Arki,  Koti

Kattoremontin rippeitä ja kylmyyttä

Kuva_remontti2Uusi kattomme on nyt melkein valmis ja uuden katon myötä myös talon ulkonäkö muuttui, kun katto nosti talon korkeutta ja uudet leveät otsalaudat näyttävät kovin paljon paremmilta kuin vanhat kapeat. Kattoremontti maksaa maltaita, mutta on se sen arvoinen.

Meillä uusittiin nyt noin puolet katosta. Talo jakautuu kahteen ”siipeen” ja nyt toinen siipi on saanut uuden peitteen. Se olikin paljon huonommassa kunnossa kuin jäljelle jäänyt. ”Siipien” katot ovat eri tasossa ja juuri se mahdollisti tämän ratkaisun. Toinen kattoremontti on siis vielä edessä, mutta yritämme olla kovasti ajattelematta sitä juuri nyt.

Remontin jäljet näkyvät vielä pihalla. Nyt odottelemme, että uudet rännit tullaan jonain päivänä tekemään ja sitten voimmekin keskittyä ihailemaan uutta kattoa ja maksamaan lainan lyhennyksiä. Alun ahdistus uudesta lainasta on hiipunut ja onni uudesta katosta kasvanut.

Uusi katastrofi iski sitten samana iltana. Eilen pellettipoltin lakkasi toimimasta ja talo kylmeni hyvin äkkiä ja käyttövesikin muuttui kovin jäätäväksi. Tuntui, että syksy puski sisään joka raosta ja lattia pisteli varpaita – niin kylmä se oli.

Putkimiehen puhelin ei ensin vastannut – meni muutama tunti ja sitten tärppäsi, mutta putkimiespä oli lomalla. Onneksi yksi työntekijöistä oli kuitenkin vielä maisemissa eikä ollut ehtinyt lähteä lomalle ja niinpä saimme kuin saimmekin pätevän korjaajan paikalle. Tätä kirjoittaessa sormet ovat vielä hiukan kohmeessa, mutta tieto tulevasta lämmöstä vetreyttää niitä kummasti ja kylmäkin tuntuu asteen verran lämpimämmältä.

Pikkuinen ei ole ottanut kylmyyttä niin kovin vakavasti ja riisuukin vaateensa heti, kun silmä välttää ja juoksee alastomana ympäri taloa. Uuden taidon myötä lähtevät ne vaikeimminkin puettavat vaatteet helposti pois ja taitaakin olla niin, että koko hommasta onkin tullut hauska leikki. Lapsi riisuu ja äiti tulee pukemaan vaatteet takaisin. Päiväunet ovat enemmän kuin hyvä juttu juuri nyt! Onneksi lämpöä on tiedossa illaksi ja viikonlopuksi – etenkin kun säätiedotus lupasi kovaa tuulta ja myrskyä.

Nyt sopii toivoa, että tuuli ei kaada lisää puita pihalta tai jos kaataa niin ne eivät ainakaan talon päälle kaadu ja jos kaatuvat niin toivottavasti sitten, että edes tuon vanhan katon


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.