Aihearkisto: SI-terapia

Onnen hetkiä

Viime viikolla meillä elettiin sellaisia ilonhetkiä, ettei ole hetkeen yhtä onnellisia oltu.

Kasperin SI-terapiassa otettiin aimo harppaus eteenpäin ja kaikenlaisen touhun keskellä opittiin taito, josta jokainen poika ja tyttö on ylpeä oppiessaan. Viime viikolla, tarkkaan ottaen 21. 3 oppi Kasper ajamaan polkupyörällä.

SI-lapsille tämä ei ole aina – jos koskaan – mitenkään helppoa tai itsestäänselvää ja muistan, kuinka vaikeaa se meidän isommillekin alkuun oli. Kasperin onni onkin, että hän sai SI-terapiaa nyt jo pienenä, kun aika on otollisin ja valmiudut tämän upeuden suorittamiseen saatiin käyttöön.

Niinpä tiistaina huristeli iloinen ja nauravainen poika pitkin SI-terapian käytäviä. Oppiminen tapahtui lopulta ihan hetkessä, mutta terapeutti tuumikin ennen pyörän esiin kaivamista, että hetki tuntuu otolliselta ja intoa Kasperilta löytyi myös.

Halu ajaa pyörällä oli nimittäin pulpahtanut jo viikonloppuna kun isoveljet huristelivat omilla pyörillään pitkin sulanutta pihatietä. Kasper oli kovasti halunnut mukaan, mutta ei ollut pysynyt perässä.

Onnen hetkiä

Niinpä siinä sitten kävi, että muutaman epävarman ja haparoivan polkaisun jälkeen alkoivat jalat pyöriä koko ajan varmemmin ja varmemmin ja jatkuva liike, joka on kaikkessa yleensä se hankalin asia, alkoi sujua nopeasti ilman pysähdyksiä ja pian Kasper ajelikin jo pitkät pätkät käytävällä, varmistettuna vielä tosin, koska kääntyminen ei vielä ihan sujunut ja törmäysvaara oli suuri. Jarrutkin löytyivät mukaan ajeluun yllättävän nopeasti.

Pojan kasvoille oli noussut suuri hymy ja näki hyvin, kuinka isosta saavutuksesta oli kyse. Ei sitä joka päivä opitakaan pyöräilemään.

Silmäni kostuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun pyöräily oli aika lopettaa ja Kasper ilmoitti terapeutille hymyillen, että ei ihan vielä. Yksi kerta vielä.

Hän halusi ajaa vielä äidin luo. Ja niinpä Kasper ajoi suoraan syliini ja se hymy, joka hänen kasvoillaan tuolla hetkellä oli, painui ikiajoiksi muistoihini.



real time web analytics


Kuulumisia SI-terapiasta

Meillä on takana jo aika monta kertaa SI-terapiaa. Instagram-tilini seuraajat ovatkin jo päässeet näistä kerroista osallisiksi muutaman kuvan muodossa. 🙂

Kasper on nauttinut jokaisesta käynnistä aivan suunnattomasti ja viimeksi sinne matkatessamme taittui reitti autolta terapiaan puolijuoksua eikä äiti meinannut enää pysyä perässä, vaikka käsikädessä kuljimmekin. 😀

Kuulumisia SI-terapiasta

SI-terapia on ollut meille ihan paras juttu pitkään aikaan. Se on tuonut lisää tietoa lapsesta ja hänen ominaisuuksistaan sekä tämän hetkisistä haasteista, mutta näiden lisäksi myös roppakaupalla iloa. SI-terapia onkin kaiken jännittävyyden lisäksi ihan puhdasta iloa! Eivätköhän kaikki olisi iloisia ja pomppisi tasajalkaa, kun onnistuu ylittämään itsensä ja voittamaan vaikeuden, joka on alkuun tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä.

Viime kerralla riemuitsimme puolapuiden kiipeämisennätyksestä, sillä haparoivan ja epäröivän alun jälkeen päästiinkin pidemmälle kuin koskaan ennen ja korkea paikkakaan ei enää pelottanut yhtä paljon kuin oli alkuun tehnyt.

siterapia01

Erityisen iloinen olen, että olen saanut seurata jokaista terapiakäyntiä vierestä. Se on tarjonnut paljon tietoa ja uskomattoman mahdollisuuden nähdä, kuinka lapsi erilaisiin ärsykkeisiin reagoi ja kuinka hän tilanteissa toimii. Äitinä olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta oppia keinoja auttaa lastani. Minulle se on ensiarvoisen tärkeä asia, sillä olen aina halunnut tehdä jotain asioiden eteen. Niin se oli jo Rasmuksenkin terapiataipaleen alkaessa. Itselleni tuli parempi olo, jos pystyin oppimaan jotain, joka auttoi ja helpotti lapseni arkea.

Vaikka oman aistihuoneemme rakentaminen onkin nyt katto-ongelmien myötä ottanut takapakkia ja on hetken aikaa tauolla,  niin silti suunnitelmat rullaavat taustalla. Välineitä etsitään innokkaasti ja edullisiakin vaihtoehtoja on onneksi löytynyt jo aika mukavasti. Maltan tuskin odottaa, että päästään huoneen maalaamisvaiheeseen ja pian sen jälkeen sitten sisustuspuuhiin, mutta muutama hetki kyllä ehtii vierähtää ennen kuin saadaan valmista. Voi olla, että ollaan jo keväässä silloin tai ehkä vähän pidemmälläkin. Saa nähdä, millaisella aikataululla pystymme etenemään.

Nyt kuitenkin nautitaan isoista ja pienistä onnistumisista!



real time web analytics