Aihearkisto: Eko/Luomu

Vieraskynä: Maailmanlaajuinen luomutuotteiden myynti on kasvanut 157 % 10 vuodessa

 


Yksi tärkeimmistä motiiveista ostaa luomutuotteita on halu syödä terveellisemmin. 

Edistysaskeleet luonnonmukaisten ruokien ja juomien tuotannossa ovat viime vuosikymmenellä olleet merkittäviä. Luomutuotteiden ja tuottajien määrän kasvu, muiden tekijöiden lisäksi, ovat johtaneet luonnonmukaisten ruokien ja juomien maailmanlaajuiseen myynnin kasvuun. Kasvu on ollut jopa 157 % vuodesta 2004.

Vieraspostaus: Maailmanlaajuinen luomutuotteiden myynti on kasvanut 157 % 10 vuodessa

Nämä tiedot ovat kerätty uusimmasta FiBL ja IFOAM -tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin maailmanlaajuisesti maatalouden tilastoja sekä trendejä vuonna 2015. Tutkimuksessa ilmenee myös, että vuonna 2013 myynnit olivat yhteensä 72 miljardia dollaria. Yhdysvalloissa oli eniten myyntiä, yli 24 miljardia euroa. Tämän jälkeen eniten myyntiä oli Saksassa (7,5 miljardia euroa), Ranskassa (4,3 miljardia euroa) ja Kiinassa (2,4 miljardia euroa).

Vieraspostaus_Venla_Tulppala2

Tiendeon tekemän tutkimuksen mukaan, jopa 38 % meidän käyttäjistä Englannissa, Etelä-Amerikassa ja Espanjassa haluaisivat enemmän luomuvaihtoehtoja shoppaillessaan supermarketeissa. Tämä tutkimus tehtiin kolmannen vuosineljänneksen aikana vuonna 2014.

FiBL ja IFOAM raportti osoittaa myös, että kuluttajien syyt ostaa luonnonmukaisesti valmistettuja tuotteita vaihtelee maiden ja maanosien välillä. Joissakin osissa Eurooppaa ympäristönäkökohdat ovat tärkein syy ostaa luomua. Kuitenkin Kiinassa ja muualla Aasiassa ”luonnonmukainen” tarkoittaa korkeaa laatua ja turvallisuutta.

Vieraspostaus_Venla_Tulppala3

Emeraldin kuluttajakäyttäytymistä koskevan artikkelin mukaan, maailmanlaajuisesti tarkasteltuna, halu kuluttaa terveellisempiä ruokia oli yksi tärkeimmistä motiiveista ostaa luomutuotteita. Artikkeli, joka julkaistiin Journal of Consumer Marketing, osoittaa myös, että rajoitettu saattavuus ja kalliit hinnat ovat kaksi tärkeintä syytä olla ostamatta luomutuotteita.

Vaikka saadut tiedot luonnonmukaisesta kuluttamisesta on positiiviset ja yleinen ympäristötietoisuus on lisääntynyt vuosi vuodelta, ei ala itsessään ole vieläkään kuluttajien ja tuottajien etusijalla. Yhdysvalloissa ja Kanadassa luomutuotteiden myynnin osuus on vain 4 % kokonaismyynnistä. Euroopassa tämä oli vain 1 %. Tämän lisäksi, FiBL ja IFOAM raportin mukaan, vain 1 % maatalousmaasta maailmanlaajuisesti on luonnonmukaista. 40,2 % tästä maasta sijaitsee Oseaniassa, tehden tästä maanosasta kaikkein eloperäisimmän koko maailmassa. Sitä seuraa Eurooppa, Latinalainen Amerikka, Aasia, Pohjois-Amerikka ja Afrikka.

Vieraspostaus_Venla_Tulppala4

Tästä tutkimuksesta:

Joka vuosi, 5. kesäkuuta, vietämme Maailman ympäristöpäivää muistuttaaksemme meitä kuinka tärkeää on säilyttää arvokas ympäristömme. Maailman ympäristöpäivän valossa johtava online-kuvastojen verkkosivu, Tiendeo, toteutti tutkimuksen luomuruokateollisuutta koskien. Käyttämällä Tiendeon omia tietoja sekä tietoja tunnetuilta kansainvälisiltä järjestöiltä, päädyimme kiinnostaviin tuloksiin.

Tällä tutkimuksella tarjoamme enemmän tietoa maailmanlaajuisesta luonnonmukaisten ruokien ja juomien tuotannosta, sekä näiden maailmanlaajuisesta kulutuksesta. Vaikka tulokset näyttävät lupaavilta, on vielä paljon tehtävää. Paljon tehtävää on varsinkin luomutuotteiden kokonaismyynnin kasvattamisessa sekä luonnonmukaiseen viljelyyn varatun maatalousmaan kasvattamisessa.

Vieraspostaus_Venla_Tulppala5


 

Vieraspostauksen kirjoittanut Venla Tulppala (venla@retailfocus.net) on kauppatieteiden kandi ja hän työskentelee tällä hetkellä Barcelonassa Tiendeolla. Hänelle luomuruoka ja ekologisuus ovat sydämenasioita. Vapaa-aikanaan hän harrastaa urheilua sekä matkustamista.

hit counter