Kuinka erilaista voi valvominen olla!

Viikonloppu hujahti sairastaessa ja alkuviikko näyttää menevän samalla tavoin, sillä vanhin ei selvinnyt vielä kouluun saakka ja pienimmäinen ei edelleenkään voi hyvin, vaikka toki jo paljon paremmin.

Yöt ovat olleet rikkonaisia, mutta toisaalta hirveän rauhallisia. Mieleen nousivat nyt ne lukemattomat levottomat yöt, jolloin olen valvonut vanhempien lasteni kanssa.

Ne olivat rankkoja öitä, joiden aikana ei uni tullut itselle kertaakaan silmään ja muistan, kuinka kannoin tuskaisena itkevää lasta ympäri taloa. Heijasin ja hyräilin. Hyräily muuttui lauluksi ja sanat sekä musiikki tyynnyttivät niin vauvaa kuin minuakin. Valvotut yöt sairaan lapsen kanssa ovat rankkoja, vaikka ne parhaassa tapauksessa saakin jakaa toisen vanhemman kanssa.

En nytkään saanut aina nukuttua ja hereillä olo tunteja oli enemmän kuin nukkumiseen käytettyjä, mutta yö kokonaisuudessaan oli levollisempi ja rauhallisempi. Pikkuinen nukkui vieressäni, heräili välillä, inisi, itki ja pyöri hetken, hamuili sitten rintaa ja nukahti siihen.

Vaikka meillä ei ole öisin syöty enää suunnilleen kymmenen kuukauden iästä lähtien niin aika ajoin ja etenkin sairaana ollessa, ovat yösyömiset kuvioissa mukana. Silloin se ei kuitenkaan ole niinkään ruokaa tai juotavaa, vaikka toki korkea kuume janottaakin. Rinnalla käynnit sairaana ollessa ovatkin enemmän lohtua ja läheisyyttä. Ihokosketus, maito, sydämen syke. Kaikki se rauhoittaa pienen tuskaista oloa.

Saman olen huomannut monesti pikkuisen ollessa sairaana. On äärettömän paljon helpompaa tyynnyttää väsynyt ja kipeä vauva imettämällä ja pitämällä iho kosketuksessa  kuin heijaamalla ja kävelemällä yöt läpeensä. Se on myös paljon vähemmän raskasta itselle. Valitettavasti tämä ei ollut mahdollinen vaihtoehto noiden isompien kanssa.

En joutunut tämänkään sairastamisen yhteydessä heijaamaan pikkuista loputtomina yön tunteina. En kävellut makuuhuoneessa ympyrää tai ravannut keittiön ja olohuoneen väliä väsynyt nyytti sylissäni.

Me makasimme hiljaa vierekkäin pimeässä huoneessa. Paijasin kuumana hohkaavaa päälakea. Pikkuinen tuli ihan liki, kiersi kätensä kaulaani ja nyyhkytti hiljaa – hamusi sitten rintaa ja nukahti taas hetkeksi.  ❤

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.