Kasvihuone,  Kumppanuuskasvit,  Puutarha

Lisää tulevan kesän kasvimaasta

Nyt kun sain jo peruskasvit päätettyä tällekin vuodelle oli aika alkaa pohtia mitä muuta noihin kasvimaalaatikoihin oikein päätyisi.

Viime vuonna viljelin monen sorttista kaalia ja olisihan se mukava kokeilla niitä tänäkin vuonna. Viime vuonna kun emme saaneet itse maistella niitä oikeastaan ollenkaan, mutta ei siksi, että pienet tuholaiset olisivat ne syöneet. Mutta tuholaiseksi voisi tuota meidän suloista mustaa karvakasaammekin sanoa, ainakin tässä tapauksessa. Koiramme nimittäin pisteli poskeensa joka ikisen kaalikasvin kasvimaalta ja kaivoipa vielä jälkiruuaksi muutaman porkkanan. Tänä vuonna olen koettanut teroittaa niin lapsille kuin aikuisillekin, että satokaudella ei koiraa saa ilman valvontaa tarhasta pois päästää. Saa nähdä onko oppi mennyt kaikille perille.

Lisää tulevan kesän kasvimaasta
Ruusukaali maistui koirallemme mainiosti.

Koirallamme on tosiaan ollut aina ihmeellinen mielenkiinto kaaliin. Onpa se ryöstänyt keittiöstäkin kaalinpään vaikka vieressä olisi ollut kokonainen vastapaistettu taivaallisesti tuoksuva kana. Meidän koiramme taitaa olla pohjimmiltaan kasvissyöjä tai sitten tällä on jotain tekemistä sen kanssa, että koiramme on löytökoira, joka kotiutui meille Viipurin suunnalta  yhdeksisen vuotta sitten.

Näistä aatoksista huolimatta ajattelin uskaltaa kylvää kasvimaalatikkoihin ainakin muutamaa kaalia. Ja tänä vuonna aion saada niitä itsekin – rakennan vaikka muurin ja vallihaudan niiden ympärille, jos ei muu auta.

kuva_kumppanuusksvi03

1. Ainakin ehdotonta suosikkiani ruusukaalia pitää tänä kesänä saada. Viime kesänä se kasvoi hienosti ja saimme tuholaisetkin pidettyä varsin hyvin kurissa samettikukkien ja tillin yhdistelmällä. Toki jouduimme muutamia toukkia pois kasveista noukkimaan, mutta yllättävän harvalukuisina nuo maanvaivat meitä kiusasivat.

2. Toinen kaalisuosikkini on kyssäkaali. Se on ihmeen helppo kasvatettava ja lajikkeitakin on mukavan runsaasti ja kyssäkaalisato säilyy viileässä hyvän aikaa eikä kaikkea ole ihan pakko saada heti syödyksi. Lisäksi kyssäkaali on jotensakin hauskan näköinen kasvi eikä säikähdä ihan heti sään vaihteluitakaan, joita viime kesinä tuntuu riittäneen.

lehtikaalipiirakka

3. Nyt en oikein ole saanut päätetyksi pitäisikö tänäkin vuonna kasvatella lehtikaalta. Toisaalta se olisi aika mukava lisä kasvimaalle. Lehdet ovat ihanat, sävyjä on erilaisia ja aika tuholaisen kestäväkin sen on. Suorastaan huoleton – siis ainakin kaaliksi.  Maussakaan ei ole moittitavaa ja kovasti olen kaipaillut siitä tehtyä piirakkaa. Fetan kanssa maku on aivan mahtava. No, tätä täytyy ehkä vielä hiukan jäädä pohtimaan. Josko nuo ruusu- ja kyssäkalit kuitenkin riittäisivät tämän vuoden kaaleiksi. Todennäköisesti kuitenkin päädyn ainakin johonkin ruukkuunjonkun taimen laittamaan. Niin siinä aina käy. Lajien karsimen on niin vaikeaa! 😀

4. Aina välillä olen innostunut viljelemään mangoldia. Se on kaunis kasvi, etenkin punaisista lajikkeista olen ihan innoissani. Sen käyttäminen on kuitenkin jäänyt aika vähäiseksi verrattuna muihin kasvimaan kasveihin ja niinpä sitä ei ole koskaan viljelty kovin suurissa määrin. Tuskinpa siihen on tulossa muutosta tänäkään vuonna eli muutaman mangoldi kylvettäneen johonkin sopivaan laatikon nurkaan tuomaan väriä.

5. Muistaakseni olen pari kertaa ennen viime vuotta kasvattanut purjoa. Viime vuonna suurin osa taimista kasvoi vankoiksi varsiksi ja saimme purjoa aina pakastimeen asti. Tänä vuonna olisi tarkoitus taas täyttää purjovarastot ja ennen sitä  voisimme tehdä pari kertaa tätä ihanan purjoista piirakkaakin. Purjon kasvatus oli muuten yllättävän helppoa ja olin aina kuvitellut sitä vaikemmaksi tapaukseksi. Hyvillä mielin siis tätäkin kasvimaalle tänä vuonna.

6. Lähes joka kesä olen kasvattunut jonkinmoista jättikurpitsaa tai talvikurpitsaa – parhaimpina molempia. Kurpitsat käyvät niin helposti keittoihin, piirakoihin ja taikinoihin, että niitä ei voi oikeastaan koskaan olla liikaa ja olenpa minä niitä soseenakin pakastanut. Tosin kurpitsat säilyvät helposti hyvinkin pitkään ja joskus olemme viimeisen kappaleen käyttäneet vasta vuoden vaihteen kieppeillä.

Ruokakori2

7. Melkein jokaisena kesänä olen kylvänyt härkäpapua. Viime vuonna ne eivät tosin menestyneet kovin hyvin, mutta saattaa olla, että paikkavalinnassakin oli toivomisen varaa. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin niitä taas kasvatella, jos niitä vain suinkin saan mahtumaan. Luulen, että lumien sulattua pitää hiukan mittailla ja tuumia.

8. Tänä kesänä olisi myös tarkoitus ottaa askel kohti omavaraisuutta valkosipulien kohdalla. Voi olla, että se jää vielä haaveeksi, mutta katsotaan nyt, kuinka homma lähtee sujuman. Viime kesän onnistuminen keltasipulin kohdalla valoi toivoa tämänkin suhteen. Eihän sitä tiedä, jos ei kokeille. 🙂 Ja jos edes alakaisi sujua paremmin kuin aiempina kesinä. Parannustahan sekin olisi!

9. Viime kesän palsternakka sadonkin söi koiramme, joten tänä kesänä ajatelimme yrittää uudelleen. Sen verran viime vuoden kokeilu kuitenkin antoi toivoa ja tulostakin ehdimme hiukan nähdä, joten uskoisin, että näiden kohdalla ei suurempia ongelmia tule. Ja palsternakka on niin hyvää, että pakkohan sitä on omaltakin kasvimaalta saada! Ainakin rivi tai pari olisi paikallaan. Jos sujuu hyvin niin lisätään ensi vuonna.

10. Vielä harkinnan alle jäi peruna. Omasta maasta juuri nostettua perunaa parempaa ei taida ollakaan, mutta perunan viljely vie aika paljon tilaa rajallisella kasvimaallamme. Niin hyvää kuin se onkin niin viljely meidän pihallamme ei taida olla kovinkaan järkevää. Etenkin, kun saamme ostettua todella herkullista luomuperunaa REKOsta suoraan vilejlijältä.  Niin herkkulista, että jopa oman maan sato saattaa jäädä toiseksi. Ehkäpä istutamme muutaman perunan, jotta saamme nuuskia vasta nostettujen perunoiden lempeää tuoksua, mutta muuten perunasato tulee tänä vuonna suoraan luomutilalta.

Kuva_peruna1

Vielä pitää pohtia kasvihuoneen uudet asukkaat hiukan tarkemmin. Tosin ennen kuin sinne kasvit pääsevät muuttamaan on edessä taas korjauksia…

Lumien sulattua täytyy käydä puutarha heti läpi ja katsoa miten monivuotiset kasvimme ovat selvinneet. Ne ovat joutuneet kokemaan aika kovia likakaivoremontin yhteydessä ja sadon saanti on viivästynyt useamman kerran. Tämä kesä on kuitenkin toivoa täynnä.

web stats



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


8 Comments

    • Maria/Luomulaakso

      Mukava, että löysit tänne. Lämpimästi tervetuloa. 🙂

      Tuntuu, että pää pursuaa kasvivaihtoehtoja ja mikään tila ei riitä niille kaikille. 🙂 Voi olla, että joudutaan nakuttelemaan lisää laatikoita taas. 😀

  • Sirkku

    Mukava oli katsella sinun puutarhasuunnitelmiasi. Oikeastaan tämä lopputalven aika on hyvin jännittävää kasvimaan laittajan elämässä, kun pääsee tekemään ajatustyötä, jonka hyvin onnistuessa on maan sulettua ja lämmettyä helppo siirtyä suoraan asiaan.
    Meillä on meneillään samansuuntaiset pohdinnat lajien suhteen. On todella mielenkiintoista nähdä, kuinka sadon käy, koska talolla ei ole ollut yli viiteen vuoteen kasvimaata laisinkaan ja ensi kevään maa otetaan viljelykäytössä olleesta pellosta, jota on viime vuosina lannoitettu sikalan lietteellä.

    Hyvää jatkoa ja terveyttä sinulle ja perheellesi!

    • Maria/Luomulaakso

      Teillä onkin isot jutut edessä, kun istutukset alkavat. On iso työ saada kaikki kuntoon ja kevät on silloin yllättävän lyhyt ja nopeasti kuluva. Hyvä maa noilla kyllä varmasti tulee ja hieno sato.

      Meillä ei onneksi ole tänä keväänä samanlaista rakennusurakkaa kuin oli viime keväänä, mutta kyllä tänäkin keväänä pitää samaa urakkaa ainakin vähän jatkaa.

      Tuntuu niin mahtavalta tämä kaikki, kun tänä vuonna voimia on jo paljon enemmän kuin oli viime keväänä. 🙂 Kaikkia hyvää sinulle ja perheellesi. <3

  • Saaristopuutarha

    Minä vähän innostuin tänään postauksestasi ja ostin myskikurpitsan siemeniä kurpitsakasvattelusi innoittamana. Olen kasvattanut vain kesäkurpitsaa, joten tämä on ihan uusi tuttavuus, myös ruoanlaitossa. Katsotaan kuin käy!

    Peruna vie kyllä tilaa… Minä laitoin ne toissa vuonna ämpäriin, niin ne eivät vieneet tilaa kasvimaalta. Satoa tuli ihan hyvin ja ämpäristä oli hauska kaivella pieniä pottuja. 🙂

    • Maria/Luomulaakso

      Ihana, että postaus inspiroi hankkimaan jotain uutta kasvimaallenne. 🙂 Uskon, että loppu kesästä teillä on herkullisia kurpitsoita käytettävänä. Kurpitsat ovat kyllä mainioita!

      Minä olen kasvattanut perunat viime vuosina laastilaatikoissa. Alku vuosina täällä ne olivat kasvimaalla, mutta koska ne veivät niin paljon tilaa niin päätin, että saivat vallata tyhjilleen jääneet laastilaatikot. Ne toimivat oikein hyvin ja tila jäi muille kasveille. Joskus on ämpäritkin apuna ja kaikki muutkin purkit, joiden ulkomitat ovat yhtään perunalle sopineet. Hyvin pystyy erilaisissa purkeissa kasvattamaan kaikenlaista. Ihania kasvattelu hetkiä sinne saaristopuutarhaan. 🙂

  • Peggy

    Voi, miten upealta suunnitelmasi kuulostaa. Olen niin huono viherpeukku ja niin tekisi mieli kokeilla jotain, kunnen tuli tieto koko kesän kestävästä putkiremontista. Ei edes vettä 10 viikkoon 🙁 Siihen taisi mennä haaveet tältä vuodelta, nyt etsimme jostain mökkiä meidän suurperheelle kesäksi, jospa sieltä löytyisi jotain villiyrttejä syötäväksi 😀

    • Maria/Luomulaakso

      Voi, kylläpä on kurja juttu tuo vesi ja remontti! 🙁

      Mutta hei! Ehkäpä voisit istuttaa yrttitarhan johonkin suureen kestävään kassiin! Sillä tavalla sinulla olisi oma siirrettävä puutarha koko kesän! Käsittääkseni esim. IKEAn kassit ovat siihen oikein hyviä. 🙂 Varmaan jollain muullakin kaupalla on sopiva kassi kaupan, jos ei vielä omasta takaa sitä ole.

      Ja villiyrttejä toki kannatta etsiä, mutta niiden kanssa on vaikeampi toteuttaa omaa sisäistä viherpeukaloaan. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.