Eko,  Kuluttaminen

Krääsätön joulu: osa 1

 Toistaiseksi en ole tavannut ihmistä, joka ei kaipaisi krääsätöntä joulua. Ongelma lieneekin siinä, mitä pitää krääsänä.Toisille krääsä on kaikkenlaisia pieniä koriste-esineitä hyllyillä ja ikkunalaudoilla, toisille se on kaikkea, mikä on tehty muovista ja joillekin se on ihan jotain muuta.

Minulle krääsä on pääasiassa tavaraa, jota en tarvitse, mutta se voi myös olla sellaista jota tarvitsen, mutta huonolaatuisena versiona. Krääsä kulminoituu omalla kohdallani lähinnä tarpeettomuuteen ja huonoon laatuun.

Krääsää näkee valitettavan paljon juuri lasten leluissa. Ja huomattava on myös se, että krääsä on monesti myös sitä, joka sisältää enemmän myrkkyjä kuin laadukkaampi tavara. Ei tosin aina, mutta aika usein. Laatu on myös ainakin jonkinmoinen tae tavaran turvallisuudesta.

Meidän lasten – kuten varmasti niin monen muunkin – joululahja toiveena ovat Legot. Tarkemmin sanottuna Chima ja Star Wars-sarjan paketit. Ovatko ne krääsää? Joidenkin mielestä ovat, koska ovat muovia. Oman ajatteluni mukaan Legot taas kuuluvat niihin parempiin leluihin. Niissä on monta hyvää puolta. Legot ovat kehittäviä (luovuus, hahmottamainen, motoriikka…), ne tuovat iloa loputtomiin ja lisäksi ne menevät pieneen tilaan toisin kuin ties mitkä öhkö-möhkö-mönkiäiset, jotka vievät puolet lelulaatikosta. Lisäksi niillä on kiva leikkiä vielä näin aikuisenakin! 🙂 Tänäkin jouluna ajattelimme tälle polulle lähteä.

Meidän perheessämme Legoilla on ollut ihan mahtava rooli – niiden avulla ovat lapset oppineet lukemaan ja seuraamaan ohjeita ja muutenkin Legot ovat olleet iso apu erityistarpeiden aallokossa. En millään pysty näkemään Legoja krääsänä. Montaa muuta lasten lelua kylläkin.
Myös aikuisille ostetaan krääsää. Jokainen joulukatalogi pursuaa toinen toistaan ihmeellisempiä lahjaideoita. Monesta en ollut edes kuullut ennen kuin lehden avasin. No, kaikkea ei todellakaan tarvitse ja vaikka keittiökamppeista erityisen paljon pidänkin niin ihan kaikkea en niistäkään kaipaa tai halua. Aineeton lahja nykyisen tavarapaljouden keskellä onkin tervetullut.

Aineettomia lahjoja on paljon erilaisia. Voi auttaa Pelastakaa Lapsia ja vaikkapa antaa lapselle päivän tukiperheessä tai muistaa sotiemme veteraaneja, joita on elossa enää 32 000 ja he tarvitsevat kipeästi apuamme – nyt on meidän vuoromme auttaa heitä. Nämä kaksi kohdetta sekä Unicef kuuluuvat niihin järjestöihin, joiden toimintaa tuen mielelläni.

Entäpä sellainen aineeton lahja, jonka voi antaa jollekin oikeasti? Moni nimittäin sanoo sitäkin, että ei halua antaa vastaanottajalle vain korttia, jossa lukee, että lahjoitinpa puolestasi rahaa sinne ja sinne. He sanovat, että se ei tunnu henkilökohtaselta lahjalta lainkaan. Totta sekin, että juuri sopivan lahjan etsiminen, paketoiminen ja antaminen on iso juttu. Itsekin pidän siitä. Onneksi siihenkin löytyy ratkaisuja ilman, että täyttää vastaanottajan kotia krääsällä.

Ruokalahja toimii varmaan aina, vaikka ei varsinaisesti aineeton olekaan. Krääsätön kylläkin. Sen voi tehdä itse tai rakentaa herkkupussukan tai -korin kaupan tuotteilla. Ruokatavarat harvemmin jäävät nurkkiin keräämää pölyä ja lahjasta voi muodostaa juuri niin ekologisen kuin haluaa – ainahan paketin voi tehdä vaikkapa luomuisilla Reilun Kaupan tuotteilla!

Hyvä on myös muistaa ooppera-, baletti-, teatteri- ja elokuvalipput, joista löytyy useimmalle kukkarolle sopiva vaihtoehto. Ja aina voi antaa lahjaksi myös omaa aikaa. Jokunen vuosi sitten, kiireisimmän remontin keskellä, meidän lapsemme kirjoittivat lahjatoivelistaansa haluavansa enemmän aikaa isin ja äidin kanssa.

Aika – ehkä se arvokkain lahja kaikista.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.