Aihearkisto: Arki

Valokuvia

Viimeiset pari kolme päivää ovat kuluneet aika tiiviisti tietokoneen ääressä. Aloin lajitella lasten vanhoja valokuvia ja päivät ovat venyneet helposti yli 14 tuntisiksikin. Tietokoneen syövereistä on löytynyt paljon kuvia ja paperikuviakin oli kertynyt aika tavalla. Tässä myös huomasi, että jotkin asiat kannattaisi tehdä ajallaan. Joistain kuvista puuttuivat merkinnät täysin ja koska kuvat olisi mukava saada laitettua kirjoihin ja kansiin ihan aikajärjestyksessä on se merkinnyt sitä, että pahimmillaan on laskettu hampaiden lukumäärää, kuolan paljoutta paidan rinnuksilla ja kuinka monta hiusta on törröttänyt päälaella. Työtä oli paljon, mutta nyt näyttäisi siltä, että kuvat on saatu lopulta aikjärjestykseen ja mitään ei enää puutu välistä. Siis toivottavasti mitään ei enää puutu välistä… Takapakkiakin on välillä tullut.

Mukavaa oli selata vanhoja kuvia ja nähdä kuinka lapset ovat kasvaneet ja muuttuneet. Mikaelin ja Rasmuksen kanssa käytiin läpi niitä myöskin ja pojilla oli hauskaa katsella omia niin iloisia kuin surullisiakin hetkiä. Rasmuksen kohdalla mietitytti lukuisat sairaalareissut, aivosähkökäyrät ja muut. Niistäkin oli kuvia olemassa, koska niiden avulla käytiin läpi tapahtumia, kun sanoja ei vielä paljon ollut. Rasmus sanoi eilen haluavansa ne mukaan albumiinsa. Ja olisiko tuo ihme. Ne ovat olleet iso osa hänen elämäänsä, vaikka enemmän normaaleihin uomiin olemmekin jo päässeet. Rasmus aloittaa syksyllä tavallisella luokalla, joka ei ole niin suuri kuin luokat yleensä ja siellä Rasmus saa tehostettua tukea. Näillä eväillä pitäisi selvitä. Eri asia olisi sitten ollut, jos aloitusluokka olisi sellainen jättimäinen niin kuin nykyään monesti on.

Molemmat pojat ovat aivan erityisesti pitäneet vauvakuvistaan. Onhan se hauska nähdä millainen oli ihan ensimmäisenä päivänä ja paljon he ovat niistä kyselleetkin. Ja paljon on saanut kertoa siitä millaisia he olivat, mitä tekivät ja mistä pitivät. Paljon on muisteltu hassuja sattumuksia, mutta puhuttu myös vakavista ja pelottavistakin asioista.

Vielä pitää saada laitettua loput kuvat paikoilleen ja sitten voimmekin paremmin lueskella yhdessä, mitä milloinkin tapahtui. Näissä merkeissä kuluu varmasti vielä muutama päivä, sillä materiaalia on yllättävän paljon. Tosin mieleen on tullut myös monta sellaista tapausta, joista ei kuvia ole.

Totuttelua, löytöjä ja menneisyyden tuulia

Mieheni siskon häät ovat helmikuussa. Meilläkin on siis jo kovasti tohinaa.

Lasten kanssa on aiheesta juteltu. Rasmus ei pahemmin asiasta mitään ymmärrä, Mikael enemmän ja koska molempia lapsia on toivottu osallistumaan juhlallisuuksiin aiheuttavat häät myös jännitystä – etenkin Mikaelille, joka on ilmaissut halunsa osallistua. Rasmus sen sijaan on lyönyt jarrut päälle jo heti ensi metrillä ja todennäköistä on, ettei hänen melipiteensä tule asiasta muuttumaan. Mikaelin kohdalla mikä tahansa on vielä mahdollista. Me siis jatkamme asiasta juttelua ja ajatukseen totuttelua.

Innostuin myös taas aloittelemaan ompelua – tai ainakin yrittämään. En ole mikään kauhean hyvä siinä…. Lapsille olisi tarkoitus saada tehtyä liivit. Kaavat ovat olleet olemassa jo jonkin aikaa, mutta kankaan sain vasta muutama päivä sitten. Katsotaan tuleeko siitä sitten kaksi liiviä vaiko lapaset 😛 Oma pukuni kaipaa korjailua. Ja tajusin myös, että puvun kanssa ei oikeasti mahdu tavallinen takki päälle. Minulla on kaksi viittaa, joista toisella paleltuu talvella ja toisella ei, mutta tuo viitta ei ole kovin juhlava. Sen pääasiallinen tarkoitus on todellakin ollut lämmittää, kun keskellä talvea seisoo katselemassa turnajaisia. Ei se pahan näköinen ole, mutta ei juhlava.

Niinpä raivasin tieni läpi autotallin tavarameressä ja löysin kasan kauan sitten hankittuja kankaita, tekoturkiksia ja ties mitä muuta. En edes muistanut enää kaiken olemassaoloa! Onhan siitä sentään reilut kolme vuotta, kun tavarat autotalliin päätyivät ja hankittu ne on ties kuinka monta vuotta sitten! Nyt kuitenkin ajattelin muuntaa harmaan karvan viitaksi ja laittaa sinne lämmintä vällyä vuorikankaan alle. Takkia ei voi edes ajatella, koska juhlapuvun leveät (siis oikeasti leveät!) hihat eivät mahdu takin hihoihin sitten millään! No yksi viitta lisää ei haittaa ollenkaan. Varsinkin kun lyhyemmälle, lämpimälle viitalle on todellinen tarve.

Joku saattaa nyt ihmetellä juhlavaatteeni hihoja. Voin sen verran kertoa, että vaatevarastoni ei keskimäärin ole ihan tavallinen – puhutaan sitten juhla- tai arkivaatteista. Pidän menneiden aikakausien vaatteista ja se näkyy. Etenkin nykyään enemmän kuin vaikkapa vuosi sitten. Muutama vuosi sitten käytin lähes yksinomaan pitkiä hameita, viittoja, suuria neulottuja huiveja… raskauksien/lasten myötä nuo vaatteet siirtyivät hetkeksi syrjään, mutta ovat nyt kovaa vauhtia palailemassa käyttöön.

Eräs ystäväni sanoi kerran, että näytän ihan siltä kuin olisin juuri saapunut menneisyydestä. Siinä hän taisi olla harvinaisen oikeassa. 🙂

Perheestä ja suvusta

Meidän perheseen kuuluu 2 alle kouluikäistä lasta, isi, äiti, kaksi koiraa ja pari jyrsijää. Ihan tavallinen juttu siis. Vaan eipäs olekaan! Sillä meidän perheeseemme kuuluu nimittäin myös Mummi.

Ihan totta! Minun äitini asuu meidän kanssamme. Lasten kannalta tämä on varsin ihana ratkaisu. Meillä on sukupolvien ketju ja lapset oppivat samalla eri sukupolvien ajatuksia, taitoja ja oppivat tulemaan toimeen eri-ikäisten ihmisten kanssa. Nykyään tämä perhemalli on vähintäänkin outo ja jopa neuvolassa ensireaktio oli ihmetys ja sen jälkeen tiedustelu äitini voinnista. Niin, äitini voi hyvin. Onhan hänellä jo jonkin verran ikää ja pitkäaikaissairauksia, mutta kyllä hän itsekseen tulisi toimeen. Onhan totta, että meistä on turvaa hänelle, mutta on hänestäkin apua meille. Lapsenvahti, jos sitä tarvitaan, on lähellä. Ja mikä parasta, se on tuttu ja turvallinen Mummi!

Itse en pienenä ollessa paljon isovanhempia nähnyt. He asuivat toisessa päässä Suomea eli isovanhemmat olivat harvinaista herkkua – yleensä kerran kesässä heitä pääsi näkemään. Ei se silti tarkoittanut sitä, että meidän välimme olisivat olleet huonot. Yhä vieläkin muistan papan, joka kuoli ollessani ala-asteella. Minun on monesti häntä ikävä vieläkin. Ja olisi niin ihana, jos hän eläisi vieläkin ja näkisi lapsenlapsenlapsensa. Olisi myös niin monta asiaa, josta olisin hänen kanssaan halunnut puhua. Kysellä sodasta, jossa hän haavoittui, opetella puutöitä hänen kanssaan, kerätä marjoja metsässä… niin monta asiaa.

Muistan, että pappa rakasti luontoa. Hän samoili metsissä, keräili marjoja ja osasi kotiin vaikka silmät ummessa. Siinä oli ihminen, joka ei eksynyt! Ei sitten millään! Pappa teki myös puutöitä. Minulle hän veisti pikaisesti puisen lapion hiekkaleikkeihin, kun muovinen oli monen sadan kilometrin päässä kotona. Muistan myös, että päivällä käperryin hänen viereensä päiväunille. Tai siis pappa meni päiväunille ja minä vain halusin kainaloon. Sitten kun olin tarpeeksi kauan siinä ollut niin yritin hyvin hiljaa pois, mutta aina pappa heräsi ja nappasi minut kiinni. Noista asioista jäi hyvät muistot. Ja pappa elääkin yhä sydämessäni. Ja nyt siellä on myös mummini, joka kuoli viime kesänä korkeassa iässä. Hänet haudattiin papan vierreen ja vanhin poikani pudotti mukaan tekemänsä piirrustuksen. Hänellä oli kovin ikävä isomummiaan. Välillä vieläkin hän alkaa puhua isomummista ja sanoo, että on kova ikävä. Näin sukupolvien ketju jatkuu ja elää. Ne, jotka ovat kuolleet eivät unohdu, koska me muistamme heidät. He elävät mukanamme arjessa pienissä asioissa. Sanonnoissa, leivontaohjeissa, lempiruuissa ja musiikissa. He ovat edelleen osa meitä.

Mummin ja papan talo menee myyntiin kesällä. Ymmärrän sen kyllä, mutta tuntuu pahalta menettää lapsuuden kesäpaikka. Nuo seinät pitävät sisällään niin paljon muistoja ja viime kesä oli todennäköisesti viimeinen kun koskaan tuon talon tulen näkemään. Muistan edelleen tuoksun, joka siellä on ja voin yhä kuulla papan kuorsauksen ja mummin sulkemassa keittiön kaapin ovia… Muistot eivät kuitenkaan koskaan katoa. Ja viime kesänä sain kertoa noista muistoista vanhimmalle lapselleni. Näin sain siirrettyä hänelle palan lapsuuttani ja hänkin on nyt osa tuota muistojenketjua. Hän vaikutti kiinnostuneelta asioista ja se tuntui mukavalta. Suku ja menneet ajat muodostuvat tärkeäksi osaksi nykyisyyttä ja tulevaisuutta.

Tämä perhejärjestely tuntuu mukavalta. Ihmettelijät ihmetelkööt.