Kokemuksia Luomu- ja Ekotuotteista

Kokemuksia Luomu- ja Ekotuotteista

KOKEMUKSIA LUOMU- JA EKOTUOTTEISTA SEKÄ MUISTA MIELENKIINTOISISTA

Luomutuoteita ja erilaisia ekotuotteita on tullut kauppoihin viime vuosina aika runsaasti. Etenkin parhaimmissa luomukaupoissa valikoima voi olla hyvinkin kattava ja valinnanvaikeuttakin jo ilmenee. Valikoima on laajentunut joka saralla kymmenenvuoden takaisesta, mutta matkaa esimerkiksi Saksan kaltaisiin mahtaviin luomuvalikoimiin on vielä aikamoisesti. Suomessa on kuitenkin hyvä alku ja kasvava kiinnostus luomua kohtaan.

Perheemme testaa mielellään luomuelintarvikkeita, mutta myös kaikenlaisia ekologisia pesuaineita ja muita tavallista ekompia vaihtoehtoja. Kauppamatkoilla pidetäänkin silmät auki ja katsotaan sujahtaisiko ostoskoriin jokin uusi juttu kokeiltavaksi. Ystävien kanssa jutellessa on käynyt sekin ilmi, että toisen tuiki tavallinen tuote voi olla toiselle ihka outo ja ennen näkemätön – niinpä hyvät tuotevinkit ja kokemukset onkin syytä laittaa jakoon!

Kaupan hyllyihin jää moni mahtava tuote pimentoon, kun normituotteiden loputtomat rivit saavat uuden luomutuotteen jäämään jalkoihin. Kaikkea ei vain huomaa, vaikka kuinka tarkkana yrittäisi olla.

Edelleen jaksan toivoa, että normikaupassakin olisi  ihana hyllykkö, jossa olisi koottuna kaikki lämpimässä viihtyvät luomutuotteet. Siitä olisi niitä sitten helppo löytää ja uutuudetkaan eivät menisi ohi suun. Minulle on kuitenkin kerrottu, että se ei ole järkevää vaan luomu pitää olla hyllyissä muiden seassa, jotta ihmiset näkevät, että luomu painii monesti samassa hintasarjassa tavallisen tuotannon kanssa. Varmasti asia noinkin on, mutta on niinkin, että tällä vaihtoehdolla jää moni luomu ostamatta.

Monissa kaupoissa on gluteenittomille elintarvikkeille oma hylly – miksei voisi olla luomullekin!

Klikkaamalla tästä näet kaikki testaamani tuotteet kerralla.



shopify analytics tool


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

|LuomuBlogi | EkoBlogi |