Puuroperjantai,  Ruokakorin Reseptit

Mämmipuuroa kolmella tapaa

Juhlapyhät tunnetusti piristävät arkea ja sen verran monta harjoitteluviikkoa meillä on jo takana, että ajattelimme ulottaa juhlapyhien tunnelmaa hiukan myös puuroihin.

Pääsiäisen lähestyminen toi taas makoisat luomumämmit kauppoihin, joten sanomattakin lienee selvää, että tämän viikon teemaksi nousi monen suurin pääsiäisen ajan herkku eli mämmi, joka osoittautuikin ihmeen herkulliseksi puuroraaka-aineeksi.

Muutenkin mämmi istuu Puuroperjantain teemaan vallan mainiosti – onhan se jo oikeastaan itsessään puuroa!

Ei muuta kuin kokeilemaan ja kulkemaan kohti Luomupuuron maailmanennätystä!

Mämmipuuroa kolmella tapaa

Luomumämmissähän ei ole lainkaan sokeria, joten makeutusta puuroihin joutuukin hiukan laittamaan. Oikeastaan kaikissa resepteissä pieni sokeri (tai muu makeutus) toi puuroon makeuden lisäksi myös suloista pehmeyttä taittaessaan kirpakkaa terää niin mämmiltä kuin myös appelsiinilta. Saimme myös huomata, että moni marja maistui varsin makoisalta mämmin seurana.

Jos puuron keittoon ei tänä pääsiäisenä ryhdy, niin ainakin kannattaa kokeilla uusia makuja perinneherkun kaveriksi. Kerma, maito ja sokeri sekä vaniljakastike hiukan uudenpana vaihtoehtona ovat herkkua kaikki tämän melkein puuron kanssa, mutta monia muitakin yllättäviä makuja voi löytyä, kun vain rohkeasti kokeilee.

mammipuuro07

Hunajapaahdettu speltti-mämmituorepuuro

(yhdelle)

Tässä puurossa voi aika vapaasti laittaa aineksia haluamassaan suhteessa. Itse pidän siitä, että jogurttia ja ihania paahdettuja hiutaleita on hiukan runsaammin ja mämmiä löytyy sitten sieltä väleistä sopivina raitoina. Toiset meillä taas halusivat juuri toisin päin.

Kävi muuten niin, että tästä tuli koko perheen lempimämmipuuro. Se vain osui ja upposi. Makeaa, mutta hiukan hapanta ja ihanan rapeaa paahdettujen hiutaleiden ansiosta eikä tämän valmistumista tarvinnut pahemmin odotella! Yön yli seisotusta ei onneksi tarvita vaan herkun voi hotkia vaikka heti, mutta toki halutessaan voi seisottaa yön yli jääkaapissa ja nauttia herkkuaamupalan. Hiutaleet ovat yönaikana ehtineet pehmetä, joten joukkoon kannattaa laittaa hiukan rapeita hiutaleita lisäksi, niin saa mukavan rouskuvan elementin mukaan.

mammipuuro06

2 dl maustamaton luomujogurttia
n. 1 dl paahdettuja luomuspelttihiutaleita (käytin Sunspeltin spelttihiutaleita) 
60-100 g luomumämmiä (tai maun mukaan) 
sokeria, hunajaa tai muuta makeutusta maun mukaan

1. Laita pannulle loraus ruokaöljyä sekä hunajaa ja paahda spelttihiutaleet kauniin värisiksi.
2. Laita purkkiin kerroksittain jogurttia, mämmiä ja hiutaleita tai sekoita vain kaikki keskenään. Lisää joukkoon haluamaasi makeutusta. Meillä käytettiin sokeria, kuten luomumämmin kanssa yleensäkin.

Mämmipuuroa kolmella tapaa

Mämmimustikkapuuro

(neljälle)

Mustikka ja mämmi ovat ihmeen herkulliset yhdessä, vaikka kyseistä sekoitusta ei yleensä näekään käytettävän. Jäin myös pohtimaan, että näistä voisi syntyä varsin hyvä jäätelökin, sillä maut sulivat niin näppärästi yhteen ja molemmat maistuvat mainioilta myös kylmänä. Ehkäpä ensi pääsiäisen hitti onkin mustikka-mämmi jäätelö. Luulenpa, että jos meidän mämmihirmuilta jää mämmiä yhtään yli, saattaa meillä jäätelökone pyörähdellä vielä tämän viikonlopun aikana tai viimeistään ensi pääsiäisen korvilla, kun uudet luomumämmilaatikot ovat taas kaupoissa – eilen ostimme nimittäin lähikauppamme kolme viimeistä pakettia ja  luomumämmiä ei kaupasta ympäri vuoden (valitettavasti) saa.

1 l luomutäysmaitoa
n. 2,5 dl luomuspelttimannaa (käytin Sunspeltin speltti täysjyvämannaa)
n. 150 g luomumämmiä 
n. 4 dl metsämustikoita
10 tl luomusokeria
1 tl suolaa

1. Kiehauta maito, spelttimanna, mustikat ja suola. Hauduttele muutama minuutti. (Jos saatavilla ei ole tuoreita mustikoita niin puuron voi tehdä myös mustikkahillosta, mutta silloin ei varmastikaan tarvita lisämakeutusta.)
2. Lisää joukkoon sokeri ja mämmi.

mammipuuro04

Appelsiininen vaniljamämmispelttipuuro

(neljälle)

Tämän voit halutessasi valmistaa myös kokonaan appelsiinimehuun tai mehun ja veden sekoitukseen. Maito hiukan pehementää appelsiinin terävyyttä samoin kuin vaniljauute, joka viimeistelee puuron maun. Halutessasi voit toki käyttää myös vaniljasokeria, mutta vaniljauute tuo puuroon syvempää vaniljan makua.

5 dl luomuappelsiinimehua
5 dl luomutäysmaitoa
2,5 dl luomuspelttimannaa (käytin Sunspeltin speltti täysjyvämannaa)
10 tl luomusokeria
n. 1 tl luomuvaniljauutetta
n. 150 g luomumämmiä 

1. Laita kaikki ainekset paitsi sokeri ja mämmi kattilaan ja kiehauta. Hauduttele muutama minuutti.
2. Lisää joukkoon sokeri ja mämmi.

———————————

Muihin Puuroperjantain postauksiin pääset helposti tutustumaan täällä.  Tähän mennessä on maisteltu jo monenlaisia perinteisiä puuroja kuten vaikkapa perunapuuroa, mutta kokeiltu myös hiukan erilaisia versioita. Entäpä maistuisiko sinulle kahvikaurapuuro, johon ihastuivat nekin, jotka eivät kahvia juo. Valkosipulin ystävillekin olisi tarjolla pari vaihtoehtoa piristämään muuten niin valkosipulittomia aamuja. 😀

Tule mukaan harjoittelemaan, tehdään yhdessä luomupuuron maailmanennätys!







Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

  • Jael

    Varmaankin hyviä puuroja,en ole maistanut mämmiä ikuisuuksiin.Tosin en siitä erityisesti koskaan välittänyt….Mutta noissa puuroissa se varmaankin maistuu hyvälle.Oikein iloista pääsiäisen aikaa teille:)

    • Maria/Luomulaakso

      Puuroissa mämmi maistuu vähän erilaiselta, mutta sen verran hallitsevan makuinen se on, että löytyi matkalla useampikin raaka-aine, jonka kanssa se ei sitten lopulta sopinutkaan yhteen. Varmasti mämmi kuitenkin on vähemmän mielipiteitä jakava kuin esimerkiksi taannoinen valkosipuli, josta joko pidetään tai sitten ei.

      Ihania päiviä sinne sinulle. 🙂

  • Maija

    Hienoa, että löytyy mämmin ystäviä, jotka kokeilevat siihen sopivia uusia makuyhdistelmiä ja reseptejä! Itselleni riittää makeuttamaton luomumämmi, jota nautin mahdollisuuksien mukaan pitkin vuotta täysmaidon/kerman kanssa ja johon olen itsekin huomannut mustikoiden sopivan erinomaisesti.
    Mämmi on mielestäni aliarvostettu, kuitupitoinen ja täyteläinen kansallisruoka ja myös sen terveellisyydestä voisi puhua enemmän, varsinkin jos sitä syödään ilman lisättyä sokeria. Moniin vähärasvaisiin ja terveellisinä mainostettuihin ruokiin lisätty valkoinen sokeri on mielestäni epäterveellisempää kuin kohtuullisesti käytetty rasva ja ruokien normaalisti sisältämä rasva, sillä ylimääräinen sokeri toisin kuin rasva saa verensokerin nopeasti nousemaan ja myös nopeasti laskemaan eli se luo edellytykset sokeritaudin puhkeamiselle. Kohtuullisesti käytetty rasva myös pitää nälän loitompana kuin moniin, varsinkin valmisruokiin lisätty valkoinen sokeri, joka sen sijaan saa näläntunteen palaamaan paljon nopeammin…
    Kiitos vielä näistä uusista ideoista ja hyvää jatkoa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.