Elintarvike,  Kokemuksia luomu-/ekotuotteista,  Luomu

Fattoria Scaldasolen luomuinen sitruunajoghurtti

T_sitruunajogurtti1Fattoria Scaldasolen sivut ovat tietenkin italiaksi. Nettisivuihin kannattaa muuten tutustua äänien kera – siten pääsee nauttiman niin ammunnasta, haukunnasta kuin sirityksestäkin. 😀 Sivuilta löytyy myös alanurkasta Teddin kuva, jota klikkaamalla pääsee lastensivustolle puuhastelemaan värityskuvien ja muiden tehtävien parissa, kun klikkaa auenneen sivun yläreunasta tekstiä Gioca con noi.

Scaldasolen tila perustettiin 1986 Anzano del Parcoon, muutama kilometri Milanon ulkopuolelle ja tänä päivänä se tuottaa erilaisia joghurtteja, mehuja ja jälkiruokaherkkuja.

Italia on yksi niistä maista, jotka ovat hyvin lähellä sydäntäni ja siksipä on aina ihanaa löytää italialainen luomutuote kaupan hyllystä! Etenkin tällä kertaa se oli erityisen mieluisa asia, sillä sitrushedelmät ovat herkkuani ja sitruuna ja joghurtti yhdessä jotain taivaallista! Toivon kovasti, että tämä herkku säilyy Citymarketin hyllyssä enkä panisi pahakseni, jos se päätyisi toistenkin kauppojen valikoimiin. Ihana olisi sekin jos Fattoria Scaldasolen muitakin tuotteita pääsisi myyntiin – niitä olisi mukava kokeilla! Tätä tuotetta taitaa epäsäännöllisen säännöllisesti meidän jääkaappiimme kyllä eksyä – niin ihanaa se on! Ainoa huono puoli on, että vaikka 250 grammaa herkkua tuntuu purkkia katsellessa ihan sopivalta määrältä, muuttuu tuo määrä onnettoman pieneksi, kun huomaa itsensä kaapimassa purkin pohjasta viimeisiä herkun rippeitä. Olisipa siellä vielä salapohja, jonka alta paljastuisi edes muutama lusikallinen lisää!!!

Kotimainen on toki aina se toivottavin vaihtoehto, mutta aika huonosti meidän kotoisat firmamme tuottavat luomuna sitruunajoghurttia tai kirsikkajoghurttia. Muistaakseni ainoa sitruunavaihtoehto, jonka viimeksi hyllyssä näin oli Valion Eila-sarjasta, joka ei oikein tunnu sopivalta monestakaan eri syystä. Kirsikkaa näin ainoastaan Juustoportilta, mutta sekään ei valitettavasti ole luomua. Ainakin jossain vaiheessa paikallinen S-markettimme piti hyllyssään saksalaista Andechser Natur-sarjan joghurttia, josta löytyi myös kirsikkainen vaihtoehto. Nyt en ole sitäkään enää hetkeen aikaan nähnyt. Toisaalta S-marketimme vaihtelee tuotteittaan säännöllisin väliajoin ja aina muutaman kuukauden päästä saamme huomata, että jokin käyttämämme tuote on jälleen poistunut valikoimista. On turhauttavaa käydä kaupassa vain huomatakseen, että tuotetta ei enää saa. Siinä tulee monesti mieleen siirtää ostoksensa muualle, jotta ainakin pääsääntöisesti saa tarvitsemansa.

shopify analytics ecommerce
tracking



Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria ellei toisin mainita.

puhelimen kuoret


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.