Arki,  Puutarha,  Vieraslajit / Tuholaiset

Jättipalsami tuli kylään

lupiini
Lupiinilauma kotimme lähellä. Kaunis, mutta vieraslaji sekin.

Olen ollut aina hyvin tarkka sen suhteen, millaisia kasveja pihaamme ilmestyy. Esimerkiksi lupiinia en halua suurin surminkaan päästä pesiytymään pihaamme, vaikka se tuntuu vuosi vuodelta saartavan tonttiamme aina vain tehokkaammin. Olemmepa parina viime vuonna käyneet kaivelemassa liian lähelle ilmaantuneita taimia poiskin ja ylläpitäneet tällä tavalla jonkinlaista turvaväliä.

Jättipalsami tuli kylään

En ollut millään uskoa silmiäni muutama päivä sitten kävellessäni pihamme pyöräpaikan ohitse. Tuntui, että ihan hetkessä oli pyörätelineen viereen noussut pöheikkö. Se oli ilmaantunut kuin tyhjästä ja vallannut aukean tilan tiheällä kasvustollaan. Mieleeni nousi heti yksi nimi. Jättipalsami.

Jättipalsami tuli kylään

Jättipalsami (Impatiens glandulifera) on yksi Suomeenkin pesiytyneistä vieraslajeista ja se on peräisin Himalajan alueelta Intiasta. Kukka on toki ihan kaunis, mutta jättipalsami leviää äärimmäisen herkästi, sillä yksi kasvi voi tuottaa jopa 4000 siementä ja kasvi sinkoaa siemenet useiden metrien päähän emokasvista.

Nimensä mukaisesti jättipalsami kasvaa suureksi. Yleisin koko lienee 1,5 metriä, mutta kasvi voi venyä kolmimetriseksikin, kun kasvupaikka on suotuisa.

Vieraslajit.fi kertoo, että  ”Euroopan komission rahoittaman DAISIE-tietokannan mukaan jättipalsami kuuluu Euroopan 100 pahimman vieraslajin joukkoon.

Noilla tiedoilla päätimme ryhtyä välittömästi toimiin epätoivotun vieraan saamiseksi pois pihaltamme. Voi olla, että tämä viikko meneekin metsästäessä pihalta ne pienimmätkin jättipalsamin taimet. Niitä uskomattoman pieniäkin tuntuu olevan melkein joka puolella.

jättipalsami02

Jättipalsamin kitkeminen

Jättipalsamin juuret eivät onneksi ole kovinkaan tehokkaasti kiinni maassa ja koska kasvikaan ei ole ihmiselle vaarallinen (vaan itse asiassa kuulema syötävä  – olisiko tässä kenties seuraava raaka-aine Puuroperjantaihin? 😛  ) on sen poistaminen kohtalaisen helppoa, vaikkakin työlästä, sillä kasvustot ovat yleensä aika tiheitä. Kasvien poistaminen on syytä tehdä hyvissä ajoin eli mieluiten jo silloin, kun kasvi on vielä pieni eikä kukkiakaan ole muodostunut. Jo muodostuneet siemenkodat poksahtavat helposti auki ja uusi sukupolvi jättipalsamia pääsee nopeasti valloilleen. Kasvi  leviää onneksi vain siemenistä, joten huolellinen työ kantaa hedelmää jokusen vuoden päästä.  Tarkempia tietoja jättipalsamin hävittämisestä voit katsoa täältä.

Silmät kannattaa pitää auki, sillä ainakin meille on edelleen hämärän peitossa, mistä jättipalsamilaumat omalle takapihallemme täksi vuodeksi ilmestyivät. Niitä ei nimittäin ole aiemmin näkynyt ja etenkin osa nyt havaituista kasvupaikoista on enemmän kuin outoja – jättipalsami nimittäin puukkaa innokkaana ylös myös takapihalle rakennetun puisen kulkureitin lautojen alta. Tämä viikko kuljetaankin jätesäkkien kera ympäri pihaa ja poimitaan pois jokainen silmiin osunut jättipalsaminalku. Varmuuden vuoksi taidamme tarkistaa ihan jokaisen kolkan.

jättiputki

Onnellisia olemme siitä, että pihaamme nyt pesiytynyt jättipalsami on kuitenkin vaaraton toisin kuin vaikkapa jättiputki, jota emme toivo edes lyhyelle visiitille. Jättiputken torjunta ohjeet on hyvä lukea tarkkaan ennen kuin ryhtyy toimenpiteisiin, sillä kyseinen kasvi ei todellakaan ole sieltä harmittomasta päästä.

Kaikensorttisista vieraslajeista voi lukea lisää vieraslajit-sivustolta. Sieltä löytyy myös ohjeet, kuinka toimia minkäkin kasvin tai öttiäisen kohdalla. Lisäksi sivuston kautta voi ilmoittaa omista vieraslajihavainnoistaan.


free hit counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.