Aihearkisto: Tukiviittomat

Puhe- ja äänihäiriöiden polilla

Tämä viikko on mennyt isoksi osaksi Helsingissä puhe- ja äänihäiriöiden poliklinikalla. Viime viikon yksittäinen käynti nimittäin poiki lisäkäyntejä ja onneksemme saimme peruutusaikoja tälle viikolle.

Viikon aikana olemme tavanneet foniatrin, puheterapeutin sekä lääkärin ja loppusaldo viikosta on se, että edessä olisi Kela-paperien täyttäminen, sillä nyt pitäisi hakea alle 16-vuotiaan vammaistukea sekä Kelan myöntämää kuntoutusta puheterapian muodossa. Puheterapiaa kun tarvitaan enemmän, kuin mitä kunta sitä pystyy tarjoamaan. Ikävä tulee kyllä kunnan mahtavaa puheterapeuttia, joka on ollut iso tuki jo reilun vuoden ajan.

kuva_foniatri04

Lisäksi edessä on erilaisia tutkimuksia kunnan puolella. Lääkäri puhui neurologisista tutkimuksista, lastenlääkärin konsultoimisesta ja sen sellaisesta. Päässä on niin paljon juttuja, että tuntuu, ettei sinne juuri nyt mahdu oikein mitään muuta.  Käynti, joka alkoi puhepuolen asioilla, kasvoi suuremmaksi ja nyt siihen pitää hetken aikaa totutella.

Vaikka eiväthän nämä sinänsä mitään yllätyksiä olleet. Kyllä me olemme nähneet, kuinka poika kuulee pienimmätkin äänet, huomioi ne, keskittyy niihin eikä käsillä olevaan asiaan. Kuulemme, kuinka poika ilmoittaa epämukavasta hajusta sitkeästi monta kertaa peräkkäin ja varsinainen tekeminen unohtuu siinä sivussa ja kuinka vääränlaiset  ruuan koostumukset ja maut saavat ruuan jäämään lautaselle ja sen, kuinka vaatteet lentävät kotona kaaressa pois päältä ja talossa juoksentelee hetken perästä lapsi pelkkä vaippa yllään. Onnellinen olen siitä, että kylässä, neuvolassa ja sen sellaisessa vaatteet nykyisin pysyvät päällä kohtuu hyvin, mutta ihan helppoa se ei alkuun ollut.  Kotona pitää sitten saada löysätä ja olla niin kuin hyvältä tuntuu – vaikka se tarkoittaisi sitä, että juoksentelee sitten vaikka pelkkä vaippa yllään.

Puhe- ja äänihäiriöiden polilla

Täytyy sanoa, että kuljettu reitti on kovin erilainen, kuin mitä se Rasmuksen aikana oli, jolloin koko hoitoretki aloitettiin neurologian polilta. Lähestymistapa on aivan erilainen, vaikka päädytäänkin kovin samankaltaisiin tukimuotoihin – eroavaisuuksiakin toki on.

Nyt meillä on kädessämme kommunikaatiokansio, jota olisi tarkoitus oppia käyttämään ja jota lähipiirinkin olisi hyvä oppia käyttämään, jotta lapsi tulee ymmärretyksi ja lähipiirikin varmasti tule ymmärretyksi. Kommunikaatiokansio myös selventää tapahtumia lapselle, kun puheen tueksi tulevat kuvat ja meidän tapauksessamme myös tukiviittomat, joita lapsi itsekin aika usein käyttää.kuva_foniatri02

Ajatukset päässä ovat kovin sikin sokin, sillä uutta tietoa ja tehtävää on tullut kahmalo kaupalla ja nyt se kaikki pitäisi saada järjestykseen ja käyttöön.

Pääsiäislomalla kaikki liikenevä aika taitaakin kulua kansion parissa ja sen sisältöä opetellessa. Nyt tuntuu vielä siltä, että kädessä on tolkuton määrä kuvia ja sivuja ja oikein mitään ei löydä kovinkaan nopeasti. Ei ihme, sillä jokaisella aukeamalla on 40 kuvaa ja sivuja kansiossa on tällä hetkellä jo 176. Ne on kyllä jaettu näppärästi aiheiden mukaan, mutta lauseen muodostaminen ei silti ole vielä nopeaa eikä taapero jaksa kauaa lausetta odotella. Pitää siis hakea tarvittavat kuvat lausetta varten etukäteen, jotta homma sujuu.

Viikko oli raskas pienelle ja niin se oli meille vanhemmillekin. Koko ajan piti olla tuntosarvet pystyssä. Kuunnella, muistaa, kertoa, havainnoida ja oppia. Ja lyhyessä ajassa saimme ison tietomäärän ja tehtävää.

Nukkumattia ei iltaisin joutunut kauaa odottelemaan.

kuva_kommunikaatiokansio03

Haluaisitko huikan?

Nykyään taapero puhuu paljon enemmän kuin ennen, mutta edelleen tukiviittomat ovat isossa osassa arkea ja erityisen tärkeitä silloin, kun mennään kodin ulkopuolelle, jolloin ennakoitavuus pienenee ja sanojen puute korostuu.

Saimme  tälle kuulle ajan puhe- ja äänihäiriöiden polille. Alunperin tapaaminen piti olla jo ensi viikolla, mutta saimme juuri paperin, jossa ilmoitettiin ajan siirtymisestä hiukan myöhemmäksi. Pysyttiin kuitenkin samassa kuussa, joten odotusaika ei onneksi paljon pidentynyt.

Haluaisitko huikan?

Sanoja Kasper suoltaa suustaan nykyisin aika paljon verrattuna entiseen, mutta iso osa niistä ei ole oikeita sanoja vaan ihan omia, jotka vain me tunnistamme – toki osa muistuttaa niin paljon alkuperäistä sanaa, että vieraampikin pystyy arvaamaan, mistä puhutaan.

Hauskoja tilanteita tulee vastaan melkein päivittäin ja monta hyvää nauruakin olemme saaneet, kun emme ole itsekkään heti aina ymmärtäneet, mitä pieni sanoo. Onneksi taapero jaksaa kuitenkin olla kärsivällinen opettaja ja tuumiikiin yleensä vain huokaisten ”ei” ja toistaa sanan uudelleen. Ja joskus otetaan kädestä tai paidan helmasta kiinni ja talutetaan tapahtumapaikalle.

Jo parin viikon verran meillä on otettu laatikosta huikkia varsin tiuhaan ja niitä onkin kovin monenlaisia. On hattihuikkia, öörköhuikkia ja ties mitä muita.

Joskus melkein harmittaa, että poika todella oppii  puhumaan emmekä enää kuulekaan näitä ihanan suloisia sanoja.

Ja se huikka – se on muuten ihan vain lusikka. 😀


website statistics


Lamppa, hunttu ja tuis

Taaperomme sanavarasto on kasvanut ja nykyisin yhdistelläänkin jo varsin kätevästi niin sanoja kuin viittomiakin.

On ollut ilo seurata pienen intoa oppia uutta ja iloista hymyä, kun uusia sanoja on opittu. Monesti illalla, unipussiin mennessä, on kuulunut uusi sana ja sehän tarkoittaa sitä, että koko perhe pitää kiertää läpi, sillä jokaiselle perheenjäsenelle pitää tuo uusi opittu sana käydä sanomassa. Ja joka kerta sana on yhtä hauska sanoa. Sitten odotetaan haleja ja kehuja, jotka uuden sanan oppiminen tuo tullessaan.

Tällä viikolla oli taas puheterapia ja terapeuttikin huomasi ihanaa edistystä Kasperin puheessa. Emme me toki vieläkään puhu mistään suurista sanamääristä, mutta kehitystä on selvästi näkyvissa ja se on hyvä. Se, että taapero yhdistelee jo osaamiaan sanoja ja pystyy yhdistämään sanaa ja viittomaa lauseeksi on huima saavutus!

kuva_neuvola01
Puheterapian naulakolla olisi Kasper halunnut järjestää ihmisten kengät uudelleen. 😀

Myöskin puhe vuorottelutilanteissa on parantunut ja eilen pelatessamme pitkästä aikaa Pikku Kakkosen Hertan maailmaa, sain kokea kuinka paljon siinä oikeasti oli edistytty. Keräsimme Hertan mustikkaretkellä yhdessä mustikoita ämpäriin ja tässä tietenkin vuorottelimme. Kasper sanoi minun vuorollani äiti ja omalla vuorollaan viittoi itseään tarkoittavan viittoman. Se oli varsin suloista katsottavaa jo ihan siksikin, että ei ole kauaa, kun hän ei vielä itseään paljon viittonut, mutta parin viimeisen viikon aikana on tuosta viittomasta tullut yksi tärkeimpiä.

Helpottaa muuten kummasti, kun nyt on oikeasti Kasperilla itselläänkin käytössä viittoma, joka tarkoittaa häntä itseään ja hän pystyykin ilmaisemaan tahtoaan ja haluamisiaan nyt paljon paremmin.

Postauksen otsikon sanat ovat niitä tällä hetkellä paljon käytettyjä sanoja. Ensimmäinen on lamppu, joka tällä hetkellä on komeasti ruotsalaisittain äännetty. Hunttu on puolestaan tonttu, jota alettiin käyttää, kun ensimmäinen joulutonttu laitettiin vilistämään ikkunaan ja tuis puolestaan tarkoittaa pois. Kasper sanookin aamulla hyvin pian silmät avattuaan napakasti tuis ja kuoriutuu näppärästi pois unipussistaan käpertyäkseen ihan kylkeeni kiinni. Siinä on sitten hyvä heräillä, halailla ja suukotella sekä kertoa, kuinka rakas pikkuinen on. Kasper yleensä vastaa tähän sanalla raka ja kietoo samalla kädet lujasti kaulani ympärille.

Lamppa, hunttu ja tuis
Melulelu jaksaa toistaa silloinkin, kun äiti ei enää jaksa. 😀

 

Humpu ja Rouva Ankkanen

Kasper on kasvattanut sanavarastoaan useammalla uudella sanalla. Eilen saimme kuulla maailman ihanimman kuu-sanan. Vieläkään en pysty käsittämään, kuinka joku voikaan sanoa noin suloisella tavalla kuu. Melkein sääli, että poika oppii joskus ihan oikeasti puhumaan. Nuo ensimmäiset sanat nyt vain ovat niin ihanan pehmeitä ja herttaisia, että niitä kuuntelisi mielellään paljon pidempäänkin.

Kasperin sanavarasto käsittää jo kymmisen sanaa. Fava oli helppo ja tuli heti, kun hän sen kuuli, mutta moni muu sana onkin sellainen puolikas tai omanlainen. Yksi ihanimpia on ”humpu”. Silloin Kasper puhuu hummuksesta, joka on hänen suuri herkkunsa favan lisäksi. Isoin ongelma meillä oli, että noille sanoille ei tietenkään löytynyt viittomaa yhdestäkään suomenkielisestä viittomasanakirjasta. Niinpä piti turvautua muihin ja koska hummus ei ole suomenkielen sana niin suuntasin nettiin ja googlailin aikani ja löysin kuin löysinkin sopivan viittoman. Arki toimii taas viittoman verran sujuvammin ja suloisen sanan lisäksi meillä on käytössä nyt viittoma, joka tukee varsinaisen sanan oppimista. Toki viittoman voi keksiä itsekin, mutta se voi olla yllättävän hankala asiam, sillä on niin monta asiaa jotka pitää ottaa huomioon ennen kuin saa oikeasti toimivan viittoman aikaan.

Kasperin kanssa olemme välillä katselleet yhdessä Petteri Kaniinia. Ohjelma toimii niin pienenä pysähdyshetkenä kuin palkitsemisenakin.  Jaksot ovat sopivan lyhyitä, noin kaksitoista minuuttisia. Niissä on selkeä sanasto ja tarinat ovat mukavia. Yleensä ennen Petteri Kaniinia olemme katselleet puheterapiasta saamiamme papereita ja harjoitelleet äänteitä leikkien avulla. Monesti  Petteri Kaniini-jakson lopuksi nukahdetaankin syliin pienille päiväunille. ❤

 

Eräänä päivänä saimme huomata, että jotain on jaksoista todella jäänyt muistiin, sillä Kasper nappasi keittiön pöydällä olevan kananmunapaketin auki ja otti yhden munista käteensä. Hän toisti ankka-sanaa ja ojensi minulle kananmunaa. Kasperilla oli huolestuneen näköinen ilme kasvoillaan. Arvasin heti, mitä hän tarkoitti ja autoin häntä  sanoittamisessa. Kasper oli nimittäin  mielestään löytänyt Petteri Kaniinista tutun Rouva Ankkasen munan. Sen saman, joka jaksossa oli hetken aikaa hukassa.  Tuosta päivästä lähtien meillä onkin ollut pöydällä aina rasiallinen Rouva Ankkasen munia, sillä Kasper haluaa pitää kiinni tästä tulkinnastaan.  Hauska, että munia voi kuitenkin syödä, vaikka ne Rouva Ankkasen ovatkin!

Meillä on kyllä kananmunaviittoma ollut käytössä jo pitkään, mutta se ei ole siirtynyt Kasperin omaan käyttöön, vaikka hän sen toki meidän viittomanamme kyllä tunnistaa. Ilmeisesti Rouva Ankkasen muna nyt vain on vetävämpi kuin tylsä arkinen kananmuna. Niinpä meillä tästä lähtien ostetaan ja syödään Rouva Ankkasen munia olivatpa lapset sitten minkä ikäisiä tahansa.

Puheterapia on taas kesätauon jälkeen alkamassa. Pitääkin muuten soittaa sinne ja varmistaa aika, sillä perhekalenterimme ei enää sisältänytkään elokuuta vaan loppui kurjasti heinäkuulle ja nyt elokuun menot ja merkinnät ovat aikamoisessa kaaoksessa, koska uuden kalenterin sain vasta muutama päivä sitten postitse. Pitää varmistaa, että tulkitsen oikein noita aiemmin paperin kulmaan ylöskirjaamiani menoja.  Nyt olisi varmaan korkea aika laittaa kalenterit ajantasalle tai meidän elokuumme muuttuu totaaliseksi kaaokseksi.

Aurinkoista päivää teille kaikille!


hit counter


Pikku Tiikeri tapasi Apsi-apinan

Pikku Tiikeri tapasi Apsi-apinan

Jotkut lukijoista muistavat Kodin Terran kevätmessuilla sattuneen ikävän tapahtuman, joka oli suuri pettymys Kasperille.  Kodin Terrasta oltiin meihin yhteydessä ja tarjottiin mahdollisuutta tavata Apsi. Tapaaminen olisi onnistunut vaikka meillä kotona! Aika mahtava tapa huomioida lapsi! Monen asian vuoksi kuitenkin päädytiin siihen, että kipittelimme itse Kodin Terralle Apsia tapaamaan ja tänä aamuna pääsi Kasper näkemään ihastelemansa Apsi-apinan.

Useampi päivä ennen tapaamista napittelimme jo tabletilta Apsin kuvia ja Kasper oli varsin hymyileväinen niitä katsellessaan ja tulipa hän monesti pyytämäänkin, että katsoisimme niitä uudelleen. Apsin hymy toi hymyn myös Kasperille. 🙂

Tapaamispäivän aamuna Kasper muisti heti silmät avattuaan, että menemme katsomaan Apsia. Sekin kertonee jotain siitä, kuinka iso asia se hänelle oli. Koko automatkan Terralle Kasper sanoi ”Äppi” ja viittoi kauppa-sanaa. Hän tiesi, että näkisimme Apsin siellä kaupassa, jossa on paljon kasveja.

Heti kauppaan päästyämme oli pikkuisen ilme keskittynyt ja silmät liikkuivat paikasta toiseen Apsia etsien. Näki, että häntä jännitti kovasti ja kun Apsi sitten tapsutteli apsimaiseen tapaansa paikalle oli Kasper iloisen hämmästynyt. Tilanne oli hyvin jännittävä ja ensimmäisen hämmästyksen jälkeen ei Kasperista lähtenyt sen paremmin ääntä kuin ilmeitäkään ja viittomatkin katosivat käytöstä. Piti keskittyä jännittämiseen. Kasper pääsi istumaan Apsin syliin ja nappasimme muistoksi pari kuvaa, jotka laitetaan muistoksi Kasperin omaan albumiin.

Kasper sai Apsilta ilmapalloista tehtyjä hahmoja. Koiran, kissan ja kukan, joista kukka oli ehdoton suosikki. Hän kantoikin sitä koko sen ajan kun kaupassa olimme ja siinä taimien välissä kävellessämme saimme kuulla yhtäkkiä jotain mahdottoman kaunista. Pieni hiljainen ääni kuiskasi ”kukka” ja sitten vielä uudestaan kuin makustellakseen uutta sanaa. Koko ajan hiukan kovempaa, kunnes alun kuiskaus oli muuttunut ihan normaaliksi puheääneksi. Piti käydä ihan infopisteellä kertomassa asiasta ja pyytää välittämään se Apsillekin kiitoksien kera.  Uusi sana ei ole ihan pieni asia.

Pikku Tiikeri tapasi Apsi-apinan

Automatkalla alkoi ihan itkettää, kun pikkuinen osoitteli auton ikkunasta ulos, sanoi ainakin sata kertaa ”Äppi” ja ”kukka”. Kun kysyin antoiko Apsi Kasperille kukan sain vastaukseksi suloisen hymyn – juuri sellaisen, joka rytistää nenän tuhannelle myttyrälle ja samaan aikaan kurkusta kuplii ilmoille suloinen kiherrys.

Ei kulunut kauaakaan kun pikkuinen nukahti, sillä aamusta asti alkanut jännitys oli käynyt voimille. Eikä uuden sanan oppiminen sekään ole ihan pikkujuttu. 🙂

Vielä kotonakin Kasper jatkoi kukan kantamista, näytti sitä veljilleen samalla, kun selitti ääntein ja viittomin, missä oli käynyt ja mitä oli tapahtunut.

Saattaa olla, että tämä päivä on Kasperin tähän astisen elämän ihmeellisin.

Lämmin kiitos vielä tätäkin kautta Kodin Terralle ja Apsille Kasperin ilahduttamisesta.

kuva_apsiapina3

shopify analytics ecommerce tracking


Pettymys Kodin Terran puutarhamessuilla

Pettymys Kodin Terran puutarhamessuillaPerjantaina kävimme Kodin Terrassa puutarhamessuilla ja tulihan siellä käytyä uudelleen viikonloppunakin, kun poimimme veljeni puutarhaan uusia kasveja. Mukaan lähti niin marjapensaita kuin yrttejäkin. Terrassa on yleensä aina mukava käydä.

Rullailimme siellä kasveja ihmettelemässä ja Kasperkin oli mukana. Taimien ja ihmeellisten tavaroiden keskellä riittikin paljon katseltavaa ja viittomat tuntuivat jatkuvasti loppuvan kesken. Se ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä kun viralliset viittomat loppuivat, otettiin käyttöön sitten vähän epävirallisemmat ja ne, jotka olivat vielä vähän hatarasti muistissa.  Poika oli onnellinen, kun saatiin asioille ja esineille sanan lisäksi myös viittoma. Tuntuu, että viittomien merkitys korostuu aina, kun ollaan poissa totutuista ympyröistä. Ovat ne toki todella tärkeitä kotioloissa, mutta kun astutaan seinien ulkopuolelle avautuu ihan toisenlainen maailma ja uudet asiat, jotka poikkevat normaalista arjesta. Silloin tarvitaan luonnollisesti uusia sanojakin.

Messuilla kipitteli ihanan näköinen apinakin, joka kierteli tervehtimässä lapsia. Tosin ei meitä. Emme kyllä tiedä, miksi niin kävi. Katselimme käytävällä, kuinka apina rauhallisesti tepsutteli meitä kohti. Minä viitoin Kasperille samalla, kun kerroin sanallisesti, mitä tapahtuu. Otimme apinaan selkeästi kontaktia ja vilkutinkin sille ja neuvoin Kasperiakin vilkuttamaan. Olimme aika tyrmistyneitä, kun apina sitten vain purjehti ohitsemme ilman ainoatakaan vilkutusta tai minkäänlaista huomiointia! Kasperin kasvoilla oli hirveän pettynyt ilme.

Pettymys oli todellakin suuri. Täytyy myöntää, että jäin pohtimaan, johtuiko tapahtunut siitä, että viitoimme vai oliko tapahtuma silkka vahinko.  Vahingon mahdollisuus ei tunnu oikein mahdolliselta, koska mielestämme meitä ei voinut olla huomaamatta käytännössä tyhjällä käytävällä, jossa apinalle useamman kerran vilkuttelimme ja sitä katselimme ja ihmettelimme.

Oliko apinapuvun alla oleva henkilö sitten ujo eikä tuntenut kotoisaksi vilkuttaa meille? Ehkä. Voin ymmärtää, kuinka jännittävältä tilanne voi silloin tuntua. Toki voi olla niinkin, että rooliin sopeutuminen vei aikaa eikä hahmo ollut valmis vielä kohtaamaan meitä. Siinä tapauksessa kannattaisi varmaan jäädä harjoittelemaan johonkin taukotilaan… Sekin on toki mahdollista, että viittomia käyttävä lapsi tuntuu vaikealta kohdata. Tilanne tulee äkkiä ja yllättäen. Täysin ymmärrettävää, joskin surullista lapsen kannalta. Ja hassua sinänsä, koska apinahan käytännössä viittoi jo kaikille muille! Ihan normaali käden vilkutus, kun toimii viittovalle lapsellekin!

Eihän asia sinänsä ole iso, mutta harmittaa, koska nuo eläinhahmot ovat lapsille iso juttu ja kokemus olisi ollut mukava ja pienen elämässä nämä toki ovat merkittäviä asioita.

Joskus asiat voivat todella olla kiinni pelkästä vilkutuksesta tai yhdestä hei-sanasta. Toivottavasti seuraava kohtaaminen jonkin karvaisen otuksen kanssa tulee olemaan mukavampi ja saamme nähdä Kasperin kasvoilla ison hymyn. Toivon, että apinapuvun sisällä ollut henkilökin osaa seuraavalla kerralla toimia paremmin ja huomioida lapsen kuin lapsen – oli tällä sitten erityistarpeita tai ei.

kuva_kodinterra2

click tracking