Aihearkisto: Lapset

Onnen hetkiä

Viime viikolla meillä elettiin sellaisia ilonhetkiä, ettei ole hetkeen yhtä onnellisia oltu.

Kasperin SI-terapiassa otettiin aimo harppaus eteenpäin ja kaikenlaisen touhun keskellä opittiin taito, josta jokainen poika ja tyttö on ylpeä oppiessaan. Viime viikolla, tarkkaan ottaen 21. 3 oppi Kasper ajamaan polkupyörällä.

SI-lapsille tämä ei ole aina – jos koskaan – mitenkään helppoa tai itsestäänselvää ja muistan, kuinka vaikeaa se meidän isommillekin alkuun oli. Kasperin onni onkin, että hän sai SI-terapiaa nyt jo pienenä, kun aika on otollisin ja valmiudut tämän upeuden suorittamiseen saatiin käyttöön.

Niinpä tiistaina huristeli iloinen ja nauravainen poika pitkin SI-terapian käytäviä. Oppiminen tapahtui lopulta ihan hetkessä, mutta terapeutti tuumikin ennen pyörän esiin kaivamista, että hetki tuntuu otolliselta ja intoa Kasperilta löytyi myös.

Halu ajaa pyörällä oli nimittäin pulpahtanut jo viikonloppuna kun isoveljet huristelivat omilla pyörillään pitkin sulanutta pihatietä. Kasper oli kovasti halunnut mukaan, mutta ei ollut pysynyt perässä.

Onnen hetkiä

Niinpä siinä sitten kävi, että muutaman epävarman ja haparoivan polkaisun jälkeen alkoivat jalat pyöriä koko ajan varmemmin ja varmemmin ja jatkuva liike, joka on kaikkessa yleensä se hankalin asia, alkoi sujua nopeasti ilman pysähdyksiä ja pian Kasper ajelikin jo pitkät pätkät käytävällä, varmistettuna vielä tosin, koska kääntyminen ei vielä ihan sujunut ja törmäysvaara oli suuri. Jarrutkin löytyivät mukaan ajeluun yllättävän nopeasti.

Pojan kasvoille oli noussut suuri hymy ja näki hyvin, kuinka isosta saavutuksesta oli kyse. Ei sitä joka päivä opitakaan pyöräilemään.

Silmäni kostuivat viimeistään siinä vaiheessa, kun pyöräily oli aika lopettaa ja Kasper ilmoitti terapeutille hymyillen, että ei ihan vielä. Yksi kerta vielä.

Hän halusi ajaa vielä äidin luo. Ja niinpä Kasper ajoi suoraan syliini ja se hymy, joka hänen kasvoillaan tuolla hetkellä oli, painui ikiajoiksi muistoihini.



real time web analytics


Kuulumisia SI-terapiasta

Meillä on takana jo aika monta kertaa SI-terapiaa. Instagram-tilini seuraajat ovatkin jo päässeet näistä kerroista osallisiksi muutaman kuvan muodossa. 🙂

Kasper on nauttinut jokaisesta käynnistä aivan suunnattomasti ja viimeksi sinne matkatessamme taittui reitti autolta terapiaan puolijuoksua eikä äiti meinannut enää pysyä perässä, vaikka käsikädessä kuljimmekin. 😀

Kuulumisia SI-terapiasta

SI-terapia on ollut meille ihan paras juttu pitkään aikaan. Se on tuonut lisää tietoa lapsesta ja hänen ominaisuuksistaan sekä tämän hetkisistä haasteista, mutta näiden lisäksi myös roppakaupalla iloa. SI-terapia onkin kaiken jännittävyyden lisäksi ihan puhdasta iloa! Eivätköhän kaikki olisi iloisia ja pomppisi tasajalkaa, kun onnistuu ylittämään itsensä ja voittamaan vaikeuden, joka on alkuun tuntunut aivan ylitsepääsemättömältä.

Viime kerralla riemuitsimme puolapuiden kiipeämisennätyksestä, sillä haparoivan ja epäröivän alun jälkeen päästiinkin pidemmälle kuin koskaan ennen ja korkea paikkakaan ei enää pelottanut yhtä paljon kuin oli alkuun tehnyt.

siterapia01

Erityisen iloinen olen, että olen saanut seurata jokaista terapiakäyntiä vierestä. Se on tarjonnut paljon tietoa ja uskomattoman mahdollisuuden nähdä, kuinka lapsi erilaisiin ärsykkeisiin reagoi ja kuinka hän tilanteissa toimii. Äitinä olen hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta oppia keinoja auttaa lastani. Minulle se on ensiarvoisen tärkeä asia, sillä olen aina halunnut tehdä jotain asioiden eteen. Niin se oli jo Rasmuksenkin terapiataipaleen alkaessa. Itselleni tuli parempi olo, jos pystyin oppimaan jotain, joka auttoi ja helpotti lapseni arkea.

Vaikka oman aistihuoneemme rakentaminen onkin nyt katto-ongelmien myötä ottanut takapakkia ja on hetken aikaa tauolla,  niin silti suunnitelmat rullaavat taustalla. Välineitä etsitään innokkaasti ja edullisiakin vaihtoehtoja on onneksi löytynyt jo aika mukavasti. Maltan tuskin odottaa, että päästään huoneen maalaamisvaiheeseen ja pian sen jälkeen sitten sisustuspuuhiin, mutta muutama hetki kyllä ehtii vierähtää ennen kuin saadaan valmista. Voi olla, että ollaan jo keväässä silloin tai ehkä vähän pidemmälläkin. Saa nähdä, millaisella aikataululla pystymme etenemään.

Nyt kuitenkin nautitaan isoista ja pienistä onnistumisista!



real time web analytics


Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta

Lasten leikkihuoneen muutostyöt ovat todenteolla alkaneet ja talo on entistä enemmän kaaoksessa, sill loputkin huoneen tavarat on jouduttu siirtämään pois katon purkamisen tieltä.

Viikonloppuna purettiin sisäkatto ja kun olimme saaneet ärsyttävät styroxlevyt lopulta katosta irti, saimme todeta, että niiden alta paljatuva lastulevykatto ei kyllä muutuisi katseen kestäväksi oikein millään konstilla. Asiaa ei auttanut sekään, että lastulevyt olivat aikamoisen liimamäärän tahrimat, sillä ilmeisesti katon tekijät silloin aikanaan olivat tulleet siihen tulokseen, että jokainen höyhenen kevyt styroxinen kattolevy oli syytä kiinnittää ainakin puolella purkilla liimaa. No, voimme sanoa, että levyt olivat todellakin tiukasti kiinni lastulevyssä ja liima niihin oli levitetty hyvin huolella ja paksusti. 😀

Kuvista näkee myös vilauksen vanhoista tapettikerroksista, jotka nekin saavat pian kyytiä, sillä tarkoitus olisi maalata seinät valkoisiksi ja tuoda huoneeseen väriä sitten muilla keinoilla. Näin tila ei myöskään muodostu liian rauhattomaksi.

Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta
Lastulevyjä emme ole vielä saaneet kaikkia irti ja homma jatkuu hitaasti, mutta varmasti viikon aikana ja sitten isommassa ryppäässä taas viikonloppuna. Ajattelin, että seiniä alkaisin maalata, kun katon purkaminen on saatu loppuun, sillä siinä touhussa saattaa uusi maalipinta vahingoittua, joten parempi odottaa ja suunnata energia toisaalle – onneksi tekeminen ei tässä talossa lopu sitten millään. 😀

Vastoin ihan alkuperäistä suunnitelmaa päätimme lopulta jättää aistihuoneeseen jo ennestään  siellä olevan parvisängyn.  Aluksi emme olleet aivan varmoja mahtuisiko se tilaan jäämään, mutta suunnitelmien edetessä varmistui, että se sopii niin oivallisesti osaksi suunnitelmaa, että päästimme sen jättää paikoilleen, sillä se oikeastaan luo enemmän mahdollisuuksia kuin vie, vaikka tilasyöppö onkin. Nyt vain pitää etsiä huoneeseen loput sopivat osaset, kaivella varastot ja jatkaa taas suunnitelmien kyhäilyä.

Katon purkua ja askeleita kohti aistihuonetta



web analytics


Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Olimme jo alkaneet saada keittiöremontin aiheuttamaa kaaosta talossa kuriin, kun päätimme luoda uuden kaaoksen. Keittiötä pääsee toki jo käyttämään, mutta remontinrippeitä on vielä ihan riittävästi jäljellä. Hetkellisesti keittiö kyllä sulkeutuu, kun lattia jonain päivänä maalataan, sillä se on edelleen tekemättä lähinnä siksi, että en saa millään päätettyä sopivaa väriä. Voi olla, että päädyn avaamaan valkoisen maalipurkin ja jos väri sitten lähemmässä tarkastelussa tökkii, niin hiotaan ja maalataan päälle. En nyt kuitenkaan jaksa hoppuilla maalin kanssa vaan pohdin rauhassa.

Ehkä talo alkoi uhkaavasti näyttää jo liiankin kotoisalta ja järjestyksessä olevalta, kun viikonloppuna kypsyi päätös aloittaa toisessa lastenhuoneessa pienimuotoinen remontti. Remonttiosa sisältää lähinnä uuden maalin seiniin sekä uudet listat huoneeseen, sillä vanhat ovat alkuperäiset ja aikamoisen kurjassa kunnossa sekä myös väärän kokoiset ja kaikissa paikoissa ei parketin reuna edes ihan peity. Tänään ropsahtivat listat irti katosta ja lattian reunoista ja myöhemmin tällä viikolla avataan maalipurkki.

Lastenhuoneen muutos kohti aistihuonetta

Intoa maalaamiseen ei tosin oikein olisi. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin olen oikeasti aivan kurkkuani myöten täynnä maalaamista. Eikä remontti edes sanana jaksa nyt innostaa.  Maalaaminen on kuitenkin oikeasti se ihan vihoviimeinen asia, jota nyt haluaisin tehdä, mutta eipä tässä muu kuitenkaan auta, kuin ottaa maalipensseli käteen  ja pistää töpinäksi. Se, mitä huoneeseen on nimittäin rakentumassa on jotain, jota on suunniteltu jo hyvä tovi, mutta toistaiseksi se on jäänyt aina toteuttamatta. Puuttumaan jääneen sysäyksen saimme nyt, kun pienimmäisemme aloitti vähän aikaa sitten SI-terapian.

Toinen lasten huoneista muuttuu jonkinasteiseksi aistihuoneeksi. Tarkoitus olisi, että paikasta tulisi mukava paikka, jossa voi rentoutua ja purkaa päivän kuormitusta ja saada aistiärsykkeitä mukavalla tavalla.  Mukaan otetaan niin liikunnallisia juttuja kuin myös tunto-, kuulo- ja näköaisti puolen asioita, jotka kaikki nousevat esiin lasten päivittäisissä haasteissa. Samaan tilaan saadaan mahtumaan paljon erilaisia toimintoja, mutta tarkoitus on, että tila kuitenkin pysyy selkeänä ja helposti käytettävänä.

Koko systeemi pyörähti viikonloppuna käyntiin sillä, että kerrossänky purettiin.  Ratkaisu tuntui ensin vaikealta, mutta kun aloimme pohtia asiaa tarkemmin, niin tajusimme, että sänkyä ei oikeastaan koskaan käytetty. Suurimman osan vuodesta jokainen lapsi nimittäin nukkui mieluummin patjalla lattialla  joko lasten huoneessa, mummin huoneessa tai meidän huoneessamme. Ja onpa leipomoakin aikanaan testattu muutaman yön ajan. Tässä valossa katsottuna oli hiukan outoa, että toisessa huoneessa nökötti massiivinen kerrossänky, jota kukaan ei käyttänyt ja  joka vei tuhottomasti tilaa kaikelta muulta ja esti meitä rakentamasta lapsillemme tilaa, jota he tarvitsivat.

Lattialla nukkumisen lapset ovat aina kokeneet jotenkin parempana. Ja joskus on nukuttu jopa pelkän ohuen petarin päällä, koska kuulemma tuntui mukavammalta nukkua niin. Ilmeisesti sänky on liian pehmeä, liian kuuma ja liian vääränlainen, jotta siinä voisi oikeasti nukkua – ainakaan montaa yötä. Lattia sen sijaan on mukavan napakka ja viileämpi ja yksinkertaisesti kaikinpuolin mukavampi. Mitäpä siinä sitten vastaan väittämään. Eiköhän meillä kokeiltu riittävän monta vuotta erilaisia sänkyvaihtoehtoja, jotta voidaan todeta, että ne nyt vain eivät ole toimivia ainakaan nyt. Niinpä sänky laitettiin kasaan ja vietiin autotalliin talteen, jos sitä jonain vuonna vaikka vielä tarvitaan.

Ensimmäiset hankinnat huonetta varten on jo tehty ja Pinterest-taulu täyttynyt ideoista ja erilaisista huoneratkaisuista. Meillä pääpaino ei kuitenkaan tule olemaan visuaalisissa ärsykkeissä niin kuin monessa näkemässäni aistihuoneessa tuntuu olevan.

Suunnitelmat jatkuvat ja tällä hetkellä eletään tavarakasojen keskellä. Joku voisi luulla, että meillä on innostuttu marittamaan, sillä tavarakasat on lajiteltu enimmäkseen laadun mukaan. Ehkäpä me samalla voimme tehdä myös sitä tavaran karsimista, sillä joukkossa on kyllä oikeasti ihan turhaa tavaraa, joka ei edes pirskahtele. Selkeys on sitäpaitsi ainakin meidän aistiyliherkille hyväksi.

Se, millaiseksi meidän lastemme aistihuone muodostuu, on vielä hiukan hämärän peitossa, vaikka suuret linjat selvillä onkin. Haastetta aiheuttaa lasten iso ikäero, sillä se asettaa myös huoneen käytölle erilaiset tarpeet. Lähiviikkoina tulee selviämään loput, kun saamme pohjatyöt tehtyä ja tila hahmottuu paremmin.



real time web analytics


Puhdas ruoka on iso asia

Puhdas ruoka on iso asia

Lasten sairastaminen on aina rankkaa vanhemmille. Me olimme jo pitkään painineet poikiemme iho- ja suolisto-oireiden kanssa, joihin ei tuntunut löytyvän ratkaisua. Sairaalan allergiatestitkään eivät oireiden syytä paljastaneet.

Rasvausrumba oli arkipäivää ja kortisonivoidetta kului. Se kyllä auttoi oireisiin, sai ärsyttävän kutinan lakkaamaan ja verta vuotavat sääret umpeutumaan. Mutta se ei lopettanut kivun ja kutinan kierrettä.

Käännekohta elämäämme tuli, kun monen sattuman kautta saimme ruokapöytäämme luomulihaa. Se oli herkullista ja äitini huudahtikin, että nyt liha maistuu siltä, kuin hänen lapsuudessaan! Olimme ottaneet ensiaskeleemme kohti puhtaampaa ruokaa ja nopeassa tahdissa vaihdoimme niin viljatuotteet, kasvikset kuin maitotuotteetkin tavanomaisista luomuksi. Pieni maailmanparantaja sisälläni nautti saadessaan ostaa ekologista ruokaa.

Edessämme oli kuitenkin päivä, jona saimme aivan uuden näkökulman luomun kulutukseen. Sellaisen, jota emme olleet tulleet edes ajatelleeksi. Luomuun siirtymisen myötä lastemme vatsat eivät olleet enää kipeät ja iho oli ehjä, vaikka atooppinen iho talvikautena välillä vaivasikin. Silloin toki voiteita tarvitsimme. Verta vuotavat sääret ja väsymys olivat kuitenkin poissa ja lapsilla hymy herkässä.

Meidän oli hyvin vaikea uskoa tilannetta ja siksi välillä teimme testejä lasten lautasilla. Oli kausia, jolloin ruoka ei ollut luomua ja saimme nähdä oireiden palaavan. Oli rankkaa katsoa oireiden kirjoa ja voimakkuutta ja eräällä lomamatkalla jouduimme hakemaan apua, koska pieni tavallinen keksi sai aikaan lapsen kasvojen nopean turpoamisen.

Alkuun luomuruoka vaati kovaa työtä, sillä 10 vuotta sitten eivät kauppojen valikoimat olleet sellaisia kuin nykyisin. Tiettyjä tuotteita ei saanut lähikaupan hyllyltä edes toivomalla ja oman pihan kasvimaalla kasvatimme osan vuoden ruokatarpeista-ihan niin kuin teemme nykyäänkin, vaikka kauppojen valikoimat ovat kasvaneet.

Ruokamme astui askeleen verran lähemmäs isoäidin aikaista kiireettömyyttä ja toi tullessaan aitoja makuja, alusta loppuun kotona kokattuja herkkuja sekä kosketuksen ruuan alkulähteille, josta lapsemmekin ovat päässeet osallisiksi, sillä ruokamme tulee nykyisin pitkälti luomutiloilta tuoreena ja tuoksuvaisena.

Kulkemamme matka oli kivikkoinen ja välillä epäilimme itsekin omia havaintojamme. Olemme kiitollisia erityisesti neuvolatädillemme, joka uskoi meihin ja havaintoihimme ja oli tukenamme silloin, kun oma jaksamisemme oli koetuksella etsiessämme apua lastemme hyvinvointiin.

Puhdas ruoka on iso asia.

————————————————————————–

Teksti julkaistu aiemmin lapsiperheiden arkea arvostavassa ja
vanhemmuutta tukevassa Ipanaposti-lehdessä joulukuussa 2015

Pystyviikkauksella arkeen paluuta

Perheemme on pikku hiljaa alkanut palailla takaisin kiinni arkeen. Eihän se toki ihan samanlaista arkea ole, sillä mummin tulevat tutkimukset sairaalassa ovat yhä edessä.

Kuten aina ennenkin tällaisina hetkinä, olen yrittänyt keksiä itselleni mahdollisimman paljon tekemistä ja tällä kertaa taisin siinä hyvin onnistuakin.

Pystyviikkauksella arkeen paluuta

Muutama viikko takaperin liityin pariin Facebookin Konmari-ryhmään ihan uteliaisuudesta, sillä moni tuntemani ihminen on kyseisestä metodista jaksanut niin paljon hössöttää, että oli ihan pakko tutustua siihen paremmin itsekin. Kirjaa en jaksanut ainakaan vielä kirjastosta alkaa jonottaa ja omaakaan en ajatellut  hankkia. Ryhmien kautta olen kuitenkin saanut pienen pintaraapaisun asiasta.

Ehkä eniten silmiin hyppäsi toisenlainen vaattaiden taittelu. Pystyviikkaus. Tämä olikin se seikka, joka synnytti ahaa-elämyksen katsoessani lasten vaatehuoneen hyllyjä, jotka kerta toisensa jälkeen päätyvät samanlaiseen kaaokseen, vaikka kuinka asiasta puhumme ja viikkaamista yhdessä harjoittelemme. Vaatteet eivät vain pysy siisteissä pinoissa ja hyllyt ovat hetkessä täynnä epämääräisä kasoja, joista ei ota mitään tolkkua. Ongelmana on, etteivät he myöskään kunnolla löydä haluamian asioita viikatuista vaatepinoista, vaikka lajiteltuja ovatkin olleet.  Pystyviikkaus tuntui ratkaisulta,

Toki en osaa vielä sanoa, kuinka kokeilumme käy, mutta toistaiseksi näyttää hyvältä. Huomasin nimittäin ihmisten ryhmään lataamia kuvia katsellessani, että pystyviikkauksen hyvä puoli oli se, että kaikki oli esillä eikä mitään tarvinnut kaivaa minkään alta. Lasten vaatehyllyissä kun tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että juuri se haluttu vaate on jonkin toisen alla. Aina. Ja pino on hetkessä sikin sokin. Pystyviikkaus voisi siis hyvinkin olla ratkaisu.

Ajattelin, että koska ainakin meidän erityislapsilla tuntuu olevan välillä hyvinkin vaikeaa löytää tavaroitaan hyllystä, niin tämän myötä vaatteet tuntuvat olevan jotenkin enemmän esillä ja osuvat paremmin silmiin. Ehkäpä tarvittavat vaatekappaleet eivät olisi ihan niin hukassakaan tämän jälkeen.  Ainakin itse koen, että tämä voisi selkiyttää arkea taas pikkuisen lisää ja toistaiseksi kokeilu on sujunut varsin hyvin.

Ja pysytyviikkauksesta hössöttäminen…taidanpa ymmärtää sitä nyt reippaasti paremmin kuin alkuun. 😀



web analytics