mustikkakukko eli rättänä
Leivonta,  Marjat,  Piirakka,  Ruokakorin Reseptit,  Valikoidut

Mustikkakukko eli rättänä

Perinneherkku mustikkakukko eli rättänä oli hitti jo ihan ensimmäisellä lusikallisella ja kaikki harmittelivat, että se loppui. Ensi kerralla on kai pakko tehdä himpun verran isompi annos, jotta kaikki ovat tyytyväisiä.

Mustikkakukko on tolkuttoman herkullinen jälkiruoka ja lisäksi todella yksinkertainen valmistaa. Nopeakin se on! Ihmetys onkin, miksi se ei ole yleisemmin käytössä!

Seuraavaksi tätä täytyy kokeilla puolukalla ja sitten vielä ainakin raparperilla ja luulenpa, että omenakin olisi herkkua!

Taikina:
250 g voita
n. 150g sokeria
n. 300 g ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250 g mustikoita (pakatettuja tai tuoreita)
n 50 g sokeria
2-3 rkl perunajauhoja, jos käytät pakastettuja mustikoita

1. Sulata voi ja anna hiukan jäähtyä.
2. Sekoita jauhot ja leivinjauhe.
3. Lisää jauhoseos ja sokeri sulaneeseen rasvaan.
4. Painele sormin taikina 8 pieneen vuokaan (n.9 cm halkaisija) reunoille asti.
5. Sekoita mustikat, sokeri (japerunajauho)
6. Jaa mustikkaseos tasaisesti vuokiin.
7. Ripottele loppu taikina mustikoiden päälle.
8. Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia.

Herkuttele lämpinämä sellaisenaan tai kermavaahdon, jäätelön tai vanilja kastikkeen kera. Herkkua tämä on ihan ilman mitään lisukkeita.

Tiedän, että jotkut tekevät tätä myös ilman sokeria, mutta itse en siitä versiosta niin kovasti pidä. Jokainen voi kuitenkin kokeilla, jos kevyemmän version tahtoo valmistaa. Voin määrästä voi ainakin helposti ottaa 50 grammaa pois niin halutessaan eikä lopputulos muutu vielä merkittävästi.

 

mustikkakukko eli rättänä

 



hits counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


One Comment

  • zmö

    Kunnon etelä-Sawolainen mustikkakukko tehdään vuokaan tai pannuun joka kestää uunia.

    Tietäkää että ”rättänä” on pohjois-Sawolainen
    hitusen hennompi herkku”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.