Aihearkisto: Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Adora Belle Dearheartin asu ja Discworld-teemainen juhla

Elokuussa suuntasimme kulkumme kohti Lahtea yhdessä yhden ystävämme kera, joka astuessaan autoon paljastui Lordi Downeyksi eli salamurhaajien killan mestariksi.

Adora Belle Dearheartin asu ja Discworld-teemainen juhla

Matka kului rattoisasti ja pian olimme perillä juhlapaikalla, joka oli koristeltu hyvin Discworld henkisesti ja löysipä Adora Belle sieltä Golem-säätiön mainoksenkin. (Adora Belle Dearhearthan työskentelee siellä ja ajaa Golemien etua kaikin tavoin)

discworld07
Juhlissa kuluikin hyvä tovi lukiessa julisteiden tekstejä ja pihapiiri sekä asunto sisältäkin oli koristeltu teeman mukaisesti. Jopa ruokalista oli rakennettu Discworld-sarjan ympärille ja pääruoaksi olikin rottaa tikussa.

Omaan asuuni kuului myös pieni jalkajousi, jolla pääsin ampumaan, sillä pihasta löytyi maalitaulu eli en suinkaan tarinan tapaan sinkauttanut nuolta kohti siippaani, joka oli pukeutunut tietenkin Moist von Lipwigiksi. Pääsin ampumaan ensimmäistä kertaa ikinä ja onnistuin täräyttämään yhdeksikön! Sen verran mukavaa touhu oli, että voisinpa ampua toistekin!

discworld06
discworld08
Adora Belle Dearheartin asu

Juhla oli muuten ensimmäinen kerta, kun sain pukea korsettini, johonkin ”viralliseen” eli ei vain kotona. Asukin oli suunniteltu pitkälti sillä ajatuksella, että käytössä oli korsetti ja niinpä Adora Belle Dearheartin asu alkoi pikku hiljaa muodostua pitkälti jo olemassa olevilla asusteilla ja vaatteilla. En joutunut ostamaan kuin päällishameen sekä alushameen ja molemmille löytyy tulevaisuudessakin käyttöä. (Niin ja sen jalkajousen, mutta lasten innokkuudesta päätellen, meillä vietetään vielä monta kesäistä päivää yhdessä maalitauluun ampuen. )

Asu alkoi rakentua Adora Bellelle tavanomaisen  musta värin ympärille, mutta päätin, että koska kyseessä oli juhla olisi Adora Bellelläkin juhlapuku ja lähdin sillä ajatuksella työstämään asuani, johon lisäsin mm. tämän pienen hopeaketjussa roikkuvan mustan sydämen, joka oli pieni viite hahmon nimeen Dearheart.

adorabelledearheart02
Asuni koostui aika monesta osasta. Hameissakin oli lopulta viisi kerrosta, kun alushame koostui kahdesta kerroksesta, päällimmäinen hame samoten ja lisänä oli vielä yksi alushame, joka auttoi liu’uttamaan alushameen tyllit paikolleen ja helpotti muutenkin kerroksien oikomista pitkin päivää.

Adora Belle Dearheart on tunnettu hyvin korkeista ja kapeista koroistaan. Hahmoa suunnitellessani kokeilin kyllä  sellaisia, mutta jo parin askeleen päästä jalat huusivat tuskasta ja tulin siihen tulokseen, että sellaisilla kengillä ei selviä koko päivää, ei vaikka olisi kuinka innoissaan naamiaisista.  Niinpä tarjouskokeilukengät lähtivät takaisin verkkokauppaan ja kaivoin varastoistani omat tutut korkeakorkoiset kenkäni, joita olen tavannut edwardiaanisen ajan asujen kanssa käyttää. Ne istuivatkin hyvin asun kanssa ja olivat hyvin adoramaiset, vaikka koron korkeudesta jäikin useampi sentti uupumaan.

kuva_kengät

Puvun yläosaksi valitsin pitsisomisteisen puseron, jonka päälle puin 50-luvun pitsisen boleron ja vyötäröllä hameen kiinnitykset peitti kätevästi patellavyö, joka näppärästi peitti myös pukuun lisäämäni turnyyrin kiinnityksen. Turnyyrin avulla puku sai viktoriaanisen ajan hengen ja istui siten hyvin Pratchettin luomaan maailmaan.

Ja näin oli Adora Belle Dearheart valmis matkaamaan Discworldin Ankh-Morporkiin yhdessä Moist von Lipwigin sekä Lordi Downing kanssa. Perillä he tapasivat niin äreän kirjastonhoitajan, Kuoleman tyttären tyttären Susanin Sto Helitin, monta kappaletta Twofloweria, noitia sekä tietenkin itse Kuoleman.

Päivä oli hauska ja toivoisinpa, että naamiaisia järjestettäisiin useamminkin!

adorabelledearheart01
Adora Belle Dearheart jalkajousensa kera.

 

Aiemmat pari aiheeseen liittyvää postausta pääset lukemaan täältä.

 

—————————–

Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: © Luomulaakson Maria, jollei toisin mainita


web analytics

Discworldin Moist von Lipwig sai hattunsa

Viime viikonloppuna oli vihdoin kauan odotettu ystäviemme järjestämä juhla, jonka teemana oli riemastuttava Terry Pratchettin Discworld. Pohdimme mieheni kanssa hyvän aikaa, mitkä olisivat meidän hahmomme ja muutaman mutkan kautta päädyimme Adora Belle Dearheartiin sekä Moist von Lipwigiin. Adora työskentelee Ankh-Morporkin Golem säätiössä ja Moist puolestaan postitoimistossa (sekä pankissa) ja ottaessaan tuon työn vastaan huonoille teille joutunut Moist pelasti henkensä ja tapasi Adoran.

Ne, jotka eivät hahmoja tunne saanevat hyvin osviittaa tästä Youtube videosta, joka kertoo noiden hiukan  kahden hahmon tarinasta. Lämpimästi suosittelen myös kirjaa sekä elokuvaa. 🙂

Discworldin Moist von Lipwig sai hattunsa
Hatunraakile.

Perjantain myöhäisinä tunteina väkersimme viimeisiä osia asuihimme. Aikataulut olivat päivän aikana heittäneet parin asian vuoksi sen verran ympäri, että emme olleetkaan valmiita kaikkien asioiden kanssa, niin kuin olimme alun perin kuvitelleet. Ja loppujen lopuksi alushameeni ehdin kutistaa vasta lauantaiaamuna ja toteutuksessa oli hiukan toivomisen varaa, koska pikaisesti tehty homma sisälsi nappeja sekä lasten toppapukujen lahkeista tuttua reiällistä kuminauhaa… Ratkaisu toimi, mutta jos esimerkiksi nojasi tuolin selkänojaan, niin napit saattoivat osua hiukan kipeästi selkään. Mutta hameen kääntäminenkään ei tullut siinä vaiheessa kyseeseen, kun asian huomasin ja korsetissa nyt muutenkin istutaan suorassa, joten nojaamisen aiheuttama ongelma ei ollut kovinkaan suuri, paitsi automatkan aikana.

moistvonlipwig01
Teipattu ja jo osittain maalattu hattu.

Mutta palataanpa Moist von Lipwigiin.  Hatunraakile bongattiin naamiaistarvikekaupasta  ja sopiva maali askartelutarvikeliikkeestä ja pian alkoi hattu saada oikean ulkonäön ja Moist von Lipwig alkoi herätä eloon.

moistvonlipwig02
Maalattu hattu, josta puuttuu siivet. Siipien luovuttajaksi lupautunut lohikäärme vieressä. 😀

Teippasimme osan hatusta, jotta kultamaali tarttuisi vain tiettyihin paikkoihin ja maalarinteippi tuntui toimivan vallan mainiosti. Kultamaali peitti hatun mustan kankaan ja Moist von Lipwigin asu oli askeleen verran valmiimpi. Siivet tosin vielä hatusta puutuivat ja ne ovat ehkä ne, jotka tekevät hahmosta hetkessä tunnistettavan, mikäli ei ole valinnut  yllensä kultapukua, joka on ehkä se tyypillisin versio Moist von Lipwigin hahmoa luotaessa. Me lähdimme kuitenkin toiselle linjalle ja hylkäsimme kultaisen puvun heti alkumetreillä eli aloimme suunnitella yllä mainitussa YouTube videossakin heti alkusekunneilla näkyvää pukua.

Pehmolohikäärme joutui kokemaan kovia, jotta herra von Lipwigin hattu saatiin aikaan. Ratkojan avulla irrotettiin siivet ja muutaman erilaisen yrityksen jälkeen siivet päädyttiin laittamaan hattuun kiinni nitojalla, sillä muut yritykset eivät tuottaneet toivottavaa lopputulosta tai olivat vain muuten mahdottomat toteuttaa.

moistvonlipwig04
Valmis hattu.

Valmis hattu oli sopivasti esikuvansa näköinen ja kruunasi mieheni asun. Ei ollut epäilystäkään, mikä hahmo oli kyseessä, vaikka kaikki muut osat eivät olleetkaan juuri samanlaiset kuin vaikkapa Going Postal-elokuvassa on totuttu näkemään. Hyvä on kuitenkin muistaa, että elokuva on aina tulkinta kirjasta ja esimerkiksi takin tai housujen väri ei ole kiveen hakattu. Harvoin kirjat myöskään kuvaavat vaatteita ihan hirveän yksityiskohtaisesti (joskaan tässä tapauksessa kummallakaan meistä ei ollut kovin hyvä muistikuvaa asiasta).

Vielä uupui postilaukuksi sopiva laukku ja hyvin aikaa vievän etsinnän jälkeen ratkaisu tuli yllättäen, kun satuin eksymään Varustelekan sivuille ja bongasin sieltä (muistaakseni) itäsaksasta peräisin olevan karttalaukun.

Joskus sitä löytää naamiaistarvikkeitakin varsin yllättävästä paikasta.

Kun saan lisää kuvia siirretyksi koneelle, laitan muutaman kuvan myös itse juhlien somistuksista sekä omasta puvustani.

moistvonlipwig03
Hattu ja postilaukku valmiina suurta päivää varten.


web analytics

Belle Modeste toteuttaa unelman

Moni lukijoistani tietää viehtymykseni historiallisiin vaatteisiin.

Nykyvaatteista en  ole pahemmin koskaan piitannut ja niin kauan kuin muistan, olen ihastelut niin keskiaikaisia houppleand-pukuja kuin viktoriaanisen ajan turnyyreitä sekä 50-luvun lennokkaita kellohelmoja – noin ihan vain muutaman mainitakseni.  Lienee selvää, että  pukuhistoria on ollut aina lähellä sydäntäni, mutta – toisin kuin ystäviäni – ei nykymuoti sen sijaan kiinnostanut edes kouluaikoina.

Yksi menneen maailman kiinnostavista asioista on korsetti. Tuo paljon parjattukin kapistus, joka jakaa tänä päivänäkin mielipiteitä. Todellisuudessa korsetti on varsin mukava päällä ja  oikein tehtynä turvallinen ja miellyttävä pitää. Ja onpa moni selkävaivainen saanut avunkin korsetista. Eikä se todellakaan ole kadonnut kartalta, vaikka ei enää samalla tavalla yleinen vaatekappale olekaan. Yllätävän moni ystävänikin kyseisen kapistuksen omistaa ja  moni heistä on teettänyt sen juuri Belle Modestella.

Nykyisin taitavat korsetit olla enimmälle osalle tuttuja lähinnä vanhoista elokuvista ja monelle lienee syöpynyt mieleen klassinen kohtaus Tuulen Viemää-elokuvasta, jossa Mammy kiristää Scarlettin korsetin ennen Twelve Oaksin juhlia.

Belle Modeste toteuttaa unelman

Belle Modeste totetuttaa unelman

Helsingistä ja Turusta löytyvä Belle Modeste oli minulle jo tuttu useamman vuoden takaa – olinhan ostanut sieltä aikoinaan viuhkoja, jollaisia en ollut mistään muualta onnistunut löytämään. Samaisella kierroksella olin huomannut mahdollisuuden tilata mittatilauskorsetin, mutta vielä silloin en asian eteen mitään tehnyt. Ajatus oli kuitenkin jäänyt vuosiksi elämään jonnekin syvälle muistin sopukoihin – kunnes se sitten tänä keväänä heräsi eloon.

Niille, jotka eivät Belle Modestea paremmin tunne, kerrottakoon kyseisen liikkeen olevan ehkäpä paras  mittatilauskorsetteja valmistava yritys Suomessa. Jo 2004 vuodesta saakka ovat lukuisat asiakkaat saaneet kokea Belle Modesten vankkumattoman ammattitaidon ja onpa liikkeessä syntynyt mm. Sofi Oksasen Linnan Juhlien puku vuonna 2009. Belle Modestella on myös näppärä verkkokauppa. Huomionarvoisa seikka on sekin, että yritys kantaa huolta  planeetastamme ja käyttää lähes poikkeuksetta eurooppalaisia tavarantoimittajia sekä ympäristömerkittyjä tuotteita aina kuin se on mahdollista.

Viime viikolla astuin aimo askeleen lähemmäksi unelmani toteutumista ja minusta otettiin Helsingin liikkeessä mitat ihan ikiomaa korsettia varten. Luulen, että menee hetki jos toinenkin, että opin sen itse ylleni pukemaan ja sopivasti kiristämään. Voi olla, että tarvitsen alkuun auttavan käsiparin ennen kuin omat sormet tottuvat löytämään oikeat nyörit.

bellemodeste01

Miksi minä haluan korsetin

Korsetista olen siis haaveillut varmaankin noin puolet elämästäni, ehkäpä kauemminkin ja erityisen paljon viimeiset neljä vuotta, jolloin olen joutunut käyttämään lääkinnällisiä tukisukkia sairastamani veritulpan vuoksi. Reisipituiset tukisukat eivät  pysy aina ylhäällä ja hankkimani sukkanauhaliivitkään eivät jaksa paksuja ja hyvin tiukkoja sukkia ylhäällä kunnolla pitää vaan sukkanauhaliivi alkaa pikkuhiljaa valua alaspäin, koska se hiukan venyy ja antaa siten periksi ja lopputuloksena on polviin kivuliaasti ryppäytyneet sukat. Voin kertoa, että tilanne on kaukana mukavasta ja jos sukkia ei pääse kohtuu nopeasti korjaamaan alkavat ne painaa entistäkin ikävämmin ja estävät verenkiertoa, vaikka niiden tarkoitus olikin sen tehostaminen.

Olen aikanani kokeillut myös virallisia tukisukan pitimiä, joissa menee vyötärön ympärillä sellainen muovinen tarranauha vyö, johon on kiinnitetty sukkanauhat. Sukat kyllä pysyivät ylhäällä, mutta itse vyö oli niin kova ja kamala käytössä, että en sitä hirveän montaa kertaa pitänyt. Vyön reuna nimittäin rikkoi ihonkin, vaikka laitoin vyön aluspaidan päälle.

Toinen seikka, joka kannusti korsetin hankintaan, olivat jatkuvat olka-, niska-, ja päänsäryt. Alunperin olin ajatellut, että sitten kun lapsiluku on täynnä ja imetykset imetetty niin suuntaisin pienennyttämään rintani ja pääsisin sitä kautta eroon kivuliaasta vaivasta, jota rintaliivien olkaimet vain pahensivat, mutta neljä vuotta sitten esille tullut veritulpille altistava geenivirhe pisti miettimään leikkausta ihan uudelta kantilta, sillä ei tuntunut mielekkäältä tehdä jotain sellaista, joka voisi aiheuttaa uuden veritulpan. Kyseinen leikkaus ei kuitenkaan ihan  pikku juttu olisi. Riski veritulpan uusimiseen oli liian suuri. Toki varmistin ensin paristakin eri lähteestä olisiko korsetti minulle turvallinen vaihtoehto juuri veritulppariskin vuoksi, mutta kunhan en mitään tight lacingiä alkaisi harrastaa, olisi kaikki kunnossa.

Ja toki iloitsen myös siitä seikasta, että vihdoin, reilun 20 vuoden jälkeen unelmani toteutuu. Ei ihan merkityksetön seikka toki sekään!

bellemodeste02
Belle Modestessa valmistetaan myös aivan upeita juhlapukuja.

Belle Modestessa mittojen otossa

Viime viikon keskiviikkona suuntasin kulkuni läpi ruuhkaisen Helsingin ja olin muodikkaasti (?) kahdeksisen minuuttia myöhässä, vaikka tapanani on olla aina ja kaikkialla ajoissa. Ruuhka oli kuitenkin ollut niin suuri, että vaikka aikaa oli varattu matkaan ruhtinaallisesti, ei se siltikään riittänyt ja niinpä saavuin liikkeeseen suuresti pahoitellen myöhästymistäni. Vastaanotto  liikkeessä oli kuitenkin epätäsmällisyydestäni huolimatta niin iloinen ja ystävällinen, että oma harmitukseni myöhästymisestä kaikkosi aika pian, kun ei sielläkään kukaan minulle vihoitellut. Päinvastoin.

Tarkkojen kysymysten jälkeen aloitettiin mittojen otto ja lähempänä loppu kuuta onkin sitten ensimmäinen sovitus ja jos sen jälkeen ei uutta sovitusta tarvita, niin ei aikaakaan, kun saan kotiutua uuden vaatekappaleeni kera.

Ilokseni sain kokeilla yhtä liikkeen valmiskorseteista ja sain hiukan tuntumaa siihen, millainen se omani sitten tulisi olemaan. Korsetti  oli aivan uskomattoman ihanan tuntuinen, kuin toinen iho.

Maltan tuskin odottaa, miltä varta vasten minun mitoilleni tehty mahtaa tuntua, koska Belle Modesten valmistama valmiskorsetti oli sekin jo varsin täydellinen. Voi kun kuukausi menisi vikkelästi!

lainakorsetti
Korsetin sovituksessa.

 

Tuikahduksia Pollyannasta

Niin siinä vain kävi, että Pollyannan metsästämiseen meni hyvä tovi, sillä huonojen uutisten myötä tuli todettua sekin, että koska jalkojen kunto ei tule parantumaan niin  edessä oli vaateongelman ratkominen. Ja ehkä vähän kenkäongelmankin….

kuva_sininenpuku03

Kipeät jalat, pitkät hulmuavat helmat ja taaperon kantaminen olivat aika mahdoton yhtälö, kun jo pelkästään helmat aiheuttivat huonona päivänä katumisriskin.  Ja koska sanomattakin lienee selvä, että taapero on ja pysyy (joskin kasvaa)  ja jalat eivät merkittävästi koskaan tule parantumaan, oli aika alkaa sanoa hyvästejä rakastamilleni asuille ja sen myötä myös pitkille helmoille. Oli aika jättää taakse niin keskiaika kuin Edwardiaaninenkin aika ja katsoa eteenpäin.

Nykyvatteet eivät  isolta osalta ole koskaan minua innostaneet eivätkä ole koskaan tuntuneet omilta. Olenkin vakaasti sitä mieltä, että olen syntynyt vallan väärälle aikakaudelle, vaikka myönnettävä on, että nykyisen kaltaisen terveydenhoidon ottaisin mielelläni mukaan aikakoneeseen kohti menneisyyttä.

Kuulostaa varmasti typerältä, mutta taisinpa itkeä pari iltaa hiljaa itsekseni sitä, että en voisi enää pukujani säännöllisesti käyttää. Toki ymmärsin tilanteen ja tajusin, että en todellakaan halunnut olla rähmälläni maassa, koska jalat eivät toimineet kunnolla ja olivat kipeät. Vaatteet olivat kuitenkin olleet itselleni iso osa sitä, kuka olen ja olivat olleet sitä suunnilleen pari kymmentä vuotta.

Tuikahduksia Pollyannasta

Olen kuitenkin aika peruspositiivinen luonne ja Pollyanna on juurtunut syvälle sisimpääni. Niinpä käytin aikani asian pohtimiseen ja tein päätöksen selattuani ensin muutamia historiallisia pukukirjoja. Oli aika astua aimo harppauksen verran modernimmaksi ja toivottaa 50-luku tervetulleeksi.  Sen myötä tuli muitakin ideoita ja elämä alkoi taas näyttää valoisampia puolia itsestään.

Kirsikkana kaiken päällä oli vielä sekin, että minun oli välttämätöntä uusia silmälasini, jotka olivat jo auttamattomasti jätättäneet. No, ei liene ihme, sillä muistelisin, että taisin hankkia edelliset suunnilleen 10 vuotta sitten eli joskus silloin, kun tähän taloon muutimme. Ihastuin lähes välittömästi yllä olevassa kuvassa oleviin laseihin ja myyjäkin tuumi, että ne sopivat aivan täydellisesti mekkoni kanssa.

Enpä ole tainnut koskaan olla yhtä onnellinen silmälaseista! Vielä tosin on uusiin laseihin totuttelu meneillään ja maailma saattaa keikahtaa helpostikin ympäri, joten kaikki pitää tehdä hyvin rauhallisesti. Elän toivossa, että viikon päästä maailma olisi heilumaton ja kirkas. Nyt se on kyllä kirkas, mutta kovin keikkuvainen ja kirjoittaminenkin on yllättävän haastava tehtävä.

silmalasit01

Parin viimeisen kuukauden aikana on vaatekaappiini hiipinyt 50-luvun henkisiä mekkoja niin Miss Windy Shopista kuin parista ulkomaisestakin verkkokaupasta. Tyllihameet ovat vallanneet kaapin toisen puolikkaan ja tukisukkien väreilläkin  olen uskaltautunut hiukan leikkimään.

Vanhojen pukujen hyvästeleminen ei ollutkaan enää ihan niin kamalaa kuin miltä se oli aluksi  tuntunut.  Ja myönnettävä on, että vanhat 50-luvun elokuvat, tyllihameet ja kellohelmat ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja lukemattomia kertoja olenkin ihastellut vanhojen elokuvien  puvustusta. Ei siis ihan paha muutos kuitenkaan.  En olisi pitkään aikaan – jos koskaan –  tullut näitä kokeilleeksi, jos jalkani olisivat pysyneet kunnossa. Tämä lienee se positiivinen seikka tässä asiassa.

Edellisen lauseen myötä lienee pakko todeta, että pieni sisäinen Pollyannani taitaa kuitenkin olla melko hyvissä voimissa taas!

Miss Windy Shopin ihanat tyllihameet. 🙂

Kuvat: © Luomulaakson Maria


shopify visitor statistics


Minä osaan sittenkin!

Ennen joulua päätin yrittää jotain, jota en ollut tehnyt pitkään aikaan. Nimittäin neulomista. Minun ja neulepuikkojen suhde on karu. Kiehdomme toisiamme kovasti, mutta eroamme yleensä kiukkuisina ja pettyneinä.

Lapasten ja villasukkien neulominen on tuskaa. Oli jo kouluaikoina ja niistä ei jäänyt kuin pahat muistot. Silloin en edes vielä tiennyt, että lukihäiriö heitteli kapuloita neuleisiini minkä kerkesi ja luulin vain, että kaikesta yrittämisestäni huolimatta olin vain yksinkertaisesti aivan kammottavan huono neulomaan lapasia ja villasukkia. Opettajan selitykset tuntuivat sekavilta ja niitä oli vaikea painaa mieleen. Sukkien hentoiset silmukat tuntuivat lähinnä hirttosilmukoilta.

Jouduin pohtimaan suhtautumistani neulomiseen eräällä syksyisellä kauppareissulla, kun Rasmus pyysi minua ostamaan lankaa, jonka oli hyllyssä nähnyt. Se oli hänestä kauneinta lankaa ikinä ja niinpä meille hankittiin muutama kerä, jotta Rasmus saisi kaipaamansa kaulaliinan.

Minä osaan sittenkin!

Yöt ennen joulua olivat työntäyteisiä, sillä syksyn ja joulun välissä ehti lanka hävitä. Se löytyi joulukuussa Rasmuksen aarrelaatikosta, kun poikien huoneessa tehtiin suursiivous. Hän oli laittanut sen varmaan talteen ja unohtanut sen sitten. Aikaa neulomiseen ei siis ollut liiemmälti. Olin aivan varma, että en ehtisi saada kaulaliinaa millään valmiiksi.

Puikot sauhusivat ja alkuun pudottelin silmukoita kuin alakoululainen, joka teki ensimmäistä neulontatyötään, mutta lopulta kirotut silmukat alkoivat pysyä puikoilla ja työ edistyä. Hämmästyin sitäkin, että työnlaatu olikin loppujen lopuksi aika tasaista eikä lainkaan sellaista kuin muistelin neulomiseni monta vuotta sitten olleen. Ehkä minulla olikin vielä toivoa!

Pojan ilme oli ikionnellinen, kun kiedoin hänen kaulaansa uuden valmiin kaulaliinan. Eihän se käsityöihmisille ole temppu eikä mikään tehdä kuvassa olevaa kaulaliinaa, mutta minulle 120 cm pitkän ja kolmisenkymmentä senttiä leveän huivin neulominen oli iso juttu. Ja olipa se ensimmäinen vaatekappale, jonka olen Rasmukselle koskaan neulonut. Taisimme olla molemmat aika onnellisia ja ylpeitä.

Kukapa tietää – ehkä uskaltaudun kokeilemaan niitä lapasiakin vielä. Villasukkiin en kuitenkaan vielä koske. Ne kuulostavat kantapäineen kaikkineen vielä liian pelottavilta kapistuksilta.

Uskaltakaahan kokeilla uusia juttuja. Koskaan ei tiedä, vaikka onnistuisikin! 🙂


click tracking


Mihin laittaisin tanssikorttini?

Oopperaillan kynnyksellä kaivoin laatikoistani esiin vuosia sitten lahjaksi saamani edwardiaanisen ajan kukkarot.  Instagrammissa Luomulaaksoa seuraavat pääsivät näkemään näistä vilauksen jo reilu viikko sitten.

Olen tottunut löytämään niitä hakusanoilla dance purse, finger purse, opera purse  ja joskus  jopa evening bag hakusanalla. Ne ovat aivan kukkaron näköisiä ja kokokin on vastaava. Niihin saakin sujautettua muutaman kolikon, tanssikortin  tai vaikkapa pääsylipun. Pankkikorttia niihin ei yleensä saa mahdutettua, sillä muoto tai koko on aina väärä.

Mihin laittaisin tanssikorttini?

Ennen aikaan näitä taidettiin käyttää eniten juuri tanssiaisissa. Niihin sai helposti sujautettua tanssikortin ja lenkki ketjussa puolestaan sujahti kätevästi yhteen sormeen ja kädet jäivät näin vapaaksi tanssia varten.

kuva_edwardianfingerpurse03

Tanssiaisissa tulee harvemmin käytyä eikä näitä normaaliin arkeen saa mitenkään soveltumaan, mutta erikoistapauksissa nämä aina kaivan esiin. Ja joskus ihan muuten vaan. Otan esineen käteeni, kääntelen sitä ja annan sormieni juosta kukkaron kaarilla ihastellessani sen monimutkaisia kuviota ja laitan sen sitten takaisin paikoilleen.

kuva_edwardianfingerpurse01

Sain nämä vuosia sitten lahjaksi. Toinen on joululahja äidiltäni ja toinen hääpäivälahja mieheltäni. Molemmat kukkarot ovat edwardiaaniselta ajalta. Pinta on hopeoitu, joten kulumaakin näkyy ja varmaan vuosien saatossa hopeointi tulee häviämään. Yritän kyllä säilyttää niitä varsin huolellisesti ja ne ovat käärittyinä pehmeään kankaaseen, kun sujautan ne takaisin säilöön vanhaan liinavaatekaappiimme.

kuva_edwardianfingerpurse02

Molemmista pidän aivan erityisen paljon, mutta enemmän olen tullut käyttäneeksi tuota kuviollisempaa jo siitäkin syystä, että se on himpun verran suurempi ja siihen mahtuu muutama kolikko enemmän. Se on myös paremmassa kunnossa, sillä sisus on kangasta, kun taas tuossa toisessa jotain muuta – en ole oikein saanut selvitettyä mitä, mutta selkeästi hauraampaa materiaalia se on. Monesti myynnissä olevissa kukkaroissa näkeekin, että sisukset ovat haurastuneet pois – käyttökelpoinen kukkaro silti on, vaikka ei kankaista sisusosaa enää olisikaan.

kuva_edwardianfingerpurse05

Kukkaroni sisus on kauniin vihreä ja ihanan pehmeä. Lokeroita on useampi ja niihin saakin kätevästi lajiteltua kolikot ja liput tai sen tanssikortin, johon merkattiin minkä tanssin oli kenellekin kavaljeerille luvannut.  Järjestäisipä joku vielä jossain tanssiaisnaamiaiset vanhaan tapaan.

Ai niin, unohdin – minä en osaa tanssia… mutta tanssiaisnaamiaisten vuoksi olisin valmis opettelemaan!

My  Edwardian period finger purses are gifts from my mother and my husband. I use them, especially the last one with green lining, time to time in very special occasions. They are my little treasures from the past times.