Puuroperjantai,  Ruokakorin Reseptit

Kahvi-raparperiuunipuuro

Raparperikausi on hyvässä vauhdissa ja puutarha tuuppaa punavihreitä varsia sellaisella vauhdilla, että useamman raparperipuskan omistaja voi olla välillä melkein pulassa. No, onneksi on  Luomupuuron ME-treenit, niin ei varmasti joudu kahta kertaa miettimään, mihin raparperin varsia oikein käyttäisi.

Tämä viikko oli meillä sen verran tapahtumarikas, ja aika kului paljolti niin ensiavussa kuin myös kotona hoivaamassa yhtä jos toista itsensä telonutta perheenjäsentä, että montaa reseptiä ei ehditty hioa loppuun saakka, joten ensi viikolla lieneekin tiedossa lisää raparperinmakuisia reseptejä. Onneksi raparperikausi on pitkä eikä pääty kevääseen tai alkukesään. Ainakin meillä nautitaan raparperista pitkin kesää

Kahvi-raparperiuunipuuro

Tällä viikolla tyydyttiin siis vain yhteen reseptiin, mutta siinä yhdistyivät keväinen raparperi sekä joidenkin jo klassikoksi kutsuma kahvipuuro.

Kahvi ja raparperi maistuivatkin vallan mainioilta yhdessä ja kaneli sekä vaniljasokeri pehmensivät ja makeuttivat pikkuisen ärjyt kaverukset. Syntyi jotain suloisen makeaa ja hapanta, jota lapset ovat toivoneet jo monta kertaa uudelleen. Niinpä viikon aikana onkin uunista otettu ulos yksi jos toinenkin kerta makoistakin makoisampaa kahvi-raparperiuunipuuroa. Ja toki tämän voi keitellä kattilassakin, mutta maku on toki hiukan erilainen kuin uunissa hautunut.

raparperi02

Kahvi-raparperiuunipuuro

n. 4.5 dl luomu neljänviljan hiutaleita (tai muita luomuhiutaleita)
5 dl l luomumaitoa
5 dl luomukahvia
n. 100 g pieniksi paloiksi paloiteltua raparperia

Rapaprperi sose:
n. 150 g rapaperia
n. 50 g luomuvoita
n. 1 dl luomusokeria
reilu 2 tl luomuvaniljasokeria
0,5 – 1 tl luomukanelia

1. Leikkaa pestyt ja trimmatut raparperin varret pieniksi paloiksi. Laita kattilaan raparperit, voi, sokeri, vaniljasokeri sekä kaneli ja keittele hiljakseen viitisen minuuttia tai kunnes raparperit ovat hajonneet.
2. Keitä kahvi (6 dl vettä ja 4 kahvimitallista kahvia, niin tarvittavan määrän valmista kahvia puuroon. Valmis kahvi on kohtalaisen laimeaa. )
3. Voitele uunivuoka, laita sinne puurohiutaleet ja raparperisose. Sekoita hyvin.
4. Lisää joukkoon kahvi ja maito sekä raparperin palaset.  Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia tai kunnes puuro on hyytynyt.
5. Tarjoile sellaisenaan, raparperihillon tai hunajan kera.

——————————

Aikaisempiin Luomulaakson Puuroperjantai postauksiin pääset näppärästi tutustumaan täällä. Tähän mennessä on puuroissa maisteltu mm. nokkosta, valkosipulia, basilikaa ja kahvia sekä monta montaa muuta raaka-ainetta.

Tule mukaan tekemään Luomupuuron maailmanennätystä!

LUOMUPUURONme2


web counter





web analytics



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.