Aihearkisto: Tapahtuma

Kuvia Lähi- ja luomuruokamessuilta 26-29.3.2015

Luomumessu2015_16

Saamani bloggajapassi oli ihana juttu ja mahdollisti monipäiväisen messuvierailun. Lauantaipäivän Lähi- ja luomuruokamessuille osasin jo varautua paremmin ja olin saanut kaivettua esiin uskollisen pyörilläkulkevan matkalaukkuni. Se olikin oikea vaihtoehto, sillä vielä tänään sunnuntaina, särkee olkapäätäni vallan vietävästi. Särky alkoi torstaina raahattuani kotiin ison kasan löytöjä kokeiltavaksi. Ensi kerralla, kun vastaavanlaisille messuille menen, otan ihan suosiolla tämän rullaihmeen mukaani. Säästyy olkapää, energia ja hermot. Ja tilaa hankinnolle on huimasti enemmän! 😀
Luomumessu2015_17

 

Viikonloppuna veljeni lähti messuille seurakseni. Ja onhan se hauskempaa kierrellä ympäriinsä, kun voi kommentoidakin jollekin näkemäänsä ja muutenkin juttukaveri on mukava olla matkassa. Veljenäni kiinostavat erityisesti kaikensortin pihagrillausversiot, joten noissa pisteissä viihdyttiin tovi jos toinenkin.

Tälläkin kertaa pysähdyin Riihipuodin ihanille ”jauholaareille” ihastelemaan ja matkan lähti aikamoinen annos erilaisia juttuja keittiön testeihin. Ja aikamoinen annos tarkoittaa tässä tapauksessa melkein matkalaukullista… Lopun tyhjän tilan täytti Myssyfarmin mahtavan herkullinen luomuinen rypsiöljy sekä hernerouheet. Niin ja sujahtipa sinne vielä jokunen rasia Vavesaaren suloisen makeaa tyrnimarmeladia sekä suklaasuosikkieni herkkuja: Arctic Chock ja Pacari-suklaa.

Luomumessu2015_19 Luomumessu2015_20

 

Messuilta löytyi myös monelaisia luomuisia ruissipsejä. Oli näitä Linkosuon versioita sekä Ruislandian vastaavia. Ruislandian kojusta en valitettavasti muistanut ottaa kuvaa.

Luomumessu2015_21

Arctic Chokin pisteellä oli muuten tällainen ihanuuskin esillä. Pieni hetki on mennyt ennen kuin kaikki osaset on tuohon jättiläismäiseen pääsiäismunaan saatu kohdilleen. Kuva ei valitettavsti anna oikeutusta itse tuottelle. Tämä on niitä asioita, jotka vain pitää nähdä ja kokea ihan itse.

Luomumessu2015_22

 

Pienimmäisellemme lähti kotiin viemisenä yksi tämän pöydän puuleluista. Puulelu on mainio tuote ja tässä oli sekin hauska puoli, että lapsen kasvaessa voimme sitten yhdessä maalata lelun mieleiseksi. Ilman maaliakin lelu on ihana ja kestävä – ja ennen kaikkea korjattava, toisin kuin monet muoviset versiot.

Luomumessu2015_24

 

Arvata saattaa, että tällasilta messuilta löytyy jos jonkin moista keittiökampetta. Oli vuokia, nostatuskoreja, pippuri- ja suolamyllyjä, silikonisiamuotteja, keramiikkaa ja ties mitä muuta. Näitäkin juttuja kierrellessä ja katsellessa kului aika paremmin kuin hyvin.

Luomumessu2015_38Luomumessu2015_37

Näistä valkosipuli ja sipulipusseista tätyy muuten mainita ihan erikseen. Tiedän, että sarjaan kuuluu myös peruna- ja porkkanapusseja. Nämä ovat mahtavia säilytyksessä ja juurekset ja sipulit säilyvät niissä paremmin kuin paljaaltaan tai muovipusseissa. Itselläni näitä on jo usemapi ollut käytössä pidemmän aikaa. Hyvä tuote ja mukava käytössä. Näitä myy Suomessa ainakin Iloinen Keittiö, jolla on liike Lempäälässä, Lahdessa, Hyvinkäällä ja Helsingissä sekä vielä verkkokauppa.

Luomumessu2015_39

 

Luomumessu2015_25 Luomumessu2015_26Luomumessu2015_27 Luomumessu2015_28Luomumessu2015_30

 

Kansainvälisiltäkin markkinoilta tuttu koju ilahdutti ja pitsat olivat edelleen yhtä mainiota kuin silloinkin. Voi kun näitä saisi useammin. Kesän kansainvälisiä markkinoita odotellessa…

Vuoden Kokki 2010 Mika Palosen suunnittelemasta Street Food menusta testasimme pari vaihtoehtoa. BBQ hot dogin sekä sitruunaisen lohitartarin. Hyviä olivat molemmat,  sitruunaisuutta olisin voinut huolia lohitartariin vähän enemmän, mutta minä satunkin pitämään todella sitruunaisista asioista. 🙂 Kuuluisuuksiakin messuilla näkyi. 🙂

 

Luomumessu2015_29 Luomumessu2015_31Luomumessu2015_32Luomumessu2015_33 Luomumessu2015_23

 

Kuten kuvasta näkyy oli laukku todella täynnä. 🙂 Tosin kuljetusvaiheessa paremmin järjestetty. Iloinen olen siitäkin, että ehdin ostaa vielä Alénin mainiota luomusämpylöitä, joita taitaa seuraavan kerran olla mahdollista saada vasta ensi messuilla (toivottavasti edes silloin). Kotiin raahautuessani, ensin niin kevyestä laukustani roikkui ainakin viisi pussia kiinni sidottuna ja yhdessä niistä oli kastelukannu. Voitte vain kuvitella, millaista oli raahata hankinnat kotiin. Onnellinen olen siitä, että lauantain kotiin paluu sujui (epäekologisesti) autolla, sillä saattaa olla, että en olisi päässyt tavaroineni edes junan ovista sisään.

Toivottavasti ensi vuonnakin Kevätmessujen yhteyteen tulee Lähi- ja luomuruokamessut ja ihana juttuhan olisi, jos ne silloin veisivät hallista suuremman tilan.

Tänään messuille ehtii vielä hyvin, sillä messukeskuksen ovet sulkeutuvat vasta 17.00.



web counter


Rönttösrouvan ruisleipä ja Alénin luomusämpylät

Lähi- ja luomuruoka messujen kärkikastiin kuuluvat myös Rönttösrouva sekä Alénin leipomo.

Rönttösrouvan tuntevat varmaan kaikki tai ainakin melkein. Rönttösrouva valmistaa käsityönä perinteisiä leivonnaisia, kotimaisista raaka-aineista ja mahtuupa joukkoon luomuinen ruisleipäkin. Ruisleipiä on monenlaisia, mutta tämä ruisleipä toi mieleen kauan sitten kadotetun maun, josta lapsena pidin mahdottoman paljon. En tiedä kuinka moni muistaa vielä Pietarin limpun. Olikohan se ollut Oululaisen valmistama? En muista enää, mutta se oli yksi lempileivistäni lapsena ja sitten sitä ei enää saanut.  Joka tapauksessa, Rönttösrouvan ruisleipä loi sellaisen  makumaailman, joka  vei minut suoraan takaisin lapsuuteeni. Ja se on paljon se. Leipä onkin ehkä yksi niistä mauista, joka koetaan jo varhain, sillä eipä taida löytyä lasta, joka ei olisi jo ennen hampaiden puhkeamista nakertanut ruisleivän palasta. Kymmenen pistettä Rönttösrouvalle lapsuusmuistojen kultaisesta ruisleivästä!  Rönttösrouvan perinteisine herkkuineen löydät  Lähi ja luomuruoka messujen osastolta  7d50.

Rönttösrouvan luomu ruisleipä

Alén on leipomopakasteiden maahantuontia, myyntiä, markkinointia ja valmistusta harjoittava yritys. Itselleni se oli aivan vieras ennen kuin messujen näytteleasettajalistasta sen löysin ja messuilla bongasin heidän valikoimistaan herkullisen näköisen luomusämpyläpussin. Sämpylöiden päällä oli ihanan runsaasti auringonkukansiemeniä ja messuille kehitetty sämpylä oli todella herkullinen. Olisipa näitä sämpylöitä ihan tavallisessakin kaupassa! Toivon hartaasti, että näitä on vielä jäljellä, kun messuille viikonloppuna takaisin kipitän, sillä surku tulee jos ostamani pussi oli ainoa, jonka koskaan saan enää käsiini.

Alénin sämpylät olivat oikeasti sämpylän  makuisia toisin kuin monet kaupan muovipussisämpylät, jotka maistuvat pääasiassa – no,  muovilta. Olisi aika upeaa, jos tätä sämpyää saisi joskus ihan kaupasta eikä vain messuilta, sillä näitä söisi ihan ilokseen. Auringonkukan siemenissäkään ei oltu pihistelty vaan niitä oli sämpylän päällä todellakin ihastuttavan runsaasti! En tiedä toista sämpylää, jossa näin olisi! Tässä toinen kymmenen pisteen leipätuote Lähi- ja luomuruokamessuilta. Löydät Alénin tuotteineen kohdasta 7d58.

Alën luomusämpylä

 

Leipä – se nyt vain on hyvää. Valitettavasti leipien luomuvalikoima on aivan liian suppea joka ikisessä kaupassa. Edelleen elän toivossa, että Suomeen tulisi Keski-Euroopastakin tuttu leipomokulttuuri, jossa joka päivä haetaan tuoksuva, tuore leipä oman kadun pienestä leipomosta. Se olisi jotain se.



web counter


Lähi- & Luomuruokamessut 26-29.3.2015

Aamusella sain kyydin juna-asemalle, josta matka jatkui kohti Helsinkiä ja Lähi- & Luomuruokamessuja.  Olin jo arvellut, että kantamuksia olisi päivän lopussa aika tavalla ja tätä silmällä pitäen  pakannut mukaan kevyitä tilavia kasseja, joissa on helpompi kantaa ostokset kotiin, mutta siitä huolimatta kantamuksia kertyi päivän mittaan enemmän kuin olin aluksi uskonut! Kädet olivatkin illalla ihan kipeät hankintojen raijaamisesta, mutta ei herkkuja voinut sinnekään jättää! 🙂 Messupäiviä on vielä jäljellä aina sunnuntaihin asti ja sinne on kyllä ihan pakko palata. Onneksi sain bloggaajapassin!

Huomioni luonnollisestikin kiinnittyi pääasiassa luomutuotteisiin, mutta monia muitakin kiinnostavia juttuja messuilta toki löytyy ja ihmeteltävää riittää kyllä useammaksi päiväksi. Tässä omat messutärppini yhden päivän kierron perusteella. Aloitetaan suklaisista jutuista, joista jo eilen postasin Facebookin puolella. eli Arctic Choc  ja Pacari-suklaat Enter Venturesilta.

Arctic Choc luomusuklaa

Arctic Choc luomusuklaa

Luomumessu2015_08

Arctic Choc on suomalainen 2014 perustetty yritys, joka tekee luomulaatuisia suklaatuotteita ja nyt myynnissä oli suklaalevyjä, äärimmäisen kauniita konvehteja, suklaapupuja sekä muita pääsiäisaiheisia luomuksia – luomuna. Kotiin lähti hyvä satsi herkkuja kokeiltavaksi ja lapset malttoivat tuskin odottaa, että pääsivät maistelemaan näitä ihanuuksia. Kuvien ottaminen niistä olikin yllättävn haastavaa, kun tuntui, että joka minuuttin päästä joku kurkkasi ovelta ja kysyi ”joko nyt?” Odottaminen tuntui olevan yllättävän tuskaista. 😀

Tummankin suklaan ystävänä ihastuin  Enter Venturesin Wellness Box verkkokaupassakin myytäviin Pacari-suklaisiin, jotka  tuodaan Ecuadorista ja ne valmistetaan siellä alusta loppuun saakka ja niinpä ne antavatkin paikallisille mahdollisuuden ansaita elannon. Pacari-suklaa on tummaa suklaata monilla eri makuvaihtoehdoilla höystettynä ja meille lähtikin mukaan koko makujen kirjo. Raakasuklaatakin oli myynnissä, mutta sen testaus jäi tältä kerralta.

Pacari suklaa luomu

 

Pacari suklaa luomu ecuador

Jonkin verran  olemme jo kaikkia ehtineet maistella ja molemmista suklaalöydöistä on ihan pakko tehdä oma postaus jahka olen saanut hyvin sisäistettyä niiden syvimmän olemuksen. Voi olla, että se vaatii vielä uuden ostoskierroksen, jotta olen aivan varma mitkä ylistävät sanat kuvaavat parhaiten juuri näitä tuotteita. Tästä lienee jo aika selvää, että jos messuille menet niin älä kävele onnesi ohi, vaan käy ihmeessä ostoksilla näissä kahdessa paikassa. Arctic Choc ja Pacari-suklaat sijaitsevat lähekkäin  ja löytyvät kohdista 7b49 sekä 7b42.

Kolmas herkkutärppi on ehdottomasti jäätelö ja tietenkin luomuversio. Caminito artesaanijäätelöt ja -sorbetit olivat mahtava makuelämys. Caminiton kojun olin jo kesällä 2014 bongannut kansainvälisillä markkinoilla, mutta vasta nyt pääsin jäätelöitä maistelemaan. Maut ovat ihanan raikkaita. Ainesosista maito ja kerma ovat aina kotimaista tuotantoa, muut saatavuuden mukaan. Caminiton sivuilla kerrotaankin, että  ”Muut pääraaka-aineet ovat valikoituneet sillä perusteella mikä on jäätelömestariemme mielestä parhain. Esimerkiksi vanilja on Tahitilta, suklaa Belgiasta, tyrni Pohjois-Suomesta…” Maku on ihan Caminiton omaa käsialaa ja sen kyllä huomaa. Vielä kun luomuiset versiot pääsisivät pian kaupanhyllylle niin tätä herkkua pääsisi maistelemaan useammin!  Joitain Caminiton tuotteita saa jo Iso Omenan, Itäkeskuksen, Jumbon, Kaaren ja Sellon Prismojen  valikoimista sekä  Kahvila-Ravintola Wanha Pehtoorista Caminiton  iloisen punaisen kojun läydät kohdasta 7e49.

caminito arteesanijäätelö luomu

Luomumessu2015_14

 

Pelkillä herkuilla ei kuitenkaan elä. Ei ole kuitenkaan sanottu, että ruoka tai aamupuuro ei voisi olla herkkua joten seuraavaksi kurkataan, mitä tarjottavaa olisi Rainingon Luomutilalla sekä Riihipuodilla.

Rainingon Luomutilan kvinoa on Suomessa kasvattua ja se ei ole aivan samanlaista kuin muut kvinoat. Messuilla pääsin maistamaan heidän kvinoa puuroaan ja täytyy sanoa, että se oli hyvää. En ole koskaan ajatellut, että kvinoasta voisi tehdä puuroa, mutta hyvinpä tuo tuntui siihen taipuvan ja maku oli todella mukavan pähkinäinen. Tässä on oiva vaihtoehto keliaakikoillekin, jotka aamupuuroa ovat jääneet kaipaamaan! Sain myös tietää, että suomalainen kvinoa puuroutuu helpommin kuin ulkomaiset ja jos kotimaisesta haluaa tehdä lisäkkeen ruualle kannattaa se ehdottomasti paahtaa pannulla, jotta se lisäkkeenä olisi paras mahdollinen. Rainingon luomutilaa kannattaa käydä kurkkaamassa kohdassa 7c40.

Rainingon Luomutila suomalainen kvinoa

 

Riihipuoti on tuttu monen vuoden takaa, mutta vasta nyt oikeastaan tajusin kuinka laaja heidän tuotevalikoimansa on. Kai se on niinkin, että kaupassa on silmään sattunut vain ne pari kolme tuotetta ja mielikuva on syntynyt siitä. Kuinka väärässä sitä ihminen voikaan olla! Riihipuoti oli keitellyt (tai siis ei oikeastaan keittänyt) messuvieraiden iloksi taivaallista ohrapuuroa. Ohrahiutaleiden erikoisominaisuus oli, että se valmistuu ilman ihmeempiä keittämisiä. Toimii niin, että neste kiehautetaan, hiutaleet sekoitetaan joukkoon ja annetaan hautua n. 20 minuuttia.  Tosi helppoa tehdä vaikka aamulla, kun voi jättää puuron tekeytymään ja tehdä muita aamuaskareita siinä sivussa! Olen aivan varma, että tämä tuote tulee päätymään ikuisiksi ajoiksi omaan ostoskoriimme. Ohra on aina ollut yksi suosikkejani leivonnasakin, mutta ohrahiutalepuurosta en ole koskaan enennen pitänyt. Mutta edellinen kokemus onkin pitkän ajan takaa – taisivat olla jotain nalle-hiutaleita silloin… Tämä tuote on kuitenkin ihan eri planeetalta! Mahtavan upea, kotimainen tuote Pöytyän kansallismaisemista. Heidän tuotteitaan voi ostaa puodista Turuntien varrelta tai sitten verkkokaupasta sekä usesta liikkeestä ympäri Suomen. Kannattaa katsoa Riihipuodin sivuilta tarkemmat tiedot jälleenmyyjistä.  Riihipuodistakin tulen kirjoittamaan  lisää myöhemmin jahka saamme muutaman ihanuuden kunnolla testattua. 🙂 Riihipuoti löyty kohdasta 7e58.

Luomumessu2015_02

 

Tähän postaukseen on pakko vielä mainita Myssyfarmin luomut ja melkein luomut, jotka pian ovat ihan luomuja. Pääsin maistelemaan heidän ihanan pähkinäistä kylmäpuristettua luomurypsiöljyä ja vaikka en enää kyseistä pulloa jaksanut kotiin kantaa niin voipi olla, että viikonloppuna täytyy tällainenkin herkku meille kotiin hankkia. Sen sijaan nyt mukaan lähti yksi kappaleen alussa mainitsemistani melkein luomuista. Kysessä on Hulda-lajikkeeseen kuuluva hernerouhe, joka on siis  luonnonmukaiseseen tuotantoon siirtymässä oleva tuote eli  viljelty luonnonmukaisin menetelmin, mutta peltokasveilta vaadittava luomun siirtymäaika eli kolme vuotta luonnonmukaisessa viljelyssä ei ole vielä täynnä kyseisillä peltolohkoilla. Hernerouhe on näppärä lisä vaikkapa lihapulliin ja toimii mainiosti kasvispihveissä, risottoissa, keittioissa ja pataruuissa.  Myssyfarmi valmistaa muuten myös  suomenlampaan luomuvillasta ihania myssyjä ja kaulureita, joihin voi tutustua heidän verkkokaupassaankin. Rypsiöljyt ja hernetuotteet löydät osastolta 7e53 Riihipuodin läheisyydestä.

hernerouhe myssyfarmi

 

kylmäpuristettu luomurypsiöljy

Päivä oli kertakaikkisen ihana, sillä luomutuotteet ja juttelutuokiot aurinkoisten näytteleasettajien kanssa olivat hauskoja ja opettavaisiakin,  eikä sitä onnistunut latistamaan edes juna-asemalla kyytiä odottaessani tapahtunut kertakaikkisen omituinen kohtaus, jota epäilen vahvasti suunitelmaksi saada tavarani vaihtamaan omistajaa. Ehkäpä kantamukseni, jotka tuoksuivat suklaalta, kahvilta (Mokkapuu, tästä lisää myöhemmin)  ja muilta herkuilta houkuttelivat myös pitkäkyntisiä. No, minäpä otin jalat alleni ja pelastin luomuiset herkkumme. 🙂



web counter


Lähi & Luomuruokamessut Helsingissä

En tiedä miten muualla, mutta meillä on viime viikot odotettu Lähi & Luomuruokamessuja ja vieläkin enemmän sen jälkeen, kun sain tiedon, että saan messuille bloggaajapassin! Voi sitä ilon määrää, kun sähköpostin sain luettua!

Olen jo selannut kaikki näytteilleasettajat ja pohtinut, mitä kaikkea haluan messuilla ehdottomasti nähdä. Listasta tuli ihan kiitettävän pitkä. Tällä hetkellä ehkä eniten odotan pääseväni katsomaanVavesaaren Tilan tuotteita, sillä jouluna herkuttelimme heidän marmeladeillaan ja täytyy sanoa, että olivat ihan jotain muuta kuin perinteiset Vihreät kuulat ja kumppanit! Pahoittelut Fazerin suuntaan, mutta oikeat aineet maistuvat – niin, ne maistuivat oikeilta.

Vavesaaren Tilan marmeladi maistui siltä kuin pitikin eli meidän tapauksessamme makuina olivat puolukka ja tyrni. Molemmat olivat juuri sen makuisia kuin pitkin, maun tunnisti ja se oli oikea, pakkaukseen leikatut palat sopivan pieniä ja oi, niin suloisen pehmeitä. Elän toivossa, että messuilta voin ostaa marmeladeja uudelleen, sillä makumuistot kaipaavat uudistamista ja olisi ihana taas herkutella!

Messuilla on  samaan aikaan myös Kevätmessut sekä Vuoden Kokki- kilpailu. Molemmat tapahtumat kiinnostavat myöskin ja luulenpa, että tulen viihtymään messuilla vallan mainiosti!

Messuihin liittyen käynnistyy blogin historian toinen arvonta. Voittona kaksi lippua, jotka sain bloggaajapassin lisäksi. Samalla lipulla pääset siis tutustumaan viiteen  tapahtumaan: Kevät puutarha, OmaKoti, OmaMökki, Sisusta! sekä Luomu & Lähiruokamessu.

Olkoon tämä toinen arvonta myös uuden ajan alku, sillä kevään aikana blogissa tulee tapahtumaan isoja mullistuksia. 

1. Jätä kommentti tämän postauksen kommenttiboksiin ja voit voittaa omaksesi kaksi lippua Kevätmessuille.
2. Arvonta suoritetaan 16.3, jotta voittaja ehditään vielä tavoittaa ja liput postittaa.
3. Mikäli voittajaa ei tavoiteta viimeistään 18.3 arvotaan uusi voittaja, jotta liput eivät jää käyttämättä.

Kuvat: Messukeskuksen kuva- ja logopankki

Kansainväliset markkinat

Veljeni piristi arkeani viemällä minut Kansainvälisille Suurmarkkinoille ja sain vielä käyttörahaakin käteeni sekä ruokaa masuuni – ja kyllä siellä herkkuja riittikin! Muutamia luomutuotteitakin onnistuin siellä bongaamaan, mutta enemmänkin niitä olisi saanut olla. Jäätelö, ruis ja lihatuotteet olivat kuitenkin ne luomuiset jutut markkinoilla tänä vuonna – ehkäpä ensi vuonna joukossa olisi muutama muukin! Kansainväliset markkinat olivat pullollaan kaikkea ihanaa!

Tässäpä aimo annos kuvia markkinoilta!

Tämä koju oli harvinaisen tuttu näky. Mieheni asui opiskeluaikoinaan Joensuussa ja sieltä me ensimmäiset Viipurin rinkelimmekin ostimme!
Erilaisia puustatehtyjä tuotteita oli paljon myynnissä: Tuoleista voiveitsiin ja ja lasten hyrriin.
Montaa erilaista sorttia saksalaisia makkaroita löytyi markkinoilta. Oli Bratwurstia ja Frankfurteria kaikilla herkuilla.
Erilaisia strudeleita.
Prezetlit olivat varsin hauska tuttavuus. En ollut niitä ennen päässyt maistamaan – siis ainakaan sellaisia ihan oikeita. Hyviä olivat ja hauska oli seurata kuinka niitä tehtiin. Ehkäpä pari jippoa päätyi omaankin muistiin!
Markkina-alue oli täynnä ampiaisia. Niitä oli eirtyisen paljon baklava-kojulla sekä englantilaisissa  hilloissa ja marmelaedissa sekä italialaisssa kekseissä. Mutta yhtään ainoaa ampiaista ei ollut The British Fudge Companyn tuotteissa! Liekö jotain tekemistä raaka-aineilla.
Hollantilaisia juustoja ja makaroita oli paljon. Myös ainakin ranskalaisia ja espanjalaisia makkaroita oli myös sekä italialaisia juustoja.
Yksi markkinoiden harvoista luomutuotteista! Ruislandian täysjyvä herkut.
Näitä ei tällä kertaa maistettu – ensi kerralla ehkä sitten.
Italialaisia juttuja oli yllättävn paljon. Oli Venetsialaisia naamioita, pikkuleipiä, suklaata ja pizzaa. Pizza – niin tavalliselta kuin se kuulostaakin – maistui aivan taivaalliselta! Kaikesta tästä tuli lämpimästi mieleeni  yhtenä lukiovuonna äitini kanssa tehty Italian matka. Tukikohtamme oli Garda-järven rannalla ja paljon tuli pyörittyä niin Venetsiassa kuin Veronassakin. Paljon jäi silti vielä näkemättä.

 Caminito-jäätelöistä löytyi luomuakin!
Hauskoja puuleluja.
Asante koru oli yksi mielenkiintoisimmista kojuista. Asante koru työllistää neljä naisten työpajaa Keniassa.  Niissä työskentelee noin 30 naista ja heille maksetaan työstä reilu korvaus. Näin autetaan sekä naisia, että heidän perheitään. Näiden perheiden lapsilla on mahdollisuus koulunkäyntiin.
Matkaevääksi lähti muutama baklava, turbaani ja muuta muukin sekä ranskalaisen leipomon herkkuja.



web stats


Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010Eilinen oli yksi ihanimpia päiviä ikinä. Pitkäaikainen haaveeni päästä Leonard Cohenin konserttiin toteutui. Ja kovin vähällä oli, että olisi käynyt samoin kuin pari vuotta sitten.

Olin talven aikana seurannut hyvinkin tiiviisti millainen tulevasta kiertueesta tulisi, mutta sitten tapahtui niin kuin yleensä tapahtuu. Tulee liikaa asioita ja kaikkea ei enää ehdi tehdä ja niinpä nettisivujen selaaminen jäi vähemmälle ja tieto tulevasta konsertista Helsingissä jäi saamatta. Viime viikolla sitten mainos rävähti silmieni eteen ja tajusin, että liput olivat olleet kaupan jo toukokuun alusta lähtien. Pelkäsin kovasti, etten saisi lippuja lainkaan tai jos saan niin ne ovat jossain perimmäisessä nurkassa, jossa ainoan pilkahduksen lavasta näkee vain monitorien kautta. Vaan toisinpa kävi. Saimme erinomaiset paikat esiintymislavan nurkalta – ihan siksi, että joku oli perunut varauksensa. Joskus siis todellakin käy onni onnettumuudessa!Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

Konsertti Hartwall areenalla oli unelmien täyttymys. Ensimmäisenä salin täytti Dance Me to the End of Love, joka on ehdottomasti yksi suosikeistani. Ja onnekseni sain kuulla lähes jokaisen lempikappaleeni. The Partisan, Hallelujah, I’m Your Man, Take This Walz, Who by Fire ja monet muut. Ainoa, mikä jäi hiukan harmittamaan oli, ettei hän lausunut runoa Thousand Kisses Deep. Sen olisin niin kovin mielelläni eilen kuullut. No, kaikkea ei voi saada ja joka tapauksessa eilinen oli ikimuistoinen kokemus, jollaisia tulee vastaan harvemmin kuin toivoisi.

Herra Cohen taputettiin lavalle takaisin monta kertaa ja saimme kuulla yhteensä 6 kappaletta lisää. Hän nauratti ja lämmitti sydämiämme kappalevalinnoillaan ja pienillä muutoksilla tutuissa laulunsanoissa. Leonard Cohen on lyriikan mestari.

Leonard Cohen World Tour, Helsinki 10.8.2010

shopify site analytics