Arki

Jouluyön hiljaisuudessa

Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat. 

Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain. 

Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut istumaan ja kysynyt unisella äänellä ”Onko nyt se joulu?”. Aamulla on sitten väsyttänyt aika tavalla muitakin kuin vain minua ja pikkuinen kysyykin useana aamuna hiukan närkästyneenä, että ”oliko nyt ihan nakko herättää”. Paino on sanalla nakko, joka siis on oikeasti pakko, mutta p-kirjain on jossain teillä tietymättömillä. Löytyy sitten joskus. 

Nyt, yön hiljaisina tunteina paahdan tuttuun tapaan manteleita lasten joulupaketteihin. Jokaiselle oman purkillisen sokeroituja manteleita. Osan maustan jouluisilla mausteilla. Maistan muutaman. Kyllä laadunvalvonta pitää olla kohdillaan näin yölläkin. 

Vielä ennen nukkumaanmenoa käyn kurkkaamassa uinuvia lapsiani. Silitän kosteita hiuksia ja painan suukon otsalle. Vanhin pojistani on jo aikamiehen pituinen. Kasvoi ohitseni syksyn mittaan. Silti vielä lapsi. Liian nopeasti ovat joulut menneet. Silitän keskimmäiseni vaaleita hiuksia. Hymyilen ja huokaisen. Kuinka haluaisikaan kääriä lahjapakettiin sellaisen määrän lämpöä ja rakkautta, etteivät arjen töyssyt tuntuisi niin rankoilta. Niin, ettei tarvitsisi itkeä murheita ainakaan ihan joka päivä. 

Käperryn pienimmäiseni viereen ja hautaan kasvoni hänen pellavaisiin hiuksiinsa. Suljen silmäni ja painan illan hetket syvälle sisimpääni. En halua koskaan unohtaa.

Kuulen, kuinka koko talo hengittää hiljaa jouluyötä. Koira käy vielä pari huonetta läpi ennen kuin laittaa maate oven eteen tutulle paikalleen. Huokaisee ja sulkee silmänsä. Ihan pian minäkin nukahdan. 

Rauhallista joulua. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: Pixabay.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.