Kumppanuuskasvit,  Puutarha

Kaveriksi kaalille?

Muutama vuosi takaperin tulin viimeksi kasvattaneeksi kaaleja. Tänä vuonna taimet eivät olleet omaa tuotantoa kuin osaksi, mutta sillä ei liene väliä. Pääasia, että kasvuolosuhteet ovat kunnossa ja taimet hyvinvoivia. Ensi vuonna sitten peitetään taas ikkunalaudat toinen toistaan ihanemmilla taimilla.

Kaalien viljelyssä voi tulla eteen monta mutkaa. On kaaliperhosta ja muuta otökkää, liian vähäistä kalkitusta ja möhöjuuren pelkoa. Itse olen ainakin vielä säästynyt möhöjuurelta ja toivoakseni en sitä koskaan tulekaan näkemään, mutta pieni pelko ”möhköjuuresta” pesii tuolla jossain takaraivossa. Kaaliperhoset ja kumppanit sen sijaan eivät enää hirvitä, vaikka myönnettävä on, että joka päiväinen taimien tarkastus ja toukkien nyppiminen/litistely ei edelleenkään ole lempipuuhaa vaikka siihen on jo jotensakin tottunut.

Kaveriksi kaalille?

Tuholaistorjunnan lisäksi kaalit tarvitsevat paljon ravinteita ja vettä sekä kalkkia. Huonosti kalkittu maa on alttiimpi möhöjuurelle.

Lehtikaaliviljelmät ovat kasvaneet tänä vuonna reilusti – varmasti asiaa auttoi sekin, että reseptejä sen valmistamiseen löytyy nykyisin vaikka kuinka paljon, kun ennen niitä sai etsiä. Lehtikaalia viljelimme muutamana kesänä aikaisemminkin, mutta vasta reilu vuosi sitten lähes koko perhe ihastui sen oivaan makuun. Niinpä sitä piti saada tälle vuodelle paljon.

Kyssäkaali on yksi herkuistamme myöskin. Sitäkin olen aikaisempina vuosina viljellyt hyvällä menestyksellä jopa kasvihuoneessa parvekelaatikossa, jossa muuten lehtikaalikin potkutteli yllättävän hyvin ja tuholaisiakin joutui noukkimaan vähän vähemmän pois, kun ihan koko toukkasukupolvi ei sinne päässyt eksymään. Tänäkin vuonna ajattelin laittaa kyssäkaaleja ainakin muutaman kasvihuoneeseen niille paikoille, joihin ei muuta ole tulossa. Kukapa tietää, jos sinne eksyisi lehtikaaliakin!

Ruusukaalista minulla ei ole vielä paljon kokemuksta, mutta sentään enemmän siitä kuin kukkakaalista ja parsakaalista, joita olen kasvattanut tasan yhden kerran. Kukkakaalista tuli silloin pieni reppana, joka kuitenkin maistui ihmeen hyvältä. Tarkoitus oli tänä kesänä testailla vain tuota ruusukaalia, mutta taimiliikkeessä poika ihastui suloiseen kukkakaalin taimeen, joten meillehän se sitten kotiutui ja kasvimaalta piti sillekin oma pläntti etsiä.

Kaveriksi kaalille?

Itse koen tuholaistorjunnan vaativimmaksi osaksi kaalin viljelyä ja siinä mielessä helpompiakin kasveja viljellä on, mutta omasta maasta vasta noukittu lehtikaali nyt vain on jotain ihan muuta kuin kaupan versiot. Kyssäkaalikin on hurjan hyvää vastapoimittuna, tosin ei se pahaa ole vaikka on nököttänyt viikon pari kellarissa tai kylmiössä.  Ja ruusukaalit vain ovat niin hurjan hyviä! Ihan tässä tulee jo nälkä, kun kuvittelen tämän vuoden satoa. Toivottavasti se ei jää vain kuvitelmaksi.

Kaalien kasvua ja ja tuholaistorjuntaa voi parantaa kumppanuuskasvien avulla.

Oman kaalimaani turvaksi istuttelin samettikukkaa koko laatikon ympäri. Sitten tulivat kaalit ja niiden toiselle puolelle hyvä rivi tilliä, joka auttaa torjumaan kaalintuholaisia ja laatikon loput tyhjät kohdat täytettiin tänä vuonna pensaspavuilla, jotka sitovat maahan typpeä ja auttavat siten kaaleja kasvamaan.

Kehäkukat, samettikukat ja monet yrit auttavat torjumaan kaalintuholaisia. Monia kaaleja voi kasvattaa samalla alueella, mutta kiinankaali kannattaa laittaa erilleen, sillä se on erityisen herkullinen kaalintuholaisten mielestä ja monesti sitä käytetäänkin houkutuskasvina kaalimaan ulkopuolella.

Kaveriksi kaalille?

Kaalien kumppanuuskasvit:

Hyvät kumppanit: peruna, pensaspavut, tilli, endiivi, selleri, salaatti, mangoldi, pinaatti, salvia, minttu, piparminttu, rosmariini, kamomilla, kehäkukka, samettikukka, timjami,oregano,  iisoppi, punajuuri, sipuli, retiisi, retikka, porkkana, raparperi

Huonot kumppanit: mansikka, salkopapu, tomaatti, fenkoli



shopify analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


6 Comments

  • Käsityökaista

    Kaalin kasvatus on haasteeellista…minulla on yksi lehtikaali tällä hetkellä ja yritän sitä paapoa kovasti :).

    Kaalit kyllä maistuvat läpi vuoden, aina on jotain kaalia odottamassa ruoaksi pääsyä.

    • Maria/Luomulaakso

      Itse tykkään myös todella paljon kaaleista. No, joo kaalikeitto ei enää uppoa kun muinoin laihdutin sillä niin kuuluisalla kaalisopalla… 😀 Kaikki muu on kyllä hyvää. Tykkään myös siitä, että kaali on aika edullista ruokaa ja muuntuu moneen tarpeen mukaan.

    • Maria/Luomulaakso

      Kiitos, sitä täälläkin toivotaan. Eiköhän saada tänä vuonna ainakin lehtikaalia, kyssäkaalia ja ruusukaalia ihan lautasille saakka. 🙂 Kukkakaali taitaa jäädä aika reppanaksi. Jos sitten ensi vuonna paremmalla menestyksellä sitä 🙂

  • Anna

    Meillä lehtikaali on saanut aivan käsittämättömän kasvuhepulin, varsi on ranteen paksuinen. Myös parsakaali tekee jotain uutta ennätystä. 🙂
    Tuttu puutarhuri muuten kertoi, että erityisesti kääpiösamettikukka a)karkoittaa hyönteisiä b) parantaa myös maaperän eliöstöä ja c) maistuu erinomaiselta salaatissa, lehdet vähän kuin rukolaa. ja sitten se vielä on niin nättikin! Tykkään!

    • Maria/Luomulaakso

      Mahtavia kaaleja on teillä tulossa! 🙂 Hieno juttu! Kiitos ihanasta kääpiösamettikukkainformattiosta. Lisätieto on aina mahtavaa. 🙂

      Meillä kyssäkaalit ovat komean kokoisia ja ruusukaalit ovat nyt lämpimien kelien alettua kasvattaneet satoa todella hyvin. Kyllä nyt näyttää siltä, että ruokaa puutarhasta tulee vielä ihan hienosti!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.