Arki,  Sairaala,  Veritulppa

Leivontaa

Viikko on kulunut lähinnä leivonnan merkeissä. Tällä viikolla tuli nimittäin vuosi täyteen siitä, kun olin viimeksi sairaalassa ja pitihän ihania hoitajia ja lääkäreitä jotenkin muistaa! Perjantaina – vaikka alunperin suunnittelinkin, että torstaina – lähti iso laatikollinen kakkuja ja pikkuleipiä matkaan ilostuttamaan ihanien hengenpelastajien työpäivää!

Kiva heille olikin leipoa!

Muutenkin viime aikoina leipominen on tullut entistäkin rakkaamaksi. Yhdessä vaiheessa, keittokirjakokoelmaani selaillessani tajusin, että en koskaan voi ehtiä kokeilla jokaista reseptiä. Ajatus tuntui aika hurjalta. Mutta niin se vain on. Reseptejä on yksinkertaisesti niin paljon, että elinikä ei vain riitä. Taitaa olla sama asia muillakin, jotka keittokirjoista yhtä paljon pitävät.

Päätin työntää ajatuksen syrjään ja selailin kirjoja entiseen tapaan. Kokeilen mitä haluan ja toisia reseptejä kokeilen, jos siltä tuntuu. Keittokirjojen päätarkoitus valmiiden reseptien ohella – siis  ainakin omalla kohdallani –  on antaa uusia ideoita. Ja ovathan keittiokirjat oiva tapa matkustaa ihan omalla kotisohvalla! Joskus keittokirja on jopa parempi matkaopas kuin oikea matkaopas! Ainakin kuvien osalta. Parhaissa keittokirjoissa on reseptien ohella sananen tai parikin kulttuurista ja nähtävyyksistä.

Keittokirjaa on mukava lukea melkein milloin vain. Muista, kun vielä asuin lapsuudenkodissani, istuimme äitini kanssa lukemassa keittokirjoja yömyöhään saakka. Se oli mukavaa yhdessäoloa ja samalla tuli naurettua monet naurut, kun silmät ristissä tavasimme uusia, mielenkiintoisia  reseptejä – lukuvirheiltä ei nimitäin voinut välttyä!  Nykyisin ei jaksa enää yön pikkutunteina lukea reseptejä. Jos uni suinkin vain tulee ja silmässä pysyy niin mukavampi on nukkua ja jättää keittokirjan lukemiset päivän aurinkoisemmille tunneille. Pienen lapsen kanssa ei jaksa, jos ei muista itsekin nukkua. Mukava on kuitenkin muistella aikoja, jolloin asiat on tehnyt toisin.

Leivonta-innostuksen tultua on myös innostus kuvaamiseen palannut. Leivonnaisten kuvaaminen illan viimeisten auringonsäiteiden hivellessä sokerimuruja on enemmän kuin nautinnollista ja tämän viikon aikana siitä on tullut yksi, tärkeä osa itse leivontaa. Sisällä kuvaaminen ei vain tunnu samalta. Myönnettävä on, että sateiset päivät asettavat omat haasteensa – leivonnaiset eivät tunnetusti arvosta suihkuja – eivät edes kesäisen lämpimiä. Onneksi aurinko on jaksanut aina edes hetkeksi työntää sadepilvet syrjään.

Herrasväenleivät, joita kuvassakin on, tuli lisättyä leivontavihkooni tavattuani mieheni. Hänen äitinsä tapaa leipoa kyseisiä pikkuleipiä lähes joka juhlaan ja siinä välilläkin. Leipoi hän niitä häihimmekin, joihin tarjoilu tehtiin itse. Hän tekee pikkuleivät  perinteiseen tapaan pyöreiksi.

Itse teen nämä mieluiten pienellä sydänmuotilla – liittyyhän kyseisiin pikkuleipiin paljon muistoja. Sydän tuntuu ainoalta oikealta muodolta. Ja ainoa oikea muoto se on silloinkin, kun niitä antaa jonnekin kiitoksena tai lahjana.

Taatelikakku on oman lapsuuteni suosikki ja sen uunista tulviva tuoksu tuo aina ensimmäisenä mieleen joulun, vaikka sitä muinakin aikoina on leivottu.  Moni leivonnainen tuo mieleen paljon erilaisia muistoja. Tuoksuihin on tarttunut paljon tunnetta, ajatuksia ja hetkiä, jotka tulvahtava pintaan ja vievät hetkeksi jonnekin kauas lapsuuteen. Yllättävää on kuinka ihmeellisiä, pieniä asioita on muistin sopukoihin tallentunut.

Elämä on ihmeellistä ja jaksaa aina yllättää niin muistoilla kuin tulevillakin ihmeillä. Tärkeää on nauttia jokaisesta hetkestä, imeä jokainen onnenmuru sydämeen ja pitää niistä kiinni. Tärkeää on myös muistaa jakaa omasta ilostaan toisille, sillä mikään ei kasvata iloa niin paljon kuin jakaminen.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.