Leivonta,  Piirakka,  Ruokakorin Reseptit

Sitruunaistakin sitruunaisempi sitruunapiirakka

 

R_sitruunamarenkipiirakka1

Sitruuna on minulle vähän niin kuin joillekin suklaa. Sitruuna voi lisätä oikeastaan minne vain ja se on aina hyvää. Hankalinta meidän taloudessamme on, että ihan kaikki meillä eivät ole samaan tapaan sitruunanystäviä. Tämä piirakka on sellainen, joka vielä juuri ja juuri toimi niiden ei niin paljon sitruunasta pitävien kohdalla ja me todelliset sitruunanystävät tuumimme, että täytteeseen olisi voinut lisätä vielä puolisen desiä sitruunamehua ja pohjaan ainakin puolikkaan sitruunan kuoren ja ehkäpä tuo pinnan marenki olisi voinut olla vieläkin herkullisempi, jos olisimme puristaneet siihen sen toisenkin sitruunanpuolikkaan verran mehua. Tuolla sitruunaisemmalla reseptillä taas ensi kerralla – tällä kertaa käytimme tuota vähän vähemmän sitruunaista variaatiota. Varoituksen sana kuitenkin: jos et pidä sitruunasta on tämä piirakka sinulle kamala koettelemus. 😀

Alkuperäinen resepti oli erilainen ja nimeltään ihan simppelisti sitruunamarenkipiirakka enkä enää muista, mistä sen aikoinaan olin löytänyt. Ainesosat ovat kuitenkin tässäkin pääpiirteissään, kuin missä tahansa marenkinsitruunapiirakassa.

Sen muistan, että muunsin jo alkuun reseptiä niin, että se oli nopeampi tehdä ja sopii kiireisempäänkin hetkeen. Hienostelut ja kaikki ylimäärinen jätettiin siis jo alkuun pois ja marenkiinkin vatkataan reilusti kaikki sokeri kerralla sekaan eikä erissä niin kuin se oikeaoppisesti tulisi tehdä. Nopeasti aloin lisäillä reseptiin oman mieleni mukaan sitruunaa sinne, missä sitä ei vielä ollut (marenkin ja pohja)  ja lisäsin jo olemassa olevia määriä aika reippaalla kädellä. Sitruuna nyt vain on hyvää!

Tämä resepti tuli mieleeni nyt siksikin, että edelliseen ruokatilaukseen oli yksi näppäräsorminen tabletinkäyttäjätaapero lisännyt reilulla kädellä sitruuna (Heh, ymmärtää jo hyvän päälle! 😀 ) ja laskeskelin, että vaikka meillä sitruuna paljon kulutetaankin niin reilu kolme kiloa on kyllä jo vähän liioittelua.

Reseptiin kirjoitetut pienemmät sitruunamäärät ovat niitä, joilla meidän sitruunasta vähemmän pitävät saivat piirakan vielä syötyä. 😀

 

TÄYTE:

3,5 tai 3 dl vettä  (nestettä yhteensä 5 dl)
1 1/2 dl sokeria
n. 4 rkl luomumaissitärkkelystä
3-4 keltuaista
1,5 tai 2 dl sitruunanmehua (nestettä yhteensä 5 dl)
2-3 sitruunan raastettu kuori
nokare tai pari voita

POHJA:

n. 2 1/2 dl vehnäjauhoja (tai spelttijauhoja tai ohrajauhoja ja toimiipa tässä ruiskin)
100 g voita
1 muna 
1-2 sitruunan raastettu kuori
(sokeria 2 rkl)

MARENKI:

4 valkuaista
1 dl sokeria
n. puolikkaan sitruunan mehu

1. Nypi jauhot, huoneenlämpöinen voi (ja sokeri) keskenään. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Taputtele massa n. 24 cm vuoan pohjalle ja reunoille niin halutessasi. Itse taputtelen tämän vain vuoan pohjalle. Paista pohjaa n. 175 n. 10 minuuttia.

2. Sekoita puristettu sitruunanmehu, vesi, sokeri, maissitärkkelys ja sitruunan raastettu kuori  ja kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes seos paksuuntuu. Kun seos paksuuntunut sekoita joukkoon voi nokare ja anna jäähtyä.

3. Vatkaa valkuainen, sokeri ja sitruunamehu kovaksi vaahdoksi.

4. Kaada jäähtynyt (saa olla vielä lämmin, mutta ei tulinen) piirakkapohjan päälle. Lusikoi pinnalle vielä marenkivaahto.

5. Paista piirakkaa uunnissa 175 asteessa n 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on ottanut kauniisti väriä. Itse paistoin tämän alatasolla, jotta se ei palaisi niin nopeasti, jos satun sen hetkeksi unohtamaan. Jos paistat keskitasolla niin kuin se kuuluisi tehdä niin paistoaika on varamasti hiukan lyhyempi  eli todennäköisesti n. 12-15 minuuttia.

R_sitruunamarenkipiirakka2


shopify traffic stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.