Pieni reissu ja puutarhapuuhia

Viikonloppu oli hiukan erilainen. Vierailimme appivanhempieni luona. Reissuun piti alunperin lähteä jo perjantaina, mutta aikataulut menivät ihan uusiksi, kun mieheni työprojekti jatkui ja lopulta tultiin siihen tulokseen, ettei matkaan voitaisi vielä perjantaina lähteä – niinpä auto pakattiin illalla valmiiksi ja aamulla lähdimme matkaan – tosin yksi lapsi vähemmän mukana, sillä vanhimmalla oli koulunäytelmässä Eemelin isänä ja jäi siksi matkasta – tosin ihan yhteisellä sopimuksella ja tyytyväisenä, sillä sai viettää Mummin kanssa aikaa kahdestaan. Välillä on mukava hajottaa tuo ”lapsipaketti” ja suunnata eri suuntiin hetkeksi.

Pojille reissu oli mukava. Kävimme taas vaihteeksi jo niin tutuksi tulleessa Kouvolan Lukusopissa täydentämässä lukuvarastoja ja itsekin löysin sieltä mainion aarteen varastoihin. ”Kortiton ruoka ja miten käytän korttiannokseni” vuodelta 1943 ihastutti heti. Kirja alkaa lausella ”Nyt jo alkaa elintarviketilanne olla sellainen, etteivät useimmat perhenemännät tiedä, mitä laittaa ruuaksi.” Ehkäpä kirjasta löytyy vinkkejä meillekin, jotka elämme niin asuntolainen kuin kattoremonttilainankin puristuksissa. 😀 Ainakin kirjaa on hauska lukea ja on varmaa, ettei siinä kehoteta avaamaan pakastepussia tai kypsentämään mitään mikrossa. 😀

Antikvariaatin lisäksi pyörähdimme myös leikkipuistossa poikien kanssa. Molemmat nauttivat lämpimästä auringonpaisteesta ja uudesta leikkikaverista, sillä puistossa saimme seuraksi läheisessä talossa asuneen tytön, jonka kanssa aika vierähti nopeasti liukumäkeä laskien ja hippaa leikkien. Hauskaahan se oli. On ihanaa huomata, kuinka helposti lapset alkavat leikkiä yhdessä, vaikka ovat aivan vieraita toisilleen.

Viikonloppu ei sujunut lopuilta osin ihan niin kuin suunniteltiin, sillä vanhempi lapsista sairastui yöllä ja hetken tuntui, ettei oksentamisesta tule lainkaan loppua. Jokunen tunti meni yöllä valvoessa, mutta tulihan se uni vihdoin pienen reppanankin silmiin ja vatsakipu hellitti sen verran, että pääsi takaisin unten maille. Me aikuiset sitten emme ihan yhtä vikkelästi unen päästä saaneetkaan enää kiinni. Niinpä sunnuntaina emme jaksaneetkaan enää suunnata Mustilan Arboretumiin vaan päätimme, että menemme sinne sitten jokin toinen kerta. Eipä tuo sieltä mihinkään katoa – onneksi. Joskus myöhemmin kesällä sitten, jos aikatauluihin sopii.

Tänään pitäisi taas pujahtaa kasvimaata kuopsuttelemaan. Tekemistä on riittänyt jo monen monituista viikkoa ja päivät ovat venyneet kevyesti 12 tuntisiksi eikä tekeminen tunnu vieläkään loppuvan. Veikkaan, että viikko vielä ja sitten on kaikki syötävät kasvit saatu aluilleen ja pääsemme odottelemaan satoa. Eivät työt kuitenkaan siihen lopu. Perennapenkistä on vielä pätkä kunnostamatta ja se meidän takapihamme… Sinne on varmasti piiloutunut se Ruokolahden kuuluisa leijonakin. 😀

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.