Kaikki kirjoittajan Luomulaakson Maria artikkelit

Nauramassa nykyisen kanssa ;)

Nauramassa nykyisen kanssa ;)

Viime viikolla tarjoutui mahdollisuus katkaista arkea, joka oli jo pitkään junnannut samanlaisella kaavalla. Aikaa ei ollut mihinkään muuhun kuin arjen pyörittämiseen.  Niinpä asiaa hetken tuumittuamme päätimme, että nyt sitä aikaa oli jostain luotava ja kun äitini lupautui lapsenvahdiksi, oli asia sillä selvä.  Auton nokka kääntyi kohti Keravaa ja iltaa Keski-Uudenmaan teatterissa. Oli aika katsoa kantaesitys näytelmästä Exän uus  ja vanha.

Oli muuten ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun saimme mieheni kanssa viettää illan kaksin. Tai ei oikeastaan ihan kaksin, sillä esitys oli vetänyt Keuda talon Kerava-salin ihan täyteen väkeä.

KUT01

Pari tuntinen näytelmä Terhin, Jarin ja kumppaneiden elämässä vei mukavasti ajatukset irti arjesta, nosti hymyn huulille ja nauruhermotkin saivat esityksestä osansa. Jälkeen päin tulin miettineeksi, että miksi ihmeessä sitä aina tulee lähteneeksi merta edemmäs kalaan eli teatterireissulle Helsinkiin, kun lähempääkin löytyy vallan mainioita esityksiä hyvien näyttelijöiden tulkitsemina. No, ehkäpä tästä opittiin sekin, että ensi kerralla, kun teatterimatkaa aletaan pohtia, käydään KUTin tarjonta huolella läpi. Liian usein sitä tulee sivuttaneeksi lähialueidensa tarjonnan ihan huomaamattaan.  Ei enää.

Exän uus ja vanha oli komediaelämys, jollaisesta nauttii, oli sitten kokenyt eron tai ei. Se on taidokkaasti rakennettu esitys, jonka loppuhuipennuskin tuo taatun naurun.

Menkäähän ihmeessä katsomaan. Ohjelmiston löydät täältä: KUT

KUT03

Käy kurkkaamassa, mitä toiset  kublolaiset näytöksestä ajattelivat:

Luomulaakson Maria kipaisi teatterissa kutsuvieraslipulla.




Web Analytics


Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Postaustahti Luomulaaksossa on ollut viime aikoina vähintäänkin hidas. Syynä ei suinkaan ole bloggausinnon katoaminen vaan ihan puhtaasti se, että aika ei ole riittänyt vaativan arjen keskellä. Luomulaaksoahan kirjoittaa vain yksi ihminen ja siitä syystä välillä törmätään siihen seikkaan, että vuorokauden tunnit eivät vain riitä.

Haaveilen ajasta, jolloin pääsisin taas vanhaan tapaan istumaan aika säännöllisesti koneen ääreen ja naputtamaan erilaisia postauksia. Mielessä on ollut lukuisia postausaiheita, joita yritän aina raapustaa paperille muistiin odottamaan parempaa hetkeä. Kaipuu rakkaan kirjoittamisen ja blogin parin on kuitenkin kova.

Joulukuusta lähtien meillä on eletty jännityksen keskellä. On pohdittu, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuormitus on lapsella ollut kovaa ja ajatukset ovat olleet paljolti tulevaisuudessa, vaikka nykyhetken arki on ollut sellaista, ettei moni sellaista osaa edes kuvitella.

Koulupaikan pohdintaa ja diagnooseja

Tammikuun alussa saimme tuoreen paperin käsiimme, vaikka erityissairaanhoitoon yhä jonotamme. Joulukuussa ollut tapaaminen lääkärin sekä useiden ammattilaisten kanssa poiki autisminkirjondiagnoosin. Vaikkei se meille yllätys ollutkaan, vaan ennemminkin helpotus, niin vielä eivät unettomat yöt ole lakanneet vaivaamasta. Ehkäpä sitten kun saadaan varmistus koulupaikasta ja tuo erikoisairaanhoitokin pyörähtää käyntiin, niin voisi taas alkaa nukkua. Ehkä.

Uusi kouluvuosi on pian käsillä ja koulupaikkaratkaisuja tehdään jo kovaa vauhtia. Kristallipallolle olisi taas käyttöä – kunhan joku jostain sellaisen toimivan vain ensin löytäisi.

Kristallipalloa parempi vaihtoehto on kuitenkin oppilashuoltoryhmä, jonka kanssa vähän aikaa sitten istuimme alas. Juttutuokio oli hedelmällinen ja saimme huomata, että puhuimme todellakin samasta lapsesta ja samoista haasteista. Koulussa näkyi niitä samoja asioita kuin näkyi kotonakin ja kaikki olimme yhtä mieltä siitä, että normikoululuokka ei olisi se oikea vaihtoehto lapsellemme. Mikä vaihtehto se sitten olisi. Normikoulun pienluokka? Erityisopetuksen koulu? Aika pian kävi selväksi kumpi noista vaihtoehdoista olisi meidän lapsellemme se oikea paikka. Nyt vielä hienosäädetään ja sitten haetaan paikkaa, joka toivottavasti saadaan ja ehkäpä ensi lukuvuosi aukenisi toivorikkaana.

Kaikkien raskaiden asioiden keskellä olemme kuitenkin hirveän kiitollisia tästä  lukuvuodesta ja niistä ihmisistä, jotka ovat arkeemme astuneet. Lukuvuosi on ollut uudessa koulussa vaiherikas, mutta olemme saaneet kokea tulleemme kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Olemme saaneet nähdä, kuinka lastamme on tuettu ja huolemme on otettu tosissaan.  Olemme saaneet tutustua lukuisiin upeisiin ihmisiin, joiden kanssa on ollut enemmän kuin ilo tehdä yhteistyötä. Tästä on parempi kuin vain hyvä jatkaa.

Loppujen lopuksi noita positiivisia asioita taitaa kuitenkin olla enemmän ja oma pieni sisäinen Pollyannani nostaa taas päätään.  Sitä jaksaa kummasti, kun vain pyrkii löytäämään jokaisesta päivästä jotain hymyilemisen aihetta.



Web Analytics


Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Joskus keittiössä pitää käyttää pikkuisen luovuutta, että saa aistiyliherkän pikkukaverin edes maistamaan ruokaa. Tämän kertaisessa tapauksessa mukaan avuksi astui niin yhdessä tekeminen kuin agenttinero Narukin. Reseptissä hauskaa on sekin, että jokainen syöjä voi sekoittaa oman pienen munakkaansa ihan itse.

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Meidän pikkuisemme yksi lempiohjelmia on Yökyöpelit ja agenttinero Narun tunnusmusiikkia sekä Allakka pullakka-laulua  meillä kuuleekin ihan alvariinsa. Joskus sitä toivoisi, että laululistalta löytyisi jotain muutakin ihan vain noin niin kuin vaihtelun vuoksi, mutta eipä ole niitä muita ilmaantunut. Agenttinero Naru pitää pintansa viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Viime viikolla iltaruuaksi keittiössä pyöräyteltiin Agenttinero Narun munamakaronia, joka on ehkäpä jotain ihan muuta kuin nimestä ensin luulisi. Kyseessä on hätäpäissä  nimetty uunimunakas, jonka joukkoon laitettiin hiukan makaroniakin eli selvästihän nimi sitten on Agenttinero Narun munamakaroni. Nimen myötä kypsennettyä paprikaa oli vähän helpompi maistaa ja lopulta pikkuinen päätyikin syömään melkein puolet muffinivuoassa paistetusta uunimunakkaastaan. Ja nyppi ainoastaan kolme parikan palaa pois. Se, jos mikä on ihan juhlan arvoinen juttu!

Agenttinero Narun munamakaroni eli uunimunakasta Yökyöpeleiden tahdissa

Agenttinero Narun uunimunakas

(12 muffinimunakasta)

12 kananmunaa
n. 100-150 g savukinkkua
1 punainen paprika
kuivattua tai tuoretta ruohosipulia
48 kpl keitettyä makaronia (penne)
hiukan maitoa tai kauramaitoa
mustapippuria
suolaa

1. Voitele muffinivuoan kolot.
2. Pese ja silppua yksi paprika.
3. Ripottele jokaiseen muffinivuoan koloon hiukan ruohosipulia.
4. Jaa silputtu paprika tasaisesti kolojen kesken.
5. Paloittele savukinkku pieneksi ja jaa tasaisesti kolojen kesken.
6. Lisää jokaiseen koloon 4 kpl pennepastaa.
7. Riko kananmuna ja sekoita se huolella. Lisää joukkoon tilkkanen maitoa tai kauramaitoa sekä muutama pyöräytys pippurimyllystä ja ripaus suolaa.
8. Paista 175 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes muna on hyytynyt ja pinta saanut syöjien toivoman verran väriä. Koristele halutessasi tai syö sellaisenaan. Maistuvat niin lämpiminä kuin viileinäkin.

munakas



Web Analytics


Unia tähtitaivaan alla

Viime syksy on ollut meillä aikamoisen raskasta aikaa eikä alkanut vuosi ole tuonut vielä suurempaa helpotusta, vaikka pieniä valopilkkuja onkin ollut näkyvissä.

Tällä hetkellä odotamme kärsimättöminä erikoissairaanhoitoon pääsyä, jotta varmistetaan diagnoosi ja saadaan aikaan kuntoutussuunnitelma. Jo nyt olemme kulkeneet hyvin pitkän matkan, vaikka toisaalta olemme vasta alkutaipaleella.  Se, mitä tulevaisuus tuo tullessaan on hämärän peitossa. Nyt edetään arkea pienissä paloissa ja yritetään ratkoa eteen tulevia ongelmia yhdessä koulun ja terapeuttien kanssa. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että vahvasti mennään autisminkirjolla. Tarkempien tutkimuksien jälkeen saadaan enemmän tietoa.

Uusi koulu on ollut valtavan hyvä kokemus ja koulun vaihtaminen lieneekin paras päätöksemme ikinä. Kaduttaa ainoastaan se, että emme päätöstä tästä vaihdosta tehneet jo aikaisemmin. Menneisyyttä on kuitenkin turha jossitella. Siihen ei voi enää vaikuttaa, vaikka välillä tulee kyllä silti soimanneeksi itseään, ettei aikaisemmin asiaa päättänyt.

Unia tähtitaivaan alla

Kun uni ei tule

Juuri nyt yksi isoimpia ongelmia arjessa on lapsi, joka ei nuku.  Nukkumattomuus kun vaikuttaa kaikkeen toimimiseen.

Iltaisin on kyllä väsynyt, mutta koko keho on kuin muurahaisia täynnä. Ei tule uni, kun ei onnistu rentoutumaan ja rauhoittumaan. Ennen ilta kahdeksan aikaan saunalyhdyn tapaan sammunut lapsi onkin yhä hereillä, vaikka kello käy puolta yötä. Ei siinä paljon äitiä naurata – eikä sitten aamulla lastakaan. Kouluun pitää herätä, vaikka unta on kertynyt aivan liian vähän. Aamut ovat liisteriä, kun jumitutaan milloin mihinkin. Sukkiin, seiniin – oikeastaan ihan kaikkeen.

Painopeitto on yhä hankinnassa. Se voisi tuoda ratkaisun tai ainakin helpottaa useissa tapauksissa niin illalla kuin muutenkin. Jonain päivänä sen tässä kevään mittaan saamme toivottavasti hankituksi. Energia ja aika ei riitä sen valmistamiseen itse, vaikka tiedän, ettei sekään mahdottomuus olisi.

Eilen illalla aloitin kokeilun Laveran tuoksuvan vartalovoiteen ja tähtitaivaan kera. Iltapesujen jälkeen lapsi sujahti vuoteeseen ja tähtitaivaslampun luodessa ihanan rauhaisaa tunnelmaa huoneeseen hieroin lapsen kauttaaltaan hennon tuoksuisella Laveran voiteella ja samalla juttelimme päivän kulusta ja kaikesta, mikä mieleen juolahti. Hieroin aika voimakkaasti, jotta ärsykkeet saavuttaisivat syvätunnonkin.

Jännitin kuinka oikein kävisi. Tulisiko uni aiemmin?  Oli aika mahtavaa huomata, että pari tuntia ennen puolen yön oli pieni unten mailla. Hierominen oli auttanut ja aamulla silmänsä aukaisi paljon hyväntuulisempi lapsi kuin pitkään aikaan.

Toivottavasti nyt aloitettu systeemi toimii jatkossakin. Minulla on kyllä aika hyvä tunne tämän suhteen.

Kukapa ei nauttisi ja rentoutuisi tähtitaivaan alla, kun saa vielä samalla jakamattoman huomion ja hieronnan. Ja onhan tämä valtavan ihana tapa antaa lapselle yhteistä aikaakin.



Web Analytics


Jouluyön hiljaisuudessa

Yö on laskeutunut. Lapset nukkuvat. 

Ilta oli levoton niin kuin aina joulun aikaan. Tänään ehkä vieläkin enemmän. Etenkin pienimmäistä jännittää. Taitaa olla ensimmäinen joulu, josta oikeasti muistaa jotain. 

Jo parin viikon ajan pienimmäiseni on herännyt keskellä yötä, noussut istumaan ja kysynyt unisella äänellä ”Onko nyt se joulu?”. Aamulla on sitten väsyttänyt aika tavalla muitakin kuin vain minua ja pikkuinen kysyykin useana aamuna hiukan närkästyneenä, että ”oliko nyt ihan nakko herättää”. Paino on sanalla nakko, joka siis on oikeasti pakko, mutta p-kirjain on jossain teillä tietymättömillä. Löytyy sitten joskus. 

Nyt, yön hiljaisina tunteina paahdan tuttuun tapaan manteleita lasten joulupaketteihin. Jokaiselle oman purkillisen sokeroituja manteleita. Osan maustan jouluisilla mausteilla. Maistan muutaman. Kyllä laadunvalvonta pitää olla kohdillaan näin yölläkin. 

Vielä ennen nukkumaanmenoa käyn kurkkaamassa uinuvia lapsiani. Silitän kosteita hiuksia ja painan suukon otsalle. Vanhin pojistani on jo aikamiehen pituinen. Kasvoi ohitseni syksyn mittaan. Silti vielä lapsi. Liian nopeasti ovat joulut menneet. Silitän keskimmäiseni vaaleita hiuksia. Hymyilen ja huokaisen. Kuinka haluaisikaan kääriä lahjapakettiin sellaisen määrän lämpöä ja rakkautta, etteivät arjen töyssyt tuntuisi niin rankoilta. Niin, ettei tarvitsisi itkeä murheita ainakaan ihan joka päivä. 

Käperryn pienimmäiseni viereen ja hautaan kasvoni hänen pellavaisiin hiuksiinsa. Suljen silmäni ja painan illan hetket syvälle sisimpääni. En halua koskaan unohtaa.

Kuulen, kuinka koko talo hengittää hiljaa jouluyötä. Koira käy vielä pari huonetta läpi ennen kuin laittaa maate oven eteen tutulle paikalleen. Huokaisee ja sulkee silmänsä. Ihan pian minäkin nukahdan. 

Rauhallista joulua. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.
Kuvat: Pixabay.

Taivaallista mannaa – ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa

Taivaallista mannaa - ruokaperinnettä kristillisessä kulttuurissa


Kirja saatu arvostelukappaleena.


Moni Luomulaakson lukija on varmasti huomannut, että kirjat sykähdyttävät minua tavattoman paljon. Viimeisen parin viikon aikana blogi onkin ollut kirjapostauksien valtaama ja olen nauttinut kirjoittamisesta suuresti, vaikka jaksaminen sairastelujen keskellä onkin ollut koetuksella.

Kirjamessuvierailu Kustantamo Maahengen osastolla on yhä hyvässä muistissa ja käynti avasi ikkunan aivan ihastuttavien kirjojen maailmaan. Kolmas löytöni (toiset kaksi olivat Luontoruokaa – tarinoita horsmasta harjukseen sekä Metsän pieni kansa – puunhaltijoiden opintoretki) sisältää reseptejä ja historiaa samoissa kansissa ja on aivan taivaallisen ihanaa luettavaa kultaisine sivureunuksineen.  Kirjan parissa viihtyy tovin jos toisenkin – ellei sitten ole pakko lähteä keittiön puolelle kokeilemaan herkkuja historian hämäristä.

taivaallistamannaa04_02 (2)

Taivaallista mannaa

Taivaallista mannaa – ruokaperinteitä kristillisestä kulttuurista on Marja Tanhuanpään kiehtova teos, joka valottaa historiaa ruokien takaa. On tavattoman kiinnostavaa oppia eri maiden ja aikakausien ruokaperinteistä.

Kirja alkaa osuvasti aina Mooseksen ajoista. Autiomaassa hänen kansansa sai syödäkseen mannaa. On kuvattu, että maan peittänyt ohut ja rapea valkoinen herkku maistui ihan hunajaleiviltä. Kasvitietelijät  ja historioitsijat ovat tehneet parhaansa löytääkseen järkevän selityksen taivaalliselle mannalle. Yksi mahdollinen teoria on, että kyseessä olisi tamariskipensaissa elävien hyönteisten sokeripitoinen neste. Siinain munkit myyvät kuulema nykyisinkin tätä pyhiinvaeltajille.

taivaallistamannaa03_02 (2)

Tanhuanpää kertoo tarinaa ruoka-aineiden taustoista mukaansatempaavasti. Lukija saa pian huomata, että todella monessa asiassa on ollut uskonto taustalla vaikuttamassa. Ihmekös tuo. Entisaikoina oli tapana siunata ruoka, siunata pelto ja kiittää Luojaa maan antimista. Nykypäivänä tällaiset tavat eivät vain enää ole vallalla ja monelle nykyajan ihmiselle entisaikojen ruokiin liittyvät tavat ja uskomukset voivat tuntua hyvinkin vierailta. Uskonto ja ruoka eivät enää jaa entisajan vakaata liittoaan.  Ruoka onkin yksi niistä asioista, joissa maallistuminen ja aikakaudet näkyvät paljon ihan arkipäivän tasolla, sillä mikäpä muu kuin ruoka on niin kiinteä osa jokaisen ihmisen arkea ja juhlaa.

taivaallistamannaa01_02 (2)

Taivaallista mannaa -kirjan parissa viihtyy paremmin kuin hyvin. Se on toimiva yhdistelmä reseptejä ja historiaa ja vastaa mielenkiintoisiin kysymyksiin viipurinrinkeleiden muodosta ja valottaapa se saksalaisen Schwabenin alueen perinteisten lihanyyttienkin taustoja. Nykyisin ne tunnetaan nimellä Maultaschen-nyytti  ja niistä on tullut ihan ympärivuotinen ruokalaji, vaikka ne alunperin olivatkin osana vain kiirastorstain paastoateriaa.

taivaallistamannaa7_02 (2)

Taivaallistaa mannaa – ruokaperinteitä kristillisestä kulttuurista huomio asioita eri uskontojenkin näkökulmasta, vaikka nimen perusteella voisi toisin luulla. Veri on yksi niistä asioista, joka jakaa ihmisiä ja uskontoja eikä kaikissa uskonnoissa veren käyttöä sallita.

Meillä Suomessa veri oli teurastusajan herkkuruokaa, vaikka se tänä päivänä herättänee useimmissa inhoa. Itse pidän paljonkin veripaltusta sekä jankista, jota äitini tapasi valmistaa aika useinkin ollessani lapsi.

”Veri-sanaa on kartettu sanomasta eläimiä teurastettaessa. sillä ajateltiin, että veren lasku olisi sen vuoksi voinut epäonnistua. Verestä on käytetty nimitystä ”punainen” ainakin Pohjois-Suomessa. Savossa veren kiertonimityksenä oli ”leppä”, koska leppäpuun kuoresta on saatu punaista väriainetta. Leppärieska oli verestä, joko ohra- tai ruisjauhoista rieskapannussa paistettu leipä Pohjoisessa rieskaa tehtiin usein poron verestä.”

taivaallistamannaa_02 (2)

Taivaallista mannaa on varsin viihdyttävä ja hyvin mielenkiintoinen kokonaisuus, joka yhdistelee näppärästi niin raamatunkertomuksia kuin kristillisiä legendojakin ja saa ne heräämään henkiin tavalla, joka jaksaa kantaa ensimmäiseltä sivulta aina viimeiselle saakka.

Kirjan voi hankkia kivijalkaliikkeiden lisäksi mm.  näistä verkkokaupoista: Maahenki, Booky.fi, ja AdLibris.


Kirjoitus on osa Luomulaakson sarjaa ”Mitä lahjaksi?
Postaussarjassa esitellään hyväksi havaittuja lahjavinkkejä Luomulaakson tapaan. 


Seuraatko jo Luomulaaksoa Facebookissa? Tai Instagramissa? Jos et, niin tule ihmeessä mukaan! Facebookissa jaan myös linkkejä kiinnostaviin uutisiin ja Instagramissa väläyksiä arjen touhuista, joista kaikki eivät milloinkaan päädy blogiin saakka. Molempien kautta voit tietenkin seurata blogipäivityksiä.

Kuvat: Luomulaakson Maria 



Web Analytics