Aihearkisto: Sairaala

Leikkaus

Joulukuussa Mikaelilla on edessä leikkaus. Kitarisat/nielurisat odottavat vuoroaan ja toinen korva putkitetaan. Toivoa sopisi, että loputtomalta tuntunut korvatulehduskierre loppuisi ja olisihan se mukava, jos poika lakkaisi kuorsaamastakin niin unen laatu paranisi ja päiväväsymys vähenisi.

Leikkausaika saatiin hyvin nopeasti. Asiaan vaikutti sekin, että synnytykseni alkaa uhkaavasti lähestyä ja kaksi toipilasta samassa talossa on vähän liikaa ja aika hankalaakin. Nyt Mikael ehtii toipua kuntoon ennen kuin minut leikataan. Se on hyvä. Joulu menee tosin Mikaelilta kipuillessa, mutta poika sanoi, ettei se haittaa. Pahin on kuitenkin jo ohitse jouluaattona. Olisihan se sääli, jos jouluherkut menisivät ihan sivu suun.

Toipumisaikaa on sen verran jo suunniteltu, että pakastimeen on tehty tilaa jäätelölle, jota pitää ehtiä valmistaa ennen leikkausta ja kirjastossa pitää käydä vähän ennen leikkauspäivää lainaamassa uutta luettavaa ja katsottavaa. On muuten hienoa kuinka hyvä valikoima DVD-elokuvia sieltä nykyään löytyy! Helpottaa kummasti pitkää sairastamista, kun saa jotain uutta katsottavaakin. Koko ajan  ei jaksa lukea, vaikka lukemisesta pitäisikin.

Rasmus on ollut Mikaelin tukena hienosti. Samalla on muisteltu Rasmuksen omaa leikkauskokemusta, vaikka se erilainen leikkaus olikin. Mikaelia jännittää kovasti eikä ihme. Onhan leikkaus aina iso juttu ja ensimmäinen kerta nukutettuna kuulostaa sekin jännittävältä. Onneksi on vielä aikaa totutella ajatukseen.

Syksyn kuulumisia ja vähän muutakin

Kuva_nuka1

Joulu tulee kovaa vauhtia. Mielessä on ollut moni asia. Sekin olenko jouluaattona kotona vai sairaalassa. Laskettuaika on tammikuun 22. päivä ja jos asiat sujuvat niin kuin edellisellä kerralla, kun raskausdiabetes todettiin olen joulukuussa sairaalassa pre-eklampsian vuoksi.

Raskausdiabetes todettiin muutama viikko sitten. Alkoi ruokavaliohoito ja se onkin pitänyt sokeriarvot kurissa kiitettävästi ja viime viikolla tehdyssä ultrassa löytyi ihan normaalikokoinen vauva. Kaikki on siis hyvin noilta osin.

Lapset ovat kyselleet teenkö tänä vuonna piparitalon. Lupasin sellaisen, jos vain suinkin jaksan. Nyt mietin pitäisikö taloa alkaa suunnitella ja rakentaa jo nyt, jotta sen ehtisi varmasti tehdä. Ei kai se haittaa, jos aloitellaan joulua jo marraskuussa? Tuskin.

Syksy oli meidän perheessämme aika rankkaa aikaa ja siksi ei blogikaan saanut kovin montaa päivitystä. Ensin äitini keuhkokuume ja kun oma olokaan ei yhä jatkuvan raskauspahoinvoinnin takia ole ollut mikään hyvä niin energiaa ei oikein riittänyt muuhun, kuin niihin pakollisiin asioihin, jotta arki edes joten kuten pyörisi.

Tähän päälle jouduimme vielä nukuttamaan toisen koiramme, Nukan. Nuka sairasti epilepsiaa ja kohtauksia tuli lääkityksestä huolimatta. Jo parin viikon ajan olimme havainneet koirassamme muutosta. Emme osanneet sanoa, mikä oli kyseessä. Se vaikutti kuitenkin terveeltä kaikinpuolin. Söi hyvin ja eleli muutenkin normaalisti, mutta jokin oli muuttunut. Sitten yhtenä päivänä uusi kohtaus tuli kuin tyhjästä ja sen jälkeiset tapahtumat olivat hyvin rankkoja. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Nuka kävi toisen koiramme kimppuun ja puri kolmesti. Yksi osui tassuun ja kaksi päähän. Verta tuli paljon. Lapset seisoivat siinä vieressä. Näky oli rankka. Verta oli maassa lammikoina. Kaikki veri oli samasta koirasta ja Nukassa ei ollut naarmuakaan.

Viikonlopun koirat olivat erillään toisistaan. Koko tilanne tuntui kamalalta ja lapsien suru oli suuri kun päätös Nukan nukuttamisesta tuli. Etenkin Mikael yritti keksiä ratkaisua. Maanantaiksi saatiin aika eläinlääkäriltä, jonka kanssa vielä keskusteltiin tilanteesta. Eihän siinä mitään voinut. Nukuttaminen oli ainoa järkevä ratkaisu tilanteessa, jossa olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Mielessä kävi myös uusi vauva, joka aiheuttaisi uuden stressitilanteen koiralle. Eläinlääkäri puhui tästäkin. Silti päätös oli vaikea.

Kuva_nuka2

Nuka nukahti syliini rauhallisesti. Mikael ja Rasmus silittelivät ja juttelivat sille koko toimenpiteen ajan ja lopulta koiran silmät painuivat kiinni ja sydän lakkasi lyömästä. Saimme jäädä silittelemään Nukaa vielä toviksi. Lopulta yksi henkilökunnasta kääri Nukan kanssamme lakanaan ja kantoi sen autoon.

Iltasella mieheni kaivoi haudan pihallemme. Siihen, vielä pienehkön, omenpuun juurelle Nuka haudattiin. Lapset laittoivat pehmoisen alustan heinistä ja syksyisistä lehdistä. Kauniin kivenkin Nuka sai mukaansa.

.

Keuhkokuume ja ruokamyrkytys

Viime viikko oli todella rankka. Äitini sairastui keuhkokuumeeseen ja sairaalareissun jälkeen kotihoitoon pääsi hyvin väsynyt ja kipeä potilas. Lapset huolestuivat mummin yllättävästä lääkäriin lähdöstä ja kun päivä kääntyi iltaan ja muuttui yöksi ei uni tullut silmään ja huoli oli entistäkin suurempi. Seuraava päivä olisi koulua, mutta meillä nukuttiin pitkään ja jäätiin kotiin. Koulu suhtautui asiaan aivan upeasti. Ei voi kuin kiittää.

Äitini on ollut hyvin väsynyt. Keuhkokuumeen ohessa paljastui myös sydämen vajaatoiminta ja muutama tutkimus on vielä edessä, kun vointi on ensin parempi. Meillä eletäänkin nyt odottavalla kannalla. Muutaman viikon sisällä pitäisi kuitenkin loppujenkin asioiden selvitä ja sen mukaan elellään.

Olen hirveän jäljessä kaikessa tällä hetkellä. Niin puutarha, lasten koulukirjojen päällystäminen ja moni muukin asia laahaa jäljessä ja tekemistä riittäisi kokonaiselle komppanialle. Nyt on kuitenkin otettava rauhallisesti, sillä en ole itsekään siinä kunnossa, että jaksaisin kaikkea tehdä. Lapset ovat olleet suureksi avuksi. Rasmus on hoitanut melkein koko viikon ajan tiskit ja Mikael on heilunut imurinvarressa. Yhdessä tekemällä on selvitty monesta asiasta ja välillä on tultu siihen tulokseen, että joistain asioista ei vain välitetä.  Eivät ne mihinkää katoa.

Loppuviikosta muutaman mutkan matkaan teki lasten flunssa ja saamani ruokamyrkytys, jonka myötä päätin, että oli viimeinen kerta, kun ostan kaupasta jotain valmista, jonka saan syötyä autossa. Ruokaväli oli venynyt hyvin pitkäksi ja paha olo oli jo kova, joten sorruin nopeaan ratkaisuun. Ei olisi pitänyt, mutta kantapään kautta oppi meni hyvin ja tehokkaasti perille. Huoli oli toki vauvasta, jonka liikkeitä – terveyskeskuksen ohjeiden mukaisesti,  piti seurata erityisen tarkasti. Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin ja pikkuinen potkuttelee yhä matkassa ja joka päivä liikkeet tuntuvat aina hiukan enemmän.

Iloinen ylltys oli Nuhaisen jättämä viesti, jossa muistettiin blogiani. Tapahtui Tarkoituksella-blogista löysin  päivänpiristäjän. 🙂 Kiitos siitä. Ajan ja energian puutteen vuoksi en valitettavasti jaksa jakaa tätä nyt eteenpäin.

Sairaalareissu

Kuva_sairaala3Viime perjantaina niskani sanoi sopimuksen irti aika totaalisesti. Olihan tuo kääntyvä kappale ollut jo parisen viikkoa hiukan oudon tuntuinen, mutta ei kipeä. Korvasärky sen sijaan oli ollut olemassa ja sen kanssa oli käyty lääkärissäkin. Tulehdusta ei ollut.

Maanantaina päivystykseen mennessä kipu oli jo kova. Siis KOVA – ja kaikki minut tuntevat tietävät, että lääkärille mennään vasta kun ollaan oikeasti kipeitä. Juu…on se sukuvika… Lääkäri ei selvästikään tätä seikkaa tiennyt eikä sisäistänyt, kun sanoin, että kipu on kova. Korviin sattuu ja nieleminen on vaikeaa. Panacodkaan ei oikein auta. Lähetti kotiin ohjeina ottaa parasetamolia ja jos nyt on ihan pakko niin sitä panacodia ja sain lähetteen fysioterapiaan. No, mitäpä siinä sitten muuta kuin kotiin. Yöllä olo muuttui todella tuskaiseksi. Mieheni soitti sairaalan päivystykseen, jossa oltiin hiukan neuvottomia, kun panacodkaan ei auttanut. Yrittivät silti auttaa ja olivat todella ystävällisiä.  Päätimme odottaa aamua, joka valkenisi muutaman tunnin sisällä ja heidän neuvojensa mukaan soittaa sitten äitiyspolille, joka tietäisi varmasti mitä tehdä lääkkeiden kanssa. Äitiyspolilla oltiinkin todella avuliaita, vaikka en heille varsinaisesti niskani kanssa kuulunutkaan. Antoivat selkeät ohjeet ja kehottivat hankkimaan lähetteen, jotta pääsen sairaalan tutkittavaksi. Lopulta sain terveyskeskuksesta käteeni lähetteen sairalaan päivystykseen kirurgiselle puolelle niin kuin pitikin ja olin onnellinen, vaikka lähetteessä olikin muutamia selkeitä asiavirheitä. En jaksanut välittää niistä vaan suuntasimme sairaalalle, jonne päästyäni kipu oli yltynyt entisestään. Oltiin ylitetty jo yönkin tuska ja sairaahoitajan haastatellessa oli puhuminenkin vaikeaa. Verenpaineet  olivat taivaissa ja kysymyksiin vastaaminen vaikeaa. Pääsin samantien vuoteeseen lepäämään ja hoitaja oli todella mukava ja empaattinen. Lääkäri tutki niskani aika nopeasti ja kun saatiin suljettua vakavammat vaihtoehdot pois sain kipulääkettä piikillä lihakseen ja tuska alkoi hiukan helpottaa. Näkökentässäkin oli alkanut leijailla jo ylimääräisiä  ”roskia” kun kipu ja kiristys niskassa/kaulassa oli niin kova. Kotiin pääsin muutaman tunnin myöhemmin kipulääkereseptien kera, kun jalat taas kantoivat.

Nyt arki sujuu entistä rauhallisemmin. Kipulääkkeenä on Tramalia, joka on aikamoisen vahva lääke ja apteekki vei reseptinkin pois. Varmasti lääke ei ole hyvä vauvalle, mutta juuri nyt vaihtoehdot ovat vähissä. Tramalin rinnalla on vielä parasetamolia sekä kylmä geeliä. Kipu pitää saada kuriin ennen kuin voi ajatella fysioterapiaa. Eilisen päivän enimmäkseen nukuin. Toisaalta hyvä niin kun yöt ovat jo hetken aikaa olleet hyvin vähäunisia ja kivuliaita.  Harmi, että tämä sattui juuri tähän väliin. Hoito olisi ollut paljon yksinkertaisempaa ilman raskautta. Joskus asiat vai sattuvat päällekäin eikä sille mitään voi. Pitää vain selvitä niin kuin kussakin tilanteessa parhaiten voi.

Mukavana asiana mainittakoon tämän päivän neuvolakäynti. Vauvan sydänäänet kuuluivat hetken etsiskelyn jälkeen ja liikettäkin oli ihan mukavasti. Ainakin vielä kaikki on hyvin.