Basilikan pistokkaat

Basilikan pistokkaat

Monesti olen ostanut kaupasta basilikan taimen ja laittanut sen kasvamaan ruukkuun. Varmaan yhtä monesti se on epäonnistunut, kun basilikan lehdet alkavat tummua ja kasvi menee huonoksi, vaikka mitä tekisi. Kuolema on korjannut kasvin yleensä muutamassa päivässä. Joskus jo kahdessa.

Pari vuotta sitten luovuin kokonaan yrityksestä ja muutin suunnitelmaa. Napsin basilikan oksat poikki, pistin vesilasiin ja annoin juurten kasvaa.  Nämä pienet pistokkaat sitten istutin multiin, kun juuret olivat hyvänlaiset. Ei aikaakaan, kun taimet alkoivat kasvaa pituutta.

Tällä tavalla olen jo hetken aikaa kasvattanut uusia basilikan taimia. Hyvää tässä on sekin, että satoa alkaa saada nopeammin. Myös ainakin minttua, salviaa, sitruunamelissaa, timjamia ja rakuunaa voi pistokkaista kasvatella.

Tiedän, että jotkut tapaavat laittaa vesiastian päälle kelmua tai foliota ja pistelevät siihen reiät yrtin varsia varten. Näin lehdet pysyvät varmasti poissa vedestä ja pieni pistokas tukevasti pystyssä. Itse en ole koskaan näin tehnyt vaan ihan mennyt helpoimman kaavan mukaan eli yrtin varsi poikki ja pistokas vesiastiaan. Kannattaa katsoa, että varsi on riittävän pitkä. Lyhyttä pistokasta on vaikea saada lasissa pysymään.

Basilikan pistokkaat

Viime viikonloppuna kävin paikallisessa ruokakaupassa tekemässä hankintoja ja ostin muutaman ruukkubasilikan, joista napsin oksat poikki ja nyt leipomoni ikkunalla on komea rivi basilikan pistokkaita, jotka sitten aikanaan, ilmojen salliessa ja kesäauringon helliessä muuttavat asumaan kasvihuoneeseen. Toki nämä voisivat eloaan jatkaa ikkunalaudallakin ja monesti syksyllä basilikoista osan siirränkin sisään jatkamaan kasvukautta. Toukokuussa on kuitenkin mukava saada kasvihuoneen hyllyt vihertämään nopeasti ja nauttia basilikan suloisesta tuoksusta.

Kreikkalainen ystäväni muuten kehottaa istuttamaan basilikaa oven pieleen. Se kuulema karkottaa kärpäsiä. Ehkäpä minunkin pitäisi muutama taimi ulko-oveni pieleen laitella jahka ilmat lämpenevät, kun tapana on kuitenkin kesäpäivinä ovia auki pitää. Basilika tosin on hyvin herkkä kylmälle ja jopa tuulelle, joten huonoimpina kesinä saakin olla tarkkana, ettei yrttejään palellulta. Siitäkin syystä olen ne yleensä suosiolla kasvihuoneen huomaan jättänyt.


shopify visitor statistics


6 vastausta artikkeliin ”Basilikan pistokkaat”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *