Aistihuone,  Arki,  Lapset

Kuulumisia lasten aistihuoneremontista

Aistihuoneen remontti on taas ottanut pari askelta eteenpäin ja vaikka ei vielä aivan hirveästi ole valmista, niin suunnitelmat ovat selkiytyneet ja matkalla hiukan muuttuneetkin.

Sänky, joka alun perin oli huoneeseen jäämässä ja jonka alle olimme suunnitelleet pallomeren, purettiin varastoon. Tällä tavalla saimme huoneeseen enemmän käytettäviä neliöitä ja turvallisempia keinumisia.

Kuulumisia lasten aistihuoneremontista

Viime viikolla sain puuparrut maalatuksi ja vähän sen jälkeen ensimmäisen kattokiinnike keinuja varten saatiin paikoilleen ja siihen testattiin heti hämähäkkikeinua tai tuttavallisemmin hämihäkkikeinua, joksi nuorimmainen sitä nimittää ja sana on ollut sen verran tarttuva, että samalla nimellä sitä kutsuu jo  koko perhe.

Ensimmäiset keinumiset hämähäkkikeinussa olivat mahtavat ja lapsilla oli suu pielet korvissa saakka ja varmaa on jo tässä vaiheessa, että vuoroja on jaettava, kun huone saadaan valmiiksi. Sen verran suuren suosion sai jo pelkkä hämähäkkikeinu!

aistihuone03
Trampoliini oli meillä jo ennestään.
aistihuone06
Melkein valmis pallomeri, oleskelupaikka sekä puolapuut. 😀

Posti on tuonut  huonetta varten jo monen monituista osaa ja kaikki odottavat jo kovin malttamattomina, että kaikkea päästäisiin kokeilemaan. Vielä joudutaan kuitenkin malttamaan, sillä sängyn purkaminen aiheutti muutaman lisätyön. Tilalle olisi nimittäin tarkoitus rakentaa huoneen nurkkaan sänkyä vastaava rakennelma, mutta kulmamallisena ja reilusti pienempänä. Ylös tulisi istuskelupaikka, jossa voisi lukea tai vain olla. Paikkaan pääsisi pujahtamaan näppärästi puolapuilta, jotka nekin rakennetaan tulevien viikkojen aikana.

Rakennelman alakertaan sitten se kaivattu pallomeri, jolle näillä näkymin olisi tulossa syvyyttä ehkäpä sellaiset 70 cm. Mikäli suunnitelmat sujuvat yhtä hyvin käytännössä kuin päässäkin niin pallomereen pääsee sujahtamaan tunnelin kautta ja samalla pääsee sukeltamaan pallojen läpi. Kuulostaa aika hauskalta ja ainakin lapset ovat kovasti innoissaan ja malttamattomia eikä hetkeen ole kulunut päivääkään ilman kyselyä valmistumisaikataulusta.

aistihuone02
Aistihuoneen välineitä huoneen seinällä olevassa uudessa hyllyssä odottamassa käyttöönottoa.

Toiseen paikkaan huonetta tulee vielä hiukan suuremmat puolapuut, johon saadaan näppärästi liitettyä lisätoimintoja kuten liukumäki ja ehkäpä jotain muutakin. Voi olla, että suunnitelmat eivät ole ihan vielä valmiit vaan elävät yhtä kauan kuin itse rakennusprojektikin.

Viime viikoina huoneen valmistumista ovat hidastaneet paljon mieheni pitkät työpäivät sekä muutamat työmatkat, mutta onneksi kohta pitäisi niidenkin saralla edes vähän helpottaa ja sitten saadaan paikoilleen niin pallomeret, rengaskeinut kuin muutkin ihanuudet!

Joskus tuntuu, ettei valmista tule koskaan, mutta niin taitaa olla kaikkien remonttien kanssa ja meillä on remontoitu yhtä soittoa jo vuoden verran – kohde on vain vaihtunut. Ilmassa on välillä  remonttiväsymystä, mutta vielä jaksetaan. Ja paremmalla puolella jo kuitenkin ollaan.



web analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.