Lehdistötilaisuus,  Ruoka

Innostu marjoista!

Eilinen päivä Kokkikoulu Espassa oli mielenkiintoinen sekä elämyksellinen. Saimme kuulla Power Fruits-kampanjan lehdistötilaisuudessa paljon mielenkiintoista tietoa mm erilaisista sertifikaateista sekä eurooppalaisten tavoista kuluttaa marjoja ja hiukan myöhemmin, kokkailtuamme ensin Matti Lempisen resepteillä lounasta, saimme nauttia ravitsemusterapeutti Hanna Partasen mielenkiintoisesta luennosta koskien marjojen terveellisyyttä.

Innostu marjoista!

Power Fruits pyörii nyt kolmatta vuotta ja sen takana on Puolan Hedelmäviljelijäin liitto, jonka kampanjan tavoitteena on ollut mm. lisätä marjojen syömistä 8 prosentilla Puolassa, Itävallassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tsekissä. ”Tavallisen marjan uskomaton voima” -kampanja on saanut jo mukavasti tuulta alleen ja se huomio mukavasti myös lapsia. Hyvä onkin, jos lapset jo pieninä tottuvat syömään marjoja. Se antaa mahdollisuuden terveempään aikuisuuteen.  Kampanja on yksi hyvä tapa edistää niin aikuisten kuin lastenkin marjojen syöntiä.

innostumarjoista04

Power Fruits-sivustolla on lasten iloksi useita erilaisia pelejä, joiden avulla marjat käyvät taas hiukan tutummiksi. Marjahahmot ovat mukavan oloisia ja ainakin omien lasteni mielestä varsin hellyttäviä ja pelien  parissa viihtyi hyvän tovin. Näppärä tapa ujuttaa hiukan marjatietoutta lasten arkeen. Eipä taida pelejä parempaa konstia nykypäivänä olla.

Marjaluentojen jälkeen suuntasimme Kokkikoulu Espan keittiöön ja pääsimme kokeilemaan marjoja ruuanlaitossa. Saimme oppia, että marjat sopivat moneen muuhunkin kuin vain jälkiruokiin ja smoothiehin. Yhtä hyvin ne käyvät myös kalan ja lihan kaveriksi!

innostumarjoista07

Tällä kerta saimme kokailun jälkeen maistella paahdetun härkätartarin seurana rakuunakastiketta sekä marinoituja mustaherukoita, jotka maistuivat minusta vallan mainioilta.

innostumarjoista08

innostumarjoista02
Pääruuaksi oli paistettua hauki wallenbergia, pähkinävoita sekä fermentoituja mustikoita, joita ajattelin kokeilla jossain vaiheessa kotonakin. En nimittäin ole koskaan fermentoinut marjoja!

Jälkiruokana herkuttelimme mansikkaa mantelicrublella ja tuorejuustomoussella. Saattaa muuten olla, että tämän päiväinen lounaani ei ihan vedä vertoja eiliselle.

innostumarjoista01

Oli kiehtovaa huomata, että marjat sopivat niin hyvin kalan ja lihan yhteyteen. Olen tavannut käyttää marjoja yleensä lähes poikkeuksetta makeissa syötävissä. Puolukkaa toki muuallakin, mutta muut marjat ovat kyllä tainneet poikkeuksetta tulla käytetyksi joko sellaisenaan tai sitten erilaisessa leivonnaisissa, kiisseleissä, juomissa ja muissa vastaavissa.

Marjoja olisi todella hyvä käyttää enemmän. Ja vaikka meillä kohtalaisen paljon marjoja kulutetaankin, niin parannettavaa olisi silti. Hanna Partanen kertoi marjojen olevan mm. hyviä ravintokuidun lähteitä  ja lisäksi niissä on vain vähän energiaa, mutta paljon vitamiineja sekä  kivennäisaineita. Monta hyvää syytä siis lisätä marjoja ruokavalioon.

Kotimaisten marjojen satokausi on pian käsillä, joten niistä olisi varmaankin hyvä aloittaa ja ehkäpä oma puutarhamme tänä vuonna tuottaisi marjoja jo ihan kunnolla pakastimeenkin saakka. Se on kuitenkin varmaa, että lempimarjaa eli mansikkaa ei sinne koskaan omalta maalta riitä vaan kaikki popsitaan tuoreena, yleensä suoraan puskasta.



web counter



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.