Arki,  Kokemuksia luomu-/ekotuotteista,  Koti,  Muut,  Rakentaminen/ Remontointi/ Sisustus,  Yhteiset asiat

Hei hei, vesivessa!

Jätevesiasetus alkoi koskettaa meidän perhettämme tänä vuonna ihan todenteolla, sillä asumme pohjavesialueella, jossa muutokset tehdään hiukan nopeammin kuin muualla. Toki sekin, että jätevesikaivomme eivät ole enää priimakuntoisia – vaan aitoja ja alkuperäisiä – ei asiaa ainakaan auttanut.

Hei hei, vesivessa!

Meidän, niin kuin kovin monen muunkin talouden, ainoa järkevä ratkaisu on hankkia pihaan umpisäiliöt niin harmaita – kuin mustiakin jätevesiä varten.  Kuuden hengen taloudessa ei kuitenkaan mene kauaa, että säiliöt ovat täynnä, jos ei ole tarkkana veden kulutuksen kanssa ja jos vielä vessavedetkin menevät tuohon samaan säiliöön niin eipä kestä kauaa, kun pitää loka-auto tilata. Moni on laittanut oman säiliön vessavesille, mutta meidän taloudessamme se ei ole helposti toteutettavissa oleva asia, sillä nykyistä viemäriputkea pitkin sakokaivoihin ovat menneet talouden kaikki jätevedet. Muutostyö olisi iso ja hankala.

Meillä pohdittiin tarkkaan erilaisia vaihtoehtoja. Pohdittiin kuivakäymälää sisätiloihin, mutta virtsanerottelu aiheutti harmaita hiuksia, koska talomme on yhdessä tasossa ja tarvittava tasoero oli enemmän kuin hanakala saada aikaan ja olisi vaatinut aika isojakin muutostöitä sisätiloissa. Niinpä hylkäsimme aika nopeasti ajatuksen hankkia vaikkapa Biolanin Naturumin, joka kieltämättä olisi ollut aika mahtava ratkaisu moneltakin kantilta katsottuna.

kuva_privetti02

Pitkään pohdittuamme päädyimme ratkaisuun hankkia jäädyttävä kuivakäymälä sisätiloihin, sillä tämä ratkaisu olisi helppo asentaa nykytiloihin ja olisi toimiva perheen kaikilla jäsenillä. Meillä nimittäin pitää ottaa huomioon eri sukupolvien rajoitteet ja tarpeet. Jäädyttävän käymälän asennus on helppoa ja nopeaa, sillä se ei tarvitse läpivientejä hajuputkille. Pelkkä maadoitettu pistorasia riittää. Töpseli seinään, katkaisijasta päälle, hetken odottelu ja vessa on käyttövalmis. Niin ja toki pöntön sisällä olevaan ämpäriin pitää laittaa biopussi. Itse asiassa  laitan ämpäriin ensi roskpussin ja sen päälle vasta biopussin ja säästän sitten aikaa ja hermoja, kun en joudu kuuraamaan ämpäriä, jos biopussi on sattunut vuotamaan. Ja tämä ratkaisu helpottaa tilannetta silloinkin, jos lapsista joku joutuu vessantyhjennyspuuhiin.

Punnitsimme pitkään, hankimmeko Biolanin Icelettin vaiko Privettin, jonka Super malli soveltuu myös lattialämmitettyihin tiloihin. Lattialämmitys olikin sitten lopulta se seikka, joka kallisti päätöksen PrivettiSuperin puolelle ja nyt jo  useamman viikon sitä käyttäneenä voimme sanoa, että homma toimii ja jätteet pakastuvat. Pussi ämpärissä kiikutetaan sitten pihalle lämpökompostorille ja kompostoidaan. Tähän tarkoitukseen meille hankittiin Biolanin iso pikakompostori.

Ratkaisu oli yksinkertainen ja helppo toteuttaa. Ja mikä parasta: tämä ratkaisu sopii kaiken ikäisille. Jäädyttäviä käymälöitä tiedetään käytettävän myös muutamissa vanhainkodeissa, jolloin vessan saa helposti sijoitettua vaikkapa vanhuksen vuoteen viereen ja hajuhaitta katoaa jäädytyksen myötä. Jäädyttävä vessa ei todellakaan haise!

kuva_privetti03

Pari muttaa jäädyttävässä vessassa kuitenkin on. Meidän käyttömäärällämme ämpäri on hyvin äkkiä täysi – tämän tosin osasimme jo ennalta arvata.  Tyhjennyspuuhiin joutuu yleensä noin kerran päivässä tai pussista tulee liian painava ja se saattaa revetä siinä vaiheessa, kun sitä on kompostoriin nostamassa. Hyvä on ottaa nimittäin huomioon sekin, että  pussissa saatta olla hiukan  jäätymätöntä materiaalia ja silloin ei pussin repeäminen ole kovinkaan miellyttävä tapahtuma. Toinen miinus tulee siitä, että sähkökatkon aikana ei vessa tietenkään toimi. Toki siinä voi käydä asioimassa, mutta jäädytystä ei tapahdu ja näin ollen hajuhaittojakin syntyy. Tämä on tosin ongelma vasta, jos sähkökatkos kestää pidempään.

Välitön vessaongelmamme ratkaistiin nopeasti ja aika kivuttomastikin. Pian vessailuummekin tulee vielä parannuksia (niistä lisää piakkoin), mutta nyt mennään eteenpäin tällä ja suunnitellaan samalla ensi vuoden jätevesiremonttia pihaparannusten lomassa.

Onko teillä jo alettu ratkoa jätevesiasetuksen tuomia haasteita? Millaisiin ratkaisuihin olette päätyneet?


Muut tähän mennessä julkaistut postaukset jätevesiremonttiimme liittyen pääset lukemaan täältä.


 


shopify site analytics


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


8 Comments

  • marketta

    Me ratkaistiin asia liittymällä kunnavesi- ja jäteverkkoon. Se kun oli mahdollista tällä alueella. Olen ollut tyytyväinen, koska meillä oli aina jossain vaiheessa vuotta vesi kaivoista loppu. Tosin kuntaliitoksen myötä homma kesti niin kauan, että meidän oli pakko räjäyttää uusi kaivokin odotellessa. Mutta onpahan nyt kukkien kasteluvettä ja elukoillekkin siitä riittää!

    • Maria/Luomulaakso

      Mekin kovasti toivoimme kunnan verkkoon pääsyä, mutta se on vielä hyvän matkan päässä, välissä kalliota ja kaikkea. Olisi sen kyllä saanut, kun olisi ollut valmis maksamaan ison rahan. Ei siis valitettavasti ollut mahdollinen vaihtoehto meille. Viimeiset kymmenen vuotta kyllä elättelimme, että verkko ehtisi meidätkin tavoittaa. Toisin kävi. Onneksi toimii näinkin. 🙂

      Oma kaivo on kyllä kätevä, vaikka verkossa olisikin. 🙂 Onpahan vettä, vaikka olisi vedenjakelussa joskus ongelmia. Eläinten kanssa se on tosi tärkeä asia kuitenkin. 🙂

  • Tuija Rajala

    Kyllä meillä tuo homma on kans. Ei olla kunnan jätepiirissä.
    Oma putsari pitää laittaa, asumme myöskin joen rannalla.
    Toki meillä on nyt jo suodatuskenttä, mutta se tuskin riittänee ?

    • Maria/Luomulaakso

      Näissä on paljon kuntakohtaisia eroja. Jätevesisuunnittelijakin kannattaa olla kuvioissa mukana, jos ratkaisu on jokin muu kuin umpisäiliö. Sitten ei ainakaan mene vahingossa metsään ja tulee tehtyä asiat kunnan asetusten mukaisesti. Niin moni asia (mm. onko pohjavesialue) vaikuttaa siihen, mikä ratkaisu mihinkin paikkaan käy. Oli aikamoinen viidakko, kun mekin asiaa omalla kohdallamme selvittelimme. Lopulta järkevänä ratkaisuna ei ollut jäljellä oikeastaan muuta kuin umpisäiliö.

  • Hirvonen

    Meilläkin oli melkoinen selvitys näissä wc-pöntöissä, jätekaivoissa ja jätevesipumppaamossa. Olit tehnyt kyllä hyvän selkeän jutun asiasta. Varsinkin noista käyttökokemuksista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.