Aihearkisto: Yhteiset asiat

Maailma itkee

Meillä, ihan niin kuin monessa muussakin lapsiperheessä, on tänään jouduttu miettimään, miten selittää lapselle jotain äärettömän pahaa ja kammottavaa.

Kuinka selittää, miten joku ihminen voi olla niin paha, että tappaa toisia tuosta vain kadulle tai konserttiin. Kuinka, joku voi olla niin paha, että kylvää tuhoa ja kuolemaa sanoin kuvaamattomalla tavalla.

Ei ole olemassa helppoja vastauksia, kun puhuu lapsen kanssa. Ja samaan aikaan olisi ylläpidettävä lapsen turvallisuudentunne. Kerrottava, että ei tarvitse pelätä ja nukkumaan voi mennä aivan rauhassa. Kukaan ei räjäytä pommia yön aikana. Luulen, että mitkään sanat eivät kuitenkaan poista kaikkea tapahtumien aiheutamaa turvattomuuden tunnetta.

Lapsi ei ajattele, että Ranska on jossain kauempana vaan tapahtuma tuntuu sijoittuvan paljon lähemmäs. Se voisi olla yhtälailla tapahtunut omassa kaupungissa. Paikalla ei ole niinkään väliä vaan sillä, että se on tapahtunut. Terrorismi ei ole heille enää vain sana vaan tosiasia, joka on astunut askeleen lähemmäs heidän arkeaan.

Meillä on tänään halittu aivan erityisen paljon. Pienet asiat ovat tuntuneet hirveän tärkeiltä. Hymyt, halaukset ja legot jalkapohjan alla. Ne ovat sitä ihanaa turvallista arkea.

Vielä pari päivää sitten kotiovillemme tulivat vain pakolaiset, jotka pakenivat samankaltaisia tapahtumia, kuin mitä ihmiset Ranskassa kokivat eilen.  Nyt olemme kokeneet ripauksen samaa kuin pakolaiset.

Tuntuu, kuin maailma olisi muuttunut yhdessä yössä.

Koko maailma itkee


shopify visitor statistics


Tuoksuton viikko 26.10. – 1.11.2015

Tällä viikolla vietetään tuoksutonta viikkoa, jolloin huomioidaan meitä tuoksuyliherkkiä. Mutta mikä se tuoksuyliherkkyys oikein on? Allergia- ja astmaliiton sivuilla sitä kuvaillaan näin:

Tuoksuyliherkkyys on yksi voimakkaimmin yleistyviä herkkyyksiä pohjoismaissa. Tuoksuyliherkkä saa oireita mitä moninaisimmista tuoksuista ja hajuista.  Hyväksi tarkoitettu tuoksu voi aiheuttaa toiselle pahoinvointia, päänsärkyä tai muita oireita. Oireet voivat olla vaikeita ja johtaa jopa sosiaaliseen eristäytymiseen. Oireet ovat todellisia, eikä niitä pidä vähätellä.

Yllä olevan tekstin luettuaan voi yrittää kuvitella, miltä tuntuu vaellella kaupan kynttilävälissä, jonka hyllyt notkuvat toinen toistaan tuoksuvaisempia valon lähteitä. Tuoksuyliherkän saappaisiin voi yrittää astua myös kuvittelemalla istuvansa konsertissa, kun vieressä oleva ihminen on kaatanut päällensä vähintään puoli pulloa hajuvettä ja sen seurauksena iskee sellainen päänsärky ja pahoinvointi, ettei esityksestä pysty enää nauttimaan.

Yleiset kulkuvälineet ovat myös vaikeita paikkoja, sillä hajuvesien ja pyykinpesuaineiden tuoksut ja muut haisupilvet jäävät busseihin ja ratikoihin vielä pitkäksi aikaa, kun varsinainen hajunlähde on jo tilasta poistunut. Ruuhka-ajat tuntuvat ahdistavalta hajujen sekamelskalta ja olo on sen mukainen ja loppu päivä meneekin potiessa hajusekamelskan seurauksia, joista yleisin lienee jyskyttävä, pään halkova päänsärky, joka aivan liian usein äityy migreeniksi asti.

TUOKSUTON VIIKKO 26.10. - 1.11.2015

Tuoksuja on nykyään melkein missä tahansa. Kosmetiikassa, pesuaineissa, roskapusseissa ja jopa terveyssiteissä. Normaalit tuoksut hukutetaan jonnekin keinotekoisten kemikaalipilvien alle ja tavallinen kaupassakäyntikin voi muuttua painajaiseksi.

Tuoksuyliherkkyys voi oireilla hyvinkin kivuliaasti ja minulla pahimmat kerrat laukaisevat yleensä sellaisen migreenin, joka kaataa peiton alle pimeään ja viileään huoneeseen vähintään puoleksi päiväksi, mutta välillä altistuminen tuntuu vielä seuraavanakin päivänä. Kyllä siinä miettii kaksi kertaa, missä kaupassa tulee käyneeksi ja ostanko tuotteen, joka löytyy hyllystä jonkin hajunlähteen läheisyydestä. Tähän voin onneksi itse vaikuttaa edes jossain määrin, mutta toisten ihmisten tuoksujen käyttöön en voi. Nämä ovat niitä tekijöitä, jotka täytyy ottaa aina huomioon, kun lähtee vaikkapa elokuviin tai ihan vain sinne maitokauppaan. Koskaan ei voi tietää, millaiseen haisupilveen joutuu astumaan.

Kotona käyttämäni aineet ovat lähes poikkeuksetta tuoksuttomia tai sitten toimivaksi todettuja, kuten vaikkapa Mummi ja Minä-sarjan sitruunantuoksuinen pesuaine, jota aina joskus arkeni iloksi hankin.

Muistan, että joskus hyvin kauan sitten käytin Nina Riccin L’Air Du Temps parfyymiä, mutta siitäkin on jo monia monia vuosia, sillä en enää kestänyt senkään tuoksua. Huomaan, että yliherkkyys on lisääntynyt ja tuotteet, jotka ennen kestin niin itselläni kuin toisillakin eivät enää sovi.

Helsinki visiiteillä kammoan kertoja, jolloin on pakko kävellä Stockmannin tai Sokoksen alakerran läpi niin, etten voi välttää niiden ylituoksuvia kosmetiikkaosastoja. Olen miettinyt myös sitä, että hajusteettoman tuotteen ostaminen kaiken tuon tuoksun keskeltä on aika haastavaa. Hajusteettomia kyllä myydään, mutta ne saadakseen pitää sukeltaa tuoksupilveen, jossa pää menee pyörälle, silmät valuttavat vettä, keuhkoja puristaa ja pikainen pois pääsy on enemmän kuin toivottavaa.

Elämä tuoksuyliherkkänä on joskus kamalan monimutkaista eivätkä läheisetkään aina ota sitä tosissaan. Ilmeisesti tuoksuyliherkkyys on tänäkin päivänä monelle jotensakin vieras asia.

Osallistun tällä postauksella Vähäx vaikeeta-blogin haasteeseen ja samalla haastan teidät lukijat mukaan.

Voisitko kuvitella peseväsi pyykkisi hajusteettomalla pesuaineella? Jos käytät hajuvettä niin riittäisikö pienempi määrä tai voisitko kuvitella olevasi kokonaan ilman?


web analytics


Kuva, joka hiljensi maailman

Varmaan jokainen on jo nähnyt Turkin rannikolle huuhtoutuneen pikkupojan kuvan. Tuo pieni poika oli suunnilleen samanikäinen kuin meidän nuorimmaisemme. Pieni, herkkä ja hauras.

Olen vältetellyt kyseistä uutista tai lähinnä sen kuvia viimeiseen asti. Tähän iltaan mennessä olin onnistunut niin hyvin, että ainoastaan sen sumennetun kuvan olin nähnyt ja sekin tuntui jo kammottavalta. Illan mittaan olen kuitenkin nähnyt tuon sumentamattoman kuvan lukuisia kertoja.

Lehtien verkkosivuilla varoitetaan rankasta materiaalista ja kerrotaan, että materiaali ei sovi herkille. Sosiaalinen media sen sijaan vyöryttää tuota kuvaa silmille ilman varoitusta. Nyt se on palanut verkkokalvoilleni lähtemättömästi.

Ymmärrän toki, että kuva on tärkeä. Ymmärrän, että se herättää ihmisiä tajuamaan tilanteen vakavuuden. Ymmärrän, että kuva saa hitaimmatkin toimimaan. Ymmärrän, että kuva on tärkeä.

Silti en halua sitä nähdä. Kuva saa aikaan valtavan pahana olon aallon. Se saa vatsani kääntymään ympäri ja kyyneleet silmiini.

Näen edessäni oman melkein kolmivuotiaan pikkuiseni. Sen, joka vietiin lastenosastolle melkein heti syntymän jälkeen. En pysty katsomaan tuota pienen pojan kuvaa ajattelematta, että se voisi olla oma lapseni. En pysty katsomaan tuota kuvaa ajattelematta, kuinka epätoivoiselta ja kerta kaikkisen kammottavalta  pojan kuolema tuntuu niistä, jotka hänet tunsivat ja häntä rakastivat.

Tuon pienen pojan kuolema ei pysäyttänyt vain hänen läheistensä elämää. Se pysäytti koko maailman.


shopify traffic stats


Rasismin rumuus

Tuntui todella pahalta  lukea Olli Immosen kirjoittama Facebook-teksti. Sattumaa ei varmaan ollut, että hän julkaisi sen juuri Breivikin neljä vuotta sitten tekemän terrori-iskun vuosipäivänä. Rasismin rumuus on nyt esillä eikä kukaan voi enää kieltää, etteikö sitä olisi myös Suomessa. Huolestuttavaa on, että moni johtavassa asemassa oleva henkilö ei ole vieläkään tuominut Immosen tekstiä.

Olen sitä mieltä, että jos on hiljaa eikä toimi silloin kun näkee vääryyttä, on aivan yhtä paha kuin sekin, joka vääryyden tekee. Jos hyvät vaikenevat saa paha vallan. 

Minun on vaikea uskoa, että jopa omassa kotimaassani alkaa nousta yhä enemmän julkisuuteen tällaisia mielipiteitä ja ryhmittymiä, joilla on hyvin jyrkät, rasistiset mielipiteet. Se on pelottavaa, mutta myös jollain tapaa käsittämätöntä. Kuinka joku voi kuvitella olevansa parempi toista? Kuinka joku voi kuvitella, että hänen oma uskontonsa, kielensä, ulkonäkönsä tai kulttuurinsa on parempi kuin toisen? Ne eivät ole parempia. Ne ovat vain erilaisia.

Mietin miksi on niin vaikeaa kunnioittaa toisia ihmisiä ja heidän ajatuksiaan? Miksi viha ja epäluulo ovat vahvempia kuin uteliaisuus ja halu oppia uutta, tutustua toiseen ihmiseen ja tämän kulttuuriin? Mihin ihmeeseen on hävinnyt kyky hyväksyä erilaisuutta?

Uutisista on voinut seurata jo pidemmän aikaa, kuinka Euroopassa tehdään iskuja juutalais- tai maahanmuuttajataustaisiin yrityksiin. Särjetään ikkunoita, tapetaan ihmisiä ja tehdään arjesta kaikin tavoin epävarmaan ja uhkaavaa. Voin vain kuvitella, millaista on kasvattaa lapsiaan tuollaisessa ilmapiirissä. Mieleen nousee väkisinkin kuvia Kristalliyöstä. Mihin olemme oikein menossa?

Euroopassa on nyt paljon työttömyyttä ja ihmisten elämä on epävarmempaa kuin aikaisemmin. Jo useamman vuoden ajan ovat ääriliikeet ja rasistiset mielipiteet nostaneet päätään ja saaneet pelottavan paljon jalansijaa. Olot muistuttavat yllätävänkin paljon aikaa ennen toista maailmansotaa ja holokaustia. Ainekset samankaltaiseen katastrofiin ovat osaksi näkyvillä, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että saman olisi pakko toistua.  Meillä on käsissämme niin mahdollisuus kuin velvollisuuskin muuttaa asioiden kulkua.

Mieleeni nousi jälleen hyvin elävästi tapaamiseni Pavel Stranskyn kanssa. Ehkäpä YLEnkin olisi sopivaa esittää uudelleen Keskitysleirin salattu totuus-dokumentti, jotta kaikilla olisi mahdollisuus verestää tietojaan ja nähdä, mitä ihminen todella pystyy toiselle ihmisille tekemään, jos ääriliikkeet saavat jatkaa kasvuaan ihmisten hiljaisesti hyväksyessä niiden ajatusmaailman ja toimet.

Rasismi alkaa pienistä sanoista, joiden annetaan mennä ohitse, koska ajatellaan, ettei sillä ole nyt niin väliä, mitä joku ihminen sanoi. Joskus sanomiset kuitataan vain kepeästi sanomalla, että se nyt vain oli sellainen vitsi. Tällaisessa tapauksessa rasisti on myös se, joka vaikenee ja hyväksyy tapahtuneen. Jos vaikenemme emmekä puutu asioihin, muuttuu rasismi pikku hiljaa hyväksyttäväksi sekä osaksi arkea ja yhteiskuntaa. Siitä tulee jokapäivästä ja tavallista. Niin ei saa käydä. Enkä suostu uskomaan, että sen annetaan tapahtua. En voi, sillä muuten ihmisillä ei ole enää jäljellä mitään.

Kolmen lapsen äitinä  pidän hirveän tärkeänä sitä, että lapsi oppii jo kotona, että jokainen ihminen on arvokas riippumatta ihonväristä, kansalaisuudesta tai vaikkapa etnisestä tausta. En voi hyväksyä syrjintää missään muodossa.

Syrjintä koskettaa meitäkin perheenä jonkin verran, vaikka kyse onkin  hiukan erilaisesta syrjinnästä kuin se, josta edellä olen puhunut.  Moni erityistarpeinen lapsi kokee syrjintää koulussa ja harrastuksissa ja joskus osa lähipiiristäkin voi kohdella heitä syrjivästi tai muulla tavoin negatiivisesti. Ja tiedämmehän, että myös kehitysvammaisia kuoli natsien keskitysleireillä.

Itse olen kasvanut suvussa, josta löytyy niin rasisteja kuin ei-rasistejakin. Jopa lähipiirissäni oli ihmisiä, joiden kommentit sisälsivät sanoja mutakuono sekä monia muita painokelvottomia asioita. En pitänyt niistä silloinkaan, mutta lapsena nuo kuulemani kommentit tuntuivat hämmentäviltä, sillä ihminen, joka noita käytti oli minulle rakas. Olen nähnyt kuinka kaksi erilaista ajatustapaa kohtaavat ja nyt vanhempana olen yrittänyt ymmärtää myös sitä puolta, joka ei tuntunut omalta. Vaikka pystynkin tavoittamaan joitain toisen osapuolen ajatuksia niin en silti pysty hyväksymään ajatusmaailmaa niiden takana. Enkä pysty käsittämään, kuinka joku valitsee elämänasenteen, joka perustuu vihalle sekä toisen ihmisen täydelliseen halveksumiseen. Mikä ihme laittaa  rasistit kuvittelemaan, että he olisivat parempia kuin muut tai että heillä olisi jokin ihme oikeus päättää muiden olevan alempiarvoisempia?

Omat lapseni haluan kasvattaa avarakatseisiksi kansalaisiksi, jotka puuttuvat epäoikeudenmukaisuuteen sitä nähdessään. Rasistiksi ei nimittäin synnytä vaan kasvetaan – tai oikeastaan kasvatetaan.

Itse luin lukiossa ollessani Tahar Ben Jelloun kirjan Isä, mitä on rasismi? Se on pieni kirja täynnä tärkeää tekstiä. Vaikka olemme kotona lapsien kanssa rasismista, antisemistismistä ja kaikesta asiaan liittyvästä puhuneetkin niin päätin, että nyt on aika lukea heille tämä kirja. Kirjaa löytää ainakin kirjastoista sekä antikvariaateista.  Mikäli kokee asioista puhumisen vaikeana lapsen kanssa niin kirja toimii oivana apuna silloinkin, sillä se on rakennettu hyvin ja taidokkaasti ja vastaa moneen vaikeaan kysymykseen. Silti suosittelen lukemaan sitä lapsen kanssa yhdessä, sillä asiat ovat isoja ja vakavia. Kirjan sanoma on varsin hyvä myös meille aikuisille.

Haluan tähän loppuun lainata osia kirjan päätössanoista, jotka  niputtavat asiat minusta oivallisesti niin näppärään pakettiin, että ne ansaitsevan tulla kirjoitetuksi ja luetuksi usein. Toivon, että ne painuvat mieliinne ja muistuttavat olemassaolostaan aina silloin, kun niitä eniten tarvitaan.

”Rasismia vastaan on taisteltava joka päivä. Valppautemme ei saa koskaan herpaantua. On aloitettava antamalla esimerkki ja tarkkailtava, millaisia sanoja itse käytämme. Sanat ovat vaarallisia.  Joitakin sanoja käytetään loukkaamiseen ja nöyryyttämiseen, ruokkimaan epäluuloja ja jopa vihaa. Toisten sanojen oikea merkitys taas on vääristelty ja ne hyödyttävät vallan ja syrjinnän tarkoitusperiä. On kauniita ja myösteisiäkin sanoja. Meidän täytyy luopua valmiista ajatusmalleista, sanonnoista ja sananlaskuista, jotka yleistävät ja johtavat rasismiin, meidän on poistettava sanastostamme ilmaisut, joiden sisältö on väärä ja vahingollinen. Taistelu rasismia vastaan alkaa kielen työstämisestä.”

…..

”Koulun alkaessa syksyllä katso muita oppilaita ja pane merkille, että he kaikki ovat erilaisia ja että erilaisuus on ihana asia. Se on ihmiskunnan toivo. Oppilaat tulevat maailman eri kolkilta, he pystyvät antamaan sinulle asioita, joita sinulla ei ole, niin kuin sinä pystyt antamaan heille jotakin, mitä he eivät tunne. Erilaisuus avartaa molempia osapuolia.

 

Tiedä myös, että  jokaisen ihmisen kasvot ovat ihme. Ne ovat ainutlaatuiset. Et tapaa koskaan kaksia täysin samanlaisia kasvoja. Kauneudella tai rumuudella ei ole väliä. Ne ovat suhteellisia asioita. Jokaisen ihmisen kasvot ovat elämänvertauskuva. Ja jokainen elämä ansaitsee kunnioitusta. Kenelläkään ei ole oikeutta nöyryyttää toista ihmistä. Jokaisella on oikeus ihmisarvoonsa. Kunnioittamalla yhtä ihmistä me kunnioitamme elämää kaikessa sen kauneudessa, ihmeellisyydessä, erilaisuudessa ja yllättävyydessä. Kohtelemalla muita arvokkaasti ihminen todistaa kunnioittavansa itseään.”



shopify traffic stats


Luomukauppojen kohtalo

Viimeisen muutaman viikon sisään on mahtunut parikin surullista uutista. Ensin sulki ovensa Villiverso Hyvinkäällä. Heidän ovensa olivat auki viimeisen kerran eilen. Tuona samaisena päivänä tupsahti sähköpostiin toinen ikävä yllätys. Myös verkossa toimiva Tilakauppa, joka on Villiverson tapaan yksi suosikeistani, laittaa pian lapun luukulle. Ja katosipa kuvioista myös Vesalan Luomu- ja Lähikauppa Rovaniemeltä. Ajat ovat kovat.

Luomukauppojen kohtalo

Jos ajat ovat vaikeat kaupalle yleensäkin niin taitavat ne olla sitäkin vaikeammat palveleville erikoiskaupoille, joita luomua myyvät liikkeet ovat.  Lyhyen ajan sisällä on kadonnut useampi luomukauppa. Se on minusta hirveän surullista.

Tilakauppa oli mahtava kauppa, jonka tuotteet olivat aina huippulaatua ja toimitukset oli pakattu erinomaisesti. En voi sanoa mitään negatiivista heidän toiminnastaan. Siksi onkin todella sääli, että näin upeasti toiminut kauppa joutuu lopettamaan. Koskaan en ole missään nähnyt yhtä laajaa valikoimaa kuin siellä. Ja olivatpa sivut myös Kasperin suosiossa, sillä ne toimivat samaan tapaan kuin Satokausikalenterin mobiilisovellus. Ikävä tulee.

Upea ja lämminhenkinen Villiverso puolestaan toimi myös Raakatorin noutopisteenä, joten Villiverson loppuminen vaikuttaa myös Raakatoriin. Nyt Hyvinkään suunnalle ei tainnut jäädä jäljelle kuin Knehtilän Tila. Onneksi edes se. Sijainti ei (kuten nimestäkin ehkä arvaa)  kuitenkaan ole enää lähellä keskustaa, joten autottomat ihmiset eivät taida sinne kovin helpolla ostoksille päästä.

Marketit ovat lisänneet monessa paikassa luomuvalikoimiaan, etenkin supermarketit ja siitä suuremmat kaupat jyräävät nyt aika kovaa ja jalkoihin jää paljon pieniä yrittäjiä. On mahtavaa, että kaupoista luomua löytyy. Tilanne on huimasti paljon parempi kuin vuosia sitten, jolloin perheemme alkoi luomua suuressa mittakaavassa käyttää. Iloitsen markettien kasvavasta valikoimasta ja hihkun aina kun uusi luomutuote kotiutuu kaupan hyllyyn, mutta samalla en voi olla pohtimatta, kuinka se vaikuttaa luomukauppoihin. Ainakin osa tekijänä nämä ovat Villiverson ja Tilakaupan kaltaisten kauppojen katoamiseen niin katukuvasta kuin verkostakin.

Tilanne on hirveän ristiriitainen. Toisaalta on iloinen siitä, että luomua löytyy nyt helpommin, mutta samalla tuntuu hirveän pahalta nähdä taas yhden unelman haihtuvan ilmaan, työn valuvan hukkaan ja ovien sulkeutuvan. Ja voin vain kuvitella kuinka kurjalta tuntuu noiden lopettavien liikkeiden työntekijöistä.

Itsekään en tilannut enää Tilakaupasta kuten ennen, joten omalta osaltani olen myös syypää siihen, että Tilakauppaa ei enää ole. Omat ostokseni siirtyivät pitkälti Raakatorille lähinnä siksi, että valikoima oli sopiva sekä summa, jolla pitää tilata, jotta tilauksen saa kotiovelle ilman toimituskuluja, pienempi. Raakatorilla toimitus on ilmainen, kun loppusumma ylittää 99 euroa (siis tämä silloin, jos asuu toimitusreitin varressa niin kuin me teemme. Kuivatuotteiden tilaukset ovat eri juttu ja Raakatori toimittaa niitä myös postitse. Katso tarkemmat tiedot täältä. ) kun taas Tilakaupan summa oli 150 euroa. Aika iso ero. Toisaalta Tilakauppa toimitti ympäri Suomea postin kylmäkuljetuksella, joten toimituskustannukset olivat varmaankin suuremmat. Eron siis kyllä ymmärtää, mutta  omaakin kukkaroani on  pakko ajatella ja perhe pitää saada ruokituksi.

Jos luomukauppojen taloudellinen tilanne on tiukka niin on myös meidän.  Taloudellisesti tiukempana kuukautena Tilakaupasta oli siis vaikeampi tilata, sillä summa, joka piti käyttää oli suurempi ja ihan ikuisuuksia eivät tuoretuotteet säily, vaikka olisi kuinka hyvä jääkaappi. Niinpä omat ostokseni Tilakaupasta harvenivat.  Jos mahdollista niin en tahdo maksaa toimituksesta, koska se syö samalla varsinaisia ruokarahojamme. Jos tilanteemme olisi toinen niin ilolla maksaisin melkein millaiset toimituskulut enkä tuijottaisi aina kilohintoja viimeisen sentin päälle.

Tämä lienee nykypäivää aika monella. Ei se minustakaan mukavalta tunnu, mutta taloudellinen tilanne määrää aina niin paljon. Niin se vain on, että ei voi elää yli varojensa ja on mietittävä rahan käyttönsä niin, että loppu kuussakin saadaan ruokaa lautasille ja lainat on maksettava ajallaan, jos mielii kodissaan jatkaa asumista. On tehtävä valintoja. Lastemme ruuasta emme kuitenkaan tingi.

Näiden surullisten ajatusten kaveriksi haluan nostaa esiin joitain positiivista. Jotain sellaista, jolle vielä voimme jotain tehdä.

Kaikki eivät voi kannattaa meidän tapaamme Raakatoria, koska sijainti on väärä. Suomessa on kuitenkin olemassa verkkokauppojen lisäksi aivan mahtavia luomua myyviä kivijalkaliikkeitä. Tässä niistä muutama:

1. Tampereella toimii mahtava Runsaudensarvi. En ole koskaan päässyt käymään heidän liikkeessään, mutta olen ilolla seurannut heidän toimintaansa näin etänä ja kuullut muilta ihmisiltä paljon hyvää. Siksi haluankin vinkata teille tästä mahtavasta kaupasta, joka myös sinnittelee ja taistelee olemassaolostaan. Nyt heidän tilanteensa (näin etäältä katsottuna) vaikuttaa paremmalta kuin jokin aika sitten, mutta se pysyy sellaisena vain, jos asiakkaat palaavat liikkeeseen aina uudelleen ja tekevät ostoksia, joten Tampereen suunnalla asuvat ja muuten vain siellä päin liikkuvat – käykäähän kannattamassa Runsaudensarvea!

2. Toinen mahtava kauppa, josta haluan sanoa sanasen on  Luomu- ja herkkukauppa Inkivääri Hämeenlinnassa. Kävin siellä tutustumassa keväällä ja kirjoitin jutunkin blogiini. Inkivääri vei sydämeni ja toiveissa olisi päästä siellä vielä käymään, vaikka emme todellakaan ihan nurkilla asu.

3. Ja sitten vielä kolmas. Tämäkin sellainen, jota olen vain etänä seurannut ja muualta kuullut, mutta toiveissa on, että pääsisin tätäkin liikettä itse kurkkimaan. Niinhän sen on,  että hyvä kello kauas kuuluu. Herkkupuoti Woima sijaitsee Riihimäellä, joten siellä päin asujat ja liikkujat käykäähän kannattamassa liikettä.

4. Eikä muuten unohdeta Mikkelin Tuorepuotiakaan, joka netin välityksellä näyttää lähes paratiisilta!

Näissä kaikissa liikkeissä tahtoisin päästä käymään ja toivonpa, että se enemmin tai myöhemmin olisi mahdollista. Osa kaupoista on aika matkan päässä meiltä, mutta ehkäpä jonkin toisen reissun yhteydessä voisi tehdä pienen mutkan ja käydä ihmettelemässä kyseisen paikkakunnan luomutarjontaa. Kesälomareissullakin voi pysähtyä paikallisessa luomukaupassa kannatusostoksilla. Jos ei muuta niin takapenkkiläiset ilostuvat varmasti luomuhedelmistä tai vaikkapa siitä perinteisestä matkakarkkipussista.

Olen kerännyt listan luomukaupoista sivuilleni. Kaiken kattava se ei varmasti ole, mutta auttaa alkuun. Pääset siihen tästä.

Muistetaanhan, että pelkkä puhuminen ei riitä, jos haluamme pitää erikoisliikkeet (niin luomukaupat kuin muutkin) katukuvassa sekä hyvinvoivana. Puhuminen ei tuo rahaa kaupan kassaan, maksa vuokria tai täytä liikkeen hyllyjä tuotteilla. Ja vaikka et voisikaan ostaa kaikkea kuluttamaasi ruokaa luomukaupasta niin jokainen ropo auttaa. Edes maailman paras liike ei pysy pystyssä, jos kukaan ei käy ostoksilla. 


web analytics