Syksyn viimaa ja kadonneita ruusukaaleja

Valio toi syksyn kunnolla meidänkin pihallemme. Tuuli tuiversi kellastuneita lehtiä ja pyöritti nurmikolla olevia. Pahempiakin myrskyjä on meillä nähty, mutta emme olleetkaan sen varsinaisella reitillä. Onneksi.

Syksyiset puuhat alkavat pikku hiljaa olla tehtynä. Vielä toki löytyy tekemistä ja satoakin on vielä kasvamassa kasvimaalla, vaikka yölämpötilat ovatkin jo aikamoisen kylmiä. Nyt viikonloppuna oli tarkoitus napsia ruusukaalit talteen, mutta jäivät sitten keräämättä – lähinnä siksi, ettei ollut mitään mitä kerätä.

Syksyn viimaa ja kadonneita ruusukaaleja

Koiramme oli pistellyt ne poskeensa. 😀 Vaikuttivat olevan varsin herkullisia, koska kasvi oli syöty lehtineen ja varsineen ja ruusukaaleista oli jäljellä vain pari juuren kappaletta maassa ja kasvimaalaatikossa kuopat siellä, missä kasvit kasvoivat. No, kai pitää olla iloinen, että ruusukaalit eivät menneet ihan hukkaan.

Koiramme tuntuu pitävän kaikenlaisista kaalikasveista kovasti, mutta tämä kasvimaavarkaus tuli silti aika yllätyksenä. Tosin viime keväänä koiramme kyllä kaivoi ylös siemenperunat ja popsi ne aika vauhdilla. Niin ja omenat (siis ne viisi pientä raakiletta, jotka tänä vuonna puihin ilmestyivät)  koiramme  pisteli poskeensa jo loppu kesästä… Ehkä pitäisi jo oppia, että tuolta suursyömäriltä ei ole turvassa mikään syötäväksi kelpaava.

kuva_koira
Syksyn lehdissä on ihana kieriskellä. 🙂

Muistan paketoineeni itseni kaalinlehdillä vauvamme ollessa vajaan  vuoden ikäinen, kun rintatulehdus tuntui olevan riesana yhtenään. Tuolloin taisin olla ehdottomasti koiramme paras kaveri, sillä kaalin tuoksu oli parasta, mitä se tiesi ja niinpä koira istuikin aina siinä vieressä ja eli toivossa, että kääreistä putoaisi edes murunen tuota maan mahtavinta herkkua. Ei kai se sitten niin ihme ole, jos ruusukaalitkin häviävät suoraan maalta… Mutta olisi se kyllä ollut mukava saada niitä edes yksi maistaa!

Syksyn kurakelien myötä koira tuo taas tonnin multaa sisään. Se jääkin monesti ”kuivumaan” ja ”varisemaan” pieneen portaikkoomme, josta se päästetään sitten  vasta sopivan ajan päästä muualle taloon, jotta hiekan ja kuran kulkeutuminen edes jotenkin pysyisi aisoissa. Koskahan se oppisi pyyhkimään tassunsa. 🙂

kuva_syksy05

Syksyn myötä myös blogi pukeutui syksyyn. Yläosan Luomulaakso-teksti sai viikolla syksyisen silauksen ja blogin taustakuvakin sai uuden ilmeen eilen ja sointuu nyt yhteen noiden toisten syksyisten lehtien kanssa. Taustakuva tosin näkyy vain isoilla näytöillä, en ainakaan itse näe sitä tabletilla selatessani.

Ihana alkanutta lokakuuta kaikille!


shopify analytics


14 vastausta artikkeliin ”Syksyn viimaa ja kadonneita ruusukaaleja”

    1. On se kyllä mainio. 😀 Marjat kelpaavat myös, mansikat meillä tosin syö orava. 😀

      Keväisin koira myös syö mielellään omenapuiden lehtien silmut ja kaikenlaiset juuretkin kelpaavat. Ei se ihan syyttä suotta päädy keväisin omalle aidatulle alueelle ja pois sieltä pääsee vain valvottuna! 😀 Ihme, että saamme tuolta kasvimaalta itse mitään syötäväksi! 🙂

  1. No, jopas on koiralla mieltymys. En olis arvannutkaan, että koira tykkäisi kaalista. Kun näin kuvan napstusta kaalista, arvelin ensin jäniksen olleen asialla.

  2. Enpä ole ennen kuullutkaan koirasta, joka tykkäisi kaalista.

    Uusi ulkoasu näyttää kivan värikkäältä ja syksyisen raikkaalta. Oikein onnistunut.

    1. Meidän koira söisi kaalia silloinkin, kun olisi herkumpaakin tarjolla – siis koiran mittapuun mukaan. 😀

      Kiitos. Vielä pohditaan astetta syksyisempääkin teemaa, mutta se on vielä mietinnän alla. 🙂 Kesäisen puun syksyistäminen ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin ensin kuvitteli. 🙂

  3. Kaalihan on todella terveellistä, joten teidän koira ihan selvästi haluaa elää terveellisesti, ja syödä raakaruokaa :D. Sekin taitaa muuten olla muotia :D.

    Hieno on uusi ulkoasukin 🙂

    Hauskaa iltaa! <3

  4. Onpa ihanan hauska koira! Harvemmin noille karvaturreille kasvikset noin hyvin maistuvat. 🙂 Tuo rapaongelma on tuttu myös meillä. Ainakin meidän kissaneidit tuovat tassuissaan niin paljon likaa ja roskaa, että verannan oven vieressä on aina tassupyyhe odottamassa. 🙂 Mukavia syyspäiviä Luomulaaksoon!

    1. Meidän koira on aina ollut hiukan outo tapaus. Mutta rakas. <3

      Tassupyyhe meilläkin on, mutta kun koira on dieetillä, jonka vuoksi sitä pitää päästellä ulos noin miljoona kertaa päivässä ja pienimmäinenkin osaa sen jo tehdä (mutta e pyykiä tassuja) niin kuraa tulee. Ja jos ei tassuissa niin sitten turkissa, koska hiekassa on kiva pyöriä. Huokaisen, kun saadaan lumi maahan. 😀

      Ihanan aurinkoista syksyä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *