätkin äänet, huomioi ne, keskittyy niihin eikä käsillä olevaan asiaan. Kuulemme, kuinka poika ilmoittaa epämukavasta hajusta sitkeästi monta kertaa peräkkäin ja varsinainen tekeminen unohtuu siinä sivussa ja kuinka vääränlaiset  ruuan koostumukset ja maut saavat ruuan jäämään lautaselle ja sen, kuinka vaatteet lentävät kotona kaaressa pois päältä ja talossa juoksentelee hetken perästä lapsi pelkkä vaippa yllään. Onnellinen olen siitä, että kylässä, neuvolassa ja sen sellaisessa vaatteet nykyisin pysyvät päällä kohtuu hyvin, mutta ihan helppoa se ei alkuun ollut.  Kotona pitää sitten saada löysätä ja olla niin kuin hyvältä tuntuu – vaikka se tarkoittaisi sitä, että juoksentelee sitten vaikka pelkkä vaippa yllään.

Puhe- ja äänihäiriöiden polilla

Täytyy sanoa, että kuljettu reitti on kovin erilainen, kuin mitä se toisen lapseni aikana oli, jolloin koko hoitoretki aloitettiin neurologian polilta. Lähestymistapa on aivan erilainen, vaikka päädytäänkin kovin samankaltaisiin tukimuotoihin – eroavaisuuksiakin toki on.

Nyt meillä on kädessämme kommunikaatiokansio, jota olisi tarkoitus oppia käyttämään ja jota lähipiirinkin olisi hyvä oppia käyttämään, jotta lapsi tulee ymmärretyksi ja lähipiirikin varmasti tule ymmärretyksi. Kommunikaatiokansio myös selventää tapahtumia lapselle, kun puheen tueksi tulevat kuvat ja meidän tapauksessamme myös tukiviittomat, joita lapsi itsekin aika usein käyttää.kuva_foniatri02

Ajatukset päässä ovat kovin sikin sokin, sillä uutta tietoa ja tehtävää on tullut kahmalo kaupalla ja nyt se kaikki pitäisi saada järjestykseen ja käyttöön.

Pääsiäislomalla kaikki liikenevä aika taitaakin kulua kansion parissa ja sen sisältöä opetellessa. Nyt tuntuu vielä siltä, että kädessä on tolkuton määrä kuvia ja sivuja ja oikein mitään ei löydä kovinkaan nopeasti. Ei ihme, sillä jokaisella aukeamalla on 40 kuvaa ja sivuja kansiossa on tällä hetkellä jo 176. Ne on kyllä jaettu näppärästi aiheiden mukaan, mutta lauseen muodostaminen ei silti ole vielä nopeaa eikä taapero jaksa kauaa lausetta odotella. Pitää siis hakea tarvittavat kuvat lausetta varten etukäteen, jotta homma sujuu.

Viikko oli raskas pienelle ja niin se oli meille vanhemmillekin. Koko ajan piti olla tuntosarvet pystyssä. Kuunnella, muistaa, kertoa, havainnoida ja oppia. Ja lyhyessä ajassa saimme ison tietomäärän ja tehtävää.

Nukkumattia ei iltaisin joutunut kauaa odottelemaan.

kuva_kommunikaatiokansio03

Haluaisitko huikan?

Nykyään taapero puhuu paljon enemmän kuin ennen, mutta edelleen tukiviittomat ovat isossa osassa arkea ja erityisen tärkeitä silloin, kun mennään kodin ulkopuolelle, jolloin ennakoitavuus pienenee ja sanojen puute korostuu.

Saimme  tälle kuulle ajan puhe- ja äänihäiriöiden polille. Alunperin tapaaminen piti olla jo ensi viikolla, mutta saimme juuri paperin, jossa ilmoitettiin ajan siirtymisestä hiukan myöhemmäksi. Pysyttiin kuitenkin samassa kuussa, joten odotusaika ei onneksi paljon pidentynyt.

Haluaisitko huikan?

Sanoja Kasper suoltaa suustaan nykyisin aika paljon verrattuna entiseen, mutta iso osa niistä ei ole oikeita sanoja vaan ihan omia, jotka vain me tunnistamme – toki osa muistuttaa niin paljon alkuperäistä sanaa, että vieraampikin pystyy arvaamaan, mistä puhutaan.

Hauskoja tilanteita tulee vastaan melkein päivittäin ja monta hyvää nauruakin olemme saaneet, kun emme ole itsekkään heti aina ymmärtäneet, mitä pieni sanoo. Onneksi taapero jaksaa kuitenkin olla kärsivällinen opettaja ja tuumiikiin yleensä vain huokaisten ”ei” ja toistaa sanan uudelleen. Ja joskus otetaan kädestä tai paidan helmasta kiinni ja talutetaan tapahtumapaikalle.

Jo parin viikon verran meillä on otettu laatikosta huikkia varsin tiuhaan ja niitä onkin kovin monenlaisia. On hattihuikkia, öörköhuikkia ja ties mitä muita.

Joskus melkein harmittaa, että poika todella oppii  puhumaan emmekä enää kuulekaan näitä ihanan suloisia sanoja.

Ja se huikka – se on muuten ihan vain lusikka. 😀


website statistics


Lähete foniatrille

Tänään oli Kasperin lääkärikäynti. Käytiin läpi niin varpaillaseisomista kuin palikkalaatikkoa sekä paljon muuta. Kasper kuunteli tarkasti ohjeet ja lääkäri sanoikin, että poika keskittyy todella hienosti! Hieno juttu, sillä hyvä keskittyminen auttaa nyt monessa asiassa.

Lääkäri oli tuttu monen vuoden takaa ja hän muisti vielä vanhempien poikiemme nimetkin! Aika hyvin! Hetki on tosiaan vierähtänyt, kun olemme tuolla lääkärillä viimeksi käyneet! Kiva oli, että oli tutut kasvot vastassa. Nykyään on vaihtuvuus suurta niin lääkäreissä kuin hoitajissakin.  Tuntui mukavalta kohdata lääkäri vuosien takaa.

Lähete foniatrille

Puhuimme puheterapeutin laittamasta lausunnosta, joka meillekin tuli kotiin viikko, pari takaperin. Eihän siinä sinänsä mitään uutta ollut – kaikki asiat jo tiesimme, mutta kirjoitettuna ne näyttävät aina paljon isommilta asioilta eikä lausunnoissa koskaan ole painotettu niitä hyviä ja toimivia asioita, vaan aina keskitytään enemmän niihin asoihin, jotka eivät ole kunnossa. Vaikka eipä puheterapeutin paperi nyt mitenkän paha ollut. Se vain summasi kaikki asiat nättiin nippuun. Niiden kanssa nyt mennään. Näitä kaikkia osasimme oikeastaan jo odottaa. Silti olo on jotenkin outo ja levoton. Tulevaisuus on juuri nyt hämärän peitossa. Pitää odottaa.

Pojan paino ja pituus huitelevat komeasti miinuskäyrillä, mutta sekään ei ole mitään uutta. Laiha ruippana on lapsemme. Kasvaa kuitenkin tasaisesti omalla miinuskäyrällään, joten seuraava seuranta sitten ensi vuoden puolella. Vaikka pituus ja paino ei hirveästi kartukaan ja syöminenkin on välillä niin ja näin,  niin jaksaa Kasper aina touhuta ja olla kiinnostunut asioista. Hyvin siis tuntuu voivan kaikin puolin, vaikka tuleekin toimeen aikamoisen pienellä määrällä ruokaa.

Ehkä se positiivinen puoli tässä on nyt se, että viime vuonna hankittu toppapuku taitaa kuin taitaakin käydä myös tänä talvena emmekä joudu hankkimaan uutta! 😀

Nyt olemme ainakin jo jonossa  foniatrille eli varmaan ensi vuoden puolella pääsemme taas metsästämään parkkipaikkaa Meilahdessa.


web analytics


Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri

Pienimmäinen on edistynyt sanoissa jonkin verran. No, eihän niitä sanoja nyt ole hirveää kasaa käytössä vieläkään, mutta omia sanoja ja äänteitä on tullut oikeiden sanojen ohella kuitenkin lisää. Myös uusia viittomia on opittu!

Poika rakastaa viittomia! Hän katsoo tarkkaan, kun viiton ja monesti yrittää toistaakin niitä heti perään. Kahden käden viittomat ovat selkeästi hankalampia ja haastavampia, mutta kyllä sellaisiakin on useampi. Ne hän tosin viittoo usein omalla tavallaan, mutta tärkeintä onkin, että me ymmärrämme, mitä hän milloinkin tarkoittaa.

Nykyisin asioille lähtiessämme pienimmäiselläkin on oma käsilaukku mukanaan. Mummin vanha laukku on nyt hänellä ja hän muistaakin ottaa sen aina mukaan, kun olemme lähdössä jonnekin. Laukku on sen verran suuri, että se melkein laahaa maata, mutta sepä ei ole menoa haitannut. Lapsi istuu takapenkillä turvaistuimessaan käsilaukku vieressään tai sylissään, toinen käsi tiukasti kiinni kassissa ja kasvoilla on leveä hymy.

Nuorimmaisen puheterapian piti käynnistyä jo viime kuussa, mutta pikkuinen sai flunssan eikä silloin ole puheterapiaan asiaa. Niinpä aika siirtyi ja vasta tällä viikolla pääsimme kartoittamaan tilannetta kesän jälkeen.

Käsilaukussa viittomia, sanoja ja foniatri

Kesän aikana näimme paljonkin edistystä tapahtuvan, mutta  silti oli selvää, että tilanne ei puheen tuoton tai ymmärtämisen osalta ole paljon muuttunut. Tänään puheterapiassa tehtyjen testien jälkeen varmistuikin, ettei pojan puheenkehitys ole iänmukaista. Itse asiassa se jäi normaalista vaihtelusta aika tavalla. Niinpä onkin aika ottaa seuraavat askeleet ja  varata aika neuvolalääkärille.

Lääkäriltä meidän pitäisi saada lapselle lähete foniatrille, joka sitten katsoo tilannetta tarkemmin. Puheterapeutti puhui moniammatillisesta tiimistä, johon kuuluu niin toimintaterapeutti, neurologi ja puheterapeutti.  Osaksi siis kovin tutun kuuloinen polku, mutta foniatri on ihan uusi lisä meille. Nuo muut ovat käyneet tutuiksi jo vanhemman lapsen  kohdalla.

Lisäksi viime aikoina on tullut enemmän ja enemmän esiin, että veljiensä tapaan, nuorimmainenkin käsittelee aistituntemuksia eritavalla. Ainakin kuuloaistimukset ovat poikkeavat eikä monikaan asia häneltä mene huomiotta. Pienetkin äänet kuullaan kovin herkästi. Kovat äänet taas ovat pelottavia, pölynimuri mukaan lukien. Niin kovin tuttua tämä kaikki…

Osasimmehan me tätä odottaa, mutta olo tuntuu silti lopen väsyneeltä nyt. Tulee varmaan taas valvottua yö jos toinenkin ja pohdittua enemmän ja vähemmän aktiivisesti vähän kaikenlaista.

Kai se niin on, että jokainen vanhempi aina toivoo sitä parasta ja vähemmän mutkikasta tietä lapselleen – silloinkin, kun tuijottaa todellisuutta silmästä silmään ja kertoo puheterapeutille ja neuvola-tädille kaikki omat havaintonsa.


shopify analytics