Arki,  Lapset,  Luomutila

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Knehtilän luomutila on ollut kesän aikana paljon otsikoissa. Eikä ihme, sillä tila voitti WWF:n, MTK:n ja SLC:n jakaman viljelijöiden ympäristöpalkinnon eli on nyt vuoden ympäristöystävällisin tila.

Knehtilän tilalla ystävällisyys ei muuten kohdistu pelkästään ympäristöön vaan myös asiakkaisiin, sillä puodin ja kahvilan asiakaspalvelu on lämmintä ja huomioon ottavaa.

Knehtilän Tilalla herkuttelemassaKnehtilän luomutilan valtavan ihana, kaunis kahvila sekä suloinen puoti, ovat molemmat sijoitettu tunnelmalliseen, rosoiseen vanhaan navettaan. Vehreä tila sijaitsee Hyvinkään kupeessa (Haapasaarentie 75, Hyvinkää) ja se on mukava paikka piipahtaa täydentämässä ruokakaappiaan ja siemaista samalla kupillinen luomukahvia tai -mehua. Yleensä tulee lautaselle valinneeksi myös herkulliseen makean tai suolaisen leivonnaisen.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Toiseksi vanhimman lapsen  täyttäessä kymmenen vuotta päätimme, että olisi mukava päästä poikien kanssa yhdessä käymään kahvilassa. Kahviloilla ei yleensä ole valikoimissaan mitään luomua tai jos on, niin ei ainakaan muuta kuin luomumehua ja sekin vain silloin, jos matkassa on roppakaupalla hyvää tuuria. Varmuuden maksimoimiseksi soitin kuitenkin vielä edellisenä päivänä Knehtilän tilalle ja varmistin, että valikoimissa varmasti olisi lapsillemme sopivaa syötävääkin.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa
Naapuritilan vihanneksia

Näin kuinka lasta alkoi selkeästi heti jännittää, kun kerroimme, mitä olisi seuraavan päivänä tulossa. Olihan kyseessä ihan uusi juttu ja hän  arvuutteli kovasti, mitä mahtaisi kahvilasta tulla syötäväksi ja mitähän mehua siellä olisi. Oli aika ihanaa seurata, kuinka innoissaan poika oli siitä, että pääsi kahvilaan. Samalla pohdin myös sitä, että me emme todellakaan ole voineet käydä lasten kanssa oikeastaan koskaan samalla tavoin kahviloissa ja muissa kuin mitä muut perheet tekevät. Tuntui ihanalta jakaa tämä kokemus poikien kanssa ja ilostuttaa heitä asialla, joka monelle muulle on niin jokapäiväistä.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Olimme perillä heti kahvilan aukeamisaikaan ja hetken katseltuamme ympärillemme valitsimme mehut ja kahvit ja olimme lähes haltioissamme herkusta, joka oli varta vasten meille tehty. Poika toivoi, että syömme ulkona, koska aurinko oli päässyt pilkistelemään ja lämmittämään ilmaa pilvien lomasta. Niinpä istuuduimme navettakahvilan terassille kukkien joukkoon ja nautimme mahtavasta synttäriherkusta. Lapsi oli yhtä hymyä ja tuli aika kiire saada herkut kuvatuksi teidänkin ihasteltaviksi, sillä ne olivat kadota kameran edestä alta aika yksikön.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Nautimme lämpimistä auringonsäteistä, pienestä juttutuokiosta tilan emännän kanssa ja ihanasta yhdessäolosta. Lapsilla oli hymy herkässä ja pojan päivän kruunasi vielä yllätyssyntymäpäivälahja, jonka hän sai ensin herkuteltuaan. Paketista paljastui kirja sekä kolikkolipas, jollaista hän oli kovasti toivonut.

Vehreiden puiden ympäröiminä, viettäessämme ikimuistoista päivää, istuimme vielä hetken juttelemassa ja ylistämässä masuihin jo kadonnutta kahvilan mansikkaluomusta, joka oli juuri täydellinen makeaa ja mansikoita rakastavalle synttärisankarillemme.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Hetken päästä pujahdimme takaisin kahvilan puolelle ja sieltä puotiin. Poika nautti hiljaisuudesta ja näkymistä ja muisti monesti sanoa, että oli mukava syödä herkkua, kun ympärillä ei ollut sellaista melua, kuin niissä ruokapaikoissa, joiden ohi olemme esimerkiksi tavarataloissa kulkeneet.

Niinhän se on, että monikin meistä nauttisi kahvinsa tai teensä mieluummin tuulen humistessa leppeästi ympärillä, kuin ostoskeskuksen melukarusellissa, jossa pääpaino on kiireessä, sillä asiakas pitää saada nopeasti syötetyksi, jotta uusi asiakas pääsee pöytään. Knehtilässä sen sijaan on lupa siemailla kuppinsa tyhjäksi kaikessa rauhassa, maailman menoa ihmetellen.

Aistiyliherkkä lapsi huomaa, kun kiire viedään pois ja sanookin sen. Taitaa osata arvostaa hiljaisuutta ja rauhaa ihan toisella tavalla kuin muut.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Puodissa oli myynnissä paljon erilaisia tuotteita. Oli Globe Hopen ekotuotteita, Myssyfarmin herkullisia Hulda-herneitä, teetä, suklaata, säilykkeitä, Kiven Säästöpossun grillimakkaraa, juustoja Saloniemen Juustolasta sekä tietenkin Knehtilän luomutilan mainioita viljatuotteita sekä vielä paljon muuta. Erikoisuutena ehkä jyvämyllyt, joita en ole monessakaan paikassa nähnyt myytävän.

Lapsiasiakkaita oli muistettu puuhevosella, jolla oli ihan oikea satula ja lapset pääsivät ratsastuskierrokselle. Taisi olla mieleinen juttu, sillä pikkuveljen silmät loistivat innostuksesta, kun pääsi isoveljensä kanssa hevosen selkään.

Knehtilän Luomutilalla herkuttelemassa

Varmaa on, että aika ajoin tulemme pakkaamaan lapset autoon ja käymään Knehtilän tilalla herkuttelemassa. On mahtavaa, että on todella olemassa paikka, jonne voimme viedä lapsemme nauttimaan herkuista sekä kiireettömästä yhdessäolosta kauniissa ympäristössä, sydämellisen asiakaspalvelun siivittäessä mieleenpainuvaa elämystä.

Sydämellinen kiitos Knehtilän tilalle siitä, että ovat juuri sellaisia kuin ovat ja auttoivat meitä saamaan lapsemme päivästä ikimuistoisen.



web analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.