Aihearkisto: Historialliset vaatteet/asusteet/ompelu

Tuikahduksia Pollyannasta

Niin siinä vain kävi, että Pollyannan metsästämiseen meni hyvä tovi, sillä huonojen uutisten myötä tuli todettua sekin, että koska jalkojen kunto ei tule parantumaan niin  edessä oli vaateongelman ratkominen. Ja ehkä vähän kenkäongelmankin….

kuva_sininenpuku03

Kipeät jalat, pitkät hulmuavat helmat ja taaperon kantaminen olivat aika mahdoton yhtälö, kun jo pelkästään helmat aiheuttivat huonona päivänä katumisriskin.  Ja koska sanomattakin lienee selvä, että taapero on ja pysyy (joskin kasvaa)  ja jalat eivät merkittävästi koskaan tule parantumaan, oli aika alkaa sanoa hyvästejä rakastamilleni asuille ja sen myötä myös pitkille helmoille. Oli aika jättää taakse niin keskiaika kuin Edwardiaaninenkin aika ja katsoa eteenpäin.

Nykyvatteet eivät  isolta osalta ole koskaan minua innostaneet eivätkä ole koskaan tuntuneet omilta. Olenkin vakaasti sitä mieltä, että olen syntynyt vallan väärälle aikakaudelle, vaikka myönnettävä on, että nykyisen kaltaisen terveydenhoidon ottaisin mielelläni mukaan aikakoneeseen kohti menneisyyttä.

Kuulostaa varmasti typerältä, mutta taisinpa itkeä pari iltaa hiljaa itsekseni sitä, että en voisi enää pukujani säännöllisesti käyttää. Toki ymmärsin tilanteen ja tajusin, että en todellakaan halunnut olla rähmälläni maassa, koska jalat eivät toimineet kunnolla ja olivat kipeät. Vaatteet olivat kuitenkin olleet itselleni iso osa sitä, kuka olen ja olivat olleet sitä suunnilleen pari kymmentä vuotta.

Tuikahduksia Pollyannasta

Olen kuitenkin aika peruspositiivinen luonne ja Pollyanna on juurtunut syvälle sisimpääni. Niinpä käytin aikani asian pohtimiseen ja tein päätöksen selattuani ensin muutamia historiallisia pukukirjoja. Oli aika astua aimo harppauksen verran modernimmaksi ja toivottaa 50-luku tervetulleeksi.  Sen myötä tuli muitakin ideoita ja elämä alkoi taas näyttää valoisampia puolia itsestään.

Kirsikkana kaiken päällä oli vielä sekin, että minun oli välttämätöntä uusia silmälasini, jotka olivat jo auttamattomasti jätättäneet. No, ei liene ihme, sillä muistelisin, että taisin hankkia edelliset suunnilleen 10 vuotta sitten eli joskus silloin, kun tähän taloon muutimme. Ihastuin lähes välittömästi yllä olevassa kuvassa oleviin laseihin ja myyjäkin tuumi, että ne sopivat aivan täydellisesti mekkoni kanssa.

Enpä ole tainnut koskaan olla yhtä onnellinen silmälaseista! Vielä tosin on uusiin laseihin totuttelu meneillään ja maailma saattaa keikahtaa helpostikin ympäri, joten kaikki pitää tehdä hyvin rauhallisesti. Elän toivossa, että viikon päästä maailma olisi heilumaton ja kirkas. Nyt se on kyllä kirkas, mutta kovin keikkuvainen ja kirjoittaminenkin on yllättävän haastava tehtävä.

silmalasit01

Parin viimeisen kuukauden aikana on vaatekaappiini hiipinyt 50-luvun henkisiä mekkoja niin Miss Windy Shopista kuin parista ulkomaisestakin verkkokaupasta. Tyllihameet ovat vallanneet kaapin toisen puolikkaan ja tukisukkien väreilläkin  olen uskaltautunut hiukan leikkimään.

Vanhojen pukujen hyvästeleminen ei ollutkaan enää ihan niin kamalaa kuin miltä se oli aluksi  tuntunut.  Ja myönnettävä on, että vanhat 50-luvun elokuvat, tyllihameet ja kellohelmat ovat olleet aina lähellä sydäntäni ja lukemattomia kertoja olenkin ihastellut vanhojen elokuvien  puvustusta. Ei siis ihan paha muutos kuitenkaan.  En olisi pitkään aikaan – jos koskaan –  tullut näitä kokeilleeksi, jos jalkani olisivat pysyneet kunnossa. Tämä lienee se positiivinen seikka tässä asiassa.

Edellisen lauseen myötä lienee pakko todeta, että pieni sisäinen Pollyannani taitaa kuitenkin olla melko hyvissä voimissa taas!

Miss Windy Shopin ihanat tyllihameet. 🙂

Kuvat: © Luomulaakson Maria


shopify visitor statistics


Minä osaan sittenkin!

Ennen joulua päätin yrittää jotain, jota en ollut tehnyt pitkään aikaan. Nimittäin neulomista. Minun ja neulepuikkojen suhde on karu. Kiehdomme toisiamme kovasti, mutta eroamme yleensä kiukkuisina ja pettyneinä.

Lapasten ja villasukkien neulominen on tuskaa. Oli jo kouluaikoina ja niistä ei jäänyt kuin pahat muistot. Silloin en edes vielä tiennyt, että lukihäiriö heitteli kapuloita neuleisiini minkä kerkesi ja luulin vain, että kaikesta yrittämisestäni huolimatta olin vain yksinkertaisesti aivan kammottavan huono neulomaan lapasia ja villasukkia. Opettajan selitykset tuntuivat sekavilta ja niitä oli vaikea painaa mieleen. Sukkien hentoiset silmukat tuntuivat lähinnä hirttosilmukoilta.

Jouduin pohtimaan suhtautumistani neulomiseen eräällä syksyisellä kauppareissulla, kun Rasmus pyysi minua ostamaan lankaa, jonka oli hyllyssä nähnyt. Se oli hänestä kauneinta lankaa ikinä ja niinpä meille hankittiin muutama kerä, jotta Rasmus saisi kaipaamansa kaulaliinan.

Minä osaan sittenkin!

Yöt ennen joulua olivat työntäyteisiä, sillä syksyn ja joulun välissä ehti lanka hävitä. Se löytyi joulukuussa Rasmuksen aarrelaatikosta, kun poikien huoneessa tehtiin suursiivous. Hän oli laittanut sen varmaan talteen ja unohtanut sen sitten. Aikaa neulomiseen ei siis ollut liiemmälti. Olin aivan varma, että en ehtisi saada kaulaliinaa millään valmiiksi.

Puikot sauhusivat ja alkuun pudottelin silmukoita kuin alakoululainen, joka teki ensimmäistä neulontatyötään, mutta lopulta kirotut silmukat alkoivat pysyä puikoilla ja työ edistyä. Hämmästyin sitäkin, että työnlaatu olikin loppujen lopuksi aika tasaista eikä lainkaan sellaista kuin muistelin neulomiseni monta vuotta sitten olleen. Ehkä minulla olikin vielä toivoa!

Pojan ilme oli ikionnellinen, kun kiedoin hänen kaulaansa uuden valmiin kaulaliinan. Eihän se käsityöihmisille ole temppu eikä mikään tehdä kuvassa olevaa kaulaliinaa, mutta minulle 120 cm pitkän ja kolmisenkymmentä senttiä leveän huivin neulominen oli iso juttu. Ja olipa se ensimmäinen vaatekappale, jonka olen Rasmukselle koskaan neulonut. Taisimme olla molemmat aika onnellisia ja ylpeitä.

Kukapa tietää – ehkä uskaltaudun kokeilemaan niitä lapasiakin vielä. Villasukkiin en kuitenkaan vielä koske. Ne kuulostavat kantapäineen kaikkineen vielä liian pelottavilta kapistuksilta.

Uskaltakaahan kokeilla uusia juttuja. Koskaan ei tiedä, vaikka onnistuisikin! 🙂


click tracking


Mihin laittaisin tanssikorttini?

Oopperaillan kynnyksellä kaivoin laatikoistani esiin vuosia sitten lahjaksi saamani edwardiaanisen ajan kukkarot.  Instagrammissa Luomulaaksoa seuraavat pääsivät näkemään näistä vilauksen jo reilu viikko sitten.

Olen tottunut löytämään niitä hakusanoilla dance purse, finger purse, opera purse  ja joskus  jopa evening bag hakusanalla. Ne ovat aivan kukkaron näköisiä ja kokokin on vastaava. Niihin saakin sujautettua muutaman kolikon, tanssikortin  tai vaikkapa pääsylipun. Pankkikorttia niihin ei yleensä saa mahdutettua, sillä muoto tai koko on aina väärä.

Mihin laittaisin tanssikorttini?

Ennen aikaan näitä taidettiin käyttää eniten juuri tanssiaisissa. Niihin sai helposti sujautettua tanssikortin ja lenkki ketjussa puolestaan sujahti kätevästi yhteen sormeen ja kädet jäivät näin vapaaksi tanssia varten.

kuva_edwardianfingerpurse03

Tanssiaisissa tulee harvemmin käytyä eikä näitä normaaliin arkeen saa mitenkään soveltumaan, mutta erikoistapauksissa nämä aina kaivan esiin. Ja joskus ihan muuten vaan. Otan esineen käteeni, kääntelen sitä ja annan sormieni juosta kukkaron kaarilla ihastellessani sen monimutkaisia kuviota ja laitan sen sitten takaisin paikoilleen.

kuva_edwardianfingerpurse01

Sain nämä vuosia sitten lahjaksi. Toinen on joululahja äidiltäni ja toinen hääpäivälahja mieheltäni. Molemmat kukkarot ovat edwardiaaniselta ajalta. Pinta on hopeoitu, joten kulumaakin näkyy ja varmaan vuosien saatossa hopeointi tulee häviämään. Yritän kyllä säilyttää niitä varsin huolellisesti ja ne ovat käärittyinä pehmeään kankaaseen, kun sujautan ne takaisin säilöön vanhaan liinavaatekaappiimme.

kuva_edwardianfingerpurse02

Molemmista pidän aivan erityisen paljon, mutta enemmän olen tullut käyttäneeksi tuota kuviollisempaa jo siitäkin syystä, että se on himpun verran suurempi ja siihen mahtuu muutama kolikko enemmän. Se on myös paremmassa kunnossa, sillä sisus on kangasta, kun taas tuossa toisessa jotain muuta – en ole oikein saanut selvitettyä mitä, mutta selkeästi hauraampaa materiaalia se on. Monesti myynnissä olevissa kukkaroissa näkeekin, että sisukset ovat haurastuneet pois – käyttökelpoinen kukkaro silti on, vaikka ei kankaista sisusosaa enää olisikaan.

kuva_edwardianfingerpurse05

Kukkaroni sisus on kauniin vihreä ja ihanan pehmeä. Lokeroita on useampi ja niihin saakin kätevästi lajiteltua kolikot ja liput tai sen tanssikortin, johon merkattiin minkä tanssin oli kenellekin kavaljeerille luvannut.  Järjestäisipä joku vielä jossain tanssiaisnaamiaiset vanhaan tapaan.

Ai niin, unohdin – minä en osaa tanssia… mutta tanssiaisnaamiaisten vuoksi olisin valmis opettelemaan!

My  Edwardian period finger purses are gifts from my mother and my husband. I use them, especially the last one with green lining, time to time in very special occasions. They are my little treasures from the past times.  


Asuuko sinussakin pieni Carrie Bradshaw?

Kengät eivät ole koskaan olleet minulle mikään iso asia. Niiden on pitänyt olla lähinnä mukavat jalassa ja kestävyyskin on ollut  plussaa.

Veritulpan jälkeen,  raastavan säryn muututtua joka päiväiseksi, nousivat kengät kuitenkin ihan uudelle sijalle ja kenkärivistöä piti jopa kasvattaa, koska jalat jaksoivat paremmin, kun sai välillä eri kengät jalkaansa.

Parhaat kengät ikinä

Huomasin, että korkojenkin koossa oli hyvä olla eroja ja vaikka en mitään kymmenen sentin korkoja voikaan käyttää niin jonkinlaiset korot kengissä pitää silti olla. Välillä enemmän, välillä vähemmän – ja jalat kiittävät. Jos oikein hyvin käy, niin särkevätkin vähän vähemmän. Täysin koroton kenkä sen sijaan tuntuu pahalta, vaikka alkuun luulin, että olisi toisin.

Kuvan kenkien hankintaa pohdin kauan. Näin, kuinka hyvin ne sopisivat hameidenkin seuraksi ja kengät olivat minusta todella kauniit ja pikku hiljaa sain huomata, että ehkä minussa sittenkin asuu pikkiriikkinen Carrie Bradshaw.

Niinpä verkkoshoppailujen tuloksena kotiin tupsahtivat pari vuotta takaperin ehkä maailman mahtavimmat kengät, joissa ei ollut liian lämmin kulkea kompressiosukista huolimatta ja joissa oli kuitenkin vartta sen verran, että suojasivat maltaita maksavat sukkani ulkopuolisilta uhilta.

Sukkien käytön alettua olen saanut  nimittäin karvaasti kokea, kuinka helpolla paksun oloinen lääkinnällinen tukisukka repeää, kun se osuu johonkin sopivan terävään. Välillä riittää vähemmänkin terävä.  Niinpä sukkien suojaaminen muodostui aika oleelliseksi seikaksi ja kesäisten sandaalienkin kanssa sukkien päälle pitää vetää yleensä ainakin suojasukat, jotta sandaaleihin välillä päätyvät hiekan muruset eivät kuluttaisi kompressiosukkiani puhki.

Varsien hyvä puoli on sekin, että ne auttavat kenkää pysymään jalassa. Kompressiosukat ovat yllättävän liukkaat ja sain huomata, että moni ennen ihan sopiva avokas ei jalassa enää sukan kanssa kunnolla pysynytkään vaan jalka liukui joka askeleella aina pikkuisen pois kengästä. Se oli ikävää. Varrellisissa sekä nauhallisissa kengissä ei tätä ongelmaa onneksi ole.

Mahtavinta näissä kengissä oli, että ne sopivat sekä nykyaikaisten, että vähän vähemmän nykyaikaisten vaatteideni kanssa ja kestävyys – se on ihan priimaa, sillä kengät ovat edelleen, lähes kaksi vuotta hankinnan jälkeen, melkein kuin uudet.

Näiden kenkien hyvistä puolista huolimatta toivon, että jonain päivänä saan hankittua ihan ajanmukaiset kengät enkä vain joitain, jotka sopivat tyyliin. Niitä ajanmukaisia popojakin kun kuitenkin on olemassa ja myynnissä.


hit counter


Keskiaikapuku vuosien takaa

Vuosia vuosia sitten kävin vielä keskiaikaseurassa. Se jäi pitkälti kuvioista, kun ensimmäinen lapsi syntyi, vaikka  kyllä kerran tai pari sen jälkeen vielä tapahtumissa kävin. Harrastus jäi, mutta rakkaus historiallisiin vaatteisiin säilyi ja jäi elämään.

kuva_korut01

Tuohon aikaa pukusuunnittelu ylsi myös koruihin ja jokainen kuvan koruista on hankittu jonkin tietyn puvun yhteydessä – paitsi rannekoru, jonka olen saanut lahjaksi.

Tämä puvun kanssa olen käyttänyt eniten Uhtuan sotkaa, mutta myös Setukaisten kääty on ollut tämän puvun asusteena.

Perniön sormus käy ihanasti kaikkien keskiaikapukujen kaveriksi samoin kuvan Hattemala-aihe rannekoru. 

keskiaika02

Itse asun esikuvana toimi houpplelande, joka oli muodissa 1300-1400 luvuilla. Siitä oli olemassa useampaa erilaista versiota ja taitaapa se olla juuri se asu, jota usein miten lasten satukirjoissakin keskiaikaan sijoittuvissa tarinoissa kuvataan ja samaisessa kuvassa lon yleensä myös  1300-1400 luvuilta tuttu päähine hennin.

keskiaika04

Houpplelanden hihat oli useasti leikattu kauniin kuviollisiksi reunoista ja  pukuja myös koristettiin turkiksin. Omassa puvussani on oikaistu paljon, mutta vyön kera se näyttää hyvin aikakautiselta. Vyötä ei valitettavasti enää ole, sellaisen kyllä tekisi helposti uudenkin, mutta olen itse asiassa tuuminut, että koska tähän pukuun uppoaa metritolkulla kangasta enkä sitä oikeastaan koskaan enää käytä, niin sen voisi purkaa ja tehdä siitä ihan toisenlaisen asun. Kangas nimittäin toimisi vallan mainiosti vaikka mihin muuhunkin!

keskiaika01

Hihoissakin on kaksinkertainen kangas, sillä sisävuori on samaa kuin ulkopuolinen kangas, mutta mustaa. Leveyttäkin hihoilla on ihan kiitettävästi, sillä jos nostan käteni suoraksi sivuille niin hihat yltävät aina lattiaan saakka.

Huomasinpa kangasvarastoja penkoessani, että samaa kangasta löytyy viininpunaisena vielä pieni pätkä. Voi siis olla, että näiden kuvien jälkeen tämä asu kokee isohkon muodonmuutoksen. 🙂

Luulen, että puvun kaikki osat saisivat uuden elämän jossain toisessa puvussa. Tekoturkisreunakin on sen verran sopivina palasina, että siitä saa vielä tehdyksi melkein mitä vain!

Puku on todella painava ja kun on tämä yllään heilunut koko päivän, niin olkapäät ovat totaalisen kuolleet ja vaatteiden vaihdon jälkeen on aivan alaston olo, sillä nykyaikaiset vaatteet eivät paina edes sokeripussin vertaa!

keskiaika03
Niin ja hihojen ja helmojen kanssa kannattaa olla varovainen, sillä ne jäävät yllättävän helposti auton oven väliin ja kun on yöllä ajamassa keskiaikatapahtumasta kotiin niin saattaa huomata, että poliisilla olisi pikkuisen asiaa. Hymyssä suin sain maininnan, että autoni oven välistä roikkuu hyvä pätkä helmaa!  😀


click tracking


Kalevala Koruja keskiaikapukuihin

Olen useasti kertonut, että keskiaikapuvun suunnittelu alkoi yleensä sillä, että hankittiin uusi Kalevala Koru. Toki joskus kävi toisinkin päin ja totta kai moni koru käy useamman puvun kanssa.

Uhtuan sotka (esikuva on peräisin Uhtualta noin 1050-1300) on ensimmäisiä Kalevala korujani ja samalla myös yksi lempikorujani. Se sopiikin useamman eri keskiaika-aiheisen puvun kanssa. Tuota korua tosin käytän mielelläni ihan nykyaikaistenkin asujen kanssa.

Kalevala Koruja keskiaikapukuihin

Setukaisten kääty (esikuva on osa setukaisnaisen puvun korustoa) ostettiin alun perin yhden sinisen pukuni asusteeksi, mutta jossain vaiheessa päätyi käyttöön myös toisen asun kanssa, josta postaan piakkoin.

Perniön sormus ( esikuva on peräisin Perniön Yliskylästä 1100-luvulta) käy ihanasti kaikkien keskiaikapukujen kaveriksi. 🙂

Kuvan rannekoru on  Hattelmala-aihe ja yksi rakkaimpia korujani. Sain sen aikanaan lahjaksi ja se onkin ollut monesti käytössä melkein jokaisen keskiaikaisen asuni kanssa.

Pidän Kaleva koruista paljon. Pääasiassa kuitenkin yleensä niistä, joilla on historiallinen esikuva. On toki moni muukin Kalevala Koru kaunis, mutta pukuihin yhdistän mieluiten niitä, joiden historiasta tiedän jotain ja monesti on mukava katsoa, että sekä puku, että koru ovat samanaikakauden tuotoksia. Koru antaa puvulle viimeisen silauksen.

Vuosia sitten, kun näitä koruja enemmän ja useammin ostin, kävin yleensä aina samassa pikkuliikkeessä silloisilla kotikulmillani. Myyjä tunsi minut ja yleensä kanta-asiakkaana sain aina pienen alennuksenkin. Oli mukavaa käydä samassa liikkeessä, jossa myyjä tiesi heti, mistä pidin. Nyt taitaa tuossakin liikkeessä olla ainakin eri ihmiset töissä, jos liikettä edes enää on. En tiedä, kun en ole pitkään aikaan siellä käynyt.

Kalevala Korut tehdään muuten Suomessa. Tarkemmin sanottuna Helsingissä Pitäjänmäellä.

Kalevala Korun sivuilla kerrotaan myös, että ”Kestävä kehitys ja ympäristöarvojen kunnioitus ovat Kalevala Korulle itsestäänselvyys. Käytettävien materiaalien kotimaisuusaste on mahdollisimman korkea, kultatuotteet valmistetaan kierrätetystä kullasta, jätevedet otetaan talteen ja toimitetaan puhdistettavaksi.”

Näillä tiedoilla voikin hyvillä mielin ostaa Kalevala Korun tuotteita jatkossakin.


shopify analytics ecommerce