• Kesän paras päivä antikvariaatti Tessissä

    Antikvariaatti Tessin löysimme jokunen viikko sitten ihan vahingossa. Meille aikuisille antikvariaatin antimet mahdollistivat lapsuudenlukukokemuksen täydellistymisen. Mieheni ja minä olimme molemmat lukeneet Taru Sormusten Herra-sarjakuvan vain osittain. Itse muistelen lukeneeni siitä kaksi osaa ja hän kertoi lukeneensa vain yhden. No, nyt meillä on käsissämme kaikki kolme osaa ja saimme ne sopuhintaan.…

  • Pieni reissu ja puutarhapuuhia

    Viikonloppu oli hiukan erilainen. Vierailimme appivanhempieni luona. Reissuun piti alunperin lähteä jo perjantaina, mutta aikataulut menivät ihan uusiksi, kun mieheni työprojekti jatkui ja lopulta tultiin siihen tulokseen, ettei matkaan voitaisi vielä perjantaina lähteä – niinpä auto pakattiin illalla valmiiksi ja aamulla lähdimme matkaan – tosin yksi lapsi vähemmän mukana, sillä…

  • Lukusoppi Kouvolassa

    Antikvariaatit ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja niistä on tullut yksi jos toinenkin ihanuus löydettyä. Toki uuden uutukainen kirja on ihana myöskin, mutta niitä vanhoja kirjoja ei pahemmin uutena löydä. Joskus jos on oikein hyvä tuuri saattaa kuitenkin ihka tavallisestakin antikvariaatista löytää sellaisen ihmeellisen upeassa kunnossa olevan kappaleen jostain vanhasta…