Pihamme hedelmäpuut

Nyt kun maassa on jo suloisia sulaneita laikkuja aloin pohtia sitäkin, mitä kaikkea pihallamme oikeastaan jo kasvaa. Monivuotisia syötäviä kasveja on istutettu useana vuonna ja viime vuonna lisäsimme marjapensaidenkin määrää – ja nyt todella toivon, että niitä ei tarvitse kaivaa enää ylös.

Suunnilleen 10 vuotta sitten omenapuuntaimemme kokivat kovan kohtalon, kun silloinen koiramme söi ne melkein maata myöden poikki. Moni puista ei siitä enää toipunut, mutta yksi kuitenkin jäi ja sen kaveriksi hankimme uudet puun taimet. Samainen koira muuten muutti pihamme varsin kuoppaiseksi, sillä kaivamisinto oli kova. Joskus ihmettelen, että pihallamme kasvaa kaiken tuon jälkeen yhtään mikään.

Meidän pihamme hedelmäpuut

Nyt pihallamme on  kuusi omenapuuta. Valkeakuulas, Huvitus, Punainen kaneli, Antonovka ja  Tallinan päärynäomena sekä puu, joka todennäköisesti on Melba. Kyseessä on se ainoa koiran hampaista selvinnyt puu ja olen lähestulkoon varma, että se Melba on. Se on muuten niitä harvoja puita, jotka viime kesänä tekivät muutaman omenan. Niitäkään emme tosin saaneet itse syödä. Ensimmäisen isohkon raakileen pudotti yksi lapsista, jonka oli pakko saada kokeilla, miltä omena tuntuu ja katsoa vähän tarkemmin vielä toisellekin puolelle omenaa. Käteenhän se omena jäi. Ja ne loput… arvatkaa kuka ne söi… No, se meidän suloinen karvaturrimme, joka olisi hyvänä esimerkkinä kenelle tahansa kasvissyöjälle ja ansaitsisi edesottamuksillaan ihan oman postauksen – sen verran värikkään kyseisen koiran ruokavalion on huomattu olevan. 😀

Omenapuiden lisäksi pihallamme kasvaa myös päärynä, jonka sain muutama vuosi takaperin äitienpäivänä ja edellisten omistajien peruja on vanha kriikunapuu, jonka vanhin osa alkaa olla siinä kunnossa, että se on aika leikata maan tasalle ja antaa uusien versojen jatkaa tuotantoa.

Yleensä se on tuottanut meille joka toinen vuosi ison sadon, mutta nyt tuntuu siltä, että tuotantokin on hiipunut ja nuorempien on syytä ottaa puuvanhuksen paikka. Luulenpa, että tänä vuonna on aika katkaista tuo alkuperäinen, hyvin kuivunut ja kuolleen oloinen ”äitipuu” ja suunnitella miten uudet, jo hyvän kokoisiksi kasvaneet taimet alueelle jäävät kasvamaan.

kriikunanoksa
Omenoiden, kriikunoiden ja päärynän lisäksi keskeltä pihaa löytyy myös yksi kirsikkapuu. Se taisi olla Huvimaja nimeltään. Muutama vuosi sitten Huvimajan kaverina oli Leningradin mustakirsikka, joka jaksoi joka vuosi tehdä puun täyteen kauniita kukkia ja kirsikoita, mutta eräänä talvena sen juuret syötiin niin tehokkaasti, että keväällä puun pystyi nostamaan paikoiltaan ilman ainoatakaan juuren kappaletta. Jäljelle jäänyt kirsikkapuu ei ole samanlaista satoa tai edes kukkamäärä koskaan saanut aikaan. Tosin paikkakaan ei ole niin hyvä, kuin mitä tuolla toisella oli.

Ehkäpä tänä kesänä voisimme parannella noiden hedelmäpuiden elinoloja ja alkaa sen myötä toivoa suurempia satoja.

web analytics


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *