Mietteitä työmatkoista

Viime päivinä olen pohtinut paljon, miten paljon Ranskassa tapahtunut terroriteko vaikutti meidän perheemme elämään.

Paras ystäväni asuu Saksassa. Juuri viikonloppuna sain häneltä viesti, että he peruuttivat konserttireissun viime aikaisten terroritekojen vuoksi. Nyt mietin aina välillä mahtavatko he olla kunnossa. Saksassa riski tapahtua jotain on reilusti suurempi kuin meillä täällä Suomessa. Olen huolissani heistä.

Mietteitä

Lisäksi pohdin sitäkin, että mieheni matkustaa aika paljon työnsä puolesta. Nykyisin onneksi moni työmatka on kotimaassa, mutta ulkomaillekin mennään. Moni lukijoistani tietää, että monen sattuman vuoksi sydämeni hyppää aina kurkkuun, kun mieheni ilmoittaa lähtevänsä työmatkalle. Nyt tähän yhtälöön joutui lisäämään vielä muutaman terroristin.

Mietin, että mieheni on matkustanut jo  varsin monessa maassa ja muutama vuosi sitten jopa Sudanissa, joka ei todellakaan ollut sieltä turvallisimmasta päästä!   Jos vertaan silloista huolta nykyiseen, niin tämä nykyinen tuntuu monin verroin pahemmalta. Nykyistä uhkaa on vaikeampi ennakoida.  Se on arvaamattomampi ja sen voi kohdata melkein missä vain. Se varmaan on tarkoituksenakin – muuttaa tulevaisuus pelottavammaksi, arvaamattomammaksi  ja hallitsemattomammaksi. Terrorismi ui arkeen.

Tiedän, että ei riski ole tällä hetkellä mikään jättimäinen kovin monessa maassa, mutta toivon silti hartaasti, että ulkomaantyömatkoja ei tule pitkään aikaan ja, että mieheni pysyy visusti maan kamaralla. Huoli rakkaasta  on iso ja luulenpa, että jaan näitä tuntemuksia monen sellaisen kanssa. joiden puolisot ja muut läheiset ovat työssä, joka vie milloin minnekin.


web analytics


2 vastausta artikkeliin ”Mietteitä työmatkoista”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *