Joulu,  Leivonta,  Pikkuleivät,  Ruokakorin Reseptit

Mummin Serinakakut

Serinakakut ovat hyviä. Fariinisokeri antaa niille ihanan syvänmakean maun ja mantelinrouhe päällä kruunaa koko herkun.

Mieheni isoäiti piti näistä aivan erityisen paljon. Ja pari kesää sitten leivottuani näitä ensimmäisen kerran myös yksi lapsistamme ihastui pikkuleipiin ikihyviksi, joten joudun leipomaan niitä aina välillä uudelleen.

Mummin Serinakakut

Serinakakkujen resepti löytyi oman Mummini vanhasta, kuluneesta keittokirjasta, josta hän niitä itsekin tapasi leipoa. Kirja on painettu kauan sitten, aikana jolloin keittokirjoissa ei ollut vielä oikeastaan lainkaan kuvia. Hassua,  että nykyaikaisissa keittokirjoissa kiinnitän huomioni hyvin nopeasti juuri kuviin ja minusta kuvat ovat iso ja tärkeä osa keittokirjaa. On mukavaa, kun lopputuloksen voi nähdä ja hyvät kauniit kuvat houkuttelevat kokeilemaan uutta reseptiä.  Näissä vanhoissa keittokirjoissa en kuitenkaan osaa kuvia kaivata lainkaan vaan nenä syvällä kirjassa selaan sivuja, ahmin tekstiä silmilläni, kunnes löydän reseptin, jota on ihan pakko päästä kokeilemaan juuri sillä sekunnilla.

Vanhoissa keittokirjoissa on tosiaan sitä jotain. Ne tuoksuvat, tuntuvat ja henkivät vanhan keittiön salaisuuksia ja tuovat tuulahduksen onnistumisista ja epäonnistumisista. Joskus vanhoista kirjoista voi löytää sen aikaisen emännän raapustuksiakin – muistiinpanoja ja korjauksia, jotka tekevät kirjasta taas hiukan elävämmän. Ja joskus, jos on oikein onnekas, on väliin sujautettu vielä jokin lehdestä leikattu aarre – sen aikainen suosikkiresepti.

Noin 45 pikkuleipää:

100 g fariinisokeria
200 g voita
1 muna
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeri
225-250 g vehnäjauhoja
—–
muna
raesokeria
mantelirouhetta

1. Vaahdota voi ja sokeri.
2. Lisää muna ja sekoita hyvin.
3. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne massan joukkoon.
4. Muotoile taikinasta pieniä palloja pellille.
5. Voitele munalla ja ripottele päälle raesokeri ja mentelirouhe.
6. Paista uunin keskiosassa n. 10 minuuttia  200°C  asteessa.

resepti_serina02

shopify analytics tool


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.