Kaikki kirjoittajan Luomulaakson Maria artikkelit

Toivo tuli taloon

Erityislapsen vanhempana olen joutunut kokemaan viiden ensimmäisen kouluvuoden aikana aikamoisen määrän pettymyksiä ja ymmärtämättömyyttä. Onpa ihan naurettu päin naamaa ja sanottu, että olemme väärässä. Meille on myös suoraan ilmaistu, että vika on vain täällä kotona, meissä vanhemmissa. Me emme vain osaa kasvattaa.

Eskarissa alkanut ihana positiivisuus, kannustaminen ja kasvatuskumppanuus muuttuivat vuosia sitten alkaneen koulun myötä joksikin ihan muuksi eikä kukaan todella kuullut hätäämme pitkään aikaan, vaikka yritimme sitä parhaamme mukaan tuoda esiin. Asioita ei auttanut sekään, että ensimmäiset kaksi vuotta oli eskarissa alkanut tehostettu tuki psykologin seurannan kera jäänyt unholaan, sillä tehostetun tuen paperit olivat jonnekin koululla kadonneet, vaikka nivelpalaverissa olimme kaikki istuneet ja paperit olivat taatusti koululle siirtyneet. Tämänkin jälkeen saimme kuulla, että se ja se tukitoimi ei onnistu, koska kaikilla oppilailla tulee olla samalla tavalla asiat. Yritimme siis toimintaterapeutin avulla saada mm. mahdollisuuden käyttää koulussa säkkituolia tai jumppapalloa.

Asiat eivät muuttuneet ennen viime syksyä, jolloin vaihdoimme koulua omatoimisesti. Harkitsimme asiaa ensin perusteellisesti ja otimme selvää vaihtoehdoista sekä kouluista.

Päätöksessämme oli niin hyvät kuin huonotkin puolet, mutta koimme, että meillä ei ollut enää vaihtoehtoja. Ei kaiken sen jälkeen, mitä olimme saaneet tai ehkäpä jopa joutuneet kokemaan. Vaakakupissa painoi eniten se, että lapsemme jäi ilman tarvitsemaansa tukea ja kallisarvoiset vuodet kuluivat ymmärtämättömien aikuisten valtaamassa viidakossa.

Toivo tuli taloon

Viimeinen vuosi

Viimeinen vuosi on ollut huima. Helppo se ei ole ollut kenellekään. Ei lapselle, ei meille vanhemmille tai muulle perheelle eikä uudelle opettajalle. Vuosi on ollut vaihteleva, vaikea ja äärimmäisen raskas, mutta joukkoon on mahtunut myös iloisia onnistumisia ja sellainen määrä ymmärtäviä ja sydämellisiä aikuisia, etten koskaan edes uskonut sellaisen olevan mahdollista.

Yhtäkkiä oli olemassa ihmisiä, jotka näkivät lapsessamme ne samat asiat kuin mekin ja olivat aidosti huolissaan lapsemme selviämisestä normiluokassa ja siitä, kuinka me kotona jaksamme vaikeassa tilanteessa. Se tuntui ihanalta, sillä me kun olemme oppineet vuosien varrella ihan omatoimisesti uimaan raskaassa arjessa eteenpäin ja etsimään uusia toimintamalleja toimimattomien tilalle ja kannattelemaan lastamme vaikeimpienkin hetkien yli.

Nykyinen koulu on ollut aivan upea. Se on ottanut huomioon lapsemme erityisyyden. Se on joustanut ja yrittänyt kaivaa kaikki mahdolliset ja melkeinpä mahdottomatkin resurssit, jotta lapsemme koulunkäynti onnistuisi. Muistan, kuinka itkin ensimmäisessä palaverissa syksyllä. Kyyneleet nousivat ihan väkisin silmiini, kun tajusin, että  meidät vihdoin kuultiin ja siitä hetkestä asiat lähtivät rullaamaan uskomattomalla vauhdilla eteenpäin.

Diagnooseja ja uusi koulupaikka

Vuoden vaihteessa saimme ensimmäisen uuden diagnoosin. Tai oikeastaan vanhan. Autisminkirjo ei ollut meille yllätys, sillä olihan siihen kuuluva diagnoosi ollut joskus papereissakin muiden diagnoosien seurana, mutta se sitten jonkun ajatuksella jätettiin pois siinä viiden kuuden ikävuoden kieppeillä (löysin muuten tähän asiaan liittyen vanhat muistiinpanonikin, joiden avulla olin poisjättämistä kritisoinut) ja jäljelle siitä jäi lähinnä maininta jumiutumisesta ja erityismielenkiinnonkohteista.

Kevään aikana kävi erityissairaanhoidosta hoitaja katsomassa lastamme koulussa ja esiin nousi niin autisminkirjo kuin ADHD. Kumpikaan ei yllättänyt. Mutta eräs toinen asia pääsi kyllä yllättämään.

Koulupsykologin puhelu tuli eräänä hiljaisena aamuna ja uutinen oli vertaansa vailla. Istuin vuoteen reunalle ja hengitin. Kylmät väreet menivät pitkin selkääni ja sormista ja varpaista hävisi tunto. Nenänpäätäkin kihelmöi. Yritin hengittää ja olla itkemättä.

Lapsellemme oli myönnetty oppilaspaikka yksilöllistetyn opetuksen luokassa erityisopetuksen koulussa.

Parempaa lahjaa ei meille olisi kukaan voinut antaa, sillä tämän myötä arkeen astui taas toivo.

koulu01


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria




Web Analytics


Kirurgiselle

Alkuvuosi on ollut perheessämme aika raskas. Kahden lapsen erilaiset tutkimuskuviot ovat täyttäneet päiviämme ja tuleva kouluasia on sekin heilunut mukana. Noista kuitenkin lisää toisessa postauksessa tai muuten kirjoituksesta tulee aivan liian pitkä. Sen verran kuitenkin voin sanoa, että paljon on tapahtunut.

Juuri nyt yritän keskittyä omaan olooni ja siihen, että jaksan. Tällä viikolla on edessä reissu Kirurgiseen sairaalaan eli tutummin kirralle. Korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystyspoliklinikka kävi tutuksi jo aiemmin, kun kävin siellä näyttämässä omituista pattia, joka tuntui taas kasvaneen ja juuri se tuntui myös aiheuttavan jatkuvia tulehduksia, kipua ja puutumista.  Antibioottikuurit alkoivat käydä taas turhankin tutuiksi. Tuuminkin jo yhdessä välissä vitsinä miehelleni, että sitten kun minä kuolen, johtuu se todennäköisesti siitä, että minuun ei enää yksikään antibiootti tehoa.

Kirurgiselle

Olen todella iloinen, että päivystyksessä oli lääkäri, joka ei pelkästään antanut sitä antibioottikuuria vaan todella perehtyi siihen, mikä oli vialla ja konsultoi korva-, nenä- ja kurkkutautien päivystyspoliklinikkaa saman tien. Sitä kautta ropsahti lähete käydä näytillä ja asiat alkoivat mennä eteenpäin varsin hyvällä vauhdilla.

Tuleva operaatio tehdään päiväkirurgiana, onneksi. On ihanaa, ettei tarvitse jäädä sairaalaan. Viime yö meni pitkälti valvoessa. Pohdin eri vaihtoehtoja. Tuo minussa kasvava möntti voisi olla joko hyvä tai paha. Toki toivon, että se on hyvä, mutta enpä voi kuitenkaan kieltää, etteikö se voisi olla myös pahanlaatuinen.  Olo oli aika samanlainen kuin teholla viisi vuotta sitten veritulpan kanssa. Muistin taas kaikki äänet ja hajut ja ne kaikki silloiset tunteet hulmahtivat läpi kehon.

kirurginen02

Tänään päivänvalossa tuntuu paremmalta kuin hiljaisessa yön pimeydessä, jossa ajatukset ottavat vallan. Pimeässä kaikki on pelottavampaa – etenkin se tuntematon. Nyt auringon myötä tuntuu kevyemmältä. Jaksaa paremmin uskoa, että se hyvä vaihtoehto on varmasti se, joka tulee sitten joskus, kun poistettu möntti on käynyt patologin juttusilla.

Nyt pitää vain jaksaa odottaa päivä kerrallaan. Uskoa siihen, että elämä on se joka voittaa ja että tämä on vain taas tällainen pomppu matkalla kohti aurinkoista kesää ja kukkivaa puutarhaa.

Ihania kevätpäiviä teille kaikille. 

 

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

La Siestan riippupussi tuli osaksi aistihuonesuunnitelmiamme jo varsin aikaisessa vaiheessa – siis jo silloin, kun huoneessamme ei ollut edes ehjää sisäkattoa. Niinpä valitsemani ihana auringonvärinen riippupussi joutui hetken jos toisenkin odottelemaan paketissa käyttöönottoa yhdessä asianmukaisen kiinnityssarjan kanssa.

La Siesta – riippumattojen maailma

Olin selaillut La Siesta – riippumattojen maailman värikästä ja laadukasta valikoimaa jo hetken aikaa, kun silmieni eteen osui ihanan kirkkaan auringonkeltainen La Siesta Joki – riipputuoli. Se oli aikasen täydellinen lisä huoneeseemme ja toisi vauhdikkaampien juttujen joukkoon kaivattua rentoutumista.

Huomasin pussin mallin olevan ihanan pesämäinen ja pussin kestävyyskin oli varsin hyvä – luvattiinhan sen kestävän aina 80 kg saakka eli isompikin lapsi sinne vielä mahtuisi vallan mainiosti ja meillä se onkin aistihuoneessa yksi lasten lempijutuista ja sitä käyttävät kaikki leikki-ikäisestä yläkoululaiseen.

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

Siestalla valmiissa aistihuoneessa

Riippumattojen maailman esittelytekstissä mainitaan pussin olevan suunnattu 3-9 vuotiaille, mutta koska riippupussi kestää aika isojakin kiloja, niin lähinnä käyttöä hankaloittamaan tulee lapsen pituus. Huomasimme tosin, että vaihtamalla riippupussin ihanan muhkean 65 litraisen tyynyn ohuemmaksi, piteni pussin käyttöikä entisestään. Tosin muhkea pohjatyyny on yksi pussin parhaita ominaisuuksia ja juuri omiaan luomaan suloista pesämäistä tunnelmaa – juuri sellaista, jossa on hyvä olla ja rauhoittua. Tästä kertoo sekin, että aika usein kiipeää pieninmäisemmme pussiin päiväunille, vaikkei sellaisia enää muuten nukukaan.

Pussi houkuttelee rauhoittumaan, mutta voi tarjota erilaisia aistikokemuksia hakevalle myös hauskoja pyörimishetkiä, kun katosta riippuvaa pussia ensin hiukan pyöritetään, päästetään sitten irti ja ihanalla vauhdilla pussi pyörii käännökset auki. Lisäksi se on ollut aistihuoneeseen rakennettujen temppuratojen osana monet kerrat.

lasiesta05 (2)

lasiesta03_02

lasiesta06

Kestävä, käytettävä ja turvallinen

La Siestan sivuilta selviää, että Joki-sarjan riippupussit ovat läpäisseet standardoidut turvallisuustestit ja riippupussin käyttöä lapsille suosittelee saksalainen BAG, joka tukee lastentuotteiden ergonomisuutta.

Riippupussi on osoittautunut käytössä erittäin kestäväksi ja näppäräksi välineeksi ja se on minusta huomattavasti parempi kuin monet markkinoilla olevat saman oloiset pussit. Erityisesti jo se, että pussi kestää 80 kg painon, tekee siitä merkittävästi paremman. Myös materiaali on miellyttävämmän tuntuista ja pussin malli kauniimpi ja käytännöllisempi.

Työn laatu tikkauksia myöten on erinomainen ja kankaan kestävyyden tuntee ihan käsin koskemalla. Laadukasta työtä viimeiseen tikkaukseen saakka ja sellaista sen pitää ollakin, sillä huonosti tehty pussi ei vaativaa käyttöä kestäisi.

Kestävyys on myös ekologista ja yksi ohjenuoramme oli huoneen välineitä valitessamme, että niiden tulisi olla mahdollisimman pitkäikäisiä ja monipuolisia. Riippupussi on tätä kaikkea.

lasiesta02_2
Siestalla nallen ja leppiksen kanssa.

Riippupussissa on tähän menessä jo leikitty, nukuttu, katsottu lasten ohjelmia, luettu kirjaa kuin ihan vain tuumittu maailman menoakin, sillä pussin käytetyin paikka on huoneen nurkassa siten, että sen aukko on ulospäin kohti ikkunaa, josta sopii katsella lintuja ja lumihiutaleita. Syksyllä putoilevia lehtiä ruskan runsaissa väreissä ja kesällä juuri ikkunan takana olevan kasvihuoneen kohisten kasvavia tomaatintaimia.

lasiesta07 (2)

Lisää osia aistihuoneeseen

Riippupussista innostuneena ostoslistalle on laitettu jo uusi hankinta aistihuonettamme varten. La Siesta – riippumattojen maailma myy nimittäin myös kudottuja riippumattoja, jotka ovat omiaan juuri aistihuonekäyttöön – toki myös muualle, ihan niin kuin riippupussikin. La Siesta Currambera tai La Siesta Carolina voisivat olla parhaat vaihtoehdot meille niin kokonsa kuin värimaailmansakin puolesta. Tai sitten jokin kerrassaan ihastuttavista luomulaatuisista riippumatoista.


Luomulaakso kiittää yhteistyöstä
La Siesta – riippumattojen maailmaa.
Riippupussi ja kiinnityssarja saatu La Siesta – riippumattojen maailmalta.


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria



free web stats


Web Analytics

Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta

Jokunen vuosi sitten kaupoista sai vielä lauantaimakkaraa luomuna. Moneen vuoteen sitä ei ole enää näkynyt enkä edes muista enää miltä valmistajalta kyseinen tuote silloin tarjolla oli. Lapset ovat välillä tuota makkaramakua kaiholla muistelleet.

Viime kerralla Nurmijärven REKOssa olikin ilo huomata, että iki-ihana karkkilalainen  Kiven Säästöpossu oli alkanut tuottaa myös lauantaimakkaraa! Niinpä muutama pötkö Kiven Parempaa Pikkulauantaita  muutti oitis ostoskoriimme ja yhdessä luomuruisleivän kera sitä sitten kotona iltapalalla maistelimme.

Herkullinen uutuus voileipäpöytään Kiven Säästöpossulta

Lapsilla oli hymy herkässä ja makkara ylistettiin vähintään maasta taivaaseen ja myönnettävä on, että kyllä tuli hyvä mieli itsellenikin, kun pitkästä aikaa oli taas lauantaimakkaraa leivän päällä. Pidän sen miedosta ja pehmeästä mausta, joka ei  vaikkapa meetvurstin tapaan hukuta leivän makua alleen. Minä pidän siitä, että raaka-aineiden maut erottuvat ja Pikkulauantai täydensi leipää juuri niin kuin pitikin.

Pakkauskoko oli minusta varsin mainio ja pakastamisenkin makkara kestää hienosti, joten kerralla voi hyvin ostaa enemmänkin. Ja tokihan pötköstä voi pakastaa vain osan, jos sitä ei riittävän nopeasti saa kokonaan kulutettua. Tosin maku on sen verran mainio, että avattu pakkaus kuluu kyllä aikamoisen nopeasti.

Meidän perheeltämme Kiven Säästöpossun uutukainen luomulauantai saa ihan täydet pisteet ja siitä taitaakin tulla vakituinen herkku välipalapöytään.

kivenpossunlauantaimakkara



web counter


Nauramassa nykyisen kanssa ;)

Nauramassa nykyisen kanssa ;)

Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus katkaista arkea, joka oli jo pitkään junnannut samanlaisella kaavalla. Aikaa ei ollut mihinkään muuhun kuin arjen pyörittämiseen.  Niinpä asiaa hetken tuumittuamme päätimme, että nyt sitä aikaa oli jostain luotava ja kun äitini lupautui lapsenvahdiksi, oli asia sillä selvä.  Auton nokka kääntyi kohti Keravaa ja iltaa Keski-Uudenmaan teatterissa. Oli aika katsoa kantaesitys näytelmästä Exän uus  ja vanha.

Oli muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun saimme mieheni kanssa viettää illan kaksin. Tai ei oikeastaan ihan kaksin, sillä esitys oli vetänyt Keuda talon Kerava-salin ihan täyteen väkeä.

KUT01

Pari tuntinen näytelmä Terhin, Jarin ja kumppaneiden elämässä vei mukavasti ajatukset irti arjesta, nosti hymyn huulille ja nauruhermotkin saivat esityksestä osansa. Jälkeen päin tulin miettineeksi, että miksi ihmeessä sitä aina tulee lähteneeksi merta edemmäs kalaan eli teatterireissulle Helsinkiin, kun lähempääkin löytyy vallan mainioita esityksiä hyvien näyttelijöiden tulkitsemina. No, ehkäpä tästä opittiin sekin, että ensi kerralla, kun teatterimatkaa aletaan pohtia, käydään KUTin tarjonta huolella läpi. Liian usein sitä tulee sivuttaneeksi lähialueidensa tarjonnan ihan huomaamattaan.  Ei enää.

Exän uus ja vanha oli komediaelämys, jollaisesta nauttii, oli sitten kokenyt eron tai ei. Se on taidokkaasti rakennettu esitys, jonka loppuhuipennuskin tuo taatun naurun.

Menkäähän ihmeessä katsomaan. Ohjelmiston löydät täältä: KUT

KUT03

Käy kurkkaamassa, mitä toiset  kublolaiset näytöksestä ajattelivat:

Luomulaakson Maria kipaisi teatterissa kutsuvieraslipulla.




Web Analytics


Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Postaustahti Luomulaaksossa on ollut viime aikoina vähintäänkin hidas. Syynä ei suinkaan ole bloggausinnon katoaminen vaan ihan puhtaasti se, että aika ei ole riittänyt vaativan arjen keskellä. Luomulaaksoahan kirjoittaa vain yksi ihminen ja siitä syystä välillä törmätään siihen seikkaan, että vuorokauden tunnit eivät vain riitä.

Haaveilen ajasta, jolloin pääsisin taas vanhaan tapaan istumaan aika säännöllisesti koneen ääreen ja naputtamaan erilaisia postauksia. Mielessä on ollut lukuisia postausaiheita, joita yritän aina raapustaa paperille muistiin odottamaan parempaa hetkeä. Kaipuu rakkaan kirjoittamisen ja blogin parin on kuitenkin kova.

Joulukuusta lähtien meillä on eletty jännityksen keskellä. On pohdittu, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuormitus on lapsella ollut kovaa ja ajatukset ovat olleet paljolti tulevaisuudessa, vaikka nykyhetken arki on ollut sellaista, ettei moni sellaista osaa edes kuvitella.

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Tammikuun alussa saimme tuoreen paperin käsiimme, vaikka erityissairaanhoitoon yhä jonotamme. Joulukuussa ollut tapaaminen lääkärin sekä useiden ammattilaisten kanssa poiki autisminkirjondiagnoosin. Vaikkei se meille yllätys ollutkaan, vaan ennemminkin helpotus, niin vielä eivät unettomat yöt ole lakanneet vaivaamasta. Ehkäpä sitten kun saadaan varmistus koulupaikasta ja tuo erikoisairaanhoitokin pyörähtää käyntiin, niin voisi taas alkaa nukkua. Ehkä.

Uusi kouluvuosi on pian käsillä ja koulupaikkaratkaisuja tehdään jo kovaa vauhtia. Kristallipallolle olisi taas käyttöä – kunhan joku jostain sellaisen toimivan vain ensin löytäisi.

Kristallipalloa parempi vaihtoehto on kuitenkin oppilashuoltoryhmä, jonka kanssa vähän aikaa sitten istuimme alas. Juttutuokio oli hedelmällinen ja saimme huomata, että puhuimme todellakin samasta lapsesta ja samoista haasteista. Koulussa näkyi niitä samoja asioita kuin näkyi kotonakin ja kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että normikoululuokka ei olisi se oikea vaihtoehto lapsellemme. Mikä vaihtehto se sitten olisi. Normikoulun pienluokka? Erityisopetuksen koulu? Aika pian kävi selväksi kumpi noista vaihtoehdoista olisi meidän lapsellemme se oikea paikka. Nyt vielä hienosäädetään ja sitten haetaan paikkaa, joka toivottavasti saadaan ja ehkäpä ensi lukuvuosi aukenisi toivorikkaana.

Kaikkien raskaiden asioiden keskellä olemme kuitenkin hirveän kiitollisia tästä  lukuvuodesta ja niistä ihmisistä, jotka ovat arkeemme astuneet. Lukuvuosi on ollut uudessa koulussa vaiherikas, mutta olemme saaneet kokea tulleemme kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Olemme saaneet nähdä, kuinka lastamme on tuettu ja huolemme on otettu tosissaan.  Olemme saaneet tutustua lukuisiin upeisiin ihmisiin, joiden kanssa on ollut enemmän kuin ilo tehdä yhteistyötä. Tästä on parempi kuin vain hyvä jatkaa.

Loppujen lopuksi noita positiivisia asioita taitaa kuitenkin olla enemmän ja oma pieni sisäinen Pollyannani nostaa taas päätään.  Sitä jaksaa kummasti, kun vain pyrkii löytäämään jokaisesta päivästä jotain hymyilemisen aihetta.



Web Analytics