Aihearkisto: Ruoka

Lisäaineita ja herkkuja

Kaksi päivää olemme syöneet mitä sattuu – siis mieheni ja minä. Saimme iloksemme pitää kaksi päivää lomaa ihan kahdestaan ja se kului seurusteluajoilta tutulla tavalla. Katsoimme elokuvia ja napostelimme herkkuja. Kaksi päivää kului siis ihanasti laiskotellen. Hankimme ei-luomu herkkuja, koska lapsia ei ollut paikalla. Jo ensimmäisenä päivänä saimme huomata, että tekomme ei ollut ihan viisas…

Mieheni iholle nousi upea urtikaria. Hänkään ei ollut pitkään aikaan pahemmin lisäaineita syönyt ennen kuin nyt. Kutina oli kova ja läntit aika pahan näköisiä. Onneksi oireet ovat jo alkaneet rauhoittua. Muitakin oireita tuli molemmille. Käsittämättömän hassu olo oli yksi niistä. Siis ei varsinaisesti paha tai huono olo vaan hassu. Tunnetta on äärettömän vaikeaa kuvailla muuten. Seuraavana päivänä jätimme irtokarkit laatikkoonsa ja tuota hassua oloa ei tullut. Tavallista maitosuklaata onnistui syömään ihan hyvin ilman oireita, mutta nuo irtokarkit, joiden e-koodi lista on pidempi kuin varmaa millään muulla teollisella tuotteella, ovat vihoviimeinen keksintö. Ehkä mekin opimme jotain.

Minun pahin oireeni parin päivän välinpitämättömyydestä on kammottava särky käsissä ja käsivarsissa. Nakerrus alkoi toisena päivänä ja voimistui ja tänään olen kävellyt tuskaisena edestakaisin ja välillä toivonut, että en omistaisi käsiä lainakaan. Kaikenlainen tekeminen lisää särkyä, myös tämän kirjoittaminen. Olkoon tämä sitten minulle opetuksena. Ehkäpä me ensi kerralla hankimme ihan kiltisti herkkuja, joista emme tule kipeäksi niin ei sitten tarvitse kärsiä ”lomalta paluu säryistä” niin kuin nyt.

Miksi sitten ostimme tuollaista moskaa itsellemme? Varsin hyvä kysymys, johon meiltä ei taida löytyä ihan niin hyvää vastausta. Ajattelimme, että pari päivää ei haittaisi ja minullekaan ei tulisi tuota särkyä käsiin. Särkyhän on ollut minulle ihan tuttu vieras hyvin monen vuoden ajan ja se lakkasi, kun aloin syödä lisäaineetonta ruokaa. No, nyt sain kuitenkin huomata, että parin päivän lipsuminen tuo säryt takaisin ja todella kovina. Toinen seikka, mitä ajattelimme oli tuo rahan säästäminen. Ovathan tavallisen tuotteet halvempia ja kun ne tulivat ”vain” meille eikä lapsille… Huono syy tämäkin. Pari päivää sisältävät kuitenkin jotain hyvääkin. Saimme elävästi huomata, miten suuri merkitys on sillä, mitä syömme.

Turhat lisäineet eivät ole hyväksi kellekään. Suurin osa niistä on aineita, jota ruokateollisuuden ei olisi lainkaan pakko käyttää, mutta se käyttää niitä, koska ne ovat halpoja ja helppoja ja kuluttajat eivät ole tosissaan alkaneet vaatia muutosta. Vaihtoehtoja on olemassa! Ehkä yksi hulluimmista on väriaine karjalanpiirakassa! Tällainen tuote löytyy kaupan valmisruoka hyllystä. Piirakat on pakattu isohkoon pahvilaatikkoon. Iso osa elintarvikkeista, joita kaupoissa myydään, ovat kovin kaukana siitä, mitä ruuan todella pitäisi olla.

Käteni ovat äärimmäisen kipeät, turvonneet ja tuntuu kuin jokin nakertaisi niitä sisältä. Toivon, että ne ovat huomenna jo hiukan paremmat ja viikon päästä säryt ovat toivottavasti vain ikävä muisto. Ja toivoisin olevani sitten seuraavalla kerralla hiukan viisaampi enkä altista itseäni jälleen aineille, jotka tekevät sairaaksi.

Kantapään kautta oppimisessakin on puolensa.

Margariinia vai voita?

Vuosia sitten, kun asuin vielä äitini luona, ihmettelimme rasvojen kummallista maailmaa. Noihin aikoihin aloimme molemmat kiinnostua kreetalaisesta ruuasta. Äidilläni oli todettu diabetes ja ruoka alkoi kiinnostaa enenevässä määrin ihan terveyden kannalta.

Pähkinänkuoressa asia oli tämä. Voi aiheuttaa sydän- ja verusuonisairauksia. Margariinin epäillään aiheuttavan syöpää. Kumpaahan sitä söisi? Kumpaan olisi kivempi kuolla? 😉

Isovanhempani söivät voita – ja paljon. Muistan Pappani minulle tekemät voileivät, joiden päällä oli varmaan 5cm voita. Se siis todellakin oli VOIleipä! Se oli hyvää… Siitä ei pääse mihinkään ja oli kiva, kun Pappa teki leivän juuri minulle. Isovanhemmistani Mummi kuoli kesällä 2007 95-vuotiaana ja Pappani kuoli 1986 muistaakseni 73-vuotiaana. Mummi ei paljon lääkäreitä koskaan tarvinnut. Pappani kuoli noin aikaisin lähinnä siksi, että poltti kolmisen askia tupakkaa päivässä… Sillä kun tuppaa olemaan seuraamuksia.

Molemmat isovanhempani söivät siis reilusti voita, mutta he söivät myös kalaa, jokaisena päivänä. Lähinnä silliä ja joskus lohta. Tuohon aikaan sillitkin tulivat kaupaan sellaisissa isoissa tynnyreissä. Nykyään kaikki sillit taitaa olla pakattu muoviin muutaman e-koodin seuraksi. Mummini ei kuollut minkään sortin sydän-ja verisuonitautiin. Hänen suonensa ja sydämensä voivat oikein hyvin. Luulen, että kalalla oli jotain tekemistä asian kanssa. Varmasti jollain muullakin asialla.

Lääkäriltä kyselimme myös asiasta. Hänen vastauksensa oli selvä. Näistä kahdesta vaihtoehdosta ehdottomasti voita. Sydän- ja verisuonitaudit kun ovat paljon helpompia hoitaa kuin syöpä. Unohtaa ei pidä myöskään kasviöljyjä – lähinnä kylmäpuristettuja oliivi- ja rypsiöljyjä. Mutta joskus johonkin on pakko laittaa kovaa rasvaa, vaikka juokseva olisi kuinka paljon terveellisempää.

Leivontaan meillä käytetään  voita, silloin kun oliiviöljy ei käy. Leivänpäälle laitetaan voista, kylmäpuristetusta rypsiöljystä ja vedestä tehtyä sekoitusta, joka muistuttaa ulkonäöllisesti paljon margariinia. Tämä on helppo maustaa vaikka valkosipulilla, jos kaipaa vaihtelua. Ruuanlaittoon käytetään lähes poikkeuksetta kylmäpuristettua neitsyt oliiviöljyä.

Villivihanneksia

Viime kesänä aloin kerätä Mikaelin kanssa kasveja pihaltamme. Jo jonkin aikaa oli kiinnostanut tuo hortoilu, mutta jotenkin sitä ei vain tullut aloittaneeksi ja syötävien kasvien tunnistaminen oli jotenkin hankalan tuntuista. Pelotti sekin, jos en tunnistakaan kasvia oikein. Sain huomata, että tunnistaminen onkin oikeastaan ihan helppoa ja tässä pätee sama sääntö kuin sienissäkin. Kerää ja syö vain sellaisia kasveja, jotka tunnistat varmasti.

Viime kesänä meillä poimittiin enimmäkseen voikukkaa, poimulehteä ja maitohorsmaa. Sekä tietenkin nokkosta, jota olen jo ihan pienenä poiminut äidille pakastimeen pinaatin korvikkeeksi lättytaikoinoihin ja keittoihin. Tänä kesänä jo ehkä jotain muutakin. Kaikki löytyi ihan omalta pihalta. Ja nyt kun pihaa on tutkinut ihan erilailla kuin ennen, sai huomata, että maasta löytyy isot määrät syötävää! Kasvit kannattaa kerätä pieninä, koska silloin ne maistuvat parhailta.

Poimulehtiä ja voikukkaa rehottaa todella paljon. Asiaa auttaa varmasti sekin, että meillä ei pahemmin ruohikkoa leikata. Hyvä puoli tässä on sekin, että kesähelteellä meillä ei ole koskaan palanut nurmikko – naapureiden ruohikot sen sijaan ovat aina ruskeat! Osaa ruohikosta leikataan säännöllisemmin, mutta yksi osa on aina perhosniittynä ja sillä alueella kasvaakin paljon erilaisia luonnonvaraisia kukkia! On ihanaa löytää laspuudenaikaisia kukkia omalta pihaltaan!

Viime kesänä keräsimme kasveja lähinnä kuivattavaksi ja käytämme niitä leipätaikinoissa. Jotkut laittavat kuivattuja kasveja myös makaronilaatikkoon, mutta me emme oikein pitäneet siitä. Leipätaikinassa kuivatut kasvit toimivat oikein hyvin. Kaikkea voi ja kannattaa kokeilla.

Ensi kesän ajattelin saada näitä kasveja ihan tuoreena pöytään. Ne ovat hyvä lisä salaatteihin, leivän päälle ja mihin nyt sitten sattuu niitä keksiä käyttämään. Mielikuvitus lienee rajana. Jokatapauksessa itse keräämällä ruokaa luonnosta säästää pitkän pennin. Ja keräämällä kasvit varovasti ja luontoa kunnioittaen, saa samalta paikalta monta satoa.

shopify analytics ecommerce


Elämää ilman lisäaineita – ja kipuja

Tämä postaus on saanut odottaa aivan liian kauan. Aikomukseni oli jo kirjoittaa aiheesta aikaisemmin, mutta enpä sitten saanut aikaiseksi.

Itse jätin lisäaineet pois samoihin aikoihiin, kun aloitimme luomun. Itse olen syönyt välillä muutakin kuin luomua, mutta lisäaineisiin en ole pahemmin koskenut – paitsi jouluna ja se sitten tuntuikin siltä… Eli tulossa on siis omakohtaista kokemusta lisäaineista, mutta ensin hiukan taustaa.

Olen kärsinyt yli 15 vuotta – eli noin puolet elämästäni – säryistä käsissä, käsivarsissa ja jaloissa ja voin kertoa, että ei ole kivaa olla kipeä joka pirun päivä ja jaksaa tehdä kaikkea, kun jokainen sormien koukistus sattuu enemmän kuin sormien paikaallaan pitäminen. Lääkärissä olen asian vuoksi käynyt enemmän kuin muistan. On otettu reumakoetta aina uudelleen ja uudelleen ja eihän siinä ole koskaan mitään näkynyt. Kädet on kuvattu usemamman kuin kerran. Ja lopputulos on aina ollut sama: Emme tiedä mistä tuo johtuu. Joskus vain on noin. Ja sen kanssa on sitten ollut pakko elää. Särkylääkettä on yleensä aina tarjottu mukaan. Kiitos vain, mutta olisi mukavaa hoitaa itse syytä eikä oiretta.

Lisäaineettoman ruuan myötä kivut ovat kadonneet. Kädet eivät nakerra jatkuvasti ja jalat toimivat ihan toisella tavalla. Nivelrikkoa ei lisäaineeton ruoka tietenkään poista, mutta helpottaa kyllä kummasti! Jouluna, jolloin en ollut asiasta kovinkaan tarkka, kivut palasivat. Tulipa hyvä muistutus asiasta ja varmistuipa myös, että alkuperäinen diagnoosini oli oikea. Niin se vain on, että yhdellä kerralla ei asiaa voi uskoa ja eikös kaikissa tutkimuksissa pidä asia toistaa useamman kerran. 🙂

Niin kauan kun syö lisäaineetonta ruokaa kivut pysyvät poissa. Ja täytyy sanoa, että elämä on todella paljon ihanampaa ilman kipuja. Maailmakin on heti paljon valoisampi paikka, kun ei tarvitse elää jatkuvan, nakertavan säryn kanssa. Kuinka moni muu mahtaakaan kärsiä samankaltaisista oireista ilman, että saa apua?

Lisäainecocktailia – olkaa hyvä

Nuorimmaisemme oireilee iho ja vatsaoireilla lähes kaikkeen teollisesti valmistettuun. Myös vanhemman lapsen vatsa menee aika ajoin hassuksi ja mitään oikeaa ruoka-aine allergiaa ei tunnu olevan. Molemmilla on atooppinen iho ja kaikki pesuaineet eivät esimerkiksi käy.

Nykyään emme pahemmin mitään teollisesti valmistettua käytäkään. Koko homma sai kuitenkin alulle ison tiedonkaivamisoperaation ja minulle selvisi, että osa noista eräiden ylistämistä ja toisten parjaamista lisäaineista on todella huonoja ja osa sitten taas ihan hyviä. Mutta entäpä nuo säilöntäaineet ( E 102,110,120,122,123,124,128,129,151,154,155), arominvahvisteet (E620-623) sekä karrageeni (E 407). Muutama muukin vielä löytyy. Mietittyttää, miksi näitä on pakko ihmisille syöttää? Miksi niitä ei voi jättää pois? Tai korvata jollain vaarattomalla? Ja olemmeko todella niin nirsoja, että jos makkara ei näytä kauniilta niin se jää kauppaan. Jopa karjalanpiirakoista löytyy väriainetta. Onko kauneus parempi kuin terveys? Tarvitseeko karjalanpiirakka tosiaan väriainetta?

Ja ehkä isoin ihmetyksen aihe: MIKSI LEIVÄN TÄYTYY SÄILYÄ MONTA KUUKAUTTA HOMEHTUMATTA? Minä kun olen elänyt sellaisessa harhaluulossa(?), että leipä on tuoretuote. Ihan niin kuin monen muunkin tuotteen pitäisi olla. Mutta nykyään näyttää siltä, että teollisuus sanelee paljon. Kaiken pitää olla tosi tuottavaa ja säilyvää. Ja kuluttajat haluavat leipää, joka säilyy pitkään tuoreena. Kyselyissä ihmiset pitävät leipää kuitenkin tuoretuotteena… Kumpihan osa puoli sitä säilyvää leipää oikein haluaa: tuottaja vai kuluttaja?

Toinen ihmeellinen asia on se, että osa noista aineista luokitellaan turvallisiksi aikuisille, mutta ei lapsille. Miten lapsille haitallinen voi olla täysin turvallinen aikuisille? Ei kyllä oikein mahdu minun päähäni. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että aineita tutkittaessa ei ole huomioitu niiden yhteisvaikutusta. Lue muutama liemikuution tuoteseloste tai shamppoopullon tuoteseloste. Etenkin shamppoo sisältää aivan uskomattoman määrän, mitä kummallisimpia aineen nimiä. Muutamat niistä vaikuttavat syövän syntyyn, epämuodistumiin, hermostoon ja lisääntymiskykyyn. Ja tuollaista ainetta me kaadamme päähämme! Niin minäkin teen. Ja kaadan sitä myös lapsilleni. Käytän myös kasvovettä, joka ei voi tuoteselosteellaan ylpeillä. Ja kasvojenpuhdistus geelistä löysin yllättäen triclosania. Ennen sitä ei siinä ollut!Mikä onkaan näiden kaikken aineiden yhteisvaikutus?

Myrkytämme itseämme ja maailmaamme. Ja hassuinta on, että yllättävän helpolla voisimme jättää sen tekemättä. Monia noista aineista ei oikeasti tarvitse. Ja muutakin herkkua on maailmassa kuin teolliset, lisääinecocktailit kuten karkit ja limsat. Ja tavallinen kotiruoka voittaa mennen tullen kaupan pussisössöt – niin maussa kuin terveellisyydessä.

Meillä muutos koskisi lähinnä aikuisia, koska lapset eivät ole noita oppineet syömään. Meillä herkkuja ovat olleet mm. itsetehdyt leivonnaiset, pähkinät, maustamaton joghurtti hunajalla, marjat ja hedelmät. Itseasiassa noilla kasvikunnan herkuilla meillä herkutellaan päivittäin ja aika runsaasti. Silti meillä aikuisilla on joskus ongelmia pysyä erossa kaupan karkkilaareista ja limuhyllyistä.

Olemmeko valmiit tekemään muutoksen? Valmiit luopumaan totutuista herkuista ja korvaamaan ne itsetehdyillä? Olisiko se niin vaikeaa? Kuinka paljon arvostelua saisi osakseen, jos ilmoittaisi, että me syömme vain ns. oikeita ruoka-aineita? Kestäisikö ne kaikki katseet, joita saisi osakseen, kun valtaosa ihmisistä katsoisi sinua arvostellen ja lapsiasi säälien. Lapsiparat kun eivät saa mitää herkkuja… ja vanhemmat ovat sellaisia omituisia, hurahtaneet ties mihin kummalliseen… Olisimmeko valmiit kestämään erilaisuuden paineen? Ja sen, että joku ehkä haluaisi muuttaa tapamme? Onko toisten mielipiteillä todella väliä?

Mutta ennen kaikkea – olisiko muutos kuitenkin tuon kaiken arvoista?