Aihearkisto: Valokuvia

Puutarha heräilee

Puutarha heräilee

Ikinä en muista ylläolevan kasvin nimeä – enkä kyllä monen muunkaan perennapenkin asukin, mutta kauniita sinisiä kukkia näistä tulee. Vähän ruiskaunokin näköisiä ja kukkivat useamman kerran.

kuva_kevat02

Saskatoon saa pian lehdet. Marjojakin odotellaan ja toivottavasti ehdimme syödä ne ennen pihamme lukuisia lintuja.

kuva_kevatkukka

Krookukset sulostuttavat lastenhuoneen ikkunan alla.

 

kuva_kevat03

Tarhasuolaheinä on jo noussut. Ei mene enää kauaa, kun tästä aletaan saada satoa. 🙂

kuva_kevat04

Tuoretta ruohosipulia on jo odotettu. Pakastimen varastot ovat huvenneet jo aikaa sitten, mutta pian saadaan jo uutta. Keväällä kaikki eteenee niin hurjaa vauhtia.

kuva_kevat05

Mansikat näyttävät selvinneen talvesta. Ainakin useassa kohdassa puikkasi mullasta pieniä hennon vihreitä lehtiä.

kuva_kevat06

Raparperikausi on taas pian täällä!


create counter


Varkaita pihamaalla

Tänäkin vuonna pihaamme ilmestyi edellisiltä vuosilta tuttu pikkuisen pörröinen varas, joka napsi mansikat suoraan puskasta, kiipesi puuhun ja iski oksanpätkään aarteensa. Sitten olikin aika hakea pari uutta herkkua.

Varkaita pihamaalla

Kesäinen mansikkavaras on pihallamme jo liiankin tuttu näky. Muutama vuosi sitten, nyt jo viidakoituineen takapihamme mansikkamaa tyhjeni turhankin nopeasti, kun pihaamme muuttaneet kaksi oravaa päättivät yhteistuumin pistellä mehukkaat marjat parempiin suihin. Onneksi meillekin sentään jokunen jäi maisteltavaksi. 🙂

Varkaita pihamaalla

Tänä kesänä saapui pihaamme jälleen tuuheahäntäinen kiipijä, joka napsi kasvimaalaatikoistamme mansikat aika vikkelään tahtiin ja kiipesi etupihan koivuun niitä sitten maistelemaan.

Oravat tuntuvatkin muuttaneen nyt etupihan puolelle, kasvimaalaatikoiden mukana.

kuva_orava03

Suloisiahan nuo pikkuiset ovat, vaikka kieltämättä joskus harmittaa, kun mansikat katoavat ennen kuin edes ehtii huomata niiden kypsyneen.

kuva_orava05

Yksi takavuosien orava oli kuitenkin suloisempi kuin yksikään toinen ja onkin sääli, että Tapaninpäivän myrskyssä kaatui takapihamme mänty, jota se ja eräs toinen orava tuntuivat pitävän toisena kotinaan. Sieltä ne kipittivät makuuhuoneemme ikkunallekin kurkkimaan, josko tulisimme ulos.  Annoimmepa me niille nimetkin. Oravainen ja Tupsukorva.

Oravainen oli niin kesy, että se tuli nuuskimaan jalkoja ja juoksenteli välillä mukana kuin koira. Monta puutarhatyötä olenkin tehnyt orava seuranani. 🙂

kuva_orava06

Kaatuneen männyn myötä hävisi  myös Oravainen. Samoihin aikoihin näin läheisellä ajotiellä oravan jääneen auton alle. Sen turkki vaikutti sopivalta ”meidän” kurreksemme ja luulenpa, että juuri se oli meidän oma pieni oravaisemme, koska tuon jälkeen emme sitä enää koskaan nähneet. Sääli. Oravainen oli ihastuttavan persoonallinen ja ilostutti meidän kesäpäiviämme.

Tupsukorva kävi välillä pihallamme, mutta talven tultua sekin hävisi emmekä enää seuraavana kesänä sitä nähneet.  Toisia oravia vain.

En ole hennonnut ajaa oravia pois, vaikka mansikat syövätkin. Mieheni sanoikin, että vihdoin on löytynyt salainen ase, jolla jokainen pääsee halutessaan tyhjentämään mansikkamaamme.

Meidän puutarhassamme söpöydellä pötkii pitkälle. 🙂

kuva_orava08


create counter


Uudet kukkijat

Tällä viikolla puutarhaan ilmestyi uusia kukkijoita. Osa ehti lakastuakin ennen kuin tajusin kaivaa kameran esiin.   No, onneksi ehdin ihastella kunnolla vielä näitä sekä muutamaa muuta, josta ei edes joten kuten kelvollista kuvaa saanut otettua, koska kasvi päätti kasvaa kameran kannalta varsin epäedulliseen suuntaan.

Uudet kukkijat

Olen iloinen, että tänä vuonna eivät liljakukot ole vaivanneet kukkapenkkiämme. En kyllä tiedä miksi, sillä parina aikaisempana kesänä niitä on ollut riesaksi asti ja mekaanista torjuntaa on saanut toteuttaa ihan liiaksi. Nyt kukkapenkin renuskivellä ovat saaneet nököttää koko kesän tarpeettomina liljakukontappovälineet eli laudan pätkä ja pieni kalikka. Saa nähdä millainen liljakukkovuosi on ensi kesänä.

Uudet kukkijatKehäkukista äitini pitää aivan erityisesti. Nyt niitä kasvaa laatikkopuutarhassamme siellä täällä. Vähän myöhässä tulin ne kylväneeksi, mutta kukkivathan ne vihdoin. Tosin vain osa on ehtinyt tähän vaiheeseen. Voi olla, että innokkaat apuharventajat taisivat nyppiä muutaman taimen irti jossain vaiheessa kesää, kun eivät hyötykasviksi tunnistaneet. 😀 No, iloitsemme nyt näistä olemassa olevista.

Uudet kukkijat

Joka kesä olen tuuminut, että köynnösruusu ei vain voi oikein hyvin meillä. Se paleltuu joka talvi eikä koskaan ehdi kasvaa metriä korkeammaksi. Niinpä haaveilemani kukkiva ruusuköynnös ei koskaan toteudu ja olenkin monesti sanonut, että koko kasvi pitäisi kaivaa ylös ja siirtää jonnekin sivummalle. No, vielä on saanut olla paikoillaan. Ehkä siksi, että ne muutamat kukat, jotka se kesällä iloksemme tekee, ovat mahtavan kauniita ja niitä on mukava ihastella kulkureitin varrella. Tällä viikolla kasvi avasi vuoden ensimmäisen kukkansa ja muutama nuppu odottaa vielä vuoroaan.

Näiden kukkien myötä onkin mukava toivottaa ihanaa, valoisaa viikonloppua kaikille.  ❤


Kuluvan kesän kukkijoita

Ihan alkukesästä en muistanut ottaa kukkijoista kuvia ja onpa juhannuksen tienoilla unohtunut myös ottaa kuvia. Tässä kuitenkin ehkä parhaiten tänä vuonna kukkineet ja muutaman vuoden laiminlyönneistä selvinneet. Lemmikit voivat ehkä jopa paremmin kuin jokunen vuosi sitten ja liljatkin ovat lisänneet kukkiaan tuntuvasti. Ehkäpä ihan kaikki ei olekaan mennyt pieleen, vaikka puutarhaan en muutamaan kesään selvinnytkään.

kuva_puutarhakukkia05

Lapsuudenkodissani oli juuri tämän värinen alppiruusu, joten ei liene sattumaa, että se on myös lempivärini kaikista alppiruusuista. Pihassamme on tämän värisiä kolme, yksi valkoinen sekä yksi kohtalaisen vaaleanpunainen. Ensi kesänä toivoisin saavani takapihalle vaaleanpunaisen kaveriksi valkokukkaisen alppiruusun tai ehkäpä sittenkin violetin. Suunnitelmat ovat vielä sen verran pahasti kesken, että ei parane hötkyillä. Kukat kuvasin veljeni pihasta siirretystä alppiruususta, joka jaksoi siirrosta huolimatta kukkia kauniisti ja pitkään.

kuva_rodo1

Melkein joka kesä pihastamme löytyy ainakin jonkin sortin orvokkeja. Tänä vuonna heitin orvokkiamppeliin myös muutaman herneen, koska ne sattuivat jäämään kasvimaalta yli ja johonkinhan nekin piti saada kylvetyksi. Niinpä ne kasvavat nyt kauniisti orvokkien kanssa ja me pääsemme maistelemaan herneitä kukkapurkista. 🙂

kuva_puutarhakukkia04

Tänä keväänä uusittu kukkapenkkimme voi isolta osin aika hyvin nyt. Suurin osa kukkasista lähti hyvin kasvamaan, mutta jotkin vaativat vielä erityistä huolenpitoa. Kurjenpolvia on pitkässä kukkapenkissä useammassa kohtaa ja muutamaa erilaista, sillä kurjenpolvet ovat yksi lempikukkasistani.

Tarhapäivänliljat olivat tontilla jo tänne muuttaessamme ja niitä on siirretty alkuperäiestä paikastaan toiseen. Hyvin ovat lähteneet kasvuun ja alkuperäisen paikan kukkapehko on sekin tuuhistunut ja voimistunut – ei huomaa lainkaan, että siitä on otettu taimia useamman kerran.

kuva_puutarhakukkia01

Ruskoliljat ovat myös lähteneet hyvin kasvuun. Muutama vuosi sitten niitä ei montaa ollut, kun pienen multapaakun lapsuudenkodistani pihallemme siirsin. Nyt ne ovat voimistuneet ja lisääntyneet ja onpa jokunen hajasijoittanut itsensä ihan toiseen päähän kukkapenkkiäkin! No, siellähän sen sopii törröttää toisen kurjenpolvipöheikön takana.

kuva_puutarhakukkia02

Vielä on monta kukkaa kukkimatta ja kesän edetessä saamme nähdä, miten puutarha herää monen kesän unesta eloon ja alkaa taas kukoistaa.


site stats


Kiviaita

Kuva_kiviaita1Yksittäisiä kuvia on välillä mukava jäädä katselemaan pidemmäksi aikaa. Sillä tavalla niistä huomaa yksityiskohtia, jotka muuten menisivät ohi. Kiireessä ei koskaan huomaa pieniä asioita vaan pelkästää pääpiirteet.

Kiviaidoissa juuri monesti ne yksityiskohdat ovat  oleellisia. Kiviaitoja on monenlaisia ja jokainen niistä on eri tavalla kaunis.

Kaikissa kiviaidoissa ei ole sammalta tai sammal kasvaa eri tavalla. Kivet ovat eri muotoisia ja värisiä. Toisten aitojen päällä kasvaa heinätupsuja ja jotkin aidat näyttävät aivan keijujen pesältä, kun aurinko levittää kultansa kiville ja sammalille. Tuntuu, että nuo kirkkaat säteet paljastavat ihan erilaisen maailman ja valaisevat pimeimmätkin kolot.

Kiviaidat ovat minusta hirveän kauniita. Nykyisin niitä löytyy lähinnä vanhojen rakennusten pihapiiristä ja kirkkomailta. Muualla niitä ei pahemmin näy. Se on sääli.

Alla olevan kiviaidan kuvasin Hirvinsalmella syyskyisena päivänä auringon vielä jaksaessa hiukan lämmittää. Kiviaita sijaitsee Hirvensalmen hautausmaalla lähellä kirkkoa.