Aihearkisto: Arki

Toivo tuli taloon

Erityislapsen vanhempana olen joutunut kokemaan viiden ensimmäisen kouluvuoden aikana aikamoisen määrän pettymyksiä ja ymmärtämättömyyttä. Onpa ihan naurettu päin naamaa ja sanottu, että olemme väärässä. Meille on myös suoraan ilmaistu, että vika on vain täällä kotona, meissä vanhemmissa. Me emme vain osaa kasvattaa.

Eskarissa alkanut ihana positiivisuus, kannustaminen ja kasvatuskumppanuus muuttuivat vuosia sitten alkaneen koulun myötä joksikin ihan muuksi eikä kukaan todella kuullut hätäämme pitkään aikaan, vaikka yritimme sitä parhaamme mukaan tuoda esiin. Asioita ei auttanut sekään, että ensimmäiset kaksi vuotta oli eskarissa alkanut tehostettu tuki psykologin seurannan kera jäänyt unholaan, sillä tehostetun tuen paperit olivat jonnekin koululla kadonneet, vaikka nivelpalaverissa olimme kaikki istuneet ja paperit olivat taatusti koululle siirtyneet. Tämänkin jälkeen saimme kuulla, että se ja se tukitoimi ei onnistu, koska kaikilla oppilailla tulee olla samalla tavalla asiat. Yritimme siis toimintaterapeutin avulla saada mm. mahdollisuuden käyttää koulussa säkkituolia tai jumppapalloa.

Asiat eivät muuttuneet ennen viime syksyä, jolloin vaihdoimme koulua omatoimisesti. Harkitsimme asiaa ensin perusteellisesti ja otimme selvää vaihtoehdoista sekä kouluista.

Päätöksessämme oli niin hyvät kuin huonotkin puolet, mutta koimme, että meillä ei ollut enää vaihtoehtoja. Ei kaiken sen jälkeen, mitä olimme saaneet tai ehkäpä jopa joutuneet kokemaan. Vaakakupissa painoi eniten se, että lapsemme jäi ilman tarvitsemaansa tukea ja kallisarvoiset vuodet kuluivat ymmärtämättömien aikuisten valtaamassa viidakossa.

Toivo tuli taloon

Viimeinen vuosi

Viimeinen vuosi on ollut huima. Helppo se ei ole ollut kenellekään. Ei lapselle, ei meille vanhemmille tai muulle perheelle eikä uudelle opettajalle. Vuosi on ollut vaihteleva, vaikea ja äärimmäisen raskas, mutta joukkoon on mahtunut myös iloisia onnistumisia ja sellainen määrä ymmärtäviä ja sydämellisiä aikuisia, etten koskaan edes uskonut sellaisen olevan mahdollista.

Yhtäkkiä oli olemassa ihmisiä, jotka näkivät lapsessamme ne samat asiat kuin mekin ja olivat aidosti huolissaan lapsemme selviämisestä normiluokassa ja siitä, kuinka me kotona jaksamme vaikeassa tilanteessa. Se tuntui ihanalta, sillä me kun olemme oppineet vuosien varrella ihan omatoimisesti uimaan raskaassa arjessa eteenpäin ja etsimään uusia toimintamalleja toimimattomien tilalle ja kannattelemaan lastamme vaikeimpienkin hetkien yli.

Nykyinen koulu on ollut aivan upea. Se on ottanut huomioon lapsemme erityisyyden. Se on joustanut ja yrittänyt kaivaa kaikki mahdolliset ja melkeinpä mahdottomatkin resurssit, jotta lapsemme koulunkäynti onnistuisi. Muistan, kuinka itkin ensimmäisessä palaverissa syksyllä. Kyyneleet nousivat ihan väkisin silmiini, kun tajusin, että  meidät vihdoin kuultiin ja siitä hetkestä asiat lähtivät rullaamaan uskomattomalla vauhdilla eteenpäin.

Diagnooseja ja uusi koulupaikka

Vuoden vaihteessa saimme ensimmäisen uuden diagnoosin. Tai oikeastaan vanhan. Autisminkirjo ei ollut meille yllätys, sillä olihan siihen kuuluva diagnoosi ollut joskus papereissakin muiden diagnoosien seurana, mutta se sitten jonkun ajatuksella jätettiin pois siinä viiden kuuden ikävuoden kieppeillä (löysin muuten tähän asiaan liittyen vanhat muistiinpanonikin, joiden avulla olin poisjättämistä kritisoinut) ja jäljelle siitä jäi lähinnä maininta jumiutumisesta ja erityismielenkiinnonkohteista.

Kevään aikana kävi erityissairaanhoidosta hoitaja katsomassa lastamme koulussa ja esiin nousi niin autisminkirjo kuin ADHD. Kumpikaan ei yllättänyt. Mutta eräs toinen asia pääsi kyllä yllättämään.

Koulupsykologin puhelu tuli eräänä hiljaisena aamuna ja uutinen oli vertaansa vailla. Istuin vuoteen reunalle ja hengitin. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni ja sormista ja varpaista hävisi tunto. Nenänpäätäkin kihelmöi. Yritin hengittää ja olla itkemättä.

Lapsellemme oli myönnetty oppilaspaikka yksilöllistetyn opetuksen luokassa erityisopetuksen koulussa.

Parempaa lahjaa ei meille olisi kukaan voinut antaa, sillä tämän myötä arkeen astui taas toivo.

koulu01


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria




Web Analytics


Kirurgiselle

Alkuvuosi on ollut perheessämme aika raskas. Kahden lapsen erilaiset tutkimuskuviot ovat täyttäneet päiviämme ja tuleva kouluasia on sekin heilunut mukana. Noista kuitenkin lisää toisessa postauksessa tai muuten kirjoituksesta tulee aivan liian pitkä. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että paljon on tapahtunut.

Juuri nyt yritän keskittyä omaan olooni ja siihen, että jaksan. Tällä viikolla on edessä reissu Kirurgiseen sairaalaan eli tutummin kirralle. Korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystyspoliklinikka kävi tutuksi jo aiemmin, kun kävin siellä näyttämässä omituista pattia, joka tuntui taas kasvaneen ja juuri se tuntui myös aiheuttavan jatkuvia tulehduksia, kipua ja puutumista.  Antibioottikuurit alkoivat käydä taas turhankin tutuiksi. Tuuminkin jo yhdessä välissä vitsinä miehelleni, että sitten kun minä kuolen, johtuu se todennäköisesti siitä, että minuun ei enää yksikään antibiootti tehoa.

Kirurgiselle

Olen todella iloinen, että päivystyksessä oli lääkäri, joka ei pelkästään antanut sitä antibioottikuuria vaan todella perehtyi siihen, mikä oli vialla ja konsultoi korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystyspoliklinikkaa saman tien. Sitä kautta ropsahti lähete käydä näytillä ja asiat alkoivat mennä eteenpäin varsin hyvällä vauhdilla.

Tuleva operaatio tehdään päiväkirurgiana, onneksi. On ihanaa, ettei tarvitse jäädä sairaalaan. Viime yö meni pitkälti valvoessa. Pohdin eri vaihtoehtoja. Tuo minussa kasvava möntti voisi olla joko hyvä tai paha. Toki toivon, että se on hyvä, mutta enpä voi kuitenkaan kieltää, etteikö se voisi olla myös pahanlaatuinen.  Olo oli aika samanlainen kuin teholla viisi vuotta sitten veritulpan kanssa. Muistin taas kaikki äänet ja hajut ja ne kaikki silloiset tunteet hulmahtivat läpi kehon.

kirurginen02

Tänään päivänvalossa tuntuu paremmalta kuin hiljaisessa yön pimeydessä, jossa ajatukset ottavat vallan. Pimeässä kaikki on pelottavampaa – etenkin se tuntematon. Nyt auringon myötä tuntuu kevyemmältä. Jaksaa paremmin uskoa, että se hyvä vaihtoehto on varmasti se, joka tulee sitten joskus, kun poistettu möntti on käynyt patologin juttusilla.

Nyt pitää vain jaksaa odottaa päivä kerrallaan. Uskoa siihen, että elämä on se joka voittaa ja että tämä on vain taas tällainen pomppu matkalla kohti aurinkoista kesää ja kukkivaa puutarhaa.

Ihania kevätpäiviä teille kaikille. 

 

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

La Siestan riippupussi tuli osaksi aistihuonesuunnitelmiamme jo varsin aikaisessa vaiheessa – siis jo silloin, kun huoneessamme ei ollut edes ehjää sisäkattoa. Niinpä valitsemani ihana auringonvärinen riippupussi joutui hetken jos toisenkin odottelemaan paketissa käyttöönottoa yhdessä asianmukaisen kiinnityssarjan kanssa.

La Siesta – riippumattojen maailma

Olin selaillut La Siesta – riippumattojen maailman värikästä ja laadukasta valikoimaa jo hetken aikaa, kun silmieni eteen osui ihanan kirkkaan auringonkeltainen La Siesta Joki – riipputuoli. Se oli aikasen täydellinen lisä huoneeseemme ja toisi vauhdikkaampien juttujen joukkoon kaivattua rentoutumista.

Huomasin pussin mallin olevan ihanan pesämäinen ja pussin kestävyyskin oli varsin hyvä – luvattiinhan sen kestävän aina 80 kg saakka eli isompikin lapsi sinne vielä mahtuisi vallan mainiosti ja meillä se onkin aistihuoneessa yksi lasten lempijutuista ja sitä käyttävät kaikki leikki-ikäisestä yläkoululaiseen.

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

Riippumattojen maailman esittelytekstissä mainitaan pussin olevan suunnattu 3-9 vuotiaille, mutta koska riippupussi kestää aika isojakin kiloja, niin lähinnä käyttöä hankaloittamaan tulee lapsen pituus. Huomasimme tosin, että vaihtamalla riippupussin ihanan muhkean 65 litraisen tyynyn ohuemmaksi, piteni pussin käyttöikä entisestään. Tosin muhkea pohjatyyny on yksi pussin parhaita ominaisuuksia ja juuri omiaan luomaan suloista pesämäistä tunnelmaa – juuri sellaista, jossa on hyvä olla ja rauhoittua. Tästä kertoo sekin, että aika usein kiipeää pieninmäisemmme pussiin päiväunille, vaikkei sellaisia enää muuten nukukaan.

Pussi houkuttelee rauhoittumaan, mutta voi tarjota erilaisia aistikokemuksia hakevalle myös hauskoja pyörimishetkiä, kun katosta riippuvaa pussia ensin hiukan pyöritetään, päästetään sitten irti ja ihanalla vauhdilla pussi pyörii käännökset auki. Lisäksi se on ollut aistihuoneeseen rakennettujen temppuratojen osana monet kerrat.

lasiesta05 (2)

lasiesta03_02

lasiesta06

Kestävä, käytettävä ja turvallinen

La Siestan sivuilta selviää, että Joki-sarjan riippupussit ovat läpäisseet standardoidut turvallisuustestit ja riippupussin käyttöä lapsille suosittelee saksalainen BAG, joka tukee lastentuotteiden ergonomisuutta.

Riippupussi on osoittautunut käytössä erittäin kestäväksi ja näppäräksi välineeksi ja se on minusta huomattavasti parempi kuin monet markkinoilla olevat saman oloiset pussit. Erityisesti jo se, että pussi kestää 80 kg painon, tekee siitä merkittävästi paremman. Myös materiaali on miellyttävämmän tuntuista ja pussin malli kauniimpi ja käytännöllisempi.

Työn laatu tikkauksia myöten on erinomainen ja kankaan kestävyyden tuntee ihan käsin koskemalla. Laadukasta työtä viimeiseen tikkaukseen saakka ja sellaista sen pitää ollakin, sillä huonosti tehty pussi ei vaativaa käyttöä kestäisi.

Kestävyys on myös ekologista ja yksi ohjenuoramme oli huoneen välineitä valitessamme, että niiden tulisi olla mahdollisimman pitkäikäisiä ja monipuolisia. Riippupussi on tätä kaikkea.

lasiesta02_2
Siestalla nallen ja leppiksen kanssa.

Riippupussissa on tähän menessä jo leikitty, nukuttu, katsottu lasten ohjelmia, luettu kirjaa kuin ihan vain tuumittu maailman menoakin, sillä pussin käytetyin paikka on huoneen nurkassa siten, että sen aukko on ulospäin kohti ikkunaa, josta sopii katsella lintuja ja lumihiutaleita. Syksyllä putoilevia lehtiä ruskan runsaissa väreissä ja kesällä juuri ikkunan takana olevan kasvihuoneen kohisten kasvavia tomaatintaimia.

lasiesta07 (2)

Lisää osia aistihuoneeseen

Riippupussista innostuneena ostoslistalle on laitettu jo uusi hankinta aistihuonettamme varten. La Siesta – riippumattojen maailma myy nimittäin myös kudottuja riippumattoja, jotka ovat omiaan juuri aistihuonekäyttöön – toki myös muualle, ihan niin kuin riippupussikin. La Siesta Currambera tai La Siesta Carolina voisivat olla parhaat vaihtoehdot meille niin kokonsa kuin värimaailmansakin puolesta. Tai sitten jokin kerrassaan ihastuttavista luomulaatuisista riippumatoista.


Luomulaakso kiittää yhteistyöstä
La Siesta – riippumattojen maailmaa.
Riippupussi ja kiinnityssarja saatu La Siesta – riippumattojen maailmalta.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria



free web stats


Web Analytics

Unia tähtitaivaan alla

Viime syksy on ollut meillä aikamoisen raskasta aikaa eikä alkanut vuosi ole tuonut vielä suurempaa helpotusta, vaikka pieniä valopilkkuja onkin ollut näkyvissä.

Tällä hetkellä odotamme kärsimättöminä erikoissairaanhoitoon pääsyä, jotta varmistetaan diagnoosi ja saadaan aikaan kuntoutussuunnitelma. Jo nyt olemme kulkeneet hyvin pitkän matkan, vaikka toisaalta olemme vasta alkutaipaleella.  Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan on hämärän peitossa. Nyt edetään arkea pienissä paloissa ja yritetään ratkoa eteen tulevia ongelmia yhdessä koulun ja terapeuttien kanssa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että vahvasti mennään autisminkirjolla. Tarkempien tutkimuksien jälkeen saadaan enemmän tietoa.

Uusi koulu on ollut valtavan hyvä kokemus ja koulun vaihtaminen lieneekin paras päätöksemme ikinä. Kaduttaa ainoastaan se, että emme päätöstä tästä vaihdosta tehneet jo aikaisemmin. Menneisyyttä on kuitenkin turha jossitella. Siihen ei voi enää vaikuttaa, vaikka välillä tulee kyllä silti soimanneeksi itseään, ettei aikaisemmin asiaa päättänyt.

Unia tähtitaivaan alla

Kun uni ei tule

Juuri nyt yksi isoimpia ongelmia arjessa on lapsi, joka ei nuku.  Nukkumattomuus kun vaikuttaa kaikkeen toimimiseen.

Iltaisin on kyllä väsynyt, mutta koko keho on kuin muurahaisia täynnä. Ei tule uni, kun ei onnistu rentoutumaan ja rauhoittumaan. Ennen ilta kahdeksan aikaan saunalyhdyn tapaan sammunut lapsi onkin yhä hereillä, vaikka kello käy puolta yötä. Ei siinä paljon äitiä naurata – eikä sitten aamulla lastakaan. Kouluun pitää herätä, vaikka unta on kertynyt aivan liian vähän. Aamut ovat liisteriä, kun jumitutaan milloin mihinkin. Sukkiin, seiniin – oikeastaan ihan kaikkeen.

Painopeitto on yhä hankinnassa. Se voisi tuoda ratkaisun tai ainakin helpottaa useissa tapauksissa niin illalla kuin muutenkin. Jonain päivänä sen tässä kevään mittaan saamme toivottavasti hankituksi. Energia ja aika ei riitä sen valmistamiseen itse, vaikka tiedän, ettei sekään mahdottomuus olisi.

Eilen illalla aloitin kokeilun Laveran tuoksuvan vartalovoiteen ja tähtitaivaan kera. Iltapesujen jälkeen lapsi sujahti vuoteeseen ja tähtitaivaslampun luodessa ihanan rauhaisaa tunnelmaa huoneeseen hieroin lapsen kauttaaltaan hennon tuoksuisella Laveran voiteella ja samalla juttelimme päivän kulusta ja kaikesta, mikä mieleen juolahti. Hieroin aika voimakkaasti, jotta ärsykkeet saavuttaisivat syvätunnonkin.

Jännitin kuinka oikein kävisi. Tulisiko uni aiemmin?  Oli aika mahtavaa huomata, että pari tuntia ennen puolen yön oli pieni unten mailla. Hierominen oli auttanut ja aamulla silmänsä aukaisi paljon hyväntuulisempi lapsi kuin pitkään aikaan.

Toivottavasti nyt aloitettu systeemi toimii jatkossakin. Minulla on kyllä aika hyvä tunne tämän suhteen.

Kukapa ei nauttisi ja rentoutuisi tähtitaivaan alla, kun saa vielä samalla jakamattoman huomion ja hieronnan. Ja onhan tämä valtavan ihana tapa antaa lapselle yhteistä aikaakin.



Web Analytics


Jouluyön hiljaisuudessa

Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat. 

Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain. 

Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut istumaan ja kysynyt unisella äänellä ”Onko nyt se joulu?”. Aamulla on sitten väsyttänyt aika tavalla muitakin kuin vain minua ja pikkuinen kysyykin useana aamuna hiukan närkästyneenä, että ”oliko nyt ihan nakko herättää”. Paino on sanalla nakko, joka siis on oikeasti pakko, mutta p-kirjain on jossain teillä tietymättömillä. Löytyy sitten joskus. 

Nyt, yön hiljaisina tunteina paahdan tuttuun tapaan manteleita lasten joulupaketteihin. Jokaiselle oman purkillisen sokeroituja manteleita. Osan maustan jouluisilla mausteilla. Maistan muutaman. Kyllä laadunvalvonta pitää olla kohdillaan näin yölläkin. 

Vielä ennen nukkumaanmenoa käyn kurkkaamassa uinuvia lapsiani. Silitän kosteita hiuksia ja painan suukon otsalle. Vanhin pojistani on jo aikamiehen pituinen. Kasvoi ohitseni syksyn mittaan. Silti vielä lapsi. Liian nopeasti ovat joulut menneet. Silitän keskimmäiseni vaaleita hiuksia. Hymyilen ja huokaisen. Kuinka haluaisikaan kääriä lahjapakettiin sellaisen määrän lämpöä ja rakkautta, etteivät arjen töyssyt tuntuisi niin rankoilta. Niin, ettei tarvitsisi itkeä murheita ainakaan ihan joka päivä. 

Käperryn pienimmäiseni viereen ja hautaan kasvoni hänen pellavaisiin hiuksiinsa. Suljen silmäni ja painan illan hetket syvälle sisimpääni. En halua koskaan unohtaa.

Kuulen, kuinka koko talo hengittää hiljaa jouluyötä. Koira käy vielä pari huonetta läpi ennen kuin laittaa maate oven eteen tutulle paikalleen. Huokaisee ja sulkee silmänsä. Ihan pian minäkin nukahdan. 

Rauhallista joulua. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: Pixabay.

Älä osta mitään päivä vs. Black Friday

Minulla on ongelma.

Black Friday on elokuvaharrastajan unelmapäivä ja tänä vuonna se on myös pennejä venyttävän perheenäidin ehkäpä odotetuin päivä. Meidän hellamme sanoi sopimuksen irti viime viikolla ja uusi pitäisi saada. Ongelma on tietenkin se, että Black Friday on myös Älä osta mitään-päivä.

Sanomattakin lienee selvä, että tänä vuonna meidän taloudessamme kulutetaan rahaa tuona päivänä enemmän kuin ehkäpä minään muuna päivänä koko vuonna – ainakin, jos ei lasketa toukokuista kattoremonttia mukaan.

Aloin pohtia asiaa hiukan enemmän ja vaikka minussa asuukin pieni ekoihminen ja olen ehdottomasti Älä osta mitään-päivän kannalla, niin samalla pohdin, kuinka järjetöntä perheemme kannalta olisi jättää suunnitellut ja toivotut hankinnat tuona päivänä tekemättä.

Älä osta mitään päivä vs. Black Friday

Ostamatta jättäminen olisi toki kannanotto kulutusyhteiskuntaa vastaan. Osoitus siitä, että kaikkea ei pidä eikä tarvitse ostaa. Mutta entäpä ne harkitut ostokset?

Jäin miettimään vaihtoehtoja ja seuraamuksia, jos pitäisin älä osta mitään-ajatuksesta kiinni. Vaihtoehtoja oli käytännössä kaksi:

  1. Voisin ottaa kantaa ja pitää kukkaronnyörit tiukasti kiinni perjantaina ja ostaisin ne täsmälleen samat asiat sitten jonain toisena päivänä kalliimmalla hinnalla.
  2. Toinen vaihtoehto olisi ostaa ne samat tavarat tuona päivänä edullisemmin tietäen, ettei niitä olisi mahdollista ostaa eettisempinä versioina, joten se puoli pysyisi samana, tein ostokset sitten minä päivänä tahansa.

Erona olisi se paljonko rahaa kuluisi (ja toki se paljonko kauppa niistä saisi) ja mihin sitä voisi saada säästymään ostamalla samat tuotteet nyt edullisemmin. Senttiä venyttävä perheenäiti nosti päätään katsellessani remonttien kuluttamaa pankkitiliämme ja pohdin arvojamme. Olisiko meillä varaa kannanottoon?

Pyörittelin asiaa. Tuumin sitäkin, kuinka paljon elokuvat vievät tilaa kotona ja sitä, että saisihan niitä nykyisin sähköisestikin. Saisi, mutta näkyvyys meidän nettiliittymällämme olisi usein takkuileva ja miellyttävä elokuvahetki olisi hetkessä hermojaraastava, kun vuorosanat menisivät pahimmillaan parin sanan vauhtia eteenpäin ja joka välissä olisi pieni tuumaustauko. Ei kiitos. Se ei olisi enää hermolepoa  ja rentoutumista vaan kidutusta.

Mietin sitäkin, että oikeasti kukaan ei tarvitse  elokuvia. Siis todella tarvitse. Ei niin kuin ruokaa tai lämpimiä vaatteita. Mutta siihen ei tarvitse kategoriaan putoaisi sitten myös elokuvien lisäksi rakastamani kirjat ja oikeastaan melkein kaikki asiat.  Ajatus oli sietämätön ja tulin siihen tulokseen, että minä todellakin tarvitsen ainakin niitä kirjoja ja elokuvia. Ehkäpä pieni ekoihminen minussa oli nyt hiukan surullinen huomatessaan, että ihan kaikkeen ei omakaan innostus ekoilun puolesta riitä. Toki ilman elokuvia ja kirjoja tulee toimeen, mutta koen kuitenkin, että oma elämäni on rikkaampaa niiden ansiosta.

Luku- ja elokuvahetket ovat lisäksi perheemme yhteinen juttu ja ne ovat myös asioita, joista mieheni kanssa nautimme suuresti. Elokuvat olivat muuten ihan niitä ensimmäisiä asioita, jotka meidät toivat yhteen.

Sain huomata, että vaakakupissa painoi hyvin moni asia eikä ratkaisu ollut lainkaan yksinkertainen. Ei ollut olemassa yhtä hyvää tai välttämättä edes yhtä oikeaa vastausta.

Niinpä tulin siihen tulokseen, että kannanotot saisivat minun puolestani ainakin tänä vuonna jäädä tekemättä, mutta järkeään ei tarvitse Black Fridaynäkään menettää. Itselläni on jo tarkkaan suunniteltu lista elokuvista, joiden hintoja aion tuona päivän seurata ja sen mukaan vuotuiset elokuvahankintamme tehdä. Niistä sitten nautimme vuoden mittaan ihan koko perheen voimin.

Ja se hella – se on vähän vaikeampi pala. Taustatöitä on kuitenkin tehty ja päätetty, että hellan tilalle tulee  keittotaso sekä erillisuuni. Niistä kun toisesta sitten aika joskus jättää, niin eipä tarvitse (toivottavasti) molempia uusia kerralla.  Budjetti on jo selvä ja vähimmäisvaatimukset molemmille aparaateille tarkkaan harkittu. Nyt vain toivotaan, että kohdalle osuu sopivanlaiset laitteet, jotta päästään taas kunnolla kokkailemaan. Onneksi oli talossa viime vuoden keittiöremonttiin hankittu yksittäinen keittolevy, jonka avulla saa perheen ruokituksi, kunnes jossain vaiheessa saamme taas keittiön kuntoon.

Vuoden mittaan on sitten hyvä jatkaa mietintää Älä osta mitään-päivän hengessä ja tarkastella omia kulutustottumuksiaan ja mielitekojaan.  Turhaa ja tarpeetonta kun ei tarvitse ostaa koskaan.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria 

.