Antikvariaatti,  Arki,  Ihanat asiat

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Antikvariaatti Tessin löysimme jokunen viikko sitten ihan vahingossa. Meille aikuisille antikvariaatin antimet mahdollistivat lapsuudenlukukokemuksen täydellistymisen. Mieheni ja minä olimme molemmat lukeneet Taru Sormusten Herra-sarjakuvan vain osittain. Itse muistelen lukeneeni siitä kaksi osaa ja hän kertoi lukeneensa vain yhden. No, nyt meillä on käsissämme kaikki kolme osaa ja saimme ne sopuhintaan. Nyt kun vielä jossain myytäisiin aikaa, että ehtisin lukea kaikki kolme albumia putkeen. 😀

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Viime viikolla kävimme lasten kanssa pienellä pyrähdyksellä kaupungissa. Suuntasimme taas Espooseen,  sillä  isommat lapset olivat toivoneet saavansa ”uusia” taskareita sekä Roope-setiä. Tiesimme, että Antikvariaatti Tessi olisi vastaus tähän kaipuuseen.  Tessi sijaitsee Tapiolassa Kino Tapiolan läheisyydessä. Ja onpa siinä muuten vieressä myös herkullinen turkkilainen ravintola Kilim.

Antikvariaatti Tessi on iloisen yllättävä ja valikoima laaja. Asiakaspalvelu hyvää ja hymyssä suin tuotettua.

Monissa antikvariaateissa on tottunut siihen, että ovesta sisään astuttaessa aukenee pienehkö huone, joka on sisustettu  hyllyillä, jotka on sijoitettu huoneen seinille tai sitten hyllyjä on vieri vieressä niin, että kulkeminenkin saattaa olla joskus hankalaa. Tessissä on tehty tämä kaikki paitsi, että kulkeminen ei ole hankalaa. Mutta sitten siihen varsinaiseen aarteeseen. Tessissä on myös alakerta ja ISO sellainen! Siellä on varmasti kirjoja jokaiselta kirjailijalta, joka vain on koskaan kynänsä paperiin laittanut! Itse pidin erityisesti aika upeasta keittokirjavalikoimasta ja löytyipä sieltä kotiin vieminen äidillenikin. Tessin erikoisuus on ehkä se, että kirjojen hinnat onkin merkattu takasivulle eikä etusivulle niin kuin oikeastaan kaikissa muissa antikvariaateissa, joissa olen käynyt.

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Valikoiman laajuus hämmästytti myös lapsemme ja vanhin poikamme kajauttikin ilmoille sellaisen kommentin, että myös antikvariaatin pitäjää hiukan hymyilytti. ”Voi pyhä Sylvi”-huudahdusta ei ehkä ihan joka päivä kuule pojalta, joka seisoo täyden taskarihyllyn edessä. 😀

Aikaa antikvariaatissa kului hyvä tovi, sillä isommat selasivat pikkuveljensä avustuksella valikoiman aika antaumuksella läpi. Pojat löysivät ilokseen ison kasan uutta luettavaa ja tuumivatkin, että nyt isin piti rakentaa lisää taskarihyllyä, sillä nykyiset eivät enää vanhaan pieneen hyllypätkään mahdu. No, onneksi on vielä seinätilaa hyllyille, jotka isi tekee mittatilaustyönä, jotta niihin mahtuu mahdollisimman monta taskaria ja Roope-setää eikä yhtään seinätilaa mene hukkaan.

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

Päivän kruunasi vielä Vantaan IKEAssa syödyt luomuiset tomaatti-juusto calzonet. Kotimatkalla pojat tuumivatkin, että oli koko kesän paras päivä! Nykypäivänä voi olla yllätys, että lapsi todella on tyytyväinen siihen, että saa muutaman Aku Ankan taskukirjan tai Roope-sedän.

Ehkäpä me aikuiset vain kuvittelemme, että lasten mielestä kesälomajuttujen pitää olla jotain suurta ja ihmeellistä – tai ainakin vähintään huvipuistoreissu, johon siihenkin uppoaa lapsiperheellä pieni omaisuus.

Pienelläkin rahalla saa aikaan iloa ja elämyksiä ja mikä tärkeintä – sitä ihanaa yhdessäoloa.



create counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


4 Comments

  • Niina

    Tessi on tuttu meillekin. Ihan pienen matkan päässä asumme. Todella hyvä valikoima ja lapsille noita taskareita hyvä valikoima.

  • Käsityökaista

    Mukava kuulla, että taskukirjat ovat vielä haluttuja. Meillä niitä odottaa vino pino varastossa eli omassa antikvariaatissa kolmenkymmenen vuoden takaa :), että lapsenlapset oppivat lukemaan…

    Räsymatot lattialla näyttävät mukavalta tuollaisessa paikassa.

    • Maria/Luomulaakso

      Kuulostaapa ihanalta tuo teidän oma antikvariaatti. 🙂 Itsellänikin on taskukirjoja jonkin verran varastossa omia lapsia varten. On se vain hyvä, ettei heitä kaikkea pois! 🙂

      Räsymatot tosiaan sopivat tuonne hyvin. Kiitos kun kävit ja kommentoit. Näitä on aina niin hauska lukea. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.